Jonkka on pelkuri
Hän olisi voinut itse päättää poliisitutkinnan aloittamisesta, mutta rohkeus ei riittänyt ja hän heitti pallon perustuslakivaliokunnalle.
Tällainen nössö on meillä laillisuudenvalvojana. Voi hel...
Hän olisi voinut itse päättää poliisitutkinnan aloittamisesta, mutta rohkeus ei riittänyt ja hän heitti pallon perustuslakivaliokunnalle.
Tällainen nössö on meillä laillisuudenvalvojana. Voi hel...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jonkka ja Vanhanen ovat molemmat omalla alallaan ammattilaisia, eikä senkummemmin lähtökohtaisesti ole kumpaakaan syytä uskoa enempää kuin toistakaan.
Jonkka toisaalta on puolueestaan eroamaton sosialidemokraatti, joten asenteellinen rasite on pahasti Jonkan puolella. Näin se vaan on. Demarit ovat nyt muutaman vuoden ajaneet pienimmästäkin hiiren pierusta lähtien Kepua takaa. Vaikka omissa koplauksissa ei ole pätkääkään enempää ylvästelemistä. Maan tavoilla kaikki pääpuolueet ovat hoiperrelleet.
Toinen keskustalainen toinen demari. Eikai se pääty koskaan.
Jos demari tutkisi vaikkapa Halosen vaalirahoja, mitä sanoisi 500 000 eurosta..vaikkapa.
Ei mitään, aivan oikein.
Siksi tästä olisikin päästävä politiikassa eroon. Toinen toisen tuomari.
Menkööt Hollywoodiin tekemään tutkimuksiaan, joista ei selviä mitään. Rahaa palaa ja pienet sirkushuvit. That`s all.
Vai luuleeko joku, että tästä seuraa jotain kongreettista?