Käsittelen tässä nyt lähinnä kaupunkialueen ja pikkuteiden liikennettä, max 60km/h nopeudet.
Täällä Porvoossa ei poliisi tunnu valvovan liikennettä muulloin kuin jokakeväisissä ns. tempauksissa, joissa viikon ajan valvotaan ns. tehostetusti liikennettä.
Muulloin täällä saa ajella miten lystää.
Nopeusrajoitusten mukaan ajaen ei ole yleensä koskaan tarvinut ajaa kenenkään perässä, vaan aina on ollut jonoa minun takana. Ja tiedoksi vaan; olen tarkistanut nopeusmittarini.
Nopeusrajoituksia noudattava mielletään nykyään liikennehäiriköksi, joka muka tahallaan hidastaa muiden menoa ajamalla ns. alinopeutta. Eivät valittajat ole varmaan tulleet ajatelleeksi, että "alinopeutta" ajavista ei olisi niin paljon vaivaa jos itse ajaisivat nopeusrajoitusten mukaan, koska eivät saavuta niitä niin nopeasti.
Mielestäni valvonnan puute on liikenteen pahin ongelma. Normaali juntti ei ymmärrä miksi nopeusrajoitukset ovat olemassa, vaan katsoo oikeudekseen ajella niinkuin haluaa piittaamatta toisten turvallisuudesta. Varsinkin kevyenliikenteen loukkantumisriski kasvaa jyrkästi nopeuden noustessa.
Rikesakkokäytäntö lopullisesti rapautti nopeuden noudattamisen. Kiinnijäämisriski kun lisäksi on niin olematon, että voi huoletta ajella ainakin ns. rikesakkorajalla. Kaupunkialueella (30 ja 40 km/h) nopeusero sallittuun on tällöin jo huomattava.
Täällä Porvoossa ei poliisi tunnu valvovan liikennettä muulloin kuin jokakeväisissä ns. tempauksissa, joissa viikon ajan valvotaan ns. tehostetusti liikennettä.
Muulloin täällä saa ajella miten lystää.
Nopeusrajoitusten mukaan ajaen ei ole yleensä koskaan tarvinut ajaa kenenkään perässä, vaan aina on ollut jonoa minun takana. Ja tiedoksi vaan; olen tarkistanut nopeusmittarini.
Nopeusrajoituksia noudattava mielletään nykyään liikennehäiriköksi, joka muka tahallaan hidastaa muiden menoa ajamalla ns. alinopeutta. Eivät valittajat ole varmaan tulleet ajatelleeksi, että "alinopeutta" ajavista ei olisi niin paljon vaivaa jos itse ajaisivat nopeusrajoitusten mukaan, koska eivät saavuta niitä niin nopeasti.
Mielestäni valvonnan puute on liikenteen pahin ongelma. Normaali juntti ei ymmärrä miksi nopeusrajoitukset ovat olemassa, vaan katsoo oikeudekseen ajella niinkuin haluaa piittaamatta toisten turvallisuudesta. Varsinkin kevyenliikenteen loukkantumisriski kasvaa jyrkästi nopeuden noustessa.
Rikesakkokäytäntö lopullisesti rapautti nopeuden noudattamisen. Kiinnijäämisriski kun lisäksi on niin olematon, että voi huoletta ajella ainakin ns. rikesakkorajalla. Kaupunkialueella (30 ja 40 km/h) nopeusero sallittuun on tällöin jo huomattava.
Vastaukset 51
Vanhimmat
"Normaali juntti ei ymmärrä miksi nopeusrajoitukset ovat olemassa, vaan katsoo oikeudekseen ajella niinkuin haluaa piittaamatta toisten turvallisuudesta."
Osittain totta. Normaali juntti ei ymmärrä missä nopeusrajoituksia tulee noudattaa ja missä riski taas ei ole niin suuri. Siihen taas on johtanut se että hyvillä leveillä teillä on alhainen rajoitus, mutta yllättäen sama rajoitus on voimassa paikoissa joissa sen tulisi olla vielä alhaisempi.
Joskus tuntuu että viranomaiset eivät ymmärrä miksi rajoitukset ovat olemassa.
Niin, jos kaikki osaisivat arvioida oikein turvallisen tilannenopeuden, ei rajotuksia tarvittaisi. Mutta kun näin ei ole.
Lisäksi väitän, että koska poliisi ei pysty riittävästi nopeuksia valvomaan, on nopeusrajoituksia laskettu taajamissa 40:een jotta ajettaisiin 50-60km/h, => rikesakko.
Nopeusrajoitusta noudattava on siten tientukkona ja hidastelijana edessä, koska ei "tajua" viranomasiten logiikkaa.
"Lisäksi väitän, että koska poliisi ei pysty riittävästi nopeuksia valvomaan, on nopeusrajoituksia laskettu taajamissa 40:een jotta ajettaisiin 50-60km/h, => rikesakko."
Tuo on juuri sitä viranomaisten logiikkaa. Sen sijaan että tehtäisiin jotain oikeasti hyödyllistä niin vaikeutetaankin liikkumista entisestään.
Jos insinööri suunnittelee tuotteen joka on käytännössä hankala, insinööri parantelee tuotetta niin että sitä on helpompi ja mielekkäämpi käyttää. Insinööri ei pakota ihmisiä käyttämään tuotetta niin kuin hän on sitä ajatellut käytettävän. Insinööri kun on kenties huomannut käyttäjien tietävän jotain sellaista mitä hän ei ole sattunut ajattelemaan. Viranomaiset taas tuntuvat loukkaantuvan kaikesta ja kostavan aina raskaimman mukaan.
Nykyinen yliholhoava nopeusrajoituspolitiikka on saanut aikaan sen että kunnioitus rajoituksia kohtaan on romahtanut. Näin missä rajoitukset olisivat oikeasti paikallaan mennään ylinopeutta.
Armeijameininkiä jossa vaan odotetaan mitä nopeustaulu sanoo ja ajetaan sitä nopeutta kelistä/tilanteesta riippumatta.
Taajamaylinopeuksista kunnon rapsut ja maantierajoituksiin 20km/h.
Nuoria uhmaikäisiä ei rajoitukset paljoa liikuta, valistusta voisi lisätä.
mieltä! Lisäksi noita 40km/h alueita tulisi hieman miettiä tarkemmin. Ei ole kovinkaan järkevää yrittää ajattaa ihmisiä 40km/h esim. tiellä joka kulkee peltojen läpi ilman yhtään risteystä ja näkyvyys on 100m joka suuntaan vähintään. vrt. Järvenpää kun tullaan Hyrylästä tai lähdetään Hyrylään.
Lisäksi ihmetyttää nuo "turvalliset" kuljettajat joiden mielestä ei voi ajaa kuin 40km/h 50km/h alueella, mutta kun valot edessä vaihtuvat punaisiin, niin läpi mennään mistään piittaamatta. Näitäkin näkee ihan päivittäin. Ja punaista päin ja REILUSTI!
Ajan aina ylinopeutta, 20km/h yli sallitun, silloin selviän rikesakolla. Tosin viimeksi tullut sakot 12 vuotta sitten. Vuodessa tulee kilometrejä noin 20000. Halpaa ja hauskaa tämä ylinopeutta ajaminen.
Pääkaupunkiseudulla, ihan tuuri pongaus melkein että jos joskus sattuu poliisin näkemään :) Poliisit ei kerkii valvomaan liikennettä kun ne ohjaa diplomaattien liikennettä munkkiniemessä :D
Jotkut jarrut eivät vaan käsitä, että onneksi on varsin yleinen tapa ajaa turvallista ja järkevää tilannenopeutta. Suoralla ja leveällä väylällä se voi olla esim. 55 kmh 40 alueella. Mutta nämä katujen don quiotet ajelevat naama mittarissa 35ttä. Muut kun elämäänsä vittuuntuneet poliisitkin tajuavat onneksi järkevän tilannenopeuden, ja puuttuvat viallisiin ajoneuvoihin, päihtyneinä tai vaarallisesti ajaviin, tai roimaa ylinopeutta ajaviin. Tuollaisella kannattamallasi nilkkimäisellä pilkunnussinnalla saadaan suunnattua poliisien resursseja entistäkin enemmän pois tärkeimmistä em. tehtävistä.
Kannattaisi käydä kerran elämässään vaikka Ruotsissa ajelemassa, missä mittari 20 kmh on yleinen ajotapa maanteillä, kun keli ja tie sen sallii. Ja muualla euroopassa sama, paitsi välimerellä usein enemmän.
Aika karmea on mielipiteesi rikesakkokäytännöstä. Autoilijoidenko pitäisi mielestäsi vatsa kuralla tuijottaa päiväsakkojen uhalla nopeusmittaria, ja jos pieni ylitys tulisi, niin päisväsakot vaan. Olet varaan niitä tyyppejä, joita saa fillarilla ajaessaan pelätä henkesnsä edestä, kun eivät saa silmiään konsolista tien tapahtumiin.
Taisi taas löytyä yksi, jolle nopeusrajoitusten merkityksen sisäistäminen on osoittautunut ylivoimaiseksi - ja tottakai syy on vain ja ainoastaan nopeusrajoitusten, ei suinkaan kyseisen henkilön käsityskyvyn. Voin olla vähän huono ihminen, mutta tunnen kiusausta pohtia, päättyykö hänen käsityskykynsä ennen maalia monessa muussakin asiassa.
Onhan hänellä toki perusteitakin hienolle ajatusmallilleen. Ovathan sääntöjä noudattavat "nilkkimäisen pilkunnussinnan" kannattajia, jotka "ajelevat naama mittarissa 35ttä". Maailmaakin hän on kiertänyt. Varsin erikoiselta kyllä vaikuttaa hänen reaktionsa nopeusmittarin katsomiseen; vatsa menee kuralle. Huolestuuko kukaan muu tuollaisesta? Mutta eipä hätää, hän selviää "voittajaksi" esittämällä johonkin perustuvan toiveen siitä, minkälainen henkilö teki sen virheen, että esitti hänen omasta mielipiteestään poikkeavan mielipiteen.
Hieman laajemmalla ajattelulla Ajajakin epäilemättä ymmärtäisi, miksi hänen katsantokantansa tähän asiaan ei ole paras mahdollinen. Vihjeeksi annettakoon, että kannattaa katsoa omaa napaa kauemmas.
Niin, on varsin yleinen tapa tuo ylinopeuden ajaminen. Se on mielestäni päin p-tä.
Jos ei nyt ajatella vain turvallisuutta vaan esimerkiksi liikenteen sujuvuutta.
Taajama-alueella liikenne sujuisi kaikkien kannalta paljon joustavammin, jos kaikki ajaisivat rajoituksen mukaan.
Esim. risteyksessä pääsisi helpommin liikenteen mukaan ja jalankulkijat ehtisivät paremmin suojatien yli, jos kaikki autot kulkisivat samaa nopeutta. Mutta ei. Aina siellä on niitä jotka tekevät omia tulkintojaan säänöistä ja "tuvallisesta tilannenopeudesta". On se oma nopeutesi varmaan turvallinen ajonopeus, jos muut huomaavat että sinä tulet kovempaa kuin muut. Mutta entä jos joku ei huomaakkaan ja kääntää eteesi ? Sehän on tietysti Ajajan mielestä törppö joka änkesi eteen !
Vaikka en tietysti ole yhtä hyvä, kokenut ja taitava kuljettaja kuin sinä, "Ajaja", niin kyllä silti onnistun varsin hyvin pitämään nopeuden tasaisena, vaikka en mittariin koko ajan tuijotakkaan.
Saman joustavuuden poliisi voisi varmaan pitää vaikka rikesakkojärjestelmän tässä asiassa poistaisikin. Rikesakkohan otettiin käyttöön, jotta sakottaminen kävisi sutjakkaammin, eikä asiakkaiden tarvitsisi pikkuaisoiden takia valehdella tulojaan. Nyt kun tieto kulkee paljon joutuisammin, voisi tosiaan siirtyä taas kokonaan päiväsakkojärjestelmään. Niinkuin varmaan olet huomannut, on siinä poliisilla mahdollisuus säätää päiväsakkojen määrää tilanteen vakavuudesta riippuen.
Juu kyllähän muualla mmailmassa ajetaan vielä hullummin. Mutta onko se hyvä syy siihen, että meillä tehtäisiin samoin ? Ajattele edes vähän, mitä kirjoitat ! Onnettomuusmäärät lähtisivät takuuvarmasti nousuun, ja mitä siitä seuraisi ?
Luulisin, että sairaanhoitokulut (nehän kustannetaan verovaroin, jollon et sitä niin helposti tietysti tajua, että sinäkin joudut siitä maksamaan) ja inhimillinen kärsimys lisääntyisi. Sitten alkaisivat vakuutusyhtiöt nostamaan maksujaan ( ja sehän kävisi konkreettisesti ajajien kukkarolle). Suomalaisella autojen hinnoittelulla korjaaminen tulee erittäin kalliiksi. (Jos kerran olet käynyt siellä Välimerellä, olet varmaan huomannut missä kunnossa sikäläiset autot ovat. Lähes jokaisessa on jonkinlainen lommo.)
Eipä tuota voisi paljon paremmin kommentoida.
Siis äijä puhuu rajoitusten noudattamisesta ja kehuu olevansa teiden tukko! Kuule, suosittelen jonkin asteiseen hoitoon menemistä. Ei ole kaikki ruuti ihan kuivaa ullakolla tai valot on jäänyt sytyttämättä..... Osaat siis pitää nopeuden tasaisena. Jaaha. Olet siis yksi niistä joita kohtaan joka päivä. Oli rajoitus mikä hyvänsä, niin nopeus on 70km/h. Ja sitten kaikki muut ovat kaahareita. Eikös?
Oletko tyhmä, vai etkö vain osaa lukea ?
Sinulle ei ilmeisesti kannata muuta vastata.
Eipä paljon hyödytä vastata tuollaiselle, joten olkoon tämä viimeinen viesti minulta. Ajele tasakaasu paavo vain sitä alinopeuttasi ja ihmettele miksi muut kaahaavat....
mä ajan aina oikeaa tilannenopeutta joka ei tosiaan ole nopeusrajoituksen mukaan ajaminen vaan reilusti yli. toiset katsos osaa ennakoida ja pärjää liikenteessä hyvin ylinopeudesta huolimatta.suomen rajoitukset on naurettavan alhaalla.
Vastineesi on varmasti vitsi mutta jos ei, katso vastaukseni "Ajaja":lle otsikolla "tätä päivää".
sitä itseään. Joka päivä ajelen kaltaisesi tyypin perässä ALLE sallitun nopeuden. Jos teidän mittaritnäyttävät väärin, niin älkää ruvetko syyllistämään muita!
Opettele joko ajankäyttöä tai ohittamaan, kumpi sitten tarpeisiisi ja kykyihisi paremmin soveltuu. Näin et enää hetken ajan päästä koe nopeusrajoituksia noudattavia henkilökohtaiseksi ongelmaksesi, ja olet myös tyytyväisempi elämääsi. Aloita kehittyminen jo tänään!
Kirjoitukseni olikin tarkoitettu juuri Sinulle !
Et vai tuntunut ymmärtävän/huomaavan kaikkea kijoittamaani.
Ole siis niin ystävällinen ja tavaa se uudestaan.
Ehkä sitten pääsemme hedelmällisempään ajatustenvaihtoon.
P.S. ALLE sallitun nopeuden ajavat EIVÄT syyllisty mihinkään ! Nopeusrajoitus merkitsee ylintä sallittua nopeutta, eikö vaan !
sitten urputa!
Miniminopeus.
Nykyiset rajoitukset on säädetty siten että kaikkein tumpeloinkin (tervepäinen) kuski kaikkein romuimmalla (katsastuskelpoisella)autolla voi normaalikelillä ajaa sitä ilman ongelmia. Tämä on sitä tasapäistämistä parhaimmillaan. Eli älkää alinopeutta ajajat urputtako jos joku ajaa vähäsen kovempaa ohi....
"P.S. ALLE sallitun nopeuden ajavat EIVÄT syyllisty mihinkään !!
He eivät syyllisty mihinkään laittomaan, mutta syllistyvät kylläkin muun liikenteen hidastamiseen. Se ei toki ole laitonta, mutta varsin ajattelematonta ja itsekästi siinä missä ylinopeuskin.
"Opettele joko ajankäyttöä tai ohittamaan, kumpi sitten tarpeisiisi ja kykyihisi paremmin soveltuu."
Mielestäni ei olisi liikaa vaadittu jos muita hitaammin etenevätkin opettelisivat jotain.
"Näin et enää hetken ajan päästä koe nopeusrajoituksia noudattavia henkilökohtaiseksi ongelmaksesi, ja olet myös tyytyväisempi elämääsi.
Kyseessähän oli henkilöt jotka ajavat ALLE sallitun nopeuden. Jokainen nopeusrajoituksia noudattavakin saavuttaa rajoitusta hitaammin etenevät. Oikeassa olit siinä että kyseessä ei ole henkilökohtainen ongelma. Köröttelijät haittaavat kaikkien matkantekoa.
"Aloita kehittyminen jo tänään!"
Itsensä kehittäminen on hyvä asia, ja miksi lykätä jotain huomiseen jos sen voi tehdä tai jättää tekemättä jo tänään?
harmaasilmä on idiootti. Aikaisemmat erimielisyydet minun kanssani ovat jälleen aiheuttaneet lapsellisen komplikaation.... Minkä sille voi jos on annettu lusikalla...
Jos sinulla harmaaääliö ei ole järkevämpää kerrottavaa, niin jätä ihan reilusti kertomatta. Olet samassa klaanissa Arin kanssa ja sinulle en vastaa ikinä missään muodossa ennen kuin opettelet käyttäytymään edes siedettävästi.
jupelle kiitos tuesta!
antaa ymmärtää että olet juuri se junnaaja joka tekee nopeuskylttien kohdalla äkkijarrutuksia ja ajaa kokoajan alle sallitun ilman syytä. Onko ihan oikeasi kovin vaikeaa ymmärtää, että jos ajaa alle salltun ilman syytä kerää jonon taakseen jossa aiheutuu mitä suurempia ongelmia? Mikä tuossa on niin vaikeaa? Miksi ei voi ajaa rajoituksen mukaan? Miksi ajat 50 alueella 40 ja 60 alueella 45 jne? Haluatko niitä ongelmia että saat niistä täällä inistä? Outoa porukkaa. Kuulut samaan jengiin arin (jonka auto kuluttaa valojen kanssa 1L/100km enemmän) ja harmaasilmän, joka ei silmiensä harmauden takia ole pystynyt näkemään malkaa omassa silmässään.
jupe, että jos tarpeeksi hidastelee, niin se kyllä muuttuu rikokseksi..... Kun vaan joskus näkisi poliisin tekevän tuotakin työtä sen puskassa kyttäilyn sijaan..... Joka on naurettavaa!
Otapas esiin vaikka tieliikennelaki ja lue sieltä ykkösluvusta kolmas pykälä; "Tienkäyttäjän yleiset velvollisuudet" --> ...ei saa tarpeettomasti estää tai häiritä liikennettä.
Että näin laissa.
Ps. Kannattaisko katsoa peiliin?
"Mielestäni ei olisi liikaa vaadittu jos muita hitaammin etenevätkin opettelisivat jotain."
Lähdet ajatuksesta, että muita hitaammin etenevät eivät osaa jotain, mitä muut osaavat. Hyvin kapea-alainen katsantokanta. Heidän ongelmansa ei ole, eikä pitäisikään olla, se, että joku tumpelo tekee heistä itselleen ongelman.
"Kyseessähän oli henkilöt jotka ajavat ALLE sallitun nopeuden."
Aivan. Sisäistämällä tuon itse kirjoittamasi virkkeen jokaisen sanan, etenkin kaksi viimeistä, ymmärrät, miksi asia on ongelma vain niiden kannalta, joille kehotus, jota ensimmäisenä lainasit, on suunnattu.
"Köröttelijät haittaavat kaikkien matkantekoa."
Väärin. Se, ettet sinä tai tuo muiden hameiden helmojen taakse piiloutuva, vankkaselkärankainen nimimerkki osaa ohittaa tai suunnitella ajankäyttöään, on vain sinun ja hänen, ja muiden kaltaistenne, ongelma. Tämä on erikoista siksi, että tekin pääsisitte siitä ongelmasta melko helposti eroon. Ellei sitten kyvyt jää riittämättömiksi.
"Itsensä kehittäminen on hyvä asia, ja miksi lykätä jotain huomiseen jos sen voi tehdä tai jättää tekemättä jo tänään?"
Tuosta olemme täsmälleen samaa mieltä. Muistetaan tämä, kun joku tumpelo seuraavan kerran aloittaa valitusvirren siitä, ettei päässyt ohi jostakusta, joka ajoi hitaammin kuin hän itse olisi halunnut ajaa.
Reaktiostasi päätellen ymmärsit, mihin sijoitut tässä hierarkiassa. Mutta hei, jalkaa polkemalla on ennenkin kiukkua purettu, vaikkei se itse ongelmiin autakaan. Jatka samaan malliin vaan, koska muuhun et taida pystyä.
Lainaamasi pykälä ei kiellä ajamasta alle suurimman sallitun nopeuden. Poislukien tietysti nopeudet, jotka aidosti (=haittaa muillekin kuin tässäkin ketjussa esiintyville tumpeloille, nimimerkkejä ei tarvinne mainita) haittaavat muuta liikennettä.
Ongelmasi tuntuu olevan se, ettet yksinkertaisesti (kuinka sattuva sananvalinta juuri sinulle tulevaan vastaukseen..) tunnu ymmärtävän, mitä muut kirjoittavat. Kirjoitusten sisältö menee sinulta täysin ohi - vai kenties yli? Sen sijaan tempaiset hatusta kuvitelmia muiden liikennekäyttäytymisestä, ja vaahtoat noista kuvitelluista teoista. Ei riitä, että osaa lukea. Pitäisi osata myös ymmärtää lukemansa. Sinulla prakaa joko jälkimmäinen tai molemmat.
Minua kohtaan tuntemasi syvä alemmuudentuntoinen kauna on lähinnä hellyyttävää. Kyllä ne kasvukivut siitä aikanaan hellittävät, jokainen aikuinen sen tietää.
Ei tokikaan kiellä. Joskushan sellainen ajaminen on keliolosuhteiden takia pakollista! Mutta tuon tekstin tarkoitus olikin selventää tätä tilannetta, jossa tämän alkuperäisen kirjoittajan perään alkaa tulla useiden autojen mittainen jono. Kyllä silloin on kyse jo jostain aivan muusta...
Ei pidä hermostua ;)
Et ole tainnut olla kummallakaan niistä kerroista paikalla, kun olen näissä keskusteluissa hermostunut :)
Ei ole mitenkään tavaton tilanne, jos usean auton jono etenee taajama-alueella suurinta sallittua nopeutta.
"Lähdet ajatuksesta, että muita hitaammin etenevät eivät osaa jotain, mitä muut osaavat."
Jos normaalia nopeutta etenevien tulisi kehittää itseään maltillisemmiksi ja suvaitsevaisemmiksi, ehkäpä muita hitaampienkin tulisi samalla tavalla edes yrittää ottaa muut tienkäyttäjät huomioon. Liikennehän on yhteispeliä. Kuulemma.
"Sisäistämällä tuon itse kirjoittamasi virkkeen jokaisen sanan, etenkin kaksi viimeistä, ymmärrät, miksi..."
En tarkoittanut henkilöitä jotka noudattavat rajoitusta, vaan ajavat esim. 15-20 km/h rajoitusta hitaammin. Hidas nopeus on yleensä vain yksi piirre heidän etenemisessään, myös vilkunkäytössä ja ryhmittymisessä on usein ongelmia. Kaikki nämä piirteet tekevät muidenkin etenemisestä hankalaa ja vaikeasti ennakoitavaa. Rajoitusta noudattavat eivät tietenkään ole mikään ongelma.
"Väärin. Se, ettet sinä tai tuo muiden hameiden helmojen taakse piiloutuva, vankkaselkärankainen nimimerkki osaa ohittaa tai suunnitella ajankäyttöään, on vain sinun ja hänen, ja muiden kaltaistenne, ongelma."
Miksi joku ei ohita? Siitä on väännetty niin monta kertaa aikaisemminkin etten aiheesta jatka sen enempää kuin toteamalla että aina se ei ole mahdollista.
Ei kyse ole niinkään kiireestä, vaan lähinnä siitä minkä jo mainitsinkin eli hitaasti etenevät tekevät usein rikkeiksi tai jopa rikoksiksi luokiteltavia virheitä jotka vaikeuttavat ennakointia ja lisäävät onnettomuusriskiä.
Liikennettä kun voi vaarantaa monella muullakin tavalla kuin ajamalla ylinopeutta.
"Muistetaan tämä, kun joku tumpelo seuraavan kerran aloittaa valitusvirren siitä, ettei päässyt ohi jostakusta, joka ajoi hitaammin kuin hän itse olisi halunnut ajaa."
Ymmärrän kyllä, että tienpäällä saa ajella mitä vauhtia tahansa kunhan ei aja liian lujaa eikä liian hiljaa, sekin on laitonta. En kuitenkaan ymmärrä miksi mielestäsi kuljettajien joilla olisi todennäköisesti paljonkin parannettavaa liikennekäyttäytymisessään, ei tarvitse tehdä mitään koska he eivät ole kaahareita. Hyvin kapea-alainen katsantokanta sekin.
"Jos normaalia nopeutta etenevien tulisi kehittää itseään maltillisemmiksi ja suvaitsevaisemmiksi, ehkäpä muita hitaampienkin tulisi samalla tavalla edes yrittää ottaa muut tienkäyttäjät huomioon. Liikennehän on yhteispeliä. Kuulemma."
Onko alle nopeusrajoitusten ajavien ainoa keino ottaa muut huomioon kiihdyttää nopeuttaan sellaiseksi, ettei kenellekään tule ohitustarvetta? Mielestäni ei. Jos he eivät estä ohituksia, he tekevät jo tarpeeksi. Liikenne on tosiaan yhteispeliä, mutta se ei tarkoita sitä, että muita painostetaan ajamaan nopeammin kuin he haluavat. Tästä toki lasketaan pois tapaukset, joihin tieliikennelakikin puuttuu. Tällöin asian korjaamisen käytännön toimet tulee jättää poliisille.
"En tarkoittanut henkilöitä jotka noudattavat rajoitusta, vaan ajavat esim. 15-20 km/h rajoitusta hitaammin. Hidas nopeus on yleensä vain yksi piirre heidän etenemisessään, myös vilkunkäytössä ja ryhmittymisessä on usein ongelmia."
Hassua, kun yleensä nuo kuvaamasi puutteet liitetään kaahareihin. Jokainen taitaa tarkastella asiaa siltä kantilta, mikä itselleen sopii. Mutta taas palataan siihen ajatukseen, että nopeusrajoitusnopeutta alhaisempi nopeus johtuisi kykyjen puutteesta. Usko pois, muitakin syitä on.
"Ei kyse ole niinkään kiireestä, vaan lähinnä siitä minkä jo mainitsinkin eli hitaasti etenevät tekevät usein rikkeiksi tai jopa rikoksiksi luokiteltavia virheitä jotka vaikeuttavat ennakointia ja lisäävät onnettomuusriskiä."
Vaihdetaan sanojen "hitaasti etenevät" tilalle "ylinopeutta etenevät" niin taas ollaan oikeassa. Tai vaihdetaan siihen "perässä roikkujat" ja taas ollaan oikeassa. Tai vaihdetaan siihen "nopeusrajoitusnopeutta ajavat" ja taas ollaan oikeassa. Osaatko päätellä itse, vai selitänkö?
"En kuitenkaan ymmärrä miksi mielestäsi kuljettajien joilla olisi todennäköisesti paljonkin parannettavaa liikennekäyttäytymisessään, ei tarvitse tehdä mitään koska he eivät ole kaahareita. Hyvin kapea-alainen katsantokanta sekin."
Minä puolestani en ymmärrä, mistä moinen harhakuva mielipiteestäni johtuu. Tuo tosiaan olisi hyvin kapea-alainen katsantokanta, jos se olisi minun tai jonkun muun. Joku suorittanut taas hieman omaa tulkintaa? Se, että joku tuomitsee yhden asian ei tarkoita automaattisesti sitä, että kaikki muu hyväksytään. Tämä pätee minun, sinun kuin oikeastaan kaikkien muidenkin kohdalla.
Olen lähinnä huumorimielessä joskus kärjistänyt rajoitusten tarkoitusta sillä, että ne eivät suinkaan osoita suurinta nopeutta, jolla huonoimmatkin kuskit paskimmilla autoillaan onnistuvat pysymään omalla kaistallaan.
Nyt on ilmeisesti todettava sama ilman huumoria ja kärjistämättä: rajoitusten ainoa funktio ei ole saada autot pysymään tiellä. Osaisitko keksiä muita syitä nopeusrajoituksille?
"Onko alle nopeusrajoitusten ajavien ainoa keino ottaa muut huomioon kiihdyttää nopeuttaan sellaiseksi, ettei kenellekään tule ohitustarvetta?"
Mielestäsi ei, minun mielestäni kyllä ellei olosuhteet pakota rajoitusta hitaampaan nopeuteen. Miksi joku ajaa 90km/h mittarinopeutta satasen alueella vaikka varmasti tietää keräävänsä autoja taakseen. Käsittääkseni sekin on yhdenlaista välinpitämättömyyttä. Jo pelkkä ainoastaan 10 km/h rajoitusta hitaammnin ajaminen estää useimpien ohitusyritykset. Ohi ei mennä mutta jäädään perään roikkumaan, vieläpä yleensä liian lähelle jolloin jononmuodostuminen on väistämätöntä.
"Hassua, kun yleensä nuo kuvaamasi puutteet liitetään kaahareihin."
Kaaharin ryhmittyminen ei yleensä ole takanatulijoiden ongelma, vilkunkäytössä voi hyvinkin olla puutteita. Mutta kaaharin menosuunta on helppo päätellä, se on yleensä kovaa vauhtia ohi ja eteenpäin. Köröttelijöistä taas ei koskaan tiedä. En tarkoita kuitenkaan sitä että pitäisin kaahaamista köröttelyä turvallisempana vaihtoehtona. Molemmista vain on oma riesansa.
"Mutta taas palataan siihen ajatukseen, että nopeusrajoitusnopeutta alhaisempi nopeus johtuisi kykyjen puutteesta. Usko pois, muitakin syitä on."
Varmasti onkin. Ellei huomiokyky riitä suurempaan nopeuteen, ei kuljettajan tulisi enää edes olla ratin takana. Ellei kuljettajaa huvita ajaa suurinta sallittua vaikka tietää olevansa tukkeena, kyse on itsekkyydestä. Jos ajoneuvossa on vikaa joka estää hivenen suuremman nopeuden käyttämisen, herää kysymys miksi auto on yhä liikenteessä.
Jos kyse on huonosta kelistä tai ajoneuvokohtaisesta rajoituksesta, tilanne on tietysti toinen. Mutta jos kesäkelillä ei uskalla ajaa suurinta sallittua nopeutta, jotain on pielessä. Ei Suomessa sentään niin kovaa ajeta.
"Osaatko päätellä itse, vai selitänkö?"
Ei tarvitse. Valitettavasti olet aivan oikeassa. Sähläreitä on joka ryhmässä ja luonnollisesti virheitä sattuu kaikille.
"Joku suorittanut taas hieman omaa tulkintaa?"
Pahoittelen vilpittömästi. Tapasi hyökötä hivenen ripeämpää ja joustavampaa liikennekulttuuria toivovien kimppuun vain sai aikaan virheellisen tulkinnan mielipiteestäsi. Samaan virheeseen olen sortunut joskus ennenkin. Mutta niin olet sinäkin.
Kerrankin saamme otsikot vastaamaan viestien sisältöä täydellisesti :)
"Mielestäsi ei, minun mielestäni kyllä ellei olosuhteet pakota rajoitusta hitaampaan nopeuteen. Miksi joku ajaa 90km/h mittarinopeutta satasen alueella vaikka varmasti tietää keräävänsä autoja taakseen."
Totta, mielestäni ei. Myös tilan antaminen, ohitusmerkin näyttäminen ja vaikka bussipysäkille pysähtyminen jonon ohi päästääkseen ovat vaihtoehtoja, ja vieläpä parempia kuin tuo. Hitaammin ajava ei ole vastuussa siitä, jos joku takana tuleva ei osaa jättää riittävää turvaväliä. Syitä alhaisempaan nopeuteen voi olla enemmän kuin me kaksi osaisimme keksiä, vaikka yrittäisimme.
"Mutta kaaharin menosuunta on helppo päätellä, se on yleensä kovaa vauhtia ohi ja eteenpäin. Köröttelijöistä taas ei koskaan tiedä."
Olet ilmeisesti kohdannut hyvin erilaisia "köröttelijöitä" kuin minä. Ne hitaammat, jotka olen ohittanut, ovat menneet samaan suuntaan kuin minäkin. Vain nopeus on ollut eri. Olisin myös varovainen siinä, miten tiukasti yhdistetään yksi ominaisuus toiseen (tyyliin jos tekee x, niin tekee myös y). Hitaammin ajaminen ei läheskään aina tarkoita sitä, etteikö osaisi käyttää vilkkua tai muuten vain olla tietoinen siitä, että tiellä liikkuu muitakin.
Jos kuljettaja ajaa muita hitaammin eikä anna tilaa muille, niin kyllä, kyse on itsekkyydestä. Itsekkyydestä on kyse myös silloin, kun haluaa ajaa muita nopeammin ja painostaa muita antamaan tilaa. Kumpi noista sitten on pahempi juttu? No ainakin minun on ollut helpompi päästä hitaammista eroon, koska voin itse vaikuttaa siihen, milloin menen ohi. Ohitustaidoton kaahari saattaa roikkua puskurissa kilometritolkulla, vaikka ohituspaikkoja olisi, ja menee lopulta älyttömällä riskiohituksella ohi. Minun syynikö? Tuskin. Mainittakoon, että noissa tilanteissa on tapana ajaa kaistan oikeassa reunassa, jotta ohitushaluisella olisi mahdollisimman hyvä näkyvyys eteen.
Ja edelleen, syy alhaisempaan nopeuteen voi olla hyvin moni muukin kuin auton huono kunto tai kuljettajan uskallus. Aivan kuten syy suureen nopeuteen voi olla jotain muutakin kuin tehokas auto tai kuljettajan tyhmyys.
En mielestäni hyökkää ripeämpää ja joustavampaa liikennekulttuuria toivovien kimppuun, sillä sellaista toivon itsekin. Sen sijaan minulla on tapana hyökätä liikennesääntöjen vastaisesti ja sitä ties millä harhakuvitelmilla perustelevien kimppuun, mikäli tällainen termi sallitaan. Pahoittelut otan vastaan ja julistan asian unohdetuksi. Emmeköhän me kaikki netissä käytäviin keskusteluihin osallistuvat sorru tuohon aina välillä.
Tilan antaminen tai edes merkin näyttäminen olisi äärettömän ystävällistä mutta aika harvoin niin näkee tapahtuvan.
Hitaammin etenevä ei ole vastuussa jos takanatuleva ei osaa jättää väliä, mutta ainakaan minulle ei ole mikään ongelma siirtyä kaistan reunaan ja vilauttaa vilkkua. Ellei takana tuleva näytä ymmärtävän vihjettä, siirryn esim. bussipysäkille päästääkseni jonon ohitseni. Helppoahan se on mutta toisille se näyttää olevan äärimmäisen vaikeata ja nöyryyttävää.
Ilmeisesti olen törmännyt erilaisiin "köröttelijöihin" kuin sinä. Näkemysero johtuneekin enimmäkseen juuri siitä.
Eiköhän tässä ollut kaikki. Ainakin tällä kertaa.
ei tuon tyypin kanssa kannata käydä väittelemään. Tietää kaikesta kaiken ja on omien kirjoitustensa perusteella muun kansan yläpuolella..... Joten kovin hedelmättömäksi "keskustelu" ko. henkilön kanssa menee..... Kovasti kehuskelee olevansa vanhempi ja kokeneempi, mutta mikä lie totuus.... Vanhempi luultavasti mutta se kun ei pelkästään ole hyvä asia. No, eiköhan ne ota tehostetussa näköseulatutkimuksessa siltä kortin pois, niin päästään yhdestä "oikeassa aina ja ikuisesti" henkilöstä eroon ainakin maantiellä. Tosin ei varmaan tällä palstalla....Valitettavasti.
Kyllähän se on tiedetty jo pitkään, että tuo nimimerkki on melko yksinkertainen, mutta tuo kirjoitus meni komediaosastolle jo hänen omalla taulukollaankin. Tyyppi ei joko lue näitä kirjoituksia, tai sitten ne vain ovat liian mutkikkaita sisällöltään hänelle. Ehkä tavuviivat auttaisivat? Toivon, ettei hän koskaan lopeta kirjoittelua tänne. Valitettavasti tämä toiveeni ei osu hänen silmiinsä, sillä hänhän ei lue kirjoituksiani. Kuten tuostakin kommentista huomaa =D
Nimimerkillä "Harmaasilmä", tuskin on edes ajokorttia, kunhan vain trollailee päivät pitkät jostain koulun tai työpaikan tietokoneelta.
Taas yhden kolhitun egon ruikutusta? Aika harva käyttää "ei sulla oo ees korttia" -kortin (vrt. uutisryhmissä käytettävä Hitler-kortti) heti ensimmäisessä viestissään, jonka lähettää keskusteluun. Sinänsä hyvä suoritus, koska tuo viestikin koostuu peräti kahdesta rivistä pelkkää katkeraa itkua.
Sulla on varmaan ihan huono auto, etkä sä varmaan osaa ees ajaa, fear! Nii!
Osasinkin odottaa juuri tuon kaltaista vastausta.
Tiedät itsekin mitä on trollaus ja trollaat tahallasi, koska liikenne on monille se "kuuma" keskustelen aihe, joka aiheuttaa tunteiden purkauksia.
Suomi24 -palstalla trollaaminen on helppoa kun ei tarvitse rekisteröityä ja monet ottavat keskustelut todesta. Itse en tästä palstasta liiemmin välitä, koska netistä löytyy monia muitakin mielenkiintoisempia foorumeita.
Yrität saada vastapuolen hermostumaan jankkaamalla samoja asioita ja haukkumalla vastapuolen lyttyyn. Tämä kaikille palstan lukijoille selväksi.
Palaa takaisin töittesi/koulun ääreen ja jätä trollaaminen. Olet samanlainen kuin nimimerkki "Ari". Ari vaan osoitti trollaamisen selvemmin.
Hauska ristiriita: otsikon mukaan viestini oli sinulle yllätys, viestisi ensimmäisen rivin mukaan taas ei. Johdonmukaisten ihmisten kanssa on aina mukava keskustella.
Tiedän varsin hyvin, mitä trollaus on - näenhän sitä lähes jokaisessa keskustelussa, johon otan osaa. Viimeksi sitä on tullut nimimerkiltä, jonka nimimerkki alkaa kirjaimella f.
Minä en tiedä, miksi olet hermostunut siitä, että osallistun näihin keskusteluihin. Oletan sinun olevan hermostunut, sillä ainoa, mitä esimerkiksi tässä keskustelussa olet tehnyt, on ollut hyökkäys henkilöäni vastaan. Et ole puuttunut itse aiheeseen tavullakaan, mutta silti katsot olevasi asemassa, jossa voit arvostella jotakuta, joka on aiheesta keskustellut. Auta minua ymmärtämään toimintaasi ja perustele, miksi katsot toimintasi olevan millään tavoin älykästä. En muista nimimerkkiäsi aiemmista keskusteluista, joten yhtään perustelua jalustalle nousemiseesi en keksi.
Kerrot, ettet tästä palstasta liiemmin välitä. Ei siltä vaikuta. Jos haluat perustelut, lue edellinen kappale uudelleen.
Tavoitteeni ei ole hermostuttaa ketään, vaan keskustella mielestäni mielenkiintoisista aiheista. Mikäli vastapuoli hermostuu, niin hänellä on siihen varmasti omat syynsä. Aika usein ne näyttävät olevan ne, että mielipiteeni, jonka perustelen, on hänen mielipiteensä vastainen. Joku pyrkii perustelemaan oman kantansa paremmin, joku taas jopa ymmärtää minun kantani. Suuri osa taas menettää malttinsa ja sortuu kakaramaiseen mouhoamiseen ja henkilökohtaisuuksiin menoon. Säälittävimmät tapaukset eivät ota osaa itse keskusteluun, vaan huutelevat sivusta, että oletpas hölmö ja noin ei saa keskustella. Sinullekin löytyy tästä lokero, etkä taida olla edes ensimmäistä kertaa asialla. Jokin ongelma sinulla on sen asian suhteen, että olen olemassa, mutta arvaapas haittaako se minua?
Palaa takaisin niille foorumeillesi, ja jätä pellen rooli lippispäille ja hajiksille. He vetävät sen roolin yhtä luonnostaan kuin sinä, ja ovat vielä paljon hauskempiakin.
"Hauska ristiriita: otsikon mukaan viestini oli sinulle yllätys, viestisi ensimmäisen rivin mukaan taas ei. Johdonmukaisten ihmisten kanssa on aina mukava keskustella."
Huoh, turha tuota on kommentoida, kun esität ymmärtämätöntä
"Tiedän varsin hyvin, mitä trollaus on - näenhän sitä lähes jokaisessa keskustelussa, johon otan osaa. Viimeksi sitä on tullut nimimerkiltä, jonka nimimerkki alkaa kirjaimella f."
Hyvä keskustelun aloitus voi olla hieman provoileva, sinä paljastat itsesi. Kerron myöhemmässä lisää. Sen verran internet alkuajoilta eri keskustelupalstoja seuranneena osaan erottaa trollaajat.
"Minä en tiedä, miksi olet hermostunut siitä, että osallistun näihin keskusteluihin."
En ole hermostunut, en vain ymmärrä mikä saa pienen ihmismielen päivästä päivään keskustelemaan pelkistä liikenteen nopeuksista Suomi24 -palstalla. Selvää vedättämistä. Perustelut löytyvät edellisestä kirjoituksestani
Näillä palstoilla on aina ollut erilaisia huijaajia, trollaajia, häiriköitä. Äkkiä muistuu mieleen mm. Idols-huijaaja, Syväkurkku sekä toinen oli Dark Avenger, joka lopulta paljasti itsensä. Ja joutuipa erään autopalstan sheriffikin lähtemään häiriköitten takia. Syväkurkku ja Dark Avenger olivat hyviä kirjoittamaan, samoiten kuin sinä.
"Kerrot, ettet tästä palstasta liiemmin välitä. Ei siltä vaikuta."
En väitä ettenkö olisi muinoin seurannut palstaa. Muistaakseni tämän muutama kuukausi sitten kävin Liikenne -palstalla, ottamatta kantaa keskusteluihin, koska tiesin sen olevan turhaa ja samat keskustelut pyörii edelleen.
"Mikäli vastapuoli hermostuu, niin hänellä on siihen varmasti omat syynsä."
Kyllä varmasti hermostuu, jos toinen osapuoli jatkuvasti kertoo omasta mielestään absoluuttista totuuttaan, eikä anna toisten mielipiteille minkaanlaista arvoa. Tästä onkin sen jälkeen sinun helppo jatkaa toisen mollaamista lyttyyn. En tiedä miksi tälläisia palstahäiriköitä pitäisi kutsua. Mahdollisesti he saavat tietyntyylistä nautintoa toisten ihmisten alistamisesta, jota he eivät todellisessa elämässä saa.
Yrität varmasti yhä vaikuttaa mieleeni haukkumalla ja mollaamalla minua, kuinka naurettava mielestäsi olen. Se ei onnistu, sen verran kaikenlaista tekstiä olen internetissä jo nähnyt
Minä palaan tästä töitteni ja elämäni pariin, sen hankkimista suosittelen myös sinulle
"Huoh, turha tuota on kommentoida, kun esität ymmärtämätöntä."
Olisit voinut esimerkiksi kertoa, mitä mielestäsi ymmärsin väärin. Et kertonut, joten...
"En ole hermostunut, en vain ymmärrä mikä saa pienen ihmismielen päivästä päivään keskustelemaan pelkistä liikenteen nopeuksista Suomi24 -palstalla."
Sovitaan sitten, ettet ole hermostunut. Koit vain äkillisen tarpeen nousta norsunluutorniin ja moralisoida sieltä tapahtumia, jotka sinua eivät omien sanojesi mukaan kiinnosta. Selvästi sellaisen ihmisen toimintaa, joka on tyytyväinen itseensä, elämäänsä ja olemiseensa, eikö? Sinua ei tunnu häiritsevän edes se, ettet ole lukenut kuin pienen osan kirjoituksistani. Hiemankin laajemmalla otannalla olisit huomannut, että kirjoitan muustakin kuin nopeuksista. Jälleen kerran huomaamme, miten helppoa on tuomita, jos tietää asiasta vain vähän. Jälleen kerran myös huomaamme, miten hölmöä moinen käytös on, ja siitä pääsisimme helposti pohtimaan sitä, minkälainen ihminen moista tekee. Se ei kuitenkaan liene tämän keskustelupalstan tarkoitus, vaikket sitä olekaan huomannut.
"Näillä palstoilla on aina ollut erilaisia huijaajia, trollaajia, häiriköitä."
Ihanko totta? Seuraavaksi hämmästytät meidät kertomalla, että Suomessa on talvella enimmäkseen kylmempää kuin kesällä.
"En väitä ettenkö olisi muinoin seurannut palstaa. Muistaakseni tämän muutama kuukausi sitten kävin Liikenne -palstalla"
Noin laajalla kokemuspohjalla tekemäsi johtopäätökset menevät juuri sen verran metsään kuin nyt. Olisit itse laskenut yksi plus yksi. Nyt tulit tänne suoraan väittämään, että se on neljä.
"Kyllä varmasti hermostuu, jos toinen osapuoli jatkuvasti kertoo omasta mielestään absoluuttista totuuttaan, eikä anna toisten mielipiteille minkaanlaista arvoa."
Epäilemättä. Miksi sitten asiasta räyhäät minulle?
"Yrität varmasti yhä vaikuttaa mieleeni haukkumalla ja mollaamalla minua, kuinka naurettava mielestäsi olen"
Mieleesi vaikuttaminen ei minua kiinnosta, sillä olet jo osoittanut, minkä verran annat tosiasioille painoarvoa ennen kuin julistat moraalisia tuomioitasi. Hämäräksi on jäänyt, millä perusteella olet nostanut itsesi asemaan, josta niin voi mielestäsi tehdä, mutta se kyllä sopiikin profiiliisi. Jos olet seurannut eri keskustelupalstoja, kuten annat ymmärtää, tiedät varmsti, mitä Hitler-kortti tarkoittaa. Vedit sellaisen esiin kirjoituksesi viimeisessä lauseessa. Onnittelut siitä.
Tässä olikin kaikki se aika, vaiva ja kirjoitusmäärä, jota aion noin pieneen sieluun tuhlata. Kiitos näistä virkistävistä minuuteista.
Aivan turha käydä väittelemään tuon tyypin kanssa. Sen muija on treenannut sen niin hyvin, että ei sille pärjää....
Ja omituisinta on se, että kyseinen henkilö tekee outoja johtopäätöksiä: Esim. minä olen kuulemma suuttunut hänelle. Hah. Minä vaan en näe mitään syytä jankata lapsellisesti samoista asioista kuten hän. Lisäksi hän väittää minun sanoneen että en lue hänen kirjoittamiaan viestejä. Miksi en? Ainoa mitä olen sanonut on että en aio vastata yhteenkään hänen viestiinsä!
No, jotkut saavat viboja kun saavat pakkosyöttää omaa ideologiaansa muille.... Muuthan ovat aina väärässä....
Kaltaisesi ei ehkä tosiaan kannata. Minulla kun on paha tapa odottaa keskustelutaitoa, mielipiteitä ja perusteluja myös keskustelukumppaniltani. Olet osoittanut, ettei sinulta löydy niistä yhtään. Uhoa kylläkin. Ilmoitit, ettet vastaa minulle enää missään muodossa. Vaikka muiden helmoista huutelua voi kuvata muillakin tavoin, niin myös se lasketaan. Sanasta miestä/naista, nääs. Mutta älä lopeta! Viihdearvosi ei ole vielä lähellä loppuaan.
(Iski pieni työkiire, joten vastineen antaminen hieman viivästyi.)
Mitä mahdat tarkoittaa vastauksellasi.
Vai antaa kirjoituksen ymmärtää !? Et siis ymmärtänyt mitä kirjoitin.
Sinun kanssa tuntuu tosiaan olevan vaikea saada aikaiseksi asiallista keskustelua.
Sinun tyyliäsi mukaillen vosin sanoa, että sinä puolestasi olet se tyyppi joka ajaa 40 alueella 60 ja 60 alueella 90. Ja tämä arvio osuu varmasti paremmin sinuun, kuin arviosi minusta.
Olet juuri se tyypillinen "teidenkingi" jonka itsekäs tyyli on vaarallinen muille tielläliikkujille. Pois alta täällä tulee hajis, karvanopat heiluen.
Sinunlaisten kanssa väittely asiasta on turhempaa kuin paavin pallit.
Saitko kirjoituksestani sen käsityksen että tukin tarkoituksella liikennettä ? Lue uudestaan.
Katson kyllä hyvinkin taajaan peiliin janäen miten jono takana kasvaa vaikka 40 alueella on 45 mittarissa. Miten pitäisi tilanne tulkita ?
Ajaa kiltisti sivuun, että kiireisemmät pääsee kaahaamaan ?
Niin, eihän se ole minun asian valvoa liikennettä. Mutta ei ole myöskään velvollisuuteni väistää sivuun, jos ajan jo reilusti sallittua nopeutta.
Suora selvä katu, ei ketään näkyvissä. Eräs tällä palstalla sanoi, että miksi hän ei voisi silloin ajaa omaa "tilannenopeuttaan" ! Sanon siihen että siksi , että koskaan ei voi tietää minkä aidan tai puskan takaa pöllähtää joku tielle. Se voi olla vaikka lapsi polkupyörällä. Ja jos silloin autoilija ajaa 50km/h, tielle tupsahtanut lapsi luultavasti kuollee ! 40km/h nopeudessa lapsella on jo paljon parempi mahdollisuus selvitä törmäyksestä hengissä !
Ja se voi olla juuri sinun lapsesi !