USA PUTSAA SUOMEN?

H1N1 oli kusetus vailla vertaa.

Suomalaiset maksoivat kymmeniä miljoonia saaden vastineeksi oikeastaan vain ongelmia.
Rokotteen valmistaneen yhtiön suurimmat osakerahastot löytyvät USA:sta.

Puolassa ei rokotettu.

Silti siellä kuoli "sikainfluenssaan" vähemmän kuin meillä täällä Suomessa.

= HOAX.

Nokia on nyt siirtymässä nyt Microsoftin armoille.

Mielestäni se on huono siirto sekä meidän Suomalaisten kannalta
että myös Nokian itsensä kannalta.

Suomalaiset ovat olleet jo maailmanlaajuisen sekä
hyvän käyttöjärjestelmän luomisessa ja sen nimi
on tietysti LINUX.

Millekään Microsoftille ei ole mitään tarvetta.

Nokian "lautta" on tulessa, pitää paikkaansa,
mutta kuka tuon tulen oikein roihautti?

Voi tätä sinisilmäistä Kansaa.

Niin on suunta niinkuin "soneran miljardeillakin."
2193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Plaseborokote

Äänestä

Katso Nokian hallitusta, sehän on täynnä jenkkejä. Ei Nokia ole aikoihin ollut Suomalainen, mitäs ottivat sen eelopin flobin pääjohtajaksi.

Perkeleen tunarit, Soinista Pääministeri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Salpalinjaus kirjoitti:

H1N1 oli kusetus vailla vertaa.

Suomalaiset maksoivat kymmeniä miljoonia saaden vastineeksi oikeastaan vain ongelmia.
Rokotteen valmistaneen yhtiön suurimmat osakerahastot löytyvät USA:sta.

Puolassa ei rokotettu.

Silti siellä kuoli "sikainfluenssaan" vähemmän kuin meillä täällä Suomessa.

= HOAX.

Nokia on nyt siirtymässä nyt Microsoftin armoille.

Mielestäni se on huono siirto sekä meidän Suomalaisten kannalta
että myös Nokian itsensä kannalta.

Suomalaiset ovat olleet jo maailmanlaajuisen sekä
hyvän käyttöjärjestelmän luomisessa ja sen nimi
on tietysti LINUX.

Millekään Microsoftille ei ole mitään tarvetta.

Nokian "lautta" on tulessa, pitää paikkaansa,
mutta kuka tuon tulen oikein roihautti?

Voi tätä sinisilmäistä Kansaa.

Niin on suunta niinkuin "soneran miljardeillakin."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu