Minäkö katkera?

tähän on tultu

KYLLÄ! Ja viimeiseen asti uskoin, ettei minusta katkeraa tule. Mutta nyt ollaan jo aika lähellä. Uskoin aina elämään ja sen hyvään, siihen että olen hyvä ja kiva ja löydän jonkun jonka kanssa ollaan ikuisesti. No, tapasin elämäni miehen mutta se suhde loppui ja nyt olen parantanut sydäntäni jo monta vuotta. En ymmärrä tätä elämää, sillä se ei ole ollut helppoa minulle. Eikä minulla ollut kovin suuret haaveet, ihan tavallinen perhe ja lapset. Kiltin sydämeni vuoksi kärsin ja löysin vain hyväksikäyttäviä miehiä. Nyt saan kuulla, että miten tuollainen nainen ei ole jo otettu, että mikäs vika sinussa on, taidat olla liian ronkeli. Nuo sanat tekee minut surulliseksi sillä itse yritin aina kaikkeni mutta miehet eivät. Kohtelivat minua miten saattoivat kunnes päätin että minun pompottaminen loppuu. Olen yksin, sielu ja sydän ruvella. Mietin, että jos elämän tarvitsee olla näin vaikeaa niin onko tässä missään mitään järkeä? Kysynpä vain. Koitan nauttia elämän pienistä asioista, mutta joskus se on niin vaikeaa kun kaipaa omaa ihmistä lähelle, sitä yhtä jolle kertoa kaikki ja jonka luottamuksen menettämistä ei tarvitsisi pelätä. En uskalla enää edes ajatella rakastumista. Minkälainen se ihminen olisi, johon rakastuisin? Taas olen yksin. Miksi piti käydä näin? Pyysinkö elämältä liikoja? Tällainenko tämä elämä olikin? Aika kurja tarina, ainakin omalla kohdallani. En tiedä pitäisikö hakea apua sillä tuntuu että olen masentunut ja yksin, toivoton ja surullinen. Itken menetettyä aikaa ja sitä, että miksi en voi löytää ihmistäni.

Olen katkera ja vihainen. Rukoilin eräs päivä, että löytäisin ihmiseni. En osaa luottaa. Enkä edes halua. Mielessä on käynyt parina päivänä itsensä päiviltä päästäminen. Se voisi olla hyvä teko muita kohtaan, sillä en vain taida jaksaa tätä elämää. Tarvitseeko jos se vaan tekee kipeää, tehnyt jo pari vuosikymmentä ja avutkin on haettu eikä niistä ole ollut apua... ;( En uskalla näyttää sisintäni, sillä pelkään, pelkään että se ei enää kestä yhtään pettymystä.

1

469

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raaputusman

      Jos sinusta tuntuu että tarvitset ammattiauttajaa/kuuntelijaa niin silloin hae ihmeessä apua ja et ole yksin tunteittesi kanssa meitä yksinäisiä kärsiviä sieluja on monta joiden sydän itkee niin kauan että se tekee meistä tunteettomia ja pahimmassa tapauksessa vihaamaan elämää.

      Kilttejä ihmisiä on helppo käyttää hyväksi koska me kiltit ihmiset saamme mielihyvää siitä että kohtelemme toisia ihmisiä hyvin ja autamme heitä se on palkitsevaa jollakin tavalla, mutta on niitä jotka eivät tajua sitä miltä meistä tuntuu kun meitä käytetään hyväksi heille me olemme vain pelinappuloita.

      -En kuitenkaan vähättele ongelmiasi mutta joillakin on asiat vielä pahemmin ehkä jos panostaisit ajatuksiasi johonkin muuhun esimerkiksi hankit jonkun harrastuksen (urheilu esim. salilla käynti lenkkeily tms) tai kenties opiskelet jotakin uutta jne... ehkä sellainen ihmisen kohtaaminen tuntuu mahdottomalta tässä vaiheessa jollaista toivot, ehkä sellainen tulee kohdallesi vahingossa.

      Ja missään ei tarvitsekkaan olla järkeä tämä on elämää mitä elämme ja kaikki riippuu täysin sinusta ja siitä millaisissa piireissä liikut ehkä paikkakunnan vaihtaminen auttaisi tai hankkisit uusia ystäviä jne, toivon sinulle kaikkea hyvää ja löytäisit sen "oikean" joku päivä, älä kiirehdi asialla koska se ensimmäinen eikä toinen ei ehkä kolmaskaan ole se oikea mistä sitä tietää...meitä miehiä on moneen junaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      861
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      88
      814
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      696
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      664
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      529
    9. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      60
      503
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      496
    Aihe