Alatalo ehdottaa tekohampaita sairausvakuutuksen piiriin
Kansanedustaja Mikko Alatalo (kesk) ehdottaa hammasproteeseja ja -implantteja sairasvakuutuskorvauksen piiriin. Alatalo jätti perjantaina asiasta kirjallisen kysymyksen. Hänen mukaansa tekohampaiden hankinta on kohtuuttoman kallista köyhille eläkeläisille, vaikkakin välttämätöntä.
- Eläkeläiselle niiden hankinta, kustannuksineen kaikkineen, tulisi ottaa Kelan korvauksen piiriin, Alatalo ehdottaa.
Nyt vain rintamaveteraanit ja miinanraivaajat ovat oikeutettuja Kela-korvauksiin proteesien hankinnan yhteydessä.
Moni ikäihminen joutuu kuitenkin jossain vaiheessa hankkimaan hammasproteesin tai -ilmplantin syömisen ja suun terveyden takia.
- Ikääntyneellä iso osa eläkkeestä kuluu muiden elinkustannusten lisäksi lääkärikäynteihin ja lääkkeisiin, Alatalon kysymyksessä todetaan.
Elinkustannukset ovat nousseet eikä senioreilla ole mahdollisuuksia parantaa omaa taloudellista asemaansa. Tämä sairausvakuutuskorvaus voisi tilannetta perustellusti helpottaa.
Yksittäisen hampaan korvaaminen maksaa noin 1500-1800 euroa. Kun alaleuan kokoproteesin alle laitetaan kaksi implanttia pitämään irtoproteesi paikallaan, maksaa se helposti 2500 €. Vielä leikkauksen aikanakin hinta voi vielä muuttua.
- Kun useissa eläkeläistalouksissa on kaksi hammasproteesin tarvitsijaa, tuntuu taloudellinen kustannus todella suurelta, Alatalo toteaa.
Mikäli hammasproteesi jää hankkimatta, syöminen vähenee ja sitä kautta yleiskunto huononee. Tästä syntyy uusia hoidon tarpeita ja kustannuksia.
Alatalo ehdottaa tekohampaita sairausvakuutuksen piiriin
3
403
Vastaukset
- oloo
mitä tahansa jotta huomataan ja tulee valituksi...
Viime vaalien alla kävi laulamassa Hyasinttejen aikaa ikäihmisille ja juu valittiin..- monalisan hymy
Vaikka me tietty ikäryhmä saadaankin hampaiden paikkauksesta ja hoidosta alennusta, niin hammashoito on tosi kallista kuitenkin. Ainakin minun olisi pakko uusia joku paikka, kun hammas lohjennut ja vanhat paikat pitäisi uusia. Jonkinlainen proteesisysteemikin pitäisi alkertaan laitattaa ja sen tiedän tulevan kalliiksi. Jo sekin lisää hammaslääkärilaskua, kun siirtää ja siirtää käyntiä tuonnemmaksi. Tulee todella kalliiksi.
On siellä eduskunnassakin monta aika vanhaa politiikkoa; Kyllä sielläkin monella näkyy proteesi olevan. Mutta poliitikon palkallahan on enemmän varaa hoitaa implantteja ym hammasiltoja kuin tavallisella eläkeläismummolla tai -papalla. (Nousihan se eläkekin n. 20 euroa kuukaudessa). - sympaattinen pappa
monalisan hymy kirjoitti:
Vaikka me tietty ikäryhmä saadaankin hampaiden paikkauksesta ja hoidosta alennusta, niin hammashoito on tosi kallista kuitenkin. Ainakin minun olisi pakko uusia joku paikka, kun hammas lohjennut ja vanhat paikat pitäisi uusia. Jonkinlainen proteesisysteemikin pitäisi alkertaan laitattaa ja sen tiedän tulevan kalliiksi. Jo sekin lisää hammaslääkärilaskua, kun siirtää ja siirtää käyntiä tuonnemmaksi. Tulee todella kalliiksi.
On siellä eduskunnassakin monta aika vanhaa politiikkoa; Kyllä sielläkin monella näkyy proteesi olevan. Mutta poliitikon palkallahan on enemmän varaa hoitaa implantteja ym hammasiltoja kuin tavallisella eläkeläismummolla tai -papalla. (Nousihan se eläkekin n. 20 euroa kuukaudessa).Hienoa että joku kansanedustaja ajattelee meidä köyhien eläkeläistenkin asioita. Kiitos MIkko! Saat taas ääneni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude24115187Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy12510136Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089371Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237099Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826537Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1746218Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335612Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole464796IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti1451690Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys251646