Olen 18 enkä ole koskaan elämässäni ollut ihastunut alle 25 vuotta minua vanhempaan. Yleensä kohteenani on 40-50 vuotias mies. Ei mitään rupsahtaneita ja kaljaa kittaavia retkuja, mutta kuitenkin. Muutenkin tosin ihastun hyvin harvoin, sillä hurmaavien tuon ikäisten miesten tarjonta ei ole aina kovin hyvä, mutta ikäistäni tai edes mitään kaksikymppistä en voisi ikinä kuvitellakaan ottavani. En kehtaa puhua tästä kenellekään koska voin kuvitella miten kauhistuneita/sääliviä/huvittuneita katseita saisin. Jos mietin täysin järjellä ulkopuolisen silmin esim. jotain "seurustelusuhteemme" arkea, näen kyllä miten inhottavaa olisi jos joku nuori tyttö kiehnäisi jonkun valkoisen vatsamakkaran omistavan keski-ikäisen ukon kanssa, mutta ihastuneena näen sen nelikymppisen ukon vain ihanana nallekarhuna.
Tämä saa minut myös melko surulliseksi, sillä en voi koskaan saada ihastukseni kohteita, paitsi ehkä nelikymppisenä. Tiedän myös, että elleivät he ole ns. ihan kunniattomia, olen heidän silmissään vain kuin tytär tai melkein lapsi? En vain voi tunteilleni mitään. Mitä siis voin tehdä itselleni? Kehotukset omanikäisen seuran etsimisestä eivät oikein auta kun ei niin ei.
Tämä saa minut myös melko surulliseksi, sillä en voi koskaan saada ihastukseni kohteita, paitsi ehkä nelikymppisenä. Tiedän myös, että elleivät he ole ns. ihan kunniattomia, olen heidän silmissään vain kuin tytär tai melkein lapsi? En vain voi tunteilleni mitään. Mitä siis voin tehdä itselleni? Kehotukset omanikäisen seuran etsimisestä eivät oikein auta kun ei niin ei.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.