Poliitikkoja on neljää sorttia

Poliitikkoja on neljää eri sorttia.

Ensimmäinen ryhmä poliitikkoja on tyhmiä eivätkä he ymmärrä käsitellyistä asioista juuri mitään. Heillä ei ole myöskään omia mielipiteitä. Onneksi he osaavat painaa nappia. Tosin joskus sormi voi lipsahtaa väärälle nappulalle.

Toinen ryhmä poliitikkoja tietää jonkin verran ja kokemustakin on kertynyt. Hiukkasen löytyy myös omintakeista ajattelua. Mutta heillä ei ole lujuutta eikä kestävyyttä. He ovat yleisen mielipiteen vietävissä tai toisen puolueen houkutuksiin alttiita. He pelkäävät ja antavat periksi.

Kolmas ryhmä poliitikkoja on tietäväistä ja osaavaa porukkaa, ainakin omasta mielestään. Heillä on ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Heillä on iso ego ja kova hinku johtopaikoille. Mutta he ovat persoja rahalle ja vallalle, joten heidät voidaan helposti lahjoa. Heistä voi tulla jopa maanpettureita.

Neljäs ryhmä poliitikkoja on viisaita ja elämänkokemusta omaavia kaukonäköisiä ihmisiä, jotka eivät oikeastaan haluaisi johtopaikoille, mutta muut haluavat. He eivät etsi omaa etuaan, vaan kaikkien etua. Heidät yleensä syrjäytetään tai tapetaan.

Jouko Piho
Itsenäisyyspuolueen
kansanedustajaehdokas
Uudenmaan vaalipiirissä

2

200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maan Tapa

      Ja se joka mainostaa itseään on mikä noista?

      Kennedy?

      Marski?

      Joku muu, mikä?

      • Minä kuulun ryhmään neljä.
        Mitä tulee itsensä mainostamiseen, niin olen keskellä vaalikampanjaa, jossa kansanedustajaehdokkaan pitää mainostaa itseään ja ajatuksiaan. Se kuuluu asiaan. Ei tässä voi mennä kiven taakse piiloon toivoen, että kukaan ei vain huomaisi minua.
        En ole Kennedy enkä Marski.
        Olen Jouko Piho.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5107
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      24
      3446
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      34
      2785
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1800
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1586
    6. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1362
    7. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      243
      1347
    8. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1346
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      73
      1058
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      54
      955
    Aihe