Vielä Radio Suomen musiikista

Kovasti jaksetaan valittaa Radio Suomen musiikkitarjonnasta, mutta asiaa voi ajatella toiselta kantiltakin.
Millainen on Suomen kansan ikäjakauma? Meitä neljä- ja viisikymmenluvulla syntyneitä on satoja tuhansia
radioittemme ääressä päivin ja illoin. Emme todellakaan kaipaa rokkia emmekä heviä, meille riittää tuttu ja turvallinen tarjonta.
Mainittu kanava on AINOA kanava, joka tuo vielä eetteriin Esko Rahkosen, Olavi Virran, Veikko Tuomen, Eila Pienimäen, Reijo Taipaleen - joitakin vain mainitakseni. Näillä artisteilla on ystäviä, vaikka eivätkään ole
lehtien juorupalstoilla päivästä päivään.
Uskoakseni sekahaulla, suomi soi, iskelmäradiolla ym perinteisen musiikin kuuntelijoilla on oma laaja kuuntelijakuntansa. Nuorisolle tarkoitettuja kanavia onkin sitten tarjolla kasapäin, enemmänkin ihmetyttää riittääkö näille kaikille kuulijoita.
14545
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Myös Iskelmä Pohjanmaa soittaa Rahkosta, Virtaa, Pellistä...

Äänestä
  • Mutta ei soita Iskelmä Helsinki. Lauri Tähkää. Popedaa, Yötä ym. loputtomasti. Sata kertaa päivässä.
    Turha kuvitellakaan, että soittaisivat mainituja artististeja. Tämä on Ari Ojalan paska linjaus.

    Äänestä

  • ketjun aloittaja kirjoitti:

    Mutta ei soita Iskelmä Helsinki. Lauri Tähkää. Popedaa, Yötä ym. loputtomasti. Sata kertaa päivässä.
    Turha kuvitellakaan, että soittaisivat mainituja artististeja. Tämä on Ari Ojalan paska linjaus.

    Iskelmäradiota, Sekahakua ja Suomi soi -ohjelmaa saisikin tulla Radio Suomessa enemmän. Itsekin pidän Radio Suomen (ja muiden YLEn kanavien) monipuolisesta musiikista, mutta esimerkiksi maakuntaradioissa tuntuu soivan jatkuvasti samat keskitien kappaleet joitakin poikkeuksia lukuunottamatta ja se tympii pidemmän päälle. Myös joidenkin musiikkiohjelmien, kuten esimerkiksi Levylautakunnan, Kerro pienen tarinan ja Lakattujen varpaankynsien uusinnat parhaaseen kuunteluaikaan ovat mielestäni erittäin turhia, koska nykyään nuo ohjelmat voi kuunnella netistäkin. Mutta ehdottomasti minäkin pidän Radio Suomesta. Kaupallisia kanavia ei jaksa kuunnella, kun monesti musiikkitarjonnassa tunnutaan menevän siitä, mistä aita on matalin ja samat kappaleet soivat parin tunnin välein.

    Äänestä

Nykyinen ohjelmalinjaus on ihan OK

Äänestä

Mitä olet mieltä. Minusta monipuolista iskelmää ja tanssimusiikkia. www.radiokajaus.fi

Äänestä
  • Radio Kajaus on tähän asti kuulunut vain meillä Kainuussa ja jossain Kuusamossa. Jos ei häiritse kuulijaa paikalliset uutiset ja mainokset, niin netissä kuuluvaa Kajausta vois suositella myös muillekin . Siellä soi Avenit, Taipaleet, Einit mutta myös uudemmat musiikit.
    Minusta Radio Suomi on kaavoihin kangistunut vanhanaikainen laitos, koko Suomeen samaan aikaan merisäätä lukeva ym. jonninjoutavaa Ameerikan NHL:n tuloksia ja maalintekijöitä kertova turhaan verorahoilla (lupamaksuilla) paisutettu laitos.

    Äänestä

  • Kajaus rules kirjoitti:

    Radio Kajaus on tähän asti kuulunut vain meillä Kainuussa ja jossain Kuusamossa. Jos ei häiritse kuulijaa paikalliset uutiset ja mainokset, niin netissä kuuluvaa Kajausta vois suositella myös muillekin . Siellä soi Avenit, Taipaleet, Einit mutta myös uudemmat musiikit.
    Minusta Radio Suomi on kaavoihin kangistunut vanhanaikainen laitos, koko Suomeen samaan aikaan merisäätä lukeva ym. jonninjoutavaa Ameerikan NHL:n tuloksia ja maalintekijöitä kertova turhaan verorahoilla (lupamaksuilla) paisutettu laitos.

    Kyllä se teille Kainuun junteillekin tekisi hyvää käydä edes kerran elämässä merellä. Voisi siinä samalla homeiset korvanne vähän puhdistua. Merisään aikana paskaiskelmää kainuulaisille paikallisestiko?

    Äänestä

  • Menee ehkä aiheen vierestä, mutta on aivan MAHTAVAA, että Kajaus on viimein saatu myös nettiradioksi! Kauan olinkin sitä jo kaivannut! Kiitos tästä vinkistä. ;-)

    Äänestä

Itse olen 19 vuotias, ja Radio Suomi lemppari asemani! Minun makuuni sieltä ainakin tulee hyvää musiikkia ja ohjelmia. Sladeakin soi joskus :) ja Sunnuntain kansanradio on aina jännä kuunnella

Äänestä
  • Radio Suomi on musiikiltaan monipuolisin, mutta liikaa urheilua. Toimittajien musiikkitietämys on kiitettävää. Ylen valtaisaa levystöä voisi kyllä käyttää laajemminkin, soittolistat pois Radio Suomesta! Lakatut varpaankynnet, Yöradio ja Kansanradio minun suosikkejani.

    Äänestä

  • Siinä huomaa että suomalaiset ovat idiootteja!

    Äänestä

Iskelmällä olisi ollut hyvä sauma soittaa kotimaista iskelmämusiikkia, mutta........

Äänestä

Huomasin eräs päivä, että Outi Popp on palannut radioon! Hyvä hyvä!
Mutta Radio Suomen musiikkipäällikkö vaihtoon, kiitos!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Aloittajana väität että laiskasti pitää soittaa samoja kokoajan vuodesta toisee ja pelkkiä tunnetuimpia hittejä, koska ihmiset ovat tiety ikäisiä kuulijoista.

Jo on selitys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kohtakuusikymmentä kirjoitti:

Kovasti jaksetaan valittaa Radio Suomen musiikkitarjonnasta, mutta asiaa voi ajatella toiselta kantiltakin.
Millainen on Suomen kansan ikäjakauma? Meitä neljä- ja viisikymmenluvulla syntyneitä on satoja tuhansia
radioittemme ääressä päivin ja illoin. Emme todellakaan kaipaa rokkia emmekä heviä, meille riittää tuttu ja turvallinen tarjonta.
Mainittu kanava on AINOA kanava, joka tuo vielä eetteriin Esko Rahkosen, Olavi Virran, Veikko Tuomen, Eila Pienimäen, Reijo Taipaleen - joitakin vain mainitakseni. Näillä artisteilla on ystäviä, vaikka eivätkään ole
lehtien juorupalstoilla päivästä päivään.
Uskoakseni sekahaulla, suomi soi, iskelmäradiolla ym perinteisen musiikin kuuntelijoilla on oma laaja kuuntelijakuntansa. Nuorisolle tarkoitettuja kanavia onkin sitten tarjolla kasapäin, enemmänkin ihmetyttää riittääkö näille kaikille kuulijoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu