Mielessäni pyörii lähes koko ajan "Onko pakko jos ei halua?" , "Ei ole helppoa jos on vaikeaa" , "Miksi juuri minä?" , "Uskooko minuun ketään?" , "Voinko vain nukkua ja olla?"
Elämäni on ollut aina pelkkiä kysymysmerkkejä. Joskus tuntuu kuin ketään ei ymmärtäisi minua, tai oikeastaan aina. Teenkö oikeasti mitään oikein, onko kaikki valintani aina vääriä? En ajattele koskaan mitään itsetuhoista, välillä jokin tyhmä mielikuva tulee päähäni mutta se on ehkä ihan normaalia? Ainoa mitä mietin on se että kaatuisin portaissa ja jalkani menisi poikki. Se on oikeastaan vaan huomionhakua. Ymmärrän melko hyvin itseäni, tai tajuan sen mitä mieleni ajaa takaa.
Monesti mietin että mitä muut ajattelevat minusta... "Sä oot vittu ihan hullu!" Ajatteleeko ihmiset niin, oikeasti en tiedä. Ystävät ja läheiset väittävät pitävänsä minua normaalina mutta kovin epäilen. Koulussa muutama opettaja tietää tilanteestani ja he eivät ymmärrä minua. "Miten sulla voi olla mitään tuollaista, olet ihan normaali" Osaan hyvin esittää. Mitä enemmän esitän, sitä väsyneempi olen päivän päätteeksi. Aina kun en jaksa esittää minua pidetään ihmeellisen kiukkuisena " Oletko nukkunut kun olet noin vihainen ja ärtyisä" Ei, vaan olen oma itseni!!!
En halua itkeä niin pienistä asioista, haluan jaksaa ja olla "normaali", haluan että mieleni on rauhassa enkä ajattelisi koko ajan jotain hyvin stressaavaa. ,Haluan tuntea itseni kauniiksi ja ihanaksi ihmiseksi, sitähän minä olen, mutta uskon siihen niiiiiin harvoin.
Ainoa asia mitä haluan tehdä on nukkua ja olla vain, antakaa siihen mahdollisuus.
Elämäni on ollut aina pelkkiä kysymysmerkkejä. Joskus tuntuu kuin ketään ei ymmärtäisi minua, tai oikeastaan aina. Teenkö oikeasti mitään oikein, onko kaikki valintani aina vääriä? En ajattele koskaan mitään itsetuhoista, välillä jokin tyhmä mielikuva tulee päähäni mutta se on ehkä ihan normaalia? Ainoa mitä mietin on se että kaatuisin portaissa ja jalkani menisi poikki. Se on oikeastaan vaan huomionhakua. Ymmärrän melko hyvin itseäni, tai tajuan sen mitä mieleni ajaa takaa.
Monesti mietin että mitä muut ajattelevat minusta... "Sä oot vittu ihan hullu!" Ajatteleeko ihmiset niin, oikeasti en tiedä. Ystävät ja läheiset väittävät pitävänsä minua normaalina mutta kovin epäilen. Koulussa muutama opettaja tietää tilanteestani ja he eivät ymmärrä minua. "Miten sulla voi olla mitään tuollaista, olet ihan normaali" Osaan hyvin esittää. Mitä enemmän esitän, sitä väsyneempi olen päivän päätteeksi. Aina kun en jaksa esittää minua pidetään ihmeellisen kiukkuisena " Oletko nukkunut kun olet noin vihainen ja ärtyisä" Ei, vaan olen oma itseni!!!
En halua itkeä niin pienistä asioista, haluan jaksaa ja olla "normaali", haluan että mieleni on rauhassa enkä ajattelisi koko ajan jotain hyvin stressaavaa. ,Haluan tuntea itseni kauniiksi ja ihanaksi ihmiseksi, sitähän minä olen, mutta uskon siihen niiiiiin harvoin.
Ainoa asia mitä haluan tehdä on nukkua ja olla vain, antakaa siihen mahdollisuus.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voin sanoa ,että tällaisella ihmisellä jolla ei ole mitään sairauksia voi kanssa olla juuri tuollaisia samanlaisia ajatuksia,kun joku elämässä masentaa,mutta kyllä se olotila siitä paranee,vaikka siihen ei itse uskoisi.Kannattaa käydä juttelemassa mielenterveystoimistossa jos alkaa tuntua liian ahdistavalta, sinulla on varmasti masennus,ei kannata jäädä yksin noiden ajatuksien kanssa.Usko huomiseen,minulle on elämä opettanut sen ,että vaikka huonosti menee,siis todella huonosti...niin elämään voi silti tulla niitä iloisia hetkiä aivan yllättäen.Koita jaksella : )
Olen tällähetkellä psykiatriapolin asiakas, olen ollut nyt n. 4kk. joka kerta kun siellä käyn se helpottaa. masennus on todettu, mutta kaksisuuntaista epäillään myös vahvasti. kaksisuuntainen ei tullut yllätyksenä, äitini, tätini sekä isoisäni sairastavat kyseistä sekä muuta masennusta suvussa. parampia aikoja odotellen. hyvää kevään odotusta myös sinulle :)