Haluaisin nyt kuulla rehellisiä ja perusteltuja, kokemuksella hankittuja mielipiteitä tilanteestani. Eli olen nyt ollut puoli vuotta naimisissa turkkilaisen mieheni kanssa. Ennen naimisiin menoa seurustelimme n. 2 vuotta, kihloihin menimme 1.5 vuoden seurustelun jälkeen. Tapasimme niinkin ainakin itseäni etovissa olosuhteissa kuin Alanyassa lomaillessani -.- Mies oli todella ujo, ei päällekäyvä niinkuin useimmat turkkigigolot. Yli viikko meni ennen kuin varovasti kysyi voiko tarjota kahvin ja kysyi lähdenkö kanssaan ulos syömään. Siinä sitten loppu loma lähdettiinkin ulos joka päivä ja tutustuttiin toisiimme. Kun Suomeen lähdin, päätin että en ole yhteyksissä koko tyyppiin enää mitenkään, itse kun olen jyrkästi aina ollut vastaan tuollaisia suhteita ja pidin/pidän edelleenkin alanyalaisia miehiä täys paskasakkina. Mies kuitenkin tekstaili alvariinsa, monta kertaa päivässä ja kyseli milloin voidaan uudestaan tavata. En antanut juurikaan vastakaikua aluksi, muuta parin kuukauden viestittelyn jäkeen aloin ajatella että jospa hän olisikin erilainen.. Siinä sitten suunniteltiin seuraavalle kesälle lomaa kavereiden kanssa ja päädyttiinkin taas Alanyaan ja tapailin miestä taas joka päivä. Aloin pikkuhiljaa rakastua mieheen ja ajattelin että ehkei hän olekkaan samaa paskasakkia kuin muut. Siinä sitten puolentoista vuoden ajan näimme toisiamme n. 3 kuukauden välein, kunnes menimme kihloihin ja mies tutustutti minut perheeseensä ja melkein koko sukuunsa Itä-Turkissa. Perhe otti minut tosi hyvin vastaan ja kaikki olivat niin huomaavaisia ja lämpimiä ihmisiä. Vierailin perheen luona 3 kertaa 2 viikon mittaisina ajanjaksoina ennen kuin menimme sitten siellä naimisiin. Heti naimisiinmenon jälkeen mies lopetti työnsä Alanyassa ja muutti perheensä luo, oli jo ensitapaamisestamme asti sanonut vihaavansa paikkaa ja olevansa siellä vain pakon takia, kotikaupungista kun ei kuulemma työtä helposti saa. Olemme puhuneet, että Suomessa olisi parempi asua, minullakin koulu ja työpaikka täällä, enkä todellakaan halua kotimaastani lähteä. Haluaisin luottaa mieheni vilpittömyyteen mutta se tuntuu olevan minulle ylitsepääsemättömän vaikeata. Vanhempani, siskoni ja ystävänikin jotka hänet tuntevat jankkaavat että paistaa jo kauas ettei hän ole samanlainen onnenonkija kuin n. 99% Alanyan ihmisistä että todellakin voi luottaa että ihan tosissaan hän on. Minkäänlaisia merkkejä jostain huijauksesta ym. mies ei ole juuri antanut, itseasiassa ollut minulle ihanampi, ymmärtäväisempi ja uskollisempi kuin kukaan aikaisempi poikaystäväni, kaikissa suhteissani olen tullut jollain tasolla petetyksi. Mies on monta kertaa itkenyt edessäni kun olen vihjaillut että en usko hänen olevan tosissaan ja todistelee vaan miten rakastaa jne jne mutta en vain osaa luottaa, mikä juurtaa ehkä siitä että isäni on petti äitiäni koko pienen ikäni ennen kuin vikatikki tuli ja erosivat. Välimme isäni kanssa ovat siksi todella tulehtuneet...
Nyt sain vielä hiljattain tietää että odotan esikoistamme, josta olin ensin onneni kukkuloilla, mutta nyt nuo pelot petetyksi ja huijatuksi tulemisesta tulevat taas mieleen...
Te, jotka olette tulleet turkkilaisen höynäytettäviksi, nyt kun ajattelette, oliko merkkejä, joista olisi pitänyt alkaa hälytyskellot soimaan että nyt ei ole kaikki hyvin? Voiko olla niin että koko iso suku olisi jossai kusetuksessa mukana? Miehen perhe haluaisi että muuttaisin Turkkiin eikä toisin päin. Ja mies on tosiaan minua 5 vuotta vanhempi
Naimisissa turkkilaisen kanssa
29
1498
Vastaukset
- miettimistä
Taidat tarvita ammattiauttajaa, olet liian epäileväinen. Voitko rakentaa tulevaisuutta, jos olet noin ahdistunut? Elä elämääsi, eihän nyt tietekään koskaan voi sanoa mitä sitä tulevaisuudessa tapahtuu, mutta ei sitä voi koko aika odottakkaan. Uskalla elää, koska tuohot itseäsi kokoaikaisella epäluuloisuudellasi.
Olisko helpompi, jos mies olisi suomalainen? Tuskin, ei kai se turkkilaisuudesta kiinni ole. Olet kuitenkin käynyt perheen ja suvun luona monet kerrat, tuskin nyt koko perhe ja suku voi kusetuksessa olla. Vai miksi sinulla olisi sellainen luulo?- höpöhöpöhöpölöpö
mitään ammattiauttajaa tarvitse, ihan tervettä realismiahan tuo on. Se nyt vaan on ihan totta, että helpommin muita suhteeseen kuulumattomia "vaikutteita" saattaa olla täysin eri kulttuuripiiristä/yhteiskunnasta ja elämänlaatuun kasvaneista.
Sen verran edellistä komppaan, että tulevaisuudestahan ei kukaan voi mennä takuuseen, ei suomalaisen, eikä minkään muunkaan maalaisen kanssa ! Järkevää kuitenkin etukäteen ottaa huomioon mahdollisia ongelmia ihan joka parisuhteessa eikä lähteä soitellen sotaan. Näistä sinisilmäisistä salamarakkauksista on ihan riittävästi särkyneitä sydämiä maailmalla. - turkkilaisen vaimo
höpöhöpöhöpölöpö kirjoitti:
mitään ammattiauttajaa tarvitse, ihan tervettä realismiahan tuo on. Se nyt vaan on ihan totta, että helpommin muita suhteeseen kuulumattomia "vaikutteita" saattaa olla täysin eri kulttuuripiiristä/yhteiskunnasta ja elämänlaatuun kasvaneista.
Sen verran edellistä komppaan, että tulevaisuudestahan ei kukaan voi mennä takuuseen, ei suomalaisen, eikä minkään muunkaan maalaisen kanssa ! Järkevää kuitenkin etukäteen ottaa huomioon mahdollisia ongelmia ihan joka parisuhteessa eikä lähteä soitellen sotaan. Näistä sinisilmäisistä salamarakkauksista on ihan riittävästi särkyneitä sydämiä maailmalla.Ihmettelen hieman, miksi menit naimisiin jo nyt jos epäilyksiä on noin paljon. Mutta varmasti siksi että halusit. :)
Kahden eri kulttuurin kohtaaminen on noin 99% tapauksista hankalaa. Kuvailusi mukaan mies vaikuttaa rehdiltä ja 'oikealta turkkilaiselta' eikä onnenonkijalta. Olen ollut naimisissa Turkkilaisen miehen kanssa kohta 15 vuotta ja ylä alamäkiä on ollut meillä niinkuin kaikilla muillakin. :)
Tottakai miehen perhe haluaa sinun muuttavan Turkkiin, he eivät halua erota pojastaan. Annan muutaman vinkin.
1) Turkissa perhe on tärkein.
2) ns. sukuhäpeä kuuluu kulttuuriin. Siinä missä Suomessa annetaan mitali kun uskaltaa baarissa huutaa miehelleen ja heittää juomat päälle, Turkissa mikä tahansa miehesi nolaaminen julkisella paikalla tai hänen ystäviensä edessä, on yleensä Turkissa on miehellesi luultavasti iso paikka. Ja saattaa loukkaantua käytöksestä paljon.
3) Suomessa ihmiset ovat ihan oikeasti jähmeää sakkia verrattuna Turkkiin. Sielä ihmiset ovat vilpittömästi iloisia ja vanhemmista ihmisistä välitetään ja heitä kunnioitetaan. Ryyppäily ja kiroilukulttuuri on iso järkytys kelle tahansa Suomeen muuttavalle.
4) Ihmiset tulevat epäilemään ja joudutte varmasti ikäviin tilanteisiin ainakin joskus. Tosin pahempaa se oli silloin 10 vuotta sitten. Yritä jaksaa olla miehesi tukena. Tuskin hänkään uuteen maahan haluaa muuttaa, jos muuttaa niin sinun takiasi, arvosta sitä. Ihmisiltä tulee fiksua kommenttia kuten miksi menit hullun islamilaisen kanssa naimisiin tms tms. tms. Anna mennä toisesta sisään ja toisesta ulos. Vain sinä tiedät millainen ihminen miehesi on, eikä hän varmasti ole vain Turkkilainen hullu, vaan hänelläkin on persoona.
5) Naisen kunniottaminen yms. on yleistä, siksi minäkin omaan mieheeni rakastuin, hän ei ollut niinkuin muut vaan arvosti minua ihmisenä. Muutamia tapoja saattaa pitää alentavina näin Suomessa kasvaneena naisena. Esim. miehestä on yleensä mukavaa jos tuot hänelle joskus teetä tms. olettaa tuollaisia asioita. Oma mieheni ei esim. ikinä ole pessyt pyykkiä, olemme hoitaneet asian niin, että minä hoidan sen puolen. Hän sen sijaan tekee useinkin erittäin hyvää ruokaa. Tai useiten minä keitän teet ja tarjoilen teet - varsinkin jos ystävänsä ovat paikalla, mutta välillä hän 15-vuoden jälkeenkin jättää minulle keittön pöydälle: Seni seviyorum = minä rakastan sinua ja on ladannut kahvin keittimen valmiiksi tms. tms. tms.
6) Turkissa ollaan totuttu huutamaan. Minulle tämä oli suurin järkytys kun luulin miehen aina olevan vihainen. Ei vihainen, äänekäs vain. :)
Ihmiset ovat niin erilaisia. Oli sitten minkä maalainen tahansa. Minulla on ihana suhde ihanaan mieheen ja nyt tuntuu että olisi kaksi kotimaata. Ja osaan melkein täydellisesti Turkkia. Vietämme ainakin kuukauden Turkissa. Lapset tulevat. Kohta saavat itse päättää tulevatko vai eivät. Mutta mikään ei ole tullut ilmaiseksi ja melkein ero on tullut ensimmäisen kolmen vuoden aikana. Mutta onneksi menin itseeni, mieheni katsoi itseään peilistä ja tutustuimme omaan itseemme kummaltakin taholta.
Varsinkin kun lapsia syntyy, saattaa eri kulttuurit tulla voimakkaammin vielä esiin. Riippuen uskonnosta yms. yms.
Yritä ymmärtää miehesi kultturia ja oppia sieltä se ilo ja avoimuus mikä meiltä Suomesta puuttuu. Jos koet tuntevasi vääryttä, yritä selittää se rakkaallesi niin, että hänkin ymmärtää. Hän ei välttämättä aina tajua miksi olet vihainen ja et itsekään välttämättä ymmärrä miksi olet vihainen. Miehellesi saattaa myös olla uutta asioista oikeasti keskuteleminen ja minun mieheni ainakin on pitänyt sitä mukavana asiana minkä hän on oppinut Suomen kulttuurista. Onnea teille ja toivottavasti saatte asiat menemään niinkuin kummallekin on parasta! - hullun vaimo
turkkilaisen vaimo kirjoitti:
Ihmettelen hieman, miksi menit naimisiin jo nyt jos epäilyksiä on noin paljon. Mutta varmasti siksi että halusit. :)
Kahden eri kulttuurin kohtaaminen on noin 99% tapauksista hankalaa. Kuvailusi mukaan mies vaikuttaa rehdiltä ja 'oikealta turkkilaiselta' eikä onnenonkijalta. Olen ollut naimisissa Turkkilaisen miehen kanssa kohta 15 vuotta ja ylä alamäkiä on ollut meillä niinkuin kaikilla muillakin. :)
Tottakai miehen perhe haluaa sinun muuttavan Turkkiin, he eivät halua erota pojastaan. Annan muutaman vinkin.
1) Turkissa perhe on tärkein.
2) ns. sukuhäpeä kuuluu kulttuuriin. Siinä missä Suomessa annetaan mitali kun uskaltaa baarissa huutaa miehelleen ja heittää juomat päälle, Turkissa mikä tahansa miehesi nolaaminen julkisella paikalla tai hänen ystäviensä edessä, on yleensä Turkissa on miehellesi luultavasti iso paikka. Ja saattaa loukkaantua käytöksestä paljon.
3) Suomessa ihmiset ovat ihan oikeasti jähmeää sakkia verrattuna Turkkiin. Sielä ihmiset ovat vilpittömästi iloisia ja vanhemmista ihmisistä välitetään ja heitä kunnioitetaan. Ryyppäily ja kiroilukulttuuri on iso järkytys kelle tahansa Suomeen muuttavalle.
4) Ihmiset tulevat epäilemään ja joudutte varmasti ikäviin tilanteisiin ainakin joskus. Tosin pahempaa se oli silloin 10 vuotta sitten. Yritä jaksaa olla miehesi tukena. Tuskin hänkään uuteen maahan haluaa muuttaa, jos muuttaa niin sinun takiasi, arvosta sitä. Ihmisiltä tulee fiksua kommenttia kuten miksi menit hullun islamilaisen kanssa naimisiin tms tms. tms. Anna mennä toisesta sisään ja toisesta ulos. Vain sinä tiedät millainen ihminen miehesi on, eikä hän varmasti ole vain Turkkilainen hullu, vaan hänelläkin on persoona.
5) Naisen kunniottaminen yms. on yleistä, siksi minäkin omaan mieheeni rakastuin, hän ei ollut niinkuin muut vaan arvosti minua ihmisenä. Muutamia tapoja saattaa pitää alentavina näin Suomessa kasvaneena naisena. Esim. miehestä on yleensä mukavaa jos tuot hänelle joskus teetä tms. olettaa tuollaisia asioita. Oma mieheni ei esim. ikinä ole pessyt pyykkiä, olemme hoitaneet asian niin, että minä hoidan sen puolen. Hän sen sijaan tekee useinkin erittäin hyvää ruokaa. Tai useiten minä keitän teet ja tarjoilen teet - varsinkin jos ystävänsä ovat paikalla, mutta välillä hän 15-vuoden jälkeenkin jättää minulle keittön pöydälle: Seni seviyorum = minä rakastan sinua ja on ladannut kahvin keittimen valmiiksi tms. tms. tms.
6) Turkissa ollaan totuttu huutamaan. Minulle tämä oli suurin järkytys kun luulin miehen aina olevan vihainen. Ei vihainen, äänekäs vain. :)
Ihmiset ovat niin erilaisia. Oli sitten minkä maalainen tahansa. Minulla on ihana suhde ihanaan mieheen ja nyt tuntuu että olisi kaksi kotimaata. Ja osaan melkein täydellisesti Turkkia. Vietämme ainakin kuukauden Turkissa. Lapset tulevat. Kohta saavat itse päättää tulevatko vai eivät. Mutta mikään ei ole tullut ilmaiseksi ja melkein ero on tullut ensimmäisen kolmen vuoden aikana. Mutta onneksi menin itseeni, mieheni katsoi itseään peilistä ja tutustuimme omaan itseemme kummaltakin taholta.
Varsinkin kun lapsia syntyy, saattaa eri kulttuurit tulla voimakkaammin vielä esiin. Riippuen uskonnosta yms. yms.
Yritä ymmärtää miehesi kultturia ja oppia sieltä se ilo ja avoimuus mikä meiltä Suomesta puuttuu. Jos koet tuntevasi vääryttä, yritä selittää se rakkaallesi niin, että hänkin ymmärtää. Hän ei välttämättä aina tajua miksi olet vihainen ja et itsekään välttämättä ymmärrä miksi olet vihainen. Miehellesi saattaa myös olla uutta asioista oikeasti keskuteleminen ja minun mieheni ainakin on pitänyt sitä mukavana asiana minkä hän on oppinut Suomen kulttuurista. Onnea teille ja toivottavasti saatte asiat menemään niinkuin kummallekin on parasta!Olipas kyllä kirjoitusvirheitä!!!
Ja siis tietysti "Hän ei välttämättä aina tajua miksi olet vihainen ja et itsekään välttämättä ymmärrä miksi HÄN ON vihainen." Eli siis en tarkoita että vain sinä kiukuttelisit kaikesta. - onko häpeä?
höpöhöpöhöpölöpö kirjoitti:
mitään ammattiauttajaa tarvitse, ihan tervettä realismiahan tuo on. Se nyt vaan on ihan totta, että helpommin muita suhteeseen kuulumattomia "vaikutteita" saattaa olla täysin eri kulttuuripiiristä/yhteiskunnasta ja elämänlaatuun kasvaneista.
Sen verran edellistä komppaan, että tulevaisuudestahan ei kukaan voi mennä takuuseen, ei suomalaisen, eikä minkään muunkaan maalaisen kanssa ! Järkevää kuitenkin etukäteen ottaa huomioon mahdollisia ongelmia ihan joka parisuhteessa eikä lähteä soitellen sotaan. Näistä sinisilmäisistä salamarakkauksista on ihan riittävästi särkyneitä sydämiä maailmalla.Miksi ei tarvitse ammattiauttajaa? Onko se sinusta häpeä, jos hakee apua tuskaansa? Minusta ei ole ainakaan normaalia epäillä koko aika toista ihmistä. Se on vainoharhaa, ja siihen löytyy apua ihan varmasti. Ei sitä nyt hulluksi tarvitse leimata, jos tarvitsee jossain vaiheessa mielenterveyspalveluja.
Minusta tuossa ei ole kyse vain kulttuurista, vaan luulen että aloittaja olisi vaikka suomalaisen kanssa niin hänellä olisi varmaan samat epäilyt. Tuskin on ainoastaan siittä kiinni että on turkkilainen.
Sitten, itse kylvät heti tuota sinisilmäisyyttä viimeisessä lauseessa, miksi? Auttaako tuollaisen kylväminen aloittajaa? Ei auta.
- Turkissa
Oma mieheni ei ole Turkista, mutta siitä vierestä kuitenkin. Tuli vaan mieleeni, miksi et voisi muuttaa pariksi vuodeksi Turkkiin miehesi luo ja katsoa rupeaako hän ehdottelemaan Suomeen muuttoa ja yleensäkin nähdä, miten teillä arki oikein rupeaa sujumaan. Varsinkin, jos teille on lapsi tulossa, niin tuskin olet ajatellut ainakaan ensimmäiseen vuoteen töitä tehdä eli voisit hyvin pitää pari "välivuotta" ja asua hänen luonaan, jos hänen perheensäkin sitä kerran toivoo. Samalla saisit tutustua hänen elämään ja kulttuuriin ja perheeseen aivan erilailla kuin Suomessa asuessasi koskaan pystyt. Eikä se Turkkiin muuttaminen tarvitse mitään lopullista olla. Ainahan sieltä pääsee takaisin Suomeen ja opinnot/työt eivät minnekään sinulta siinä ajassa vielä katoa.
Itse muutin ulkomaille mieheni luoksi, koska meille se oli monella tavalla järkevämpi ratkaisu. Mieheni kyllä pitää Suomesta, mutta hän ei ole koskaan sanonut haluavansa muuttaa Suomeen muuten kuin minun vuokseni. Itse olen ollut se, joka on yrittänyt maanitella miestäni muuttamaan Suomeen aina koti-ikävän yllättäessä. Siinä mielessä minulle on ainakin varmistunut se asia, että mieheni ei ainakaan mennyt naimisiin kansalaisuuteni vuoksi. Sellainen seikka vielä, että vaikka olenkin töissä, mieheni maksaa kokonaan meidän kaikki kulut eli omasta palkastani minä en saa käyttää penniäkään meidän kuluihin vaan minun tienistit kuuluvat vain ja ainoastaan minulle. Enemmän minä tunsin aluksi olevani meidän suhteessa se "hyväksikäyttäjä" kuin päinvastoin. - epäilevä tiina
Kiitos tosi paljon kaikille asiallisista vastauksista, joissa jokaisessa oli perää. Välillä tosiaan tuntuu että olen liiankin ahdistunut kun ei yöllä saa sen takia nukuttua kun sydän hakkaa tuhatta ja sataa. Olen ennen mieheni tapaamistakin kärsinyt traumaperäisestä stressihäiriöstä ja paniikkikohtauksista erään nuoruudessa sattuneen trauman takia, mutta oireet saatiin kuitenkin kuriin. Nyt tuntuu, että nuo paniikkikohtaukset tulevat uudestaan, välillä ilman mitään syytä, alkaa sydän hakkaamaan ja kylmänhiki valuu otsalla. Voihan se niinkin toki olla että raskaus jotenkin käynnisti ne taas..
Mutta ihan realistinen kuitenkin mielestäni olen, jokapäivähän kuulee juttuja just noista liian sinisilmäsistä naikkosista joita on vedetty kuin pässiä narussa, siitä sentään olen kiitollinen että jos mieheni jotenkin tälläiseksi paljastuisi, en ainakaan ole ihan täysin pää pilvissä elänyt rakkauden sokaisemana, vaan tuo ajatus on ollut kokoajan mielessä ja kertaakaan en ole yrittänyt asian mahdollisuutta itseltäni kieltää. Nyt tosiaan kun on lapsi tulossa niin lapsen ehdoillahan tietysti mennään, en missään nimessä halua omien epäilyksieni takia viedä lapselta isää, varsinkin kun mitään todisteita mistää vedätyksestä ei ole. Mutta sellaisellekkaan en todellakaan aio lastani altistaa että joutuu vierestä seuraamaan kun isä heilastelee ties kenen kanssa, niinkuin itse olen lapsuudessani ja ihan aikuisiässänikin joutunut. Yksikin todiste tuollaisesta niin laitan kyllä pisteen liitolle kertaheitolla. Kerran pettää tai valehtelee, aina pettää ja valehtelee, se on kylmä totuus. Toki poikkeuksia voi olla mutta todella, todella harvoin, ihan kokemuksella voin sen sanoa.
Itsekin mietin tuota Turkissa asumista aluksi, mutta sain juuri uuden, hyvätuloisen, määräaikaisen työpaikan jolla saisin työskennellä 7 raskauskuulle asti ja rahaa saisin säästöön paljon, lisäski äitiysrahakin olisi suurempi kun synnytystä edeltäneinä 6kk paremmat tulot. Ja kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsin, lähti mies entisestä työpaikastaan ja nyt asustaa siis perheensä luona eikä käy töissä vaan auttaa perhettään maatilalla, koska kaupungistaan ei työtä kuulemma niin helposti saa, joten millä mieheni sitten meidät elättäisi jos ei työtäkään ole? Alanyaan en todellakaan lähtisi lasta kasvattamaan, eikä sitä miksikään Turkiksi voi edes kutsua..
Joten siis ihan taloudellisista syistä olen sitä mieltä että Suomessa olisi parempi asua, varsinkin nyt kun on lapsi tulossa, ja kyllä mieskin on sitä mieltä että Suomessa ainakin aluksi, jotta saa työtä tehtyä ja rahaa säästöön, liekö tuo sitten jokin huono merkki kun noin sanoo.. Turkissa vierailua säännöllisesti tietysti jatkan, en halua, että elämämme siirtyy kokonaan Suomeen.
Kiitos sinulle, "Hullun, mutta niin rakkaan turkkilaisen vaimo" pitkästä ja avartavasta tekstistä Turkin kulttuurista yms., kyllä tuo kaikki on näkynytkin siellä vieraillessa ja jotain jo opittukin on, esim. tuon teen tarjoilun opettivat miehen isovanhemmat heti ensivierailulla.
Ja siis tosiaan ihan omasta tahdosta naimisiin menin, rakastan miestäni, ja kun mitään todisteita mistään kusetuksesta ei kuitenkaan ole ollut, olen ajatellut että ehkä nämä pelotkin tästä hälvenisivät, mutta ei niin tunnu käyvän. Ja olen aina ollut kovin sopeutuvainen ihminen, muutenkaan kasvatukseni on vähän poikennut ihan perus suomalaisesta kasvatuksesta. Alkoholi ei ikinä ole ollut kuvassa mukana kotona, ja äitini on harras kristitty ja kasvatti perheensä kurilla ja naisen paikka on aina ollut kotona pitämässä huolta siisteydestä ja siitä, että lämmin ruoka odottaa aina pöydässä. En ainakaan vielä koe turkkilaista kulttuuria oudoksi enkä ihmettele heidä tapojaan, ihan normaalia mielestäni kaikki, tietysti erilaista kuin Suomessa, mutta mielestäni hyvällä tavalla. Ja puhun nyt siis vain tähänastisesta kokemuksestani, eihän tässä vaiheessa vielä toista kulttuuria voi todellakaan oikeasti tuntea kun ei kieltäkään kunnolla osaa, ehkä käsitys maassa asuessa voisi muuttuakin mutta ainakin tähän asti olen hyvin ymmärtänyt ja soveltanut tapoja.
Viesti jatkuu vielä seuraavassa kirjoituksessa- epäilevä tiina
....Ja mieheni on todella ymmärtäväinen, välillä suorastaan tuntuu että hän osaa lukea ajatuksia. Aina huomaa jos joku painaa mieltäni, ja jopa Suomessa ollessani kun iskee joskus iltaisin nuo inhottavat epäillykset ja alkaa masentaa ja olo ihan epätoivoinen, tulee hetken päästä mieheltä viesti että onko kaikki kunnossa ja huolestuu jos en heti vastaa, ihankuin jotenkin vaistoaisi. Ja aina hän osaa sanoa oikeat sanat ja yrittää parhaansa mukaan auttaa minua, hän on ainoa ihminen jolle voin ihan kaikki tunteeni näyttää ja puhua suoraan kaikista asioista ja aina hän ymmärtää ja osaa auttaa, oli kyse mistä asioista hyvänsä. Siksi suorastaan raivostuttaa etten kiitokseksi voi edes vähän luottamusta osoittaa, vaikka kuinka haluaisin, en vaan pääse siitä pelosta eroon että "mitä jos". Mies tietää isästäni ja siksi kyllä onneksi ymmärtää käytöstäni ja sietää sitä, ainakin toistaiseksi. Hän on ehkä maailman kärsivällisin ihminen.
Kai tämän kanssa on vain opittava elämään, kuuluhan tuollanen varmaan ihmisen itsesuojeluvaistoon että täytyy olla kokoajan hieman varpaillaan. Kun todella koen yhteiselomme turvalliseksi ja luotettavaksi niin eiköhän nämä epäilyksetkin hälvene. Pitää nyt vaan elää päivä kerrallaan ja yrittää olla murehtimatta tulevaisuutta liikaa, jos pelkoni käyvät toteen niin tiedämpähän ainakin jatkossa luottaa omiin epäillyksiini. - 'Hullun' vaimo.
epäilevä tiina kirjoitti:
....Ja mieheni on todella ymmärtäväinen, välillä suorastaan tuntuu että hän osaa lukea ajatuksia. Aina huomaa jos joku painaa mieltäni, ja jopa Suomessa ollessani kun iskee joskus iltaisin nuo inhottavat epäillykset ja alkaa masentaa ja olo ihan epätoivoinen, tulee hetken päästä mieheltä viesti että onko kaikki kunnossa ja huolestuu jos en heti vastaa, ihankuin jotenkin vaistoaisi. Ja aina hän osaa sanoa oikeat sanat ja yrittää parhaansa mukaan auttaa minua, hän on ainoa ihminen jolle voin ihan kaikki tunteeni näyttää ja puhua suoraan kaikista asioista ja aina hän ymmärtää ja osaa auttaa, oli kyse mistä asioista hyvänsä. Siksi suorastaan raivostuttaa etten kiitokseksi voi edes vähän luottamusta osoittaa, vaikka kuinka haluaisin, en vaan pääse siitä pelosta eroon että "mitä jos". Mies tietää isästäni ja siksi kyllä onneksi ymmärtää käytöstäni ja sietää sitä, ainakin toistaiseksi. Hän on ehkä maailman kärsivällisin ihminen.
Kai tämän kanssa on vain opittava elämään, kuuluhan tuollanen varmaan ihmisen itsesuojeluvaistoon että täytyy olla kokoajan hieman varpaillaan. Kun todella koen yhteiselomme turvalliseksi ja luotettavaksi niin eiköhän nämä epäilyksetkin hälvene. Pitää nyt vaan elää päivä kerrallaan ja yrittää olla murehtimatta tulevaisuutta liikaa, jos pelkoni käyvät toteen niin tiedämpähän ainakin jatkossa luottaa omiin epäillyksiini.Haluan vielä vastata, koska näen niin paljon itseäni vuosia sitten samantapaisessa, kuitenkin niin erilaisessa ollessani. :)
Ammattiauttajassa ei mielestäni ole ainakaan mitään pahaa. Ammattiauttaja on ihminen joka on puolueeton ja jolle saa purkaa ajatuksiaan, siinä ei mitään huonoa ainakaan ole. Itsekin joskus käyneenä. Kunhan ei luule, että ammattiauttaja ratkaisuja jakelisi, kunhan yrittää sinulle sopivia työkaluja antaa, mutta senhän jo tiesitkin (luulisin) jos itselläsi ollut elämässä hankalat lähtökohdat tms. niinkuin kerroitkin paniikkihäiriöistä yms.
Lapsen kanssahan ei koulu tms. asioita kannata miettiä vielä kun siihen on vielä se 6-7 vuotta aikaa. Moni ystäväni jotka Turkkilaisen kanssa ovat naimisissa asuivat lapsen pieniä ollessa Turkissa ja muuttivat Suomeen koulutuksellisista syistä, Suomessa nuo asiat ovat niin paljon paremmin (ainakin vielä) turvattu kuin Turkissa. Kannatan Turkissa asumista erittäin paljon. Vuodet ovat elämässä lyhyitä ja jos vietät muutaman vuoden Turkissa ja sitten muutatte Suomeen, en koe sitä itseni kohdalla ainakaan virheeksi.
Mielestäni ihana ratkaisu on ollut myös kummassakin maassa asuessa aina toisessa maassa muutaman kuukauden vuodessa viettäminen. Ei iske koti-ikävä kummallekaan niin rankasti ja kummallekin varmaan tärkeää tutustuttaa lasta kummankin kulttuuriin ja perheeseen. Älä lapsesta huolehdi. Jos tiedätte mitä teette, lapsi kyllä sopeutuu tilanteeseen!!! Haluan korostaa tätä. Älä kuuntele kenenkään epätasapainoisesta elämästä lapselle puhumisia. Se on lapselle rikkaus, että on kaksi kotimaata! Lapsen turvallisuusen tunne ei ole paikan vaihtamisesta vaan teistä kiinni.
Kertomasi perusteella miehesi vaikuttaa kaikelta muulta kuin 'Alanyan mieheltä'. Ymmärrän hyvin sen kalvavan epätietoisuuden tulevasta. Nuo ovat isoja muutoksia elämässä, eikä se mikään helppo nakki ole mutta sen arvoista. Epäilyksiä tulee jo kaikesta siitä ennakkoluulosta, mitä päässämme Suomessa on, kiitos 'Alanyan miesten' ja muun ennakkoluulon erilaisuutta kohtaan. Eli sydämen tykytyksen yms. on erittäin normaalia.
Se miten toimitte on teistä kiinni -tietysti. Voithan asua Suomessa odotus ajan ja muuttaa äitiysloman alussa takaisin Turkkiin. Eli jatkaisitte sitä mitä tähänkin asti. Voisitte tulla taas muutamaksi kuukaudeksi Suomeen ja ehkä muuttaa sen parin vuoden jälkeen takaisin. Selvitä, miten äitiysloma toimii Suomessa jos muutat ulkomaille ja miten se toimii Turkissa. Näet silloin mikä olisi kannattavaa. Nuo asiat ovat kummassakin maassa muuttuneet omien äitiyslomieni jälkeen, joten en siihen sano mitään. Turkissa ette ainakaan pulaan joudu, miehesi perhe ei varmasti jätä teitä nääntymään nälkää.
Suomessa miehesi on tietty hankala löytää töitä. Siksi on myös kannattavaa olla äitiysloma Turkissa, jos saat kelan kanssa asian sovittua ja olen ns. lomalla Turkissa - saat ehkä tukiasiat toimimaan Suomesta Turkkiin. Saat miehesi perheeltä varmasti apua vauvan hoidossa ja miehesi voisi opetella Suomea mahdollista Suomeen muuttoa varten. Tulkin hommia voi tänä päivänä olla vaikea saada, mutta itse teen niitä kesäisin Turkissa. Ja siihen täytyy tietty osata kieltä hyvin. Turkissa voisitte harkita johonkin isompaan kaupunkiin muuttamista, jossa löytyisi töitä ja Suomalaisillekin monesta kaupungista löytyy paikkansa esim. turisti oppaana. Turkissa töiden hankkiminen ei kyllä ole mitään helppoa ja palkkataso suhteessa työaikoihin ei ihan samaa luokkaa kuin Suomessa. Siitä miehesi varmasti tietää enemmän. Suomessa on se kyllä parempi, että työttömistä täällä huolehditaan, Turkissa jää aika tyhjän päälle ilman töitä. Turkissa tosin perhe huolehtii 'tyhjän päälle jääneistä' eri tavalla kuin Suomessa. Ja vaikka Suomessa sitä karsastetaankin, jos saisitte muuttaa miehesi perheen luokse ja nautit sielä olosta etkä tunne oloasi yksinäiseksi, asukaa ihmeessa se muutama vuosi sielä. Turkissa on hyvin normaalia että useampi perhe asuu saman katon alla. Varsinkin jos maatilasta kyse, voisi olla mukavaakin siellä asustella jos se perheelle käy. Voithan harkita myös opiskelua tai vaihdossa tms. oloa Turkissa? Tai miehesi opiskelua Suomessa.
jatkuu... - jatkaa.....
'Hullun' vaimo. kirjoitti:
Haluan vielä vastata, koska näen niin paljon itseäni vuosia sitten samantapaisessa, kuitenkin niin erilaisessa ollessani. :)
Ammattiauttajassa ei mielestäni ole ainakaan mitään pahaa. Ammattiauttaja on ihminen joka on puolueeton ja jolle saa purkaa ajatuksiaan, siinä ei mitään huonoa ainakaan ole. Itsekin joskus käyneenä. Kunhan ei luule, että ammattiauttaja ratkaisuja jakelisi, kunhan yrittää sinulle sopivia työkaluja antaa, mutta senhän jo tiesitkin (luulisin) jos itselläsi ollut elämässä hankalat lähtökohdat tms. niinkuin kerroitkin paniikkihäiriöistä yms.
Lapsen kanssahan ei koulu tms. asioita kannata miettiä vielä kun siihen on vielä se 6-7 vuotta aikaa. Moni ystäväni jotka Turkkilaisen kanssa ovat naimisissa asuivat lapsen pieniä ollessa Turkissa ja muuttivat Suomeen koulutuksellisista syistä, Suomessa nuo asiat ovat niin paljon paremmin (ainakin vielä) turvattu kuin Turkissa. Kannatan Turkissa asumista erittäin paljon. Vuodet ovat elämässä lyhyitä ja jos vietät muutaman vuoden Turkissa ja sitten muutatte Suomeen, en koe sitä itseni kohdalla ainakaan virheeksi.
Mielestäni ihana ratkaisu on ollut myös kummassakin maassa asuessa aina toisessa maassa muutaman kuukauden vuodessa viettäminen. Ei iske koti-ikävä kummallekaan niin rankasti ja kummallekin varmaan tärkeää tutustuttaa lasta kummankin kulttuuriin ja perheeseen. Älä lapsesta huolehdi. Jos tiedätte mitä teette, lapsi kyllä sopeutuu tilanteeseen!!! Haluan korostaa tätä. Älä kuuntele kenenkään epätasapainoisesta elämästä lapselle puhumisia. Se on lapselle rikkaus, että on kaksi kotimaata! Lapsen turvallisuusen tunne ei ole paikan vaihtamisesta vaan teistä kiinni.
Kertomasi perusteella miehesi vaikuttaa kaikelta muulta kuin 'Alanyan mieheltä'. Ymmärrän hyvin sen kalvavan epätietoisuuden tulevasta. Nuo ovat isoja muutoksia elämässä, eikä se mikään helppo nakki ole mutta sen arvoista. Epäilyksiä tulee jo kaikesta siitä ennakkoluulosta, mitä päässämme Suomessa on, kiitos 'Alanyan miesten' ja muun ennakkoluulon erilaisuutta kohtaan. Eli sydämen tykytyksen yms. on erittäin normaalia.
Se miten toimitte on teistä kiinni -tietysti. Voithan asua Suomessa odotus ajan ja muuttaa äitiysloman alussa takaisin Turkkiin. Eli jatkaisitte sitä mitä tähänkin asti. Voisitte tulla taas muutamaksi kuukaudeksi Suomeen ja ehkä muuttaa sen parin vuoden jälkeen takaisin. Selvitä, miten äitiysloma toimii Suomessa jos muutat ulkomaille ja miten se toimii Turkissa. Näet silloin mikä olisi kannattavaa. Nuo asiat ovat kummassakin maassa muuttuneet omien äitiyslomieni jälkeen, joten en siihen sano mitään. Turkissa ette ainakaan pulaan joudu, miehesi perhe ei varmasti jätä teitä nääntymään nälkää.
Suomessa miehesi on tietty hankala löytää töitä. Siksi on myös kannattavaa olla äitiysloma Turkissa, jos saat kelan kanssa asian sovittua ja olen ns. lomalla Turkissa - saat ehkä tukiasiat toimimaan Suomesta Turkkiin. Saat miehesi perheeltä varmasti apua vauvan hoidossa ja miehesi voisi opetella Suomea mahdollista Suomeen muuttoa varten. Tulkin hommia voi tänä päivänä olla vaikea saada, mutta itse teen niitä kesäisin Turkissa. Ja siihen täytyy tietty osata kieltä hyvin. Turkissa voisitte harkita johonkin isompaan kaupunkiin muuttamista, jossa löytyisi töitä ja Suomalaisillekin monesta kaupungista löytyy paikkansa esim. turisti oppaana. Turkissa töiden hankkiminen ei kyllä ole mitään helppoa ja palkkataso suhteessa työaikoihin ei ihan samaa luokkaa kuin Suomessa. Siitä miehesi varmasti tietää enemmän. Suomessa on se kyllä parempi, että työttömistä täällä huolehditaan, Turkissa jää aika tyhjän päälle ilman töitä. Turkissa tosin perhe huolehtii 'tyhjän päälle jääneistä' eri tavalla kuin Suomessa. Ja vaikka Suomessa sitä karsastetaankin, jos saisitte muuttaa miehesi perheen luokse ja nautit sielä olosta etkä tunne oloasi yksinäiseksi, asukaa ihmeessa se muutama vuosi sielä. Turkissa on hyvin normaalia että useampi perhe asuu saman katon alla. Varsinkin jos maatilasta kyse, voisi olla mukavaakin siellä asustella jos se perheelle käy. Voithan harkita myös opiskelua tai vaihdossa tms. oloa Turkissa? Tai miehesi opiskelua Suomessa.
jatkuu...Yhteyksien luominen uudessa koulussa, kaupungissa ja varsinkin maassa on sydämen tykytyksien ja paniikin aiheita, niinkuin kaikki muukin uusi elämässä! Raskaus aika saattaa olla rankka ja älä pelästy negatiivia tunteita, epätodellisuuden tunnetta tai jopa itsetuhoisia ajatuksia. Ajatuksia siitä teitkö elämäsi virheen jne jne jne. Olet ehkä käynytkin joitain noita tunteita lävitse menneisyydessäsi. Minulla oli rankat raskaudet, varsinkin ensimmäin ja pelästyin omaa päätäni paljon. Kaikki tuo loppui kun lapsi syntyi.
Mielestäni kuulostat myös fiksulta nuorelta naiselta, eikä asioiden miettimen ja pohtimine ja punnitseminen ole muutakuin tervettä. Aina kaikki ei mene täydellisesti ja harvoin helposti. Niinkuin itse sanoitkin. Tule ihmeessä kertomaan tuntemuksistasi ja mietteistäsi. Minulle tuli niin suuri 'kanaemo vietti' 'entistä minääni' (sinua) kohtaan, että varmasti seuraan sinun ajatuksiasi. :) Sinulla kuulostaa kuitenkin olevan ymmärtäväinen ja fiksu mies ja usko pois, töitä saa aina jossain vaiheessa ja kaikki järjestyy ihan varmasti kunhan tiedätte mitä haluatte. Keskustelkaa toistenne kanssa ja antakaa tämän isojen päätösten vaiheen lähentää toisianne! Omaa miestäni muistellen, hänelle on hankalaa myöntää, että oli hämmentynyt tai tunsi 'heikkoutta'. Ihan vain jos tuntuu siltä että miehellesi on vaikeaa puhua omista neagatiivisista aiheistasi.
Mitähän vielä jaarittelisin? Opiskeluja voi Suomessa onneksi sopia hyvin, varsinkin kun lapsi on tulossa. Ja maan miettimisessä kannattaa näitä vuoden viisumeita käyttää hyväksi. Myös on näitä työskentele vuosi ulkomailla- passeja, jos olet alle 30-vuotias (vai 29-vuotias?), voisi käyttää hyödyksi, jos siis Turkkiin sellaista on mahdollista saada. En tiedä onko niitä Turkista Suomeen, mutta ainakin Suomesta Turkkiin. Anna itsellesi aikaa totutella kaikkeen uuteen, lapseen ja tilanteeseen. Onnea ja jaksamista siihen! Hirveä romaani.
Ps.
Turkissa on paljon Suomalaisia 'vaimoja' ja Suomessa Turkkilaisia miehiä. Heihin tutustuu pikkuhiljaa. Miehesi löytää ystäviä Suomesta ja sinä Turkista jos hyvin käy. Heiltä saa tukea ja sosiaallista verkkoa. Vaikkei sekään yhdessä yössä tapahtu. Yritä etsiä heitä netin, foorumeiden yms. kautta. En nyt itse tähän hätään löytänyt mitään kun omat yhteyteni on löydetty ennen netti aikaa. :)
Tässä muutama mukava linkki aiheesta (blogeissa on erilaisia tapoja elää, ei siis ainoita oikeita.):
http://www.suomi-turkki.fi/index.php?option=com_frontpage&Itemid=1 (laita esim. sähköpostia ja kysele missä olisi sinua lähinnä oleva suomalaisten seura)
http://www.finland.org.tr/public/Default.aspx?culture=fi-FI&contentlan=1
http://irc-galleria.net/community/2942348-turkin-suomalaiset
http://www.studyinturkey.net/
http://www.alanyansuomalaiset.fi/21
http://handan.vuodatus.net/
http://helike.vuodatus.net/blog/1325998/turkissa-asumisen-ihanuus-ja-kauheus-part-2-tasa-arvo/ - Turkissa
jatkaa..... kirjoitti:
Yhteyksien luominen uudessa koulussa, kaupungissa ja varsinkin maassa on sydämen tykytyksien ja paniikin aiheita, niinkuin kaikki muukin uusi elämässä! Raskaus aika saattaa olla rankka ja älä pelästy negatiivia tunteita, epätodellisuuden tunnetta tai jopa itsetuhoisia ajatuksia. Ajatuksia siitä teitkö elämäsi virheen jne jne jne. Olet ehkä käynytkin joitain noita tunteita lävitse menneisyydessäsi. Minulla oli rankat raskaudet, varsinkin ensimmäin ja pelästyin omaa päätäni paljon. Kaikki tuo loppui kun lapsi syntyi.
Mielestäni kuulostat myös fiksulta nuorelta naiselta, eikä asioiden miettimen ja pohtimine ja punnitseminen ole muutakuin tervettä. Aina kaikki ei mene täydellisesti ja harvoin helposti. Niinkuin itse sanoitkin. Tule ihmeessä kertomaan tuntemuksistasi ja mietteistäsi. Minulle tuli niin suuri 'kanaemo vietti' 'entistä minääni' (sinua) kohtaan, että varmasti seuraan sinun ajatuksiasi. :) Sinulla kuulostaa kuitenkin olevan ymmärtäväinen ja fiksu mies ja usko pois, töitä saa aina jossain vaiheessa ja kaikki järjestyy ihan varmasti kunhan tiedätte mitä haluatte. Keskustelkaa toistenne kanssa ja antakaa tämän isojen päätösten vaiheen lähentää toisianne! Omaa miestäni muistellen, hänelle on hankalaa myöntää, että oli hämmentynyt tai tunsi 'heikkoutta'. Ihan vain jos tuntuu siltä että miehellesi on vaikeaa puhua omista neagatiivisista aiheistasi.
Mitähän vielä jaarittelisin? Opiskeluja voi Suomessa onneksi sopia hyvin, varsinkin kun lapsi on tulossa. Ja maan miettimisessä kannattaa näitä vuoden viisumeita käyttää hyväksi. Myös on näitä työskentele vuosi ulkomailla- passeja, jos olet alle 30-vuotias (vai 29-vuotias?), voisi käyttää hyödyksi, jos siis Turkkiin sellaista on mahdollista saada. En tiedä onko niitä Turkista Suomeen, mutta ainakin Suomesta Turkkiin. Anna itsellesi aikaa totutella kaikkeen uuteen, lapseen ja tilanteeseen. Onnea ja jaksamista siihen! Hirveä romaani.
Ps.
Turkissa on paljon Suomalaisia 'vaimoja' ja Suomessa Turkkilaisia miehiä. Heihin tutustuu pikkuhiljaa. Miehesi löytää ystäviä Suomesta ja sinä Turkista jos hyvin käy. Heiltä saa tukea ja sosiaallista verkkoa. Vaikkei sekään yhdessä yössä tapahtu. Yritä etsiä heitä netin, foorumeiden yms. kautta. En nyt itse tähän hätään löytänyt mitään kun omat yhteyteni on löydetty ennen netti aikaa. :)
Tässä muutama mukava linkki aiheesta (blogeissa on erilaisia tapoja elää, ei siis ainoita oikeita.):
http://www.suomi-turkki.fi/index.php?option=com_frontpage&Itemid=1 (laita esim. sähköpostia ja kysele missä olisi sinua lähinnä oleva suomalaisten seura)
http://www.finland.org.tr/public/Default.aspx?culture=fi-FI&contentlan=1
http://irc-galleria.net/community/2942348-turkin-suomalaiset
http://www.studyinturkey.net/
http://www.alanyansuomalaiset.fi/21
http://handan.vuodatus.net/
http://helike.vuodatus.net/blog/1325998/turkissa-asumisen-ihanuus-ja-kauheus-part-2-tasa-arvo/Olen samoilla linjoilla "hullun vaimon" kanssa siinä, että ehkä sinun kannattaa olla nyt töissä äitiyslomaan asti Suomessa, kun olet kerran mukavaa työtä itsellesi löytänyt. Äitiyslomallahan on sitten periaatteessa ihan sama missä te asutte. Tosin menetät tuet, jos muutat Suomesta "pysyvästi" pois, jolloin et kuulu enää Suomen sosiaaliturvan piiriin. Tästä kannattaa jutella Kelan kanssa, miten teidän kannattaa toimia. Siinähän olisi sinulla hyvä sauma nyt opetella esim. miehesi kieli ja tutustua siellä hänen läheisiinsä. Suosittelen tätä ratkaisua, koska itse olen ainakin tähän asti ollut tyytyväinen muuttooni miehen luokse.
Meillä homma on hoidettu niin, että mieheni viettää kesälomansa minun ja lasten kanssa Suomessa. Me lasten kanssa jatketaan kesälomaa yleensä 1-2 kuukautta ja käydään lisäksi vielä muutaman viikon joululomilla Suomessa. Näin minä saan lasten kanssa vietettyä enemmän aikaa Suomessa ja vältettyä pahimmat helle jaksot etelässä ;) Myös monet minun sukulaiset ja kaverit tykkäävät tulla meille lomailemaan talvella, joten en koe olevani täysin erossa heistäkään. Siinä vaiheessa mekin varmasti muutetaan Suomeen koko porukka, kun ensimmäisen lapsen olisi aika aloittaa koulu. Tätä mieskin on tuuminut, vaikka ei tunnu kovin riemuissaan asiasta olevan. Enemmänkin se tuntuu huolehtivat siitä, miten löytäisi töitä Suomesta. Onneksi siihen on meillä vielä aikaa muutama vuosi.
Sinun kannattaa myös ehkä miettiä, jos miehesi päätyy kuitenkin muuttamaan Suomeen, niin millä elätte sinun ollessa äitiyslomalla? Äitiysavustus nyt ei kovin kummoinen ole, eikä miehesikään ole välttämättä suomekieltä osaamattomana kovin helppo löytää töitä turvatakseen perheensä talouden. Riippuu tietysti siitä, mikä alan koulutus miehelläsi on, sillä usealla korkeammin koulutetulla pelkkä englannin sujuva osaaminen riittää ainakin alkuun. Joka tapauksessa hänellä tulisi menemään varmasti ainakin useampi kuukausi siihen, että hän työllistyisi. Juuri tämän vuoksi minä muutin alun perin mieheni luokse, josta minä itse löysin töitä. Nyt yritetään kerätä säästöjä kasaan tulevaisuuden Suomeen muuttoa varten, jotta pärjätään siellä hyvin siihen saakka, kun saamme kummatkin itsellemme työpaikan. Mieheni on siitä harvinainen tapaus, että ei suostu muuttamaan Suomeen ennen kuin voidaan ostaa itsellemme sieltä oma asunto ja säästöt riittävät reilusti siihen asti, kun hän löytää Suomesta töitä. Hänen itsetunnolleen olisi varmaan liian kova kolaus olla yhteiskunnan elätettävänä, eikä hän siihen suostuisikaan. Mieluummin kuulemma jättäisi meidät asumaan Suomeen ja palaisi itse töihin ja elättäisi meitä ulkomailta käsin... Näin siis meillä. - mietintää
epäilevä tiina kirjoitti:
....Ja mieheni on todella ymmärtäväinen, välillä suorastaan tuntuu että hän osaa lukea ajatuksia. Aina huomaa jos joku painaa mieltäni, ja jopa Suomessa ollessani kun iskee joskus iltaisin nuo inhottavat epäillykset ja alkaa masentaa ja olo ihan epätoivoinen, tulee hetken päästä mieheltä viesti että onko kaikki kunnossa ja huolestuu jos en heti vastaa, ihankuin jotenkin vaistoaisi. Ja aina hän osaa sanoa oikeat sanat ja yrittää parhaansa mukaan auttaa minua, hän on ainoa ihminen jolle voin ihan kaikki tunteeni näyttää ja puhua suoraan kaikista asioista ja aina hän ymmärtää ja osaa auttaa, oli kyse mistä asioista hyvänsä. Siksi suorastaan raivostuttaa etten kiitokseksi voi edes vähän luottamusta osoittaa, vaikka kuinka haluaisin, en vaan pääse siitä pelosta eroon että "mitä jos". Mies tietää isästäni ja siksi kyllä onneksi ymmärtää käytöstäni ja sietää sitä, ainakin toistaiseksi. Hän on ehkä maailman kärsivällisin ihminen.
Kai tämän kanssa on vain opittava elämään, kuuluhan tuollanen varmaan ihmisen itsesuojeluvaistoon että täytyy olla kokoajan hieman varpaillaan. Kun todella koen yhteiselomme turvalliseksi ja luotettavaksi niin eiköhän nämä epäilyksetkin hälvene. Pitää nyt vaan elää päivä kerrallaan ja yrittää olla murehtimatta tulevaisuutta liikaa, jos pelkoni käyvät toteen niin tiedämpähän ainakin jatkossa luottaa omiin epäillyksiini.Ihminen on yleensä siksi epäileväinen, kun jotain sitten tapahtuukin ja jos tapahtuu, niin on sen valmis pahan vastaanoottamaan, miksi odottaa jotain mitä ei ehkä edes tapahdu. Miksi täytyy olla sitten koko aika epäileväinen? Voipi olla että itse mietit tuota pettämistä koko aika, niin varmaan se kohta tapahtuukin. Kun epäilet puolisoasi koko aika, oletko miettinyt miltä hänestä tuntuu? Pitäisitkö itse siitä, jos puolisosi koko aika epäilisi sinua? En usko. Myrkytät puolisosi ainasella epäilyllä, vaatii aika paljon puolisoltasi jos jaksaa tuota epäilyä katella esim. 10 vuotta. Huh huh... todella pitkä aika. Siksi suosittelen ammattiauttajaa, ellet itse selviydy tuosta ongelmasta. Tuollainen epäily ei rakenna mitään, sairaalloinen mustasukkaisuus on sairaus.
- turkkilaisen vaimoka
mietintää kirjoitti:
Ihminen on yleensä siksi epäileväinen, kun jotain sitten tapahtuukin ja jos tapahtuu, niin on sen valmis pahan vastaanoottamaan, miksi odottaa jotain mitä ei ehkä edes tapahdu. Miksi täytyy olla sitten koko aika epäileväinen? Voipi olla että itse mietit tuota pettämistä koko aika, niin varmaan se kohta tapahtuukin. Kun epäilet puolisoasi koko aika, oletko miettinyt miltä hänestä tuntuu? Pitäisitkö itse siitä, jos puolisosi koko aika epäilisi sinua? En usko. Myrkytät puolisosi ainasella epäilyllä, vaatii aika paljon puolisoltasi jos jaksaa tuota epäilyä katella esim. 10 vuotta. Huh huh... todella pitkä aika. Siksi suosittelen ammattiauttajaa, ellet itse selviydy tuosta ongelmasta. Tuollainen epäily ei rakenna mitään, sairaalloinen mustasukkaisuus on sairaus.
Et tainnut lukea ap:n koko tekstiä ja myöhempiä kirjoituksia. Kaikenlainen epäileminen on tervettä, ellei sitten mene liian pitkälle ja vaikka tarkastele miehen/naisen kännykkätietoja tai muuta. Et ole ilmeisesti itse ikinä ollut tilanteessa jossa joutuu miettimään koko elämää mullistavia valintoja. Raskauteenkin liittyy kovaa epäilystä siitä pärjääkö lapsen kanssa, onko se elossa jne. Kyllä se epäilys on normaali tunne muiden lomassa.
Tervettä on esim. odotusajan alussa varautua siihen että raskaus saattaa mennä kesken koska se saattaa mennä kesken. Mies saattaa pettää, eihän ap asiassa märehdi, kunhan miettii. Ap:kin saattaa pettää. Kaikki saattavat pettää. Eri asia miettiä, kuin olla 'sairaanloisen mustasukkainen'. Ihme keskenkasvuisia täälläkin pyörii.
Onnea ap:lle, miten sitten päätättekin. Ei tosiaan äippä lomalla kannata Suomeen muuttaa jos ei ole töitä miehellä, joudutte tosi tiukille muuten. - no oho
turkkilaisen vaimoka kirjoitti:
Et tainnut lukea ap:n koko tekstiä ja myöhempiä kirjoituksia. Kaikenlainen epäileminen on tervettä, ellei sitten mene liian pitkälle ja vaikka tarkastele miehen/naisen kännykkätietoja tai muuta. Et ole ilmeisesti itse ikinä ollut tilanteessa jossa joutuu miettimään koko elämää mullistavia valintoja. Raskauteenkin liittyy kovaa epäilystä siitä pärjääkö lapsen kanssa, onko se elossa jne. Kyllä se epäilys on normaali tunne muiden lomassa.
Tervettä on esim. odotusajan alussa varautua siihen että raskaus saattaa mennä kesken koska se saattaa mennä kesken. Mies saattaa pettää, eihän ap asiassa märehdi, kunhan miettii. Ap:kin saattaa pettää. Kaikki saattavat pettää. Eri asia miettiä, kuin olla 'sairaanloisen mustasukkainen'. Ihme keskenkasvuisia täälläkin pyörii.
Onnea ap:lle, miten sitten päätättekin. Ei tosiaan äippä lomalla kannata Suomeen muuttaa jos ei ole töitä miehellä, joudutte tosi tiukille muuten.Taidat itse olla aika idiootti, en ole puhunut mistään raskaudesta, vaan hänen epäilyksistä puolisoaan kohtaan.
Pakonomainen epäily, ei ole todella tervettä. Se kylvää ja saa aikaan vaan pahaa. Mitä sinä tulet minulle päätäsi aukomaan? Vai oletteko kaikki turkkilaisten muijat noin epäileväisiä? Jos jotain tapahtuu, niin sitten sille ei voi mitään. Turhaa vatvominen kuluttaa vain energiaa, jos sitten se mies on noin epäilyttävä. Kannattaako se kanssa silloin edes olla?
Taidat olla itse keskenkasvuinen, et ole tainnut elämässäsi muuta nähdä kun oman asunnon sisältä ja käydä lähikaupassa nopeasti. - epäilevä tiina
turkkilaisen vaimoka kirjoitti:
Et tainnut lukea ap:n koko tekstiä ja myöhempiä kirjoituksia. Kaikenlainen epäileminen on tervettä, ellei sitten mene liian pitkälle ja vaikka tarkastele miehen/naisen kännykkätietoja tai muuta. Et ole ilmeisesti itse ikinä ollut tilanteessa jossa joutuu miettimään koko elämää mullistavia valintoja. Raskauteenkin liittyy kovaa epäilystä siitä pärjääkö lapsen kanssa, onko se elossa jne. Kyllä se epäilys on normaali tunne muiden lomassa.
Tervettä on esim. odotusajan alussa varautua siihen että raskaus saattaa mennä kesken koska se saattaa mennä kesken. Mies saattaa pettää, eihän ap asiassa märehdi, kunhan miettii. Ap:kin saattaa pettää. Kaikki saattavat pettää. Eri asia miettiä, kuin olla 'sairaanloisen mustasukkainen'. Ihme keskenkasvuisia täälläkin pyörii.
Onnea ap:lle, miten sitten päätättekin. Ei tosiaan äippä lomalla kannata Suomeen muuttaa jos ei ole töitä miehellä, joudutte tosi tiukille muuten.Joo tosiaan eli siis ensinäkin, jos vähän tarkemmin tekstiini perehtyy niin kyllä pitäs käydä ilmi että tässä elämäntilanteessa en todellakaan sitä pelkää eniten että mies pettäisi minua toisen kanssa, vaan se, ettei hän olisikaan tosissaan kanssani, ettei olekaan oikeasti valmis sitoutumaan lopuksi iäksi etenkin nyt kun lapsikin on tulossa, vaan olisikin joku onnenonkija ja hiton hyvä näyttelijä jolla kiiluukin silmissä vaan oleskelulupa Suomeen "paremman elämän" toisen kustannuksella. Jos olisin sairaalloisen mustasukkainen, niin enköhän olisi jo muuttanut mieheni nurkkiin tarkkailemaan että missä pyörii ja kenen kanssa. Mieluummin kuitenkin olen epäilevä ja realistinen kuin täysin pää pilvissä kulkija joka uskoo ihmisten hyvään tahtoon. Kiitos onnentoivotuksesta "turkkilaisen vaimoka", toivotaan että kaikki kääntyy parhain päin, mitä tässä sitten ikinä päätämmekään.
Ja kiitokset taas pitkistä vastauksista, sinulle "hullun vaimo" sydäntä lämmittävästä kirjoituksesta, ja kiitos myös sinulle nimimerkki "Turkissa". Kirjoitan varmasti jatkossakin mietteitäni tänne, helpottaa ja selventää ajatuksia jo pelkkä kirjoittaminen. :)
Ammattiauttaja tosiaan voisi olla ihan hyvästäkin jos tää tilanne nyt tälläisenä jatkuu, muutenkin tuntuu että aina kun jonkun kanssa asiasta puhuu niin se yllättäin muuttuukin pienemmäksi kuin mitä pään sisällä on ehtinyt kehtitelemään. Jotenkin tuntuu kyllä jo tääkin tosi helpottavalta kun ihan vain näin netissäkin saa vaihdettua ajatuksia ja purettua tunteita joillekin samantapaisessa tilanteessa oleville/joskus olleille. :)
Ja ehkä tuo muutama vuosi Turkissa ei ihan mahdoton ajatus oliskaan, nyt kun pitemmällä tähtäimellä ajattelee, eihän mies varmasti Suomesta ainakaan ihan heti töitäkään voi saada, ainakaan ennen kun kieli on hallussa. Ja eikös jo pelkkä oleskeluluvan odottaminen Suomessa kestä sen joku 4 kuukautta, näin ainakin luin, jonka aikana ei voi työtä tehdä tai opiskella? Ja ei miehellä mikään kovin korkea koulutus ole, että ei sekään sitten nopeuta sitä työn löytämistä. Miten muuten kielen opiskelu, oletteko te sitten ihan miehen opetuksella ja elämällä oppineet kielen vai miten, vai onko siellä ihan jotain kielikursseja jos niin kävisi että Turkkiin muuttaisin? Vai kannattaako kielen opiskelu aloittaa jo Suomessa?
Tosi paha kyllä vielä mitään mennä päättämään, isoja päätöksiä kaikki, mutta onhan tässä onneksi vielä aikaa mukavasti. Pitää ihan kunnolla miehen ja kummankin perheiden kanssa miettiä ja pohtia nämä asiat tarkasti.
Tuo kuullostaisi kyllä hyvältä että kokelisi ihan kummassakin maassa muutaman kuukauden jaksoina että miten se elo sitten poikkeaa. Mietin vaan että miten sitten Suomen asuntoni vuokranmaksut lentoliput ym. kustannukset, miten saada rahat riittämään tuollaiseen reissailuun jos mieskään ei ennen sitä työpaikkaa löydä, miettimistä ja suunnittelua tarvinnee tuokin vaihtoehto. Se vuoden viisumi olisi ihan hyvä vaihtoehto, sitä voi sitten ilmeisesti uudestaan hakea jos päättäisikin jatkaa vielä muutaman vuoden maassa?
Jos Turkkiin muuttaisin, niin maatilalla todennäköisesti asuisimme, siellä ainakin eniten tilaa ja olisi kyllä vauvalle mitä mainioin kasvuympäristö. Ellei sitten tulisi täys paikanvaihto toiseen kaupunkiin missä työtä saisi mies paremmin. Lähden nyt alustavasti siitä ainakin että ennen äitiysloman alkamista Suomessa olen, jatkan työntekoa niin pitkälle kuin mahdollista ja säästän rahaa niin paljon kuin voin, ja yritellään tässä miettiä mikä on paras vaihtoehto jatkolle.
Kiitos noista nettilinkeistä suuresti "hullun vaimo", täytyy alkaa lukemaan ja selailemaan heti kun on aikaa vähän enemmän, vaikka viikonloppuna. Oli tänään ensimmäinen neuvola ja sieltäkin tuli kirjanen jos toinenkin luettavaksi, uudenoppimista tulee tässä nyt kyllä tosi paljon kerralla, kun tuo uusi työpaikkakin, ei ehkä ihmekään että on ajatukset vielä aika levällään kaiken suhteen. Mutta tuhannesti vielä kiitoksia kaikille vastanneille, sai ihan uusia näkökulmia tilanteeseen ja oivasi erilaisia mahdollisuuksia! :) - suomalaisen vaimo.
no oho kirjoitti:
Taidat itse olla aika idiootti, en ole puhunut mistään raskaudesta, vaan hänen epäilyksistä puolisoaan kohtaan.
Pakonomainen epäily, ei ole todella tervettä. Se kylvää ja saa aikaan vaan pahaa. Mitä sinä tulet minulle päätäsi aukomaan? Vai oletteko kaikki turkkilaisten muijat noin epäileväisiä? Jos jotain tapahtuu, niin sitten sille ei voi mitään. Turhaa vatvominen kuluttaa vain energiaa, jos sitten se mies on noin epäilyttävä. Kannattaako se kanssa silloin edes olla?
Taidat olla itse keskenkasvuinen, et ole tainnut elämässäsi muuta nähdä kun oman asunnon sisältä ja käydä lähikaupassa nopeasti.Ompas itseensä ottava kaveri sielä ruudun takana. Olen kyllä ihan samaa mieltä turkkilaisen vaimokaan kanssa, vaikka suomalaisen kanssa elämääni jaankin. Kyllä minäkin omaa miestäni hetken epäilin, hänellä oli aikamoinen naisten nielijän maine ja kuulin juttuja sieltä täältä, vaikka perättömiksi ilmaantuivatkin. Kyllä stereotypioita yms. mahtuu kaiken maalaisiin.
"Myrkytät puolisosi ainasella epäilyllä, vaatii aika paljon puolisoltasi jos jaksaa tuota epäilyä katella esim. 10 vuotta. Huh huh... todella pitkä aika."
Tälläiset kommentit on aika asiattomia ja tekstistäsi huomaa kyllä ettet ollut perehtynyt ap:n kirjoituksiin. Ja tässähän käytettiin raskautta esimerkkinä siitä, että kaikki uudet asiat aiheuttavat epäilyksiä eli eri vaihtoehtojen punnitsemista. Yhtälailla se epäilys on aina epäilystä, liittyi se sitten raskauteen, uuteen mieheen, kouluun, paikkakunnan vaihdokseen, maan vaihdokseen.
Että vaikka ei nimittelemään ketään saa ruveta, oli 'vaimokaan' kommentti huomattamasti asiallisempi ja kokeneempi, kuin sinun, 'no oho.' Kyllä elämään kuuluu pientä asioiden pohtimista ja punnitsemista. Et ole varmasti joutunut noin isojen päätösten eteen, jos muuta sanot. Vai muuttaisitko itse yhtään miettimättä toiseen maahan lapsen kanssa? Minä ainakin haluan miettiä isot päätökseni ja seistä päätösteni takana. Silloin ei haittaa vaikka mönkään menisikin. Ei se mitään hukkaan heitettyä energiaa ole. Asioissa rypeminen on eri asia, joka ei liity tähän keskusteluun nyt mitenkään. - melkein 90%
epäilevä tiina kirjoitti:
Joo tosiaan eli siis ensinäkin, jos vähän tarkemmin tekstiini perehtyy niin kyllä pitäs käydä ilmi että tässä elämäntilanteessa en todellakaan sitä pelkää eniten että mies pettäisi minua toisen kanssa, vaan se, ettei hän olisikaan tosissaan kanssani, ettei olekaan oikeasti valmis sitoutumaan lopuksi iäksi etenkin nyt kun lapsikin on tulossa, vaan olisikin joku onnenonkija ja hiton hyvä näyttelijä jolla kiiluukin silmissä vaan oleskelulupa Suomeen "paremman elämän" toisen kustannuksella. Jos olisin sairaalloisen mustasukkainen, niin enköhän olisi jo muuttanut mieheni nurkkiin tarkkailemaan että missä pyörii ja kenen kanssa. Mieluummin kuitenkin olen epäilevä ja realistinen kuin täysin pää pilvissä kulkija joka uskoo ihmisten hyvään tahtoon. Kiitos onnentoivotuksesta "turkkilaisen vaimoka", toivotaan että kaikki kääntyy parhain päin, mitä tässä sitten ikinä päätämmekään.
Ja kiitokset taas pitkistä vastauksista, sinulle "hullun vaimo" sydäntä lämmittävästä kirjoituksesta, ja kiitos myös sinulle nimimerkki "Turkissa". Kirjoitan varmasti jatkossakin mietteitäni tänne, helpottaa ja selventää ajatuksia jo pelkkä kirjoittaminen. :)
Ammattiauttaja tosiaan voisi olla ihan hyvästäkin jos tää tilanne nyt tälläisenä jatkuu, muutenkin tuntuu että aina kun jonkun kanssa asiasta puhuu niin se yllättäin muuttuukin pienemmäksi kuin mitä pään sisällä on ehtinyt kehtitelemään. Jotenkin tuntuu kyllä jo tääkin tosi helpottavalta kun ihan vain näin netissäkin saa vaihdettua ajatuksia ja purettua tunteita joillekin samantapaisessa tilanteessa oleville/joskus olleille. :)
Ja ehkä tuo muutama vuosi Turkissa ei ihan mahdoton ajatus oliskaan, nyt kun pitemmällä tähtäimellä ajattelee, eihän mies varmasti Suomesta ainakaan ihan heti töitäkään voi saada, ainakaan ennen kun kieli on hallussa. Ja eikös jo pelkkä oleskeluluvan odottaminen Suomessa kestä sen joku 4 kuukautta, näin ainakin luin, jonka aikana ei voi työtä tehdä tai opiskella? Ja ei miehellä mikään kovin korkea koulutus ole, että ei sekään sitten nopeuta sitä työn löytämistä. Miten muuten kielen opiskelu, oletteko te sitten ihan miehen opetuksella ja elämällä oppineet kielen vai miten, vai onko siellä ihan jotain kielikursseja jos niin kävisi että Turkkiin muuttaisin? Vai kannattaako kielen opiskelu aloittaa jo Suomessa?
Tosi paha kyllä vielä mitään mennä päättämään, isoja päätöksiä kaikki, mutta onhan tässä onneksi vielä aikaa mukavasti. Pitää ihan kunnolla miehen ja kummankin perheiden kanssa miettiä ja pohtia nämä asiat tarkasti.
Tuo kuullostaisi kyllä hyvältä että kokelisi ihan kummassakin maassa muutaman kuukauden jaksoina että miten se elo sitten poikkeaa. Mietin vaan että miten sitten Suomen asuntoni vuokranmaksut lentoliput ym. kustannukset, miten saada rahat riittämään tuollaiseen reissailuun jos mieskään ei ennen sitä työpaikkaa löydä, miettimistä ja suunnittelua tarvinnee tuokin vaihtoehto. Se vuoden viisumi olisi ihan hyvä vaihtoehto, sitä voi sitten ilmeisesti uudestaan hakea jos päättäisikin jatkaa vielä muutaman vuoden maassa?
Jos Turkkiin muuttaisin, niin maatilalla todennäköisesti asuisimme, siellä ainakin eniten tilaa ja olisi kyllä vauvalle mitä mainioin kasvuympäristö. Ellei sitten tulisi täys paikanvaihto toiseen kaupunkiin missä työtä saisi mies paremmin. Lähden nyt alustavasti siitä ainakin että ennen äitiysloman alkamista Suomessa olen, jatkan työntekoa niin pitkälle kuin mahdollista ja säästän rahaa niin paljon kuin voin, ja yritellään tässä miettiä mikä on paras vaihtoehto jatkolle.
Kiitos noista nettilinkeistä suuresti "hullun vaimo", täytyy alkaa lukemaan ja selailemaan heti kun on aikaa vähän enemmän, vaikka viikonloppuna. Oli tänään ensimmäinen neuvola ja sieltäkin tuli kirjanen jos toinenkin luettavaksi, uudenoppimista tulee tässä nyt kyllä tosi paljon kerralla, kun tuo uusi työpaikkakin, ei ehkä ihmekään että on ajatukset vielä aika levällään kaiken suhteen. Mutta tuhannesti vielä kiitoksia kaikille vastanneille, sai ihan uusia näkökulmia tilanteeseen ja oivasi erilaisia mahdollisuuksia! :)tekstistä on asiallisia ja liittyy aiheeseen täällä suomi24:ssa. Ihanaa. :)
Oleskelu luvista kannattaa kysellä, ne saattavat vaihdella niin äkisti ja kelan kanssa myös. Eli tarkoitushan oli varmaan se, että asuisitte esim. turkissa sen 1-2 vuotta, miten saattekin viisumit ja kävisitte esim. 2kk lomalla Suomessa. Tai jos asuisitte Suomessa, käydä 2kk lomalla Turkissa. Eli ei parin kk välein kannata koko paikkaa vaihtaa. Turkissa saisitte varmasti lomaa viettää sukulaisten luona ja eiköhän Suomestakin löytyisi ihmisiä jotka teidät majoittaisivat kuukaudeksi? Jos ei, pitää vain kerätä rahaa ja esim. opiskelijat vuokraavat kesällä asuntojaan muutamiksi kuukausiksi kesällä. Joskus ehkä varaa ostaa kummastakin maasta oma asunto, niinkuin monet tuttuni tehneet. Pitävät asuntoa muuten vuokralla, paitsi sen 2kk vuodesta (siis ystäväni jotka asuvat Suomessa), mutta siihen nyt teillä olisi vielä aikaa, että moiseen olisi varaa.
Tuo oleskelu lupa taitaa olla sen nelisen kuukautta, teitä tosin auttaa se, että olette naimissa ja yhteinen lapsi. Kannattaa ehdottomasti Suomeenkin tunnustaa lapsen isyys.
Suosittelen siis a) Käymään kelassa, b) kyselemään viisumeista ja oleskeluluvasta kummassakin maassa c) Koittaa syödä hyvin ja levätä. Kaikki aikanaan ja lentolippuja muuten saa Turkista huomattavasti halvemmalla kuin Suomesta. :) - huh huijaa vaan
suomalaisen vaimo. kirjoitti:
Ompas itseensä ottava kaveri sielä ruudun takana. Olen kyllä ihan samaa mieltä turkkilaisen vaimokaan kanssa, vaikka suomalaisen kanssa elämääni jaankin. Kyllä minäkin omaa miestäni hetken epäilin, hänellä oli aikamoinen naisten nielijän maine ja kuulin juttuja sieltä täältä, vaikka perättömiksi ilmaantuivatkin. Kyllä stereotypioita yms. mahtuu kaiken maalaisiin.
"Myrkytät puolisosi ainasella epäilyllä, vaatii aika paljon puolisoltasi jos jaksaa tuota epäilyä katella esim. 10 vuotta. Huh huh... todella pitkä aika."
Tälläiset kommentit on aika asiattomia ja tekstistäsi huomaa kyllä ettet ollut perehtynyt ap:n kirjoituksiin. Ja tässähän käytettiin raskautta esimerkkinä siitä, että kaikki uudet asiat aiheuttavat epäilyksiä eli eri vaihtoehtojen punnitsemista. Yhtälailla se epäilys on aina epäilystä, liittyi se sitten raskauteen, uuteen mieheen, kouluun, paikkakunnan vaihdokseen, maan vaihdokseen.
Että vaikka ei nimittelemään ketään saa ruveta, oli 'vaimokaan' kommentti huomattamasti asiallisempi ja kokeneempi, kuin sinun, 'no oho.' Kyllä elämään kuuluu pientä asioiden pohtimista ja punnitsemista. Et ole varmasti joutunut noin isojen päätösten eteen, jos muuta sanot. Vai muuttaisitko itse yhtään miettimättä toiseen maahan lapsen kanssa? Minä ainakin haluan miettiä isot päätökseni ja seistä päätösteni takana. Silloin ei haittaa vaikka mönkään menisikin. Ei se mitään hukkaan heitettyä energiaa ole. Asioissa rypeminen on eri asia, joka ei liity tähän keskusteluun nyt mitenkään.Viestini oli minun näkökulmani asiaan, ja olen varmaan nähnyt kaikenlaista ja olen myös asunut ulkomailla.
Aloittaja ottaa sitten ihan itse avut vastaan mitä hän tarvitsee, ottaako sitä jotain minun viesteistä vai sinun viesteistä. Turha varmaan sinun on alkaa päättämään aloittajan puolesta, mikä on oikein ja mikä ei. Olet itse aika törkeä, kun vääntelet minun viestejäni koko aika. Minun viestini on ollut ihan varmasti hyviä, ennen kuin sinä tulit haukkumaan minua idiootiksi ja luulet olevasi kaikkitietävä, saanen nauraa...
Kirjoittele sinä ihan mitä sinulle juolahtaa mieleen, ja anna myös toisillekkin kirjoitusrauha, anna aloittajan sitten ihan itse vastailla minun viesteihin. Viesteistäni voi kuitenkin olla jollekkin avuksi, vaikkei sitten aloittajalle. Turha täällä varmaan vängätä, jos kaikki täällä asiallisesti kirjoittelee.
Huom. Jos hakee apua mielenterveystoimistosta, niin ei se häpeä ole. Se on ihan tervettä järkeä, ei sitä hulluksi tarvitse leimata. - suomalaisen vaimo
huh huijaa vaan kirjoitti:
Viestini oli minun näkökulmani asiaan, ja olen varmaan nähnyt kaikenlaista ja olen myös asunut ulkomailla.
Aloittaja ottaa sitten ihan itse avut vastaan mitä hän tarvitsee, ottaako sitä jotain minun viesteistä vai sinun viesteistä. Turha varmaan sinun on alkaa päättämään aloittajan puolesta, mikä on oikein ja mikä ei. Olet itse aika törkeä, kun vääntelet minun viestejäni koko aika. Minun viestini on ollut ihan varmasti hyviä, ennen kuin sinä tulit haukkumaan minua idiootiksi ja luulet olevasi kaikkitietävä, saanen nauraa...
Kirjoittele sinä ihan mitä sinulle juolahtaa mieleen, ja anna myös toisillekkin kirjoitusrauha, anna aloittajan sitten ihan itse vastailla minun viesteihin. Viesteistäni voi kuitenkin olla jollekkin avuksi, vaikkei sitten aloittajalle. Turha täällä varmaan vängätä, jos kaikki täällä asiallisesti kirjoittelee.
Huom. Jos hakee apua mielenterveystoimistosta, niin ei se häpeä ole. Se on ihan tervettä järkeä, ei sitä hulluksi tarvitse leimata.Minä olen laittanut sinulle vain yhten viestin enkä todellakaan haukkunut sinua idiootiksi tai törkeäksi miksikään muuksikaan viestissäni. Ainoa asia mistä puhuin, oli se, ettei nyt ollut ap n tapauksessa kyse yltiömäisestä mustasukkaisuudesta, kuten hän itsekin alla toteaa. Sehän on ihan totta, että tekstistäsi huomasi ettet ollut perhetynyt ap:n viestiin. Sanoin myös, että on asiatonta sanoa, että myrkytät puolisoasi 10 vuotta. Ja liioiteltua myös.
Kysyt miksi pitää olla kokoajan epäileväinen kun kukaan ei puhunut kokoajan epäilemisestä. Vain tämän yhden asian epäilemisestä.
Oletat myös, että ap on sairaanloisen mustasukkainen. Tämä: "Tuollainen epäily ei rakenna mitään, sairaalloinen mustasukkaisuus on sairaus." vielä kruunaa olettamisen asiasta, josta ei puhuttu mitään.
Älä nyt riehu sielä. Annat itsestäsi lapsellisen kuvan ja olet sanonut useamman haukkuma sanan kuin kukaan muu. Sinua on ainoastaan arvosteltu epäkypsällä tavalla kommentoida. Eihän kyse ole sinusta ihmisenä vaan tavastasi kirjoittaa.
Aloittajahan vastasi viestiisi. Tajuan kyllä varmaan mitä tarkoitat. Olet oikeassa, ettei märehtiminen auta mitään ja että jatkuva epäily aiheuttaa ikävää. Minun ja varmaan muidenkin sinulle vastanneiden idea oli, että kyse ei nyt ole tuollasiesta sairaasta mustasukkaisuudesta, mistä itse kirjoitat. Otat kovin henkilökohtaisesti. - morjens vaan
suomalaisen vaimo kirjoitti:
Minä olen laittanut sinulle vain yhten viestin enkä todellakaan haukkunut sinua idiootiksi tai törkeäksi miksikään muuksikaan viestissäni. Ainoa asia mistä puhuin, oli se, ettei nyt ollut ap n tapauksessa kyse yltiömäisestä mustasukkaisuudesta, kuten hän itsekin alla toteaa. Sehän on ihan totta, että tekstistäsi huomasi ettet ollut perhetynyt ap:n viestiin. Sanoin myös, että on asiatonta sanoa, että myrkytät puolisoasi 10 vuotta. Ja liioiteltua myös.
Kysyt miksi pitää olla kokoajan epäileväinen kun kukaan ei puhunut kokoajan epäilemisestä. Vain tämän yhden asian epäilemisestä.
Oletat myös, että ap on sairaanloisen mustasukkainen. Tämä: "Tuollainen epäily ei rakenna mitään, sairaalloinen mustasukkaisuus on sairaus." vielä kruunaa olettamisen asiasta, josta ei puhuttu mitään.
Älä nyt riehu sielä. Annat itsestäsi lapsellisen kuvan ja olet sanonut useamman haukkuma sanan kuin kukaan muu. Sinua on ainoastaan arvosteltu epäkypsällä tavalla kommentoida. Eihän kyse ole sinusta ihmisenä vaan tavastasi kirjoittaa.
Aloittajahan vastasi viestiisi. Tajuan kyllä varmaan mitä tarkoitat. Olet oikeassa, ettei märehtiminen auta mitään ja että jatkuva epäily aiheuttaa ikävää. Minun ja varmaan muidenkin sinulle vastanneiden idea oli, että kyse ei nyt ole tuollasiesta sairaasta mustasukkaisuudesta, mistä itse kirjoitat. Otat kovin henkilökohtaisesti.OK, jatkakaa täällä yhdessä. Menen pois, ei se minulta pois ole. En ala täällä tuntemattomien ihmisten kanssa vääntelemään, en tunne sinua enkä aloittajaa. Ei näitä viestejä nyt ihan noin vakavissaan kannata ottaa, vai saatko jotain hyvänolon tunnetta tästä?
Nyt sitten olen lapsellinenkin? Kannattaisi varmaan katsoa peiliin. En ole väittänyt mitään ja kenestäkään, annoin vain jotain ohjeita, mitä ei ole pakko noudattaa.
Tuntuu niin turhalta tänne yleensäkkään tulla mitään kirjoittelemaan, kun saa aina jonkun innokkaan nettihirmun päällensä. Toinen toistaan olettaa olevansa viisaampi, wau... olette te kovia naisia!! Nyt saat sen hyvän olon itsellesi ja tunnet taas olevasi parempi ja viisaampi!!! - turkkilaisen vaimoka
morjens vaan kirjoitti:
OK, jatkakaa täällä yhdessä. Menen pois, ei se minulta pois ole. En ala täällä tuntemattomien ihmisten kanssa vääntelemään, en tunne sinua enkä aloittajaa. Ei näitä viestejä nyt ihan noin vakavissaan kannata ottaa, vai saatko jotain hyvänolon tunnetta tästä?
Nyt sitten olen lapsellinenkin? Kannattaisi varmaan katsoa peiliin. En ole väittänyt mitään ja kenestäkään, annoin vain jotain ohjeita, mitä ei ole pakko noudattaa.
Tuntuu niin turhalta tänne yleensäkkään tulla mitään kirjoittelemaan, kun saa aina jonkun innokkaan nettihirmun päällensä. Toinen toistaan olettaa olevansa viisaampi, wau... olette te kovia naisia!! Nyt saat sen hyvän olon itsellesi ja tunnet taas olevasi parempi ja viisaampi!!!Hei!
Huomaatkohan että täällä on vastaillut sinulle nyt tosiaan kaksi eri ihmistä. Ehkä turhan kärkkäästi viestini laitoin, mutta minun ideani tosiaan oli se, että ei täällä nyt kannata piruja seinille maalata kun ei ollut kyse sairaanloisesta mustasukkaisuudesta. Huomaatko että ap:kin sai viestistäsi sellaisen kuvan, että häntä sellaisesta syytät.
En sanonut sinua idiootiksi. Voisin nöyrtyä ja vaihtaa keskenkasvuisen hieman naiiviksi. Olen siis siitä pahoillaani. Sinun elämästäsi en tiedä, mutta lue nyt rauhassa omat viestisi ja huomaa, että ensimmäinen viestisi ei nyt ollut kovin apua tai neuvoa antava, vaan aikas syyttelevä.
Kutsut viestissä aloittajan mietteitä ongelmaksi ja viittaat siihen, että hän 10 aikoo epäillä miestään. Sanot myös, että tuollainen epäily ei rakenna mitään ja sanot että sairaanloinen mustasukkaisuus on sairaus, muttakun aloittajan viestissä selvästi näkee, ettei kyse ole sairaanloisesta mustasukkaisuudesta.
Minä pyydän anteeksi käyttäessäni sanaa keskenkasvuinen, mutta olen edelleen sitä mieltä, että viestisäsi näkyi, ettet ole ollut samankaltaisessa tilanteessa. Asioita on joskus ihan hyvä miettiä etukäteen ja on ihan normaalia, että on ennakkoluuloja kun niitä täällä kylvetään. Eriasiahan on, tiedostaako niiden olevan vain stereotypioita vai ei. Aloittaja nyt meni naimisiin miehen kanssa, että avoimin mielin on varmasti liikkeellä.
Hyvää talven jatkoa sinulle! Ethän nyt viikkoasi pilannut? Ei tässä kukaan viisaampi ole ketään. Minua lähinnä ihmetytti miksi sanot että viestejäsi väännellään tai että sinua on sanottu idiootiksi? Nimittelet muita ja kerrot etten ole käynyt kuin lähikaupassa kääntymässä? Ja ammattiauttajahan on tässäkin keskutelussa jo hyväksi koettu ratkaisu? Ei kukaan sitä ole kieltänyt?
Onko itseäsi sitten epäilty paljon vai miksi asian niin kärkkäästi otat? Ei kukaan sinua tyhmäksi ole leimannut, kunhan ihmettelyä tavastasi kirjoittaa hieman syyttävään sävyyn. - Turkissa
epäilevä tiina kirjoitti:
Joo tosiaan eli siis ensinäkin, jos vähän tarkemmin tekstiini perehtyy niin kyllä pitäs käydä ilmi että tässä elämäntilanteessa en todellakaan sitä pelkää eniten että mies pettäisi minua toisen kanssa, vaan se, ettei hän olisikaan tosissaan kanssani, ettei olekaan oikeasti valmis sitoutumaan lopuksi iäksi etenkin nyt kun lapsikin on tulossa, vaan olisikin joku onnenonkija ja hiton hyvä näyttelijä jolla kiiluukin silmissä vaan oleskelulupa Suomeen "paremman elämän" toisen kustannuksella. Jos olisin sairaalloisen mustasukkainen, niin enköhän olisi jo muuttanut mieheni nurkkiin tarkkailemaan että missä pyörii ja kenen kanssa. Mieluummin kuitenkin olen epäilevä ja realistinen kuin täysin pää pilvissä kulkija joka uskoo ihmisten hyvään tahtoon. Kiitos onnentoivotuksesta "turkkilaisen vaimoka", toivotaan että kaikki kääntyy parhain päin, mitä tässä sitten ikinä päätämmekään.
Ja kiitokset taas pitkistä vastauksista, sinulle "hullun vaimo" sydäntä lämmittävästä kirjoituksesta, ja kiitos myös sinulle nimimerkki "Turkissa". Kirjoitan varmasti jatkossakin mietteitäni tänne, helpottaa ja selventää ajatuksia jo pelkkä kirjoittaminen. :)
Ammattiauttaja tosiaan voisi olla ihan hyvästäkin jos tää tilanne nyt tälläisenä jatkuu, muutenkin tuntuu että aina kun jonkun kanssa asiasta puhuu niin se yllättäin muuttuukin pienemmäksi kuin mitä pään sisällä on ehtinyt kehtitelemään. Jotenkin tuntuu kyllä jo tääkin tosi helpottavalta kun ihan vain näin netissäkin saa vaihdettua ajatuksia ja purettua tunteita joillekin samantapaisessa tilanteessa oleville/joskus olleille. :)
Ja ehkä tuo muutama vuosi Turkissa ei ihan mahdoton ajatus oliskaan, nyt kun pitemmällä tähtäimellä ajattelee, eihän mies varmasti Suomesta ainakaan ihan heti töitäkään voi saada, ainakaan ennen kun kieli on hallussa. Ja eikös jo pelkkä oleskeluluvan odottaminen Suomessa kestä sen joku 4 kuukautta, näin ainakin luin, jonka aikana ei voi työtä tehdä tai opiskella? Ja ei miehellä mikään kovin korkea koulutus ole, että ei sekään sitten nopeuta sitä työn löytämistä. Miten muuten kielen opiskelu, oletteko te sitten ihan miehen opetuksella ja elämällä oppineet kielen vai miten, vai onko siellä ihan jotain kielikursseja jos niin kävisi että Turkkiin muuttaisin? Vai kannattaako kielen opiskelu aloittaa jo Suomessa?
Tosi paha kyllä vielä mitään mennä päättämään, isoja päätöksiä kaikki, mutta onhan tässä onneksi vielä aikaa mukavasti. Pitää ihan kunnolla miehen ja kummankin perheiden kanssa miettiä ja pohtia nämä asiat tarkasti.
Tuo kuullostaisi kyllä hyvältä että kokelisi ihan kummassakin maassa muutaman kuukauden jaksoina että miten se elo sitten poikkeaa. Mietin vaan että miten sitten Suomen asuntoni vuokranmaksut lentoliput ym. kustannukset, miten saada rahat riittämään tuollaiseen reissailuun jos mieskään ei ennen sitä työpaikkaa löydä, miettimistä ja suunnittelua tarvinnee tuokin vaihtoehto. Se vuoden viisumi olisi ihan hyvä vaihtoehto, sitä voi sitten ilmeisesti uudestaan hakea jos päättäisikin jatkaa vielä muutaman vuoden maassa?
Jos Turkkiin muuttaisin, niin maatilalla todennäköisesti asuisimme, siellä ainakin eniten tilaa ja olisi kyllä vauvalle mitä mainioin kasvuympäristö. Ellei sitten tulisi täys paikanvaihto toiseen kaupunkiin missä työtä saisi mies paremmin. Lähden nyt alustavasti siitä ainakin että ennen äitiysloman alkamista Suomessa olen, jatkan työntekoa niin pitkälle kuin mahdollista ja säästän rahaa niin paljon kuin voin, ja yritellään tässä miettiä mikä on paras vaihtoehto jatkolle.
Kiitos noista nettilinkeistä suuresti "hullun vaimo", täytyy alkaa lukemaan ja selailemaan heti kun on aikaa vähän enemmän, vaikka viikonloppuna. Oli tänään ensimmäinen neuvola ja sieltäkin tuli kirjanen jos toinenkin luettavaksi, uudenoppimista tulee tässä nyt kyllä tosi paljon kerralla, kun tuo uusi työpaikkakin, ei ehkä ihmekään että on ajatukset vielä aika levällään kaiken suhteen. Mutta tuhannesti vielä kiitoksia kaikille vastanneille, sai ihan uusia näkökulmia tilanteeseen ja oivasi erilaisia mahdollisuuksia! :)Sillä aikaa, kun täällä muutamat näyttävät vääntävän kättä, kuka sanoi ja mitä sanoi, niin vastailen vielä näihin muutamiin ap:n esittämiin kysymyksiin :D
Kielen opiskelusta sen verran, että itse aikoinani yritin opiskella mieheni kieltä jo seurusteluaikana. Tosin en juurikaan ehtinyt siihen panostamaan omien opintojeni ja töiden ohella, joten Suomessa siitä ei oikein tullut mitään. Tämä varmasti riippuu paljolti siitä, kuinka paljon sinulla on aikaa panostaa opintoihin. Muutettuani sitten miehen luokse yritin jatkaa kieliopintoja, mutta työ vei lähes kaiken aikani, eikä kieliopinnoista tuntunut tulevan mitään. Vasta raskaana ollessa ja nyt pienten lasten kanssa, olen päässyt hommassa selvästi eteenpäin. En nyt voi kieltä sanoa osaavani hyvin, mutta pärjään sillä, jos tulee tiukka paikka, eikä lapset pysty meitä miehen kanssa huijaamaan täysin kielten vuoksi. Vielä edelleenkin meillä on kotona kolme kieltä käytössä, mutta toivottavasti englannin osuus vähenee entisestään. Meillä kumpikin puhuu lapsille äidinkieltään ja samalla me opimme toistemme kieltä. Suosittelen sinulle kuitenkin jotain turkinkielen alkeiskursseja Suomessa, jolloin pääset nopeammin alkuun kieliopinnoissasi, jos vain aikasi tähän riittää.
Mitä tulee sitten vuokranmaksuun ja muihin käytännön asioihin, niin riippuu paljolti siitä, mitä päätät tehdä. Itse makselin Suomeen vuokria, kun olin parin kuukauden kestävillä reissuilla mieheni luona, mutta jos rahaa ei ole aivan älyttömästi, niin en kyllä maksaisi tyhjänä olevasta vuokrakämpästä muutamaa kuukautta enempää. Eiköhän niitä asuntoja saa taas, kun olette Suomeen muutamassa. Ärsyttävin homma on tietty yrittää säilöä/myydä kaikki kamat, mitä et voi Turkkiin saakka kuljettaa. Itse tein tätä muuttoa varmaan puoli vuotta, kun yritin vähitellen vähentää tavaran määrää. Toinen hyvä ratkaisu olisi vuokrata kämppä eteenpäin jollekin tutulle, jolloin voisit jättää osan kalusteistasi sinne. Itse tein näin kerran puolen vuoden ajan, mutta onhan siinäkin omat murheensa.
Minun matkustelua ja muita kuluja helpottaa se, että olemme saaneet miehen kanssa kerättyä säästöjä vähitellen ja hänen firman kautta minulla ja lapsilla on sairasvakuutukset eli sairaskuluista, täkäläisistä neuvola ja synnytys kuluista meidän ei onneksi tarvitse murehtia. Samoin he maksavat meidän lennot Suomeen eli ei tarvitse siihen omia pennosia kuluttaa. Sinun miehelläsihän ei nyt vielä työtä tainnut siellä olla, joten nämä ovat tietysti aika isoja rahasummia itse maksettavaksi.
Siinä olet varmasti oikeassa, ettei Suomessakaan ole helppo elellä äitiystuilla, jos miehellesi työn saanti Suomesta jostain syystä kestää. Samasta syystä mekään emme ole vielä uskaltaneet muuttaa Suomeen, vaikka mieheni työkokemuksen ja ammattinsa vuoksi pitäisi periaatteessa löytää sieltäkin töitä suhteellisen helposti. Tänä päivänä töiden saanti ei tunnu olevan kovin helppoa juuri missään päin maailmaan. Sen vuoksi mekin on lykätty asiaa eteenpäin odotellen parempia aikoja. Sitä paitsi minäkin olen kuullut, että oleskelulupien saanti saattaa kestää yllättävänkin pitkään ja sitä ennenhän siellä ei edes saa tehdä töitä. Kaikken paras ratkaisuhan olisi löytää miehellesi työpaikka jo enne hänen Suomeen muuttoaan, jolloin työnantaja hakisi hänenne suoraan oleskelulupaa ja työlupaa. Me ainakin yritämme niin, mutta aika näyttää onnistuuko se, vai jääkö vain yritykseksi.
Se mitä päätättekään tehdä riippuu tietysti siitä, mikä teille itsellenne tuntuu järkevimmältä ratkaisulta. Itse en aikanani kuunnellut kovinkaan paljon vanhempiani, eikä mieheni omien vanhempiensa mielipiteitä siitä, missä meidän kannattaisi asua. Omani tietysti olivat sitä mieltä, että mieheni pitäisi muuttaa Suomeen oli hänellä siellä töitä tai ei. Vastaavasti taas mieheni vanhemmat halusivat tietysti minut heidän luokseen. Lopullisen päätöksen teimme sen perusteella, missä meillä olisi taloudellisesti parhaat edellytykset tulla toimeen ja molemmilla olisi mahdollisuus olla työelämässä. Nykyään asuinpaikkan sijaintiin vaikuttavat sekä talous, että lasten koulutus ja elinympäristö. Lapset meilläkin on suurin syy, miksi olemme suunnitelleet muuttoa Suomeen. Eli sanoisin, että pohtikaa kahdestaa, mikä juuri teille on se paras vaihtoehto perheenä. Ei siihen keskusteluun kannata ehkä sotkea liikaa ihmisiä, sillä yleensä tällöin koko hommasta tulee vain sotkua aikaan. Ratkaisunne vaikuttaa kuitenkin suurimmaksi osaksi vain teihin kahteen, ei teidän vanhempiinne, sisarruksiinne tai muihin sukulaisiinne.
Voi, tulipas tästä pitkä... - pätemistäkö?
turkkilaisen vaimoka kirjoitti:
Hei!
Huomaatkohan että täällä on vastaillut sinulle nyt tosiaan kaksi eri ihmistä. Ehkä turhan kärkkäästi viestini laitoin, mutta minun ideani tosiaan oli se, että ei täällä nyt kannata piruja seinille maalata kun ei ollut kyse sairaanloisesta mustasukkaisuudesta. Huomaatko että ap:kin sai viestistäsi sellaisen kuvan, että häntä sellaisesta syytät.
En sanonut sinua idiootiksi. Voisin nöyrtyä ja vaihtaa keskenkasvuisen hieman naiiviksi. Olen siis siitä pahoillaani. Sinun elämästäsi en tiedä, mutta lue nyt rauhassa omat viestisi ja huomaa, että ensimmäinen viestisi ei nyt ollut kovin apua tai neuvoa antava, vaan aikas syyttelevä.
Kutsut viestissä aloittajan mietteitä ongelmaksi ja viittaat siihen, että hän 10 aikoo epäillä miestään. Sanot myös, että tuollainen epäily ei rakenna mitään ja sanot että sairaanloinen mustasukkaisuus on sairaus, muttakun aloittajan viestissä selvästi näkee, ettei kyse ole sairaanloisesta mustasukkaisuudesta.
Minä pyydän anteeksi käyttäessäni sanaa keskenkasvuinen, mutta olen edelleen sitä mieltä, että viestisäsi näkyi, ettet ole ollut samankaltaisessa tilanteessa. Asioita on joskus ihan hyvä miettiä etukäteen ja on ihan normaalia, että on ennakkoluuloja kun niitä täällä kylvetään. Eriasiahan on, tiedostaako niiden olevan vain stereotypioita vai ei. Aloittaja nyt meni naimisiin miehen kanssa, että avoimin mielin on varmasti liikkeellä.
Hyvää talven jatkoa sinulle! Ethän nyt viikkoasi pilannut? Ei tässä kukaan viisaampi ole ketään. Minua lähinnä ihmetytti miksi sanot että viestejäsi väännellään tai että sinua on sanottu idiootiksi? Nimittelet muita ja kerrot etten ole käynyt kuin lähikaupassa kääntymässä? Ja ammattiauttajahan on tässäkin keskutelussa jo hyväksi koettu ratkaisu? Ei kukaan sitä ole kieltänyt?
Onko itseäsi sitten epäilty paljon vai miksi asian niin kärkkäästi otat? Ei kukaan sinua tyhmäksi ole leimannut, kunhan ihmettelyä tavastasi kirjoittaa hieman syyttävään sävyyn.Jos kuitenkin jatkossa vastailisit ainoastaan aloittajalle, hän täällä apua kyselee. Turhaa energian haaskausta sinun on minulle raapustella, minulla ei ole mitään sellaista ongelmaa, mikä pitäisi täällä ratkaista. Aloittaja voikin ihan sitten itse vastailla minulle, mitä mieltä asioista. Et voi täällä kirjoitella toisten ihmisten puolesta. Minusta se kuulostaa todella oudolle. Eli siis, keskity ihan avun antoon, jos sinulla on auttamisen halu. OK?
- teille??
Oletteko kaikki sama henkilö? Teksti niin samankaltaista, ja melkein kaikki samaa mieltä? Outoja hiippareita!!!
- Turkkilaisen vaimoka
Minä ja joku muu. Luulen, että kyse on lähinnä samankaltaisten kokemusten läpi käymisestä. Jokainen parisuhde on erilaista, mutta kun toisessa maassa asuvan kanssa naimisiin saakka menee, se vaatii oikeasti sitoutumista. En tarkoita sitä, etteikö muut suhteet vaatisi, siinä on vain kyse siitä, että joku joutuu vaihtamaan koko asuin maata, eikä siihen leikkiin lähdetä kuin oikeasti pitkän harkinnan kautta. Ja en tarkoita etteikö toiseen kaupunkiin muuttaminen tai muuttaminen ylipäätään olisi iso ja harkinnan kautta tapahtuva asia, mutta erotessa toinen jää oikeasti ihan tyhjän päälle. Toiselta puuttuu se tukiverkko. Kulttuurien kohtaaminen on myös iso asia ja ennakkoluuloja satelee ympäriltä eri lailla, kuin jos suhteeseen rupeaa vaikka Suomessa eri kaupungissa asuvan kanssa. Niin on vaikka eri uskontokuntien tms. eri asioiden kohtaaminen, mutta minusta kuulostaa lähinnä siltä, että täällä ovat ihmiset käyneet samoja asioita läpi ja toteavat siksi myös samoja asioita.
- Vaimoja tuoltatäältä
Ymmärrän että haluat hakea vertaistukea tms. mutta minua häiritsee se että epäilet siksi koska miehesi on Alanyasta. Hekin ovat ihmisiä, ja kyllä rahan ahneen kusettajan tunnistaa hyvinkin selkeästi. Nämä naiset jotka ovat tällaisiin tapauksiin haksahtaneet, eivät ole varmastikaan terävimmästä päästä.
Esimerkkinä yli 35-vuotias rikas mutta suurikokoinen yh-äiti, joka toisella tapaamiskerralla nai 24-vuotiaan komean ja salskean Alanyan pojan. Tällaiset tapaukset ovat niin ilmiselviä, mutta nainen jaksaa selitellä asioita itselleen parhain päin kunnes mies saa pysyvän luvan ja rahat - sitten ei miestä enää näy. Kaikkihan tietysti ympärillä näkivät kaukaa lopputuloksen.
Miehesikin on yksilö. Suhtaudu häneen myös yksilönä. Sinun tulisi hänet jo tietää, kun naimisiinkin olette menneet. Ota vakavasti hänen kulttuurinen tausta - kaksi kulttuuria tulee olemaan teillekin se vaikein asia. Sovittelette, riitelette ja sitten löydätte sen kultaisen keskitien joka sopii kummallekin.
Ennakkoluuloista ja rasismista ei kannata välittää. Sitä on aina ollut ja tulee olemaan. Keskity vain teidän suhteeseen ja onneen. Ja viimeiseksi tärkein ohje teille: Älkää koskaan ajatelko negatiivisesti asioista. Positiivisuus ja usko huomiseen ovat parhaita eväitä avioliitossa oli puolisot mistä tahansa. - worldcontact
Let's be logical.
1-Finland will not continue moving forward if it doesn't stop bringing into Finland uneducated people from Africa and the middle east. How a society can continue to progress if large inflows of lazy, unskilled, uneducated people keep taking advantage of the welfare system and become a burden to the country ?
2-Even if Finland educate these foreigners, it will still be detrimental to Finnish society because these people come from a different cultural background, where they are less hard working than Finns, less clean, less respectful of the law, less organized, less caring, they even have different opinions of what looks pretty or not.
3-Finland has plenty of educated, hard working men, so why a Finnish woman can be so unwise to focus her attention in an uneducated foreigner from Africa or the middle east ?. If she is looking for something different, then there are plenty of white educated guys in Countries like France, Germany, USA, England, Italy, etc. - pepa kipeenä
eikö ne turkkilaiset pane vaan perseeseen vääräuskosia naisia ja suomalaisia ne pitää huorina.
oletteko ollu miehen suku kansa naimissa???
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 911525
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1711230En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1041070Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll15967- 86890
- 66803
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?40787Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K60744Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289743Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107738