Doomin FPS-kohtaus

Eilen tuli se Doom-elokuva myöhään yöllä. Elokuva sinänsä ei ehkä ollut parhaasta päästä, mutta siellä oli joukkoon mahdudettu First-Person Scene, jossa elokuvan hahmo kuvattiin hetken ajan ihan kuten pelissä pelaajan näkökulmasta. Eipä taida muista elokuvista löytyä yhtä nerokasta ja varsin omalaatuista kohtausta.
Kohtauksen voi katsoa tuosta linkistä. http://www.youtube.com/watch?v=QKLUtrXsXhU

Taisin olla ala-asteella kun Doom 1 -peli ilmaantui kauppojen hyllyille, joskus 90-luvun puolenvälin aikoihin. En ole aiemmin elokuvaversiota nähnyt, mutta näemmä eivät onnistuneet vääntämään yhtä hyvää elokuvaa kuin esim. Tomb Raider ja Resident Evil -peleistä.
4245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Se taisikin olla -93.

Äänestä

Melkeinpä kaikki peleihin perustuvat leffat on täyttä roskaa lukuunottamatta max payneä.
Olkoot pelit pelejä ja elokuvat elokuvia.
Tuo Doomin fps-kohtaus on mielestäni naurettava, typerä niinkuin on koko elokuvakin.

Äänestä
  • Ai Max Payne -elokuvako muka ei olisi roskaa? Sehän oli aivan järjettömän kliseinen ja puupökkelö pääosan esittäjä ei osannut edes näytellä luontevasti. Se ei kyllä sisältänyt muuta kuin tietokonella värkättyjä trikki-kuvauksia ja moneen kertaan käytettyjä kohtauksia. Olen varma että juonikin oli matkittu, koska vastaavia on nähty niin monet kerrat aiemminkin.
    Doom-elokuva saattoi olla parhaimmillaankin vain sitä keskitasoa, mutta se sentään sisälsi monenlaisia uusia elementtejä, joita ei vielä tähän mennessä ole nähty kuten esimerkiksi tuo edellämainittu FPS-kohtaus. Max Payne sen sijaan oli lähinnä kopioiden kopio.
    Jatkossa kun kirjoitat vastauksia palstalle, niin koitas olla vähän rakentavampi. Ei noin vittumaista palautetta jaksa kukaan lukea. Ihan ensimmäiseksi kommenttisi luettuani tuli mieleen joku pahansisuinen pikkulapsi, joka on täällä vain äksyilläkseen muille palstan käyttäjille.

    Äänestä

  • Lollotus ^^ siis surkein pelielokuva on just se Payne :)
    siis elokuvista joita on tehty rahan kanssa . . . jopa Alone in The Dark on parempi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


RATATATA! kirjoitti:

Eilen tuli se Doom-elokuva myöhään yöllä. Elokuva sinänsä ei ehkä ollut parhaasta päästä, mutta siellä oli joukkoon mahdudettu First-Person Scene, jossa elokuvan hahmo kuvattiin hetken ajan ihan kuten pelissä pelaajan näkökulmasta. Eipä taida muista elokuvista löytyä yhtä nerokasta ja varsin omalaatuista kohtausta.
Kohtauksen voi katsoa tuosta linkistä. http://www.youtube.com/watch?v=QKLUtrXsXhU

Taisin olla ala-asteella kun Doom 1 -peli ilmaantui kauppojen hyllyille, joskus 90-luvun puolenvälin aikoihin. En ole aiemmin elokuvaversiota nähnyt, mutta näemmä eivät onnistuneet vääntämään yhtä hyvää elokuvaa kuin esim. Tomb Raider ja Resident Evil -peleistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu