Kateuspuolue SDP

SDP on suuressa ahdingossa ja juuri silloin tietenkin hosutaan ja yritetään huitoa kaikkialle. Näin SDP juuri tekeekin. SDP on populismissaan siirtynyt ihan uusiin sfääreihin.

Yksi hyvä kysymys tuli mieleeni. SDP vaatii progressiivista verotusta pääomatuloihin. Mielenkiintoista. Ensinnäkin SDP ei vaatimuksissaan ymmärrä, että käytännössä käteen saaduista pääomatuloista maksetaan veroja jo nyt noin 42 prosenttia. Ensin yritys maksaa yritysveron ja sitten osingonsaaja pääomatuloveron.

SDP on arvostellut hallitusta, kun se halusi nostaa energiaverotusta ja kiinteistöverotusta. Yksi syy taisi olla, että kaikki valuu kuitenkin vuokriin. Eikö SDP ymmärrä, että myös pääomatuloverotuksen nostaminen valuu vuokrankorotuksina juuri kaikkein pienituloisimman kansan maksettavaksi.

Vuokria verotetaan asunnon omistajan pääomatuloina. Asunnon omistajalla on tietty tuottotavoite, kuten myös yrityksen omistajalla. Kun verotusta nostetaan, nousevat vuokrat. Fantastista voisin sanoa rividemarin sanoin. Vuokralaisista tulisi yksi suuri maksajataho.
1106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

demarit on kumma olio. Ne ei oo vähäosaisten eikä köyhien puolella. Sitten ne vielä kadehtii niitä, joilla menee hyvin vaikka itse ovat olleet asioita rikkaiden hyväksi säätämässä. Histori on karu eli Lipponen ja Heinäluoma.

Urpilainen ja Junger ei oikein sovi työväenpuolueen nokkamiehiksi ja naisiksi. Tuollaisia hyväosaisia sliipattuja tyhjänpuhujia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyyris Tyllerö kirjoitti:

SDP on suuressa ahdingossa ja juuri silloin tietenkin hosutaan ja yritetään huitoa kaikkialle. Näin SDP juuri tekeekin. SDP on populismissaan siirtynyt ihan uusiin sfääreihin.

Yksi hyvä kysymys tuli mieleeni. SDP vaatii progressiivista verotusta pääomatuloihin. Mielenkiintoista. Ensinnäkin SDP ei vaatimuksissaan ymmärrä, että käytännössä käteen saaduista pääomatuloista maksetaan veroja jo nyt noin 42 prosenttia. Ensin yritys maksaa yritysveron ja sitten osingonsaaja pääomatuloveron.

SDP on arvostellut hallitusta, kun se halusi nostaa energiaverotusta ja kiinteistöverotusta. Yksi syy taisi olla, että kaikki valuu kuitenkin vuokriin. Eikö SDP ymmärrä, että myös pääomatuloverotuksen nostaminen valuu vuokrankorotuksina juuri kaikkein pienituloisimman kansan maksettavaksi.

Vuokria verotetaan asunnon omistajan pääomatuloina. Asunnon omistajalla on tietty tuottotavoite, kuten myös yrityksen omistajalla. Kun verotusta nostetaan, nousevat vuokrat. Fantastista voisin sanoa rividemarin sanoin. Vuokralaisista tulisi yksi suuri maksajataho.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu