Miten pystyy psyykkaamaan itsensä eroon bulimiasta ilman hoitoja? Kävin terapiassa aikanani, mutta se touhu tässä tuppukylässä oli sen verran naurettavaa, ettei hoitotulosta saatu edes aikaiseksi. Nykyisin aloin seurustelemaan ja nyt ymmärtäessäni rakastavani myös muutakin kuin ruokaa kaipaisin kotivinkkejä.
Olen siis ns. hardcore bulimikko eli kaikki mikä menee sisään tulee myös ulos ja samalla kärsin lievästä alkoholismista. Nyt ensimmäisen kerran elämässäni on tullut eteen tilanne, että voisin vaihtaa kaikki nämä normaaliin elämään. Isoin ongelma on se, että ruuan kanssa kaipaan häntä ja hänen kanssaan kaipaan ruokaa, joten tuo ruoka ajatusmaailma pitäisi jollain tapaa saada kumottua. Minun bulimiani ei tarkoita karkkikääreitä huoneen nurkassa vaan kotiruokaa aina simpukkarisotosta poronkäristykseen.
Haluaisin elää normaalia elämää. Enää en jaksaisi kuluttaa hetkeäkään ajatuksissa "mitä-tänää-syötäisiin-ja-oksennettaisiin." Olen kateellinen jokaiselle ihmisille, joka osaa suhtautua ruokaan normaalisti. Kaikkia kavereita siellä illanistujaisissa, jossa vedetään kokopeltipitsaa iloisina tai lehtitaikinajauhelihamössöä kaksin käsin. Omakin kumppanini on lievästi ylipainoinen ja se ei minua haittaa. Enemmän haittaa oma olemukseni. Vihaan syödä muiden nähden, kuten voikin odottaa.
Olen kyllä entinen anorektikko ja tilanteen mukaan aina mietin hetkeä milloin voisin palata niihin aikoihin. En tiedä, onnistuisinko palauttamaan oksentamisen lenkkeilyyn ja kuntopiiriin, mutta omaan kyllä sen verran vahvan mielen vääriin asioihin. En ymmärrä, miksi en voisi kuluttaa kaikkea tätä energiaa ihan vain normaalisuuteen. Myönnän olevani humalassa nytten kun kirjoitan ja pahoittelen siitä johtuvia kirjoitus- ja argumentoitivirheitä. Halusin vain purkaa olotilaa.
Olen siis ns. hardcore bulimikko eli kaikki mikä menee sisään tulee myös ulos ja samalla kärsin lievästä alkoholismista. Nyt ensimmäisen kerran elämässäni on tullut eteen tilanne, että voisin vaihtaa kaikki nämä normaaliin elämään. Isoin ongelma on se, että ruuan kanssa kaipaan häntä ja hänen kanssaan kaipaan ruokaa, joten tuo ruoka ajatusmaailma pitäisi jollain tapaa saada kumottua. Minun bulimiani ei tarkoita karkkikääreitä huoneen nurkassa vaan kotiruokaa aina simpukkarisotosta poronkäristykseen.
Haluaisin elää normaalia elämää. Enää en jaksaisi kuluttaa hetkeäkään ajatuksissa "mitä-tänää-syötäisiin-ja-oksennettaisiin." Olen kateellinen jokaiselle ihmisille, joka osaa suhtautua ruokaan normaalisti. Kaikkia kavereita siellä illanistujaisissa, jossa vedetään kokopeltipitsaa iloisina tai lehtitaikinajauhelihamössöä kaksin käsin. Omakin kumppanini on lievästi ylipainoinen ja se ei minua haittaa. Enemmän haittaa oma olemukseni. Vihaan syödä muiden nähden, kuten voikin odottaa.
Olen kyllä entinen anorektikko ja tilanteen mukaan aina mietin hetkeä milloin voisin palata niihin aikoihin. En tiedä, onnistuisinko palauttamaan oksentamisen lenkkeilyyn ja kuntopiiriin, mutta omaan kyllä sen verran vahvan mielen vääriin asioihin. En ymmärrä, miksi en voisi kuluttaa kaikkea tätä energiaa ihan vain normaalisuuteen. Myönnän olevani humalassa nytten kun kirjoitan ja pahoittelen siitä johtuvia kirjoitus- ja argumentoitivirheitä. Halusin vain purkaa olotilaa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.