Kumma Juttu

vuosia sanonut täsmälleen samaa asiaa. Minut on leimattu milloin rasistiksi, milloin natsiksi jne. Korulaiseita latelevat, kansasta erillään elävät poliitikot ja päättäjät olivat kaikki sitä mieltä, että monikulttuurisuus on suunnaton ja rikkaus ja voimavara. Nyt jo Ranskakin Euroopan suurista myöntä mitä on tapahtunut:
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/02/sarkozy_vallitseva_maahanmuuttajapolitiikka_epaonnistunut_2355894.html

kumpi oli oikeassa?
5182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

päähän vasta kun on opittu kantapään kautta. Näin se valitettavasti menee. Useiden Euroopan maiden tilanne on sellainen, että "paskat on jo housuissa".

Silti vielä meidän stubbimme ylistelee monikultuurisuuden ihanuutta. Älkää nyt hyvät ihmiset äänestäkö kokoomusta, vihreitä tai ruotsalaisia, jos teidän päässänne on tippakaa järkeä. Tai jos teillä on lapsia, joiden tulevaisuutta viitsitte vaivautua yhtään ajattelemaan.

Veikkaan, että menee vielä tosi, tosi kauan (= paskat pitää tulla housuun Suomellekin), ennen kuin sama kuullaan suomalaisten, nykyisten poliitikkojen suusta. Nyt olisi mahdollisuus kääntää Suomi-laivaan pois tuosta kehityskulusta ("monikulttuurisuuden ihannointi = täystuho Euroopalle), mutta ei. Tyhmä kansa ansaitsee tyhmät päättäjät - jos ei osata äänestää oikein.

On tämä niin surullista. Itselläni ei ole enää elinaikaa niin montaa vuosikymmentä, mutta ajattelin tämän maan tulevaisuutta. Nykyiset lapset tulevat kysymään: miten hitossa annoitte tämän tapahtua?!?!

Äänestä

"kumpi oli oikeassa?"

Sinä, ja piste perään.

Äänestä

Mitähän mieltä Freud siitä olisi ollut...

Ainakin tämä rasismipalsta on siinä tapauksessa, että et rasisti ole, aivan väärä.

Nyt se siis onkin uudella palstallaan.

Äänestä

suunnitelmaa jota muut on pantu noudattamaan, EU etunenässä.
Tarkoitus on selvä: sotkea kansalliset kulttuurit ja siten ottaa ylivalta hajota-ja-hallitse periaatteella, jolla pankkiirieliitti on ennenkin pelannut ja koko ajan pelaa.
Ei siinä mitään kummaa ole, ovela juoni ja nyt kun on saatu ihmiset ja kansat heräämään, on onnistuttu luomaan islamofobia ja sehän on tilattu juttu koska näin on päästy sotaan islamia vastaan ja tässä juuri nämä maahanmuuttajat ovat olleet tärkeä kipinä. Niitähän nyt vihataan joka puolella.
Minulle tämä kaikki on ollut päivänselvää jo kymmenen vuotta.
Pitää muistaa että olemme tekemisissä erittäin röyhkeän ja vallanhimoisen eliitin kanssa.

Äänestä

Kun tuetaan hinnalla millä hyvänsä vakautta niin on ongelmista vaettava. ETYJn hengessä EU - oli voimaton esimerkisksi Jugoslavian hajoamissodassa. Serbien diktaturia entisessä Jugoslaviassa johti muiden vähemmistöjen alistamiseen ja kun tasavallat huomasivat tilaisuuden tuleen, niin Serbien johtava jugoslavian armeija ja serbimiliisi alkoi etniset puhdistukset, joukkoraiskaukset ja muut ihmisoikeurikokset; ja sai monilta EU-mailta tukea. Kunhan vain edes tynkä-Jugoslavia säilyy.

Vähän sama asenne on ollut muihinkin ongelmapesäkkeisiin. Ja kun ihmiset sitten rynnivät euroopaan vaurastumaan, avustuksilla ja kyseenalaisilla keinoilla, niin hallitukset ovat vaatineet kansalaisiltaan suvaitsevaisuutta. Pikkurikollisuus ja jopa järjestelmällinen ammattirikollisuus on saanut toimia; monikuttuurisuuden ilmapiirissä.

Jokainen kritiikin esittäjä on saanut huomata olevansa rasisti.

No, onneksi rehellisyys-fobia ei ole ikuinen tauti; rehelliset ihmiset uskaltavat puhua ongelmasta ja puhuvat nyt totta. Ei ole liian myöhästä vaatia Egyptia, Tunisiaa, Algeriaa, Jemeniä ja muita korjaamaan omat ihmisoikeusongelmansa: eurrooppa ei ota jokaista tulijaa elätettäväksi sen vuoksi, että ongelmia ei haluta joissakin diktaturioissa korjata.

Emme tarvitse vakautta vaan ihmisoikeuksia.

NINEL

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olen useita kirjoitti:

vuosia sanonut täsmälleen samaa asiaa. Minut on leimattu milloin rasistiksi, milloin natsiksi jne. Korulaiseita latelevat, kansasta erillään elävät poliitikot ja päättäjät olivat kaikki sitä mieltä, että monikulttuurisuus on suunnaton ja rikkaus ja voimavara. Nyt jo Ranskakin Euroopan suurista myöntä mitä on tapahtunut:
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/02/sarkozy_vallitseva_maahanmuuttajapolitiikka_epaonnistunut_2355894.html

kumpi oli oikeassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu