Suomessa kehitetty uusi hoitomuoto!

272971
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Koska keksitään se jo ennakolta ehkäisevä hoitomuoto?
Se olisi vielä parempi hoitomuoto.
Ainakin potilaille!

Äänestä
  • kaikilla on elimistössämme syöpäsolujen esiasteita. Noin opetettiin sairaanhoitajaopiskelijoille jo vuosikymmeniä sitten. Ja varmaan tuo tieto pitää paikkaansa.
    Sitä ei tunneta mikä laukaisee syövän kehittymisen, mutta tunnetaan ja tiedetään että tietyt aineet ja elintavat altistavat syövälle, eli ne esiastesolut alkavat kehittymään sairaalloisesti ja syntyy syöpäkasvain.

    Taatusti pahin syövän syntyyn vaikuttava tekijä on tupakka, mutta on muitakin. Eli pitää tiedostaa mitä riski tarkoittaa. Osa ei tiedosta vaan luottaa ns "venäläiseen rulettiin". Ei, se ei osu minuun koska tiedän ja tunnen monta jotka sairastuivat syöpään ja polttivat ikänsä...

    Joillakin on suurempi vastustuskyky kuin toisella ja he voivat elää kuin tahtovat ja mikään vakava sairaus
    ei näytä heitä koskevan. Heitä on kuitenkin vähemmistö ja kyse on varmaan perintötekijöistä, suojaavista geeneistä, samoin kuin osalla on altistavia geenejä syövälle , sydänsairauksille jne... silti vaikka on sukurasite voi itse vaikuttaa oman elämänsä terveyteen omilla valinnoillaan.

    Äänestä

  • elintavat/perimä kirjoitti:

    kaikilla on elimistössämme syöpäsolujen esiasteita. Noin opetettiin sairaanhoitajaopiskelijoille jo vuosikymmeniä sitten. Ja varmaan tuo tieto pitää paikkaansa.

    > Joillakin on suurempi vastustuskyky kuin toisella ja he voivat elää kuin tahtovat ja mikään vakava sairaus
    ei näytä heitä koskevan.

    Eikös sitä vastustuskykyä pitäisi sitten parantaa kaikin mokomin, kun tiedetään että niitä syöpäsolujen esiasteita on meillä kaikilla, kuten sinullekin on kerrottu jo vuosikymmeniä sitten!
    Mutta eipä niitä ohjeita tuohon vahvistamiseen ole paljon havaittavissa!

    Äänestä

  • vahvistaminen kirjoitti:

    oikeassa olet. Eli jos haluat pienempää syöpäriskiä elä mahdollisimman terveellisesti niin siinä se vastustuskyky kasvaa. Tiedetään, että mm monet vitamiinit suojaavat syövältä. Mm viime aikoina paljon esillä ollut D-vitamiini. Terveellinen elämä on laaja käsite. Ihmisen terveyteen vaikuttavat perimän ja elämäntapojen lisäksi ympäristö. Ja hyvin paljon myös ihmisen henkinen puoli. Stressi kuluttaa ja altistaa sairauksille. Tasapaino ja positiivinen elämänasenne on kaikenpuolisen terveyden kannalta plussaa.

    http://tieku.fi/ihminen/sairaudet-ja-hoitomenetelmat/d-vitamiini-pitaa-huolta-puolustuksesta

    SUOMALAISET OVAT KAUTTA AIKOJEN OLLEET MINIMI D-VITAMIINI TASOLLA JA KUN ALOITIN
    D-VITAMIINIKÄYTÖN TULI SE ULOS AIKA ÄKKIÄ RASVALIUKOISENA ULOSTEENA.
    IHMISET OVAT YKSILÖITÄ,KUKAAN EI TIEDÄ VARMUUDELLA MM.VERENPAINEEN OIKEAA TASOA
    ELI NS.NORMITASOT OVAT VAARALLISIA.
    KAIKKI KOHTUUDELLA NAUTITTU ON ELÄMÄN PERUSTA.
    YSTÄVÄNI PATOLOOGI SANOI NÄIN: IHMINEN KUOLEE SITEN KUIN ELÄÄ

    Äänestä

  • elintavat/perimä kirjoitti:

    oikeassa olet. Eli jos haluat pienempää syöpäriskiä elä mahdollisimman terveellisesti niin siinä se vastustuskyky kasvaa. Tiedetään, että mm monet vitamiinit suojaavat syövältä. Mm viime aikoina paljon esillä ollut D-vitamiini. Terveellinen elämä on laaja käsite. Ihmisen terveyteen vaikuttavat perimän ja elämäntapojen lisäksi ympäristö. Ja hyvin paljon myös ihmisen henkinen puoli. Stressi kuluttaa ja altistaa sairauksille. Tasapaino ja positiivinen elämänasenne on kaikenpuolisen terveyden kannalta plussaa.

    http://tieku.fi/ihminen/sairaudet-ja-hoitomenetelmat/d-vitamiini-pitaa-huolta-puolustuksesta

    Niin, mummullani oli paha reuma, äidilläni reumat, minä sairastuin jo lapsena reumoihin, sekä tytär jo 10 vuotiaana Heinolan Reumasairaalassa ja reuma.
    Mummuni kuoli 57 vuotiaana suolistosyöpään. Äitini kuoli suolistosyöpään. Minulla 16 vuotta levinnyt rintasyöpä.

    Mummollani krooninen ripuli, äidilläni krooninen ripuli. Minulla koko elämäni mahakipeä ja krooninen ripuli. Vasta minun kohdallani tiedetään, että kysessä on laktoosin sietämättömyys, täydellinen laktoosi-intoleranssi. Siinä syy myös äitini ja mummuni krooniseen ripuliin ja ainaisiin mahavaivoihin. Tyttärellä myös samat mahavaivat, ja laktoosi-intoleranssi.

    Tyttären kohdalla lasten reumalääkäri sanoi, että hoitamaton laktoosi-intoleranssi voi laukasta reuman. Meillä niin kävi. Kun tyttö saatiin motivoitettua eroon täysin laktoosista, reumaoireetkin katosivat.
    Toisaalta sanotaan myös, että hoitamaton laktoosi-intoleranssi on krooninen tulehdus suolistossa ja on yksi riskitekijä syövälle. Niin, äidin ja mummuni kohdalla tämä on hyvin voinut olla mahdollista. Minäkin sain tutkimukset yllättävän myöhäisessä vaiheessa, vaikka niitä aina pyysin, niin ei annettu testejä.

    Kaikenlaisia muita mahalääkkeitä kirjoiteltiin, että kyllä se näillä asettuu. Piti oikein suuttua lääkärille, että minä tulin hakemaan sitä laktoosi-intoleranssitutkimusta, enkä suostu syömään ainuttakaan mahapillerä. Sitten pitkin hampain antoi. Ja tuloksesta oli ihmeissään, ja soitti labraan, ettei tällaista tulosta voi ollakkaan, ei tällaisella mahalla voi elää, kun ei laktaasientsyymiä kehity nimeksikään.

    Labra väitti, että testi on täysin onnistunut, se on oikea tulos.

    Joo, infektioherkkä, vaikka niin perin viimeisen päälle terveellistä elämää olen elänyt. Mutta sitten piti tehdä vielä täydellisempi käännös terveellistyyteen. Elävään ravintoon, kasvis-raaka-elävä ravinto vasta nosti immuunipuolustusta niin paljon, että infektioherkkyys katosi. Ja sammutti myös reumatulehduksen.

    Äänestä

  • perintötekijät kirjoitti:

    kaikki sisäelimet sökönä paitsi maksa ja sydän,munuaisissa on kalkkia.
    vioxx lääke on tämän aikaan saanut

    Äänestä

  • elintavat/perimä kirjoitti:

    kaikilla on elimistössämme syöpäsolujen esiasteita. Noin opetettiin sairaanhoitajaopiskelijoille jo vuosikymmeniä sitten. Ja varmaan tuo tieto pitää paikkaansa.
    Sitä ei tunneta mikä laukaisee syövän kehittymisen, mutta tunnetaan ja tiedetään että tietyt aineet ja elintavat altistavat syövälle, eli ne esiastesolut alkavat kehittymään sairaalloisesti ja syntyy syöpäkasvain.

    Taatusti pahin syövän syntyyn vaikuttava tekijä on tupakka, mutta on muitakin. Eli pitää tiedostaa mitä riski tarkoittaa. Osa ei tiedosta vaan luottaa ns "venäläiseen rulettiin". Ei, se ei osu minuun koska tiedän ja tunnen monta jotka sairastuivat syöpään ja polttivat ikänsä...

    Joillakin on suurempi vastustuskyky kuin toisella ja he voivat elää kuin tahtovat ja mikään vakava sairaus
    ei näytä heitä koskevan. Heitä on kuitenkin vähemmistö ja kyse on varmaan perintötekijöistä, suojaavista geeneistä, samoin kuin osalla on altistavia geenejä syövälle , sydänsairauksille jne... silti vaikka on sukurasite voi itse vaikuttaa oman elämänsä terveyteen omilla valinnoillaan.

    Maailmassa on miljoonia aineita puhumattakaan niiden yhdistelmistä. Vaikka tupakan poltto
    loppuis kokonaan niin syöpä ei lopu. Johtuuko esim. naisten rintasyöpä tupakasta tai mun kasvaimeni päässä. 100 vuotta vanha tieto kaipaa päivitystä. Ja käyttää omia aivoja eikä toistaa kuin papukaija sitä mitä sattuu kuulemaan.

    Äänestä

  • gfnhfghgfnhj kirjoitti:

    vaikutus tupakoinnilla on myös muihinkin syöpiin kuin keuhkosyöpiin. Myös rintasyöpiin. Mm yhdysvalloissa tehty tutkimuksia:

    http://yle.fi/vintti/yle.fi/genreportaalit/portaali-885.html?genre=terveys&osannimi=ajassa_paihteet&jutunid=1269

    Äänestä

  • perintötekijät kirjoitti:

    Niin, mummullani oli paha reuma, äidilläni reumat, minä sairastuin jo lapsena reumoihin, sekä tytär jo 10 vuotiaana Heinolan Reumasairaalassa ja reuma.
    Mummuni kuoli 57 vuotiaana suolistosyöpään. Äitini kuoli suolistosyöpään. Minulla 16 vuotta levinnyt rintasyöpä.

    Mummollani krooninen ripuli, äidilläni krooninen ripuli. Minulla koko elämäni mahakipeä ja krooninen ripuli. Vasta minun kohdallani tiedetään, että kysessä on laktoosin sietämättömyys, täydellinen laktoosi-intoleranssi. Siinä syy myös äitini ja mummuni krooniseen ripuliin ja ainaisiin mahavaivoihin. Tyttärellä myös samat mahavaivat, ja laktoosi-intoleranssi.

    Tyttären kohdalla lasten reumalääkäri sanoi, että hoitamaton laktoosi-intoleranssi voi laukasta reuman. Meillä niin kävi. Kun tyttö saatiin motivoitettua eroon täysin laktoosista, reumaoireetkin katosivat.
    Toisaalta sanotaan myös, että hoitamaton laktoosi-intoleranssi on krooninen tulehdus suolistossa ja on yksi riskitekijä syövälle. Niin, äidin ja mummuni kohdalla tämä on hyvin voinut olla mahdollista. Minäkin sain tutkimukset yllättävän myöhäisessä vaiheessa, vaikka niitä aina pyysin, niin ei annettu testejä.

    Kaikenlaisia muita mahalääkkeitä kirjoiteltiin, että kyllä se näillä asettuu. Piti oikein suuttua lääkärille, että minä tulin hakemaan sitä laktoosi-intoleranssitutkimusta, enkä suostu syömään ainuttakaan mahapillerä. Sitten pitkin hampain antoi. Ja tuloksesta oli ihmeissään, ja soitti labraan, ettei tällaista tulosta voi ollakkaan, ei tällaisella mahalla voi elää, kun ei laktaasientsyymiä kehity nimeksikään.

    Labra väitti, että testi on täysin onnistunut, se on oikea tulos.

    Joo, infektioherkkä, vaikka niin perin viimeisen päälle terveellistä elämää olen elänyt. Mutta sitten piti tehdä vielä täydellisempi käännös terveellistyyteen. Elävään ravintoon, kasvis-raaka-elävä ravinto vasta nosti immuunipuolustusta niin paljon, että infektioherkkyys katosi. Ja sammutti myös reumatulehduksen.

    Laktoosi-intoleranssi on onneksi aivan vaaraton entsyyminpuutostila, se ei aiheuta sen enempää reumaa kuin syöpääkään.

    Äänestä

  • Meidän kaikkien yksimahaisten immuunipuolustuksen perusta on 1.L-a, 2.L-b ja 3.Bif bakteeri; oli kyse aikuisesta tai lapsesta, miehestä tai naisesta, kissasta, tai koirasta, jne.

    Limakalvojen probioottien palautusprosessi tarvitsee PRIKULLEEN NUO KOLME TÄRKEINTÄ BAKTEERIA. Ei onnistu muilla bakteereilla. Mhb-tuote saa sisältää muitakin probiootteja.
    http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Rankat_bakteerikokeet.html

    Äänestä

  • Mhb kirjoitti:

    Meidän kaikkien yksimahaisten immuunipuolustuksen perusta on 1.L-a, 2.L-b ja 3.Bif bakteeri; oli kyse aikuisesta tai lapsesta, miehestä tai naisesta, kissasta, tai koirasta, jne.

    Limakalvojen probioottien palautusprosessi tarvitsee PRIKULLEEN NUO KOLME TÄRKEINTÄ BAKTEERIA. Ei onnistu muilla bakteereilla. Mhb-tuote saa sisältää muitakin probiootteja.
    http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Rankat_bakteerikokeet.html

    Ja sinä se taas jaksat! Maksaako sinulle joku siitä, että lykkäät tuota peetä joka palstalle. Vai myytkö itse niitä itse, ja ajattelet tällä tavoin kasvattaa liikevaihtoasi. Hyi hitto että ällöttää.

    Äänestä

Vasta kehitteillä. Koska ihmiskokeet alkavat, saa nähdä. Toivottavasti nopeasti ja löytyy koekaniineita.

Äänestä
  • No minua ei suuremmin vielä kohauttanut uutinen. Niin ankaraa on ollut kilpajuoksu tieteen saralla, että ne tiedehuijaukset ovat saaneet ainakin minut odottavalle kannalle. Ei ole pitkääkään aikkaa, kun vastaavanlainen syöpälähoitohuijaus paljastui, joka oli onnistunut tunkeutumaan aina lääkärikuntaan saakka, ja sitten paljastuikin, että tytkija huijasi väärentämällä tutkimustuloksia. Vaikka kiihkeää kilpajuoksua tehdään tieteen piirissä, edelleen annetaan samoja hoitoja kuin 15-16 vuotta sitten, joten todellista kehitystä ei hirveesti ole tapahtunut.

    Äänestä

  • syöpäkroonikko kirjoitti:

    No minua ei suuremmin vielä kohauttanut uutinen. Niin ankaraa on ollut kilpajuoksu tieteen saralla, että ne tiedehuijaukset ovat saaneet ainakin minut odottavalle kannalle. Ei ole pitkääkään aikkaa, kun vastaavanlainen syöpälähoitohuijaus paljastui, joka oli onnistunut tunkeutumaan aina lääkärikuntaan saakka, ja sitten paljastuikin, että tytkija huijasi väärentämällä tutkimustuloksia. Vaikka kiihkeää kilpajuoksua tehdään tieteen piirissä, edelleen annetaan samoja hoitoja kuin 15-16 vuotta sitten, joten todellista kehitystä ei hirveesti ole tapahtunut.

    Eikä anneta samoja lääkkeitä, koska syöpiäkin on 200 erilaista on minullekkin annettu täsmä lääkettä, johon ei muut lääkkeet olisi yksin tepsineet ja vieläkin voi tautini uusia milloin vain, vaikka se viiden vuoden jälkeen hiukan vähemmin uusii, mutta toivottavasti ei uusi. Ei ole kiva, jos tukka taas lähtee.

    Äänestä

  • jokuN. kirjoitti:

    Minulle oli suunniteltu tasan sama sytostaattihoito kuin 16 vuotta sitten. Tasan tarkkaan juuri sama. Syöpälääkäri sanoikin, että sama hoito. Että se siitä.

    Johan sä jollain lailla kummalliselta vaikutat, kun tuollaisa urputat, että syöpiäkin on 200 erilaista. Totta hiivatissa on, mutta hoitoja ei ole 200 erilaista hoitoa. Unohda sellainen täsmähoitomielikuvitus. Sitä samaa täsmähoitoa annetaan monenlaiseen muuhunkin syöpään, kuin siihen yhteen syöpälajiin. Etkö ole tutustunut hoitotarjontaan? Hoitovalikoima ei ole loppujen lopuksi kovinaan laaja. Ja siellä edelleen ovat mukana lähes 20 vuotta käytössä olleet valmisteet - lääkehoidot.

    Täsmähoitoja on olemassa, mutta ne tehoavat vain tietyn tyyppisiin syöpiin. Esimerkiksi rintasyövän 200 eri tyypin syöpiin vain yhteen tyyppiin voidaan käyttää täsmähoitoa. Uusia täsmähoitoja kehitellään koko ajan. Itse olin viisi vuotta sitten rintasyöpähoidossa ja silloin olin testiryhmässä, jossa kokeiltiin suonen sisäisen solumyrkyn lisäksi suun kautta otetavia sytöstaattitabletteja. Nyt nämä samat lääkkeet ovat yleisimminkin käytössä, sillä tulokset ovat olleet hyviä. On vähän tuurista kiinni mikä tehoaa, mutta syöpä on kasvain ja kaikki kasvaimet ovat erilaisia.

    Äänestä

  • jokuN. kirjoitti:

    Eikä anneta samoja lääkkeitä, koska syöpiäkin on 200 erilaista on minullekkin annettu täsmä lääkettä, johon ei muut lääkkeet olisi yksin tepsineet ja vieläkin voi tautini uusia milloin vain, vaikka se viiden vuoden jälkeen hiukan vähemmin uusii, mutta toivottavasti ei uusi. Ei ole kiva, jos tukka taas lähtee.

    Ei vissiin jokuN taida tietää että TUKKA ON siellä "alakerrassa" ja HIUKSET ON PÄÄSSÄ. Meinaa joka kerta päästä iso nauru kun jossain kaupassa esim. kaks naista puhuu toisilleen kuinka pitää mennä ja leikkuuttaa tukka. Alkaa naurattaan et minkähän muotoiseksi aikovat sen leikkuuttaa>>kolmio, suora viiva vaiko peräti pyöreä läiskä>ois muuten nätti. Monesti aatellut et mitä sanoisivat jos pieni huumori silmäkulmassa menis ja kertois heille miten oikein on.???? Voisivat katsoa pikaisen kieroon>> vähintäänkin soittaisivat poliisin paikalle ja syyttäisivät raiskausyrityksestä.

    Äänestä

  • Hiukset =parturissa kirjoitti:

    Ei ole meilläkään tukka alapäässä, kyllä se on yläpäässä. Vai viet sinä tukkasi oikein tukkatupaan. Kuinkas sä siellä oikein sitä alapäätäs sitten esittelet, TUKKATUVASSA?

    Äänestä

  • elossa ollaan kirjoitti:

    Täsmähoitoja on olemassa, mutta ne tehoavat vain tietyn tyyppisiin syöpiin. Esimerkiksi rintasyövän 200 eri tyypin syöpiin vain yhteen tyyppiin voidaan käyttää täsmähoitoa. Uusia täsmähoitoja kehitellään koko ajan. Itse olin viisi vuotta sitten rintasyöpähoidossa ja silloin olin testiryhmässä, jossa kokeiltiin suonen sisäisen solumyrkyn lisäksi suun kautta otetavia sytöstaattitabletteja. Nyt nämä samat lääkkeet ovat yleisimminkin käytössä, sillä tulokset ovat olleet hyviä. On vähän tuurista kiinni mikä tehoaa, mutta syöpä on kasvain ja kaikki kasvaimet ovat erilaisia.

    Se on toisessa syövässä tavallista hoitoa, ja jollein toiselle täsmähoitoa. Ei siinä mitään ihmettä ole.

    Äänestä

  • Hiukset =parturissa kirjoitti:

    Ei vissiin jokuN taida tietää että TUKKA ON siellä "alakerrassa" ja HIUKSET ON PÄÄSSÄ. Meinaa joka kerta päästä iso nauru kun jossain kaupassa esim. kaks naista puhuu toisilleen kuinka pitää mennä ja leikkuuttaa tukka. Alkaa naurattaan et minkähän muotoiseksi aikovat sen leikkuuttaa>>kolmio, suora viiva vaiko peräti pyöreä läiskä>ois muuten nätti. Monesti aatellut et mitä sanoisivat jos pieni huumori silmäkulmassa menis ja kertois heille miten oikein on.???? Voisivat katsoa pikaisen kieroon>> vähintäänkin soittaisivat poliisin paikalle ja syyttäisivät raiskausyrityksestä.

    Onko joku televisio-ohjelman koomikko onnistunut muuttamaan joidenkin vaikutuksille alttiiden suomen kielen? Kauan Suomesta poissa olleena kuulostaa huvittavalta, että joku on päättänyt, ettei tukka enää karvakaan päässä vaan sukupuolielimissä:)

    Tukistus oli ennen rangaistus pienistä tuhmuuksista. Miten se sinun äitisi sinua tukistikaan? Pitikö sinun riisua alushoususi?

    Entä kainalokarvat? Onko niiden nimi nyt letti, vai kainalotukka?

    Päässä kasvaa hiuksia, kokonaisuutena tuo hiusten paljous on nimeltään tukka. Tukkamuoti ei kuvaile häpykarvojen muotoilua vaan hiusmuotia. On tämäkin...

    Ja samat vaikutuksille alttiit varmaan omaksuvat muitakin muoti-ilmiöitä, esimerkiksi kirjoittavat 'enään' ja 'alkaa kampaamaan' jne?

    Äänestä

  • Hiukset =parturissa kirjoitti:

    Ei vissiin jokuN taida tietää että TUKKA ON siellä "alakerrassa" ja HIUKSET ON PÄÄSSÄ. Meinaa joka kerta päästä iso nauru kun jossain kaupassa esim. kaks naista puhuu toisilleen kuinka pitää mennä ja leikkuuttaa tukka. Alkaa naurattaan et minkähän muotoiseksi aikovat sen leikkuuttaa>>kolmio, suora viiva vaiko peräti pyöreä läiskä>ois muuten nätti. Monesti aatellut et mitä sanoisivat jos pieni huumori silmäkulmassa menis ja kertois heille miten oikein on.???? Voisivat katsoa pikaisen kieroon>> vähintäänkin soittaisivat poliisin paikalle ja syyttäisivät raiskausyrityksestä.

    Millä tavalla edellinen puheenvuoro liittyy syövänhoitoon?

    Äänestä

  • syöpäkroonikko kirjoitti:

    Se on toisessa syövässä tavallista hoitoa, ja jollein toiselle täsmähoitoa. Ei siinä mitään ihmettä ole.

    Mutta eikö olekin hieno juttu, syöpäkroonikko, että pian jo parinkymmentä vuotta olet saanut omaan syöpääsi sopivaa hoitoa. On se eräänlaista täsmähoitoa ollut sekin, kun vielä olet täöllä kirjoittelemassa.

    Äänestä

  • täsmäää kirjoitti:

    Minun täsämähoitoni on vahvasti ravinnon syöpää vastustavia tekijöitä. Kun jouduin tilanteeseen, etten voinut käyttää sitä muun tilanteen takia (teholla sairaalassaa) tuli mieleen, että kun nyt tulee näin pitkä tauko näissä ravinnollisissa vastustavissa menetelmissäni, mitenkähän syöpäni pysyy passiivina. Ja eihän se pysynyt passiivina. Hyökkäsi aktiiviksi.

    Joten minun täsmähoitoni on ollut juuri sitä näillä palstoilla parjattua ravinnollista täsmähoitoa.

    Äänestä

  • karsin kirjoitti:

    Millä tavalla edellinen puheenvuoro liittyy syövänhoitoon?

    Kun murkut tärkeilee, niin täässä tulos. Meilläkin tytöllä oli tuo sama hullutus, sitä oltiiin joka välissä humauttamassa, että tukka on alapäässä. Se on sitä, kun murkkuna tarttee olla tärkee, ja kaikki tietävä, vaikkei mistään vielä oikein mitään tiedetäkkään. Niinpä se on tuokin murkku tänne tullut kohjaamaan.

    Olettaa, kun tukka meillä toisilla syöpäläisillä lähtee, niin siitä nyt sitten hymistään omaa hyminää.... sellaista se on, kun ei vielä osata asioita.

    Äänestä

  • syöpäkroonikko kirjoitti:

    Minun täsämähoitoni on vahvasti ravinnon syöpää vastustavia tekijöitä. Kun jouduin tilanteeseen, etten voinut käyttää sitä muun tilanteen takia (teholla sairaalassaa) tuli mieleen, että kun nyt tulee näin pitkä tauko näissä ravinnollisissa vastustavissa menetelmissäni, mitenkähän syöpäni pysyy passiivina. Ja eihän se pysynyt passiivina. Hyökkäsi aktiiviksi.

    Joten minun täsmähoitoni on ollut juuri sitä näillä palstoilla parjattua ravinnollista täsmähoitoa.

    Olenko ymmärtänyt oikein, että et ole lainkaan huolinut lääketieteellistä hoitoa vaan hoitanut levinnyttä syöpääsi pian parikymmentä vuotta näillä ravintohoidoilla. Et siis ole saanut sytostaatteja tai muita lääkkeitä?

    Äänestä

Elohopea pois rokotteista. Tiomersaalin käyttö ja syöpätilastot kulkevat käsi kädessä 1950-luvulta alkaen.

www.cancer.fi/syoparekisteri/

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Lukekaas kirjoitti:

Nyt tätä vaatimaan porukalla heti käyttöön.

http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2011/02/suomessa_kehitettiin_uusi_hoitomuoto_syopaan_2352896.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu