Soini amerikkalaisille : tuen hallituksen ulkopolitiikkaa

Aamun HS kertoo Wikileaks paljastusten uutisoinnissaan (sivu A7), että Timo Soini kertoi amerikkalaisille perussuomalaisten tukevan hallituksen ulkopolitikkaa.

Niinpä niin. Hallituksen ulkopolitiikkahan on suuressa määrin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa EU-politiikkaa. Soinin kertoma amerikkalaisille on melko tuore, vuodelta 2009.

Soinin kasvoilta on monien mielestä näkyvissä uupumus, koska Soini itse tietää edessä olevan umpikujan perussuomalaisten vaalitaistelussa käyttämälle retoriikalle ja lupauksille.

Eikö pikemmin nyt pitäisi hakea yhteistyötä, jotta Suomi selviäisi ja säilyisi jatkossakin elintasovaltiona.
Eiliset Nokian tapahtumat haastavat Suomen uuteen teknologiaponnistukseen ja tuotekehittelyyn.

Soinin retoriikka eurosta luopumisesta ja markan käyttöönotosta on tuhoisaa Suomen eläkeläisille ja pienituloisille, jos paluu on inflaation ja devalvaation tielle.

Soini tietää myös seikkaperäisesti, mitä on ollut pakko tehdä eurooppalaisen rahoitusjärjestelmän koossa pitämiseksi ja mitä siitä seuraisi Suomen kaltaiselle viennistä riippuvaiselle kasantaloudelle, jos Eiurooppaan iskee uudestaan pankki- ja rahoituskriisi.

Nykyinen hallitus on vastuunkantaja ja Jyrki Kataisen arvostus omassa mielessä on kasvanut kokoajan.
Jyrki Katainen sanoi reilusti MTV3:n puoluekannatuslukujen jälkeen, että nyt on Suomessa neljä pääministeriehdokasta. Kenellä sitten tutisee housut, jos joutuu vastuunkanatajaksi. Tai kenestä on vaalien jälkeen vastuunkantajaksi. Miettikääpä sitä äänestäjät.
50587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Toisin sanoen kokkoomus oli antanut lupauksen USA:lle suurlähhetystössä että Kokoomus liitää Suomen seuraavassa hallituksessa Natoon. olivat varmoja että kokoomus olisi jollakin tapaa mukana hallituksessa vaikka vaaleja ei ollut edes käyty ja tämä natoon liittäminen olisi mahdollista ilman kansan äänestystä eli ohittaen kansan tahdon ja mistä on saanut varman lupauksen että pääsee hallitukseen oliko rahoittajat tiedossa ja antoiko kyseinen henkilö lupauksen ilman valtuuksia pitäisiköhä laitaa tutkinta pyyntö toimivaltuuksien ylittämisistä. näistä kaikista KOKOOMUKSEN sekoiluista ei Soini varmaan ole tiennyt mitään kun asjat on tehty salaa kulissien takana näin kertoi Wikileaks. että tässä kohtaa olisin vain aivan hiljaa Sir Afred.

Äänestä
  • Pysytään asiassa. Eikä kokoomus yksinään liitä Suomea Natoon, kuten Katainen sanoi
    eilen tv:ssä.

    Söör puhui taas asiaa. Sinuna sööriin verrattuna pitäisi pienempää ääntä.
    Söör käsitteli vain Soinin edesottamuksia. Toki luettuani juuri aamun lehteä, siellä on paljon muutakin
    asiaa -etenkin Halosesta

    Äänestä

  • Lehden lukija kirjoitti:

    Pysytään asiassa. Eikä kokoomus yksinään liitä Suomea Natoon, kuten Katainen sanoi
    eilen tv:ssä.

    Söör puhui taas asiaa. Sinuna sööriin verrattuna pitäisi pienempää ääntä.
    Söör käsitteli vain Soinin edesottamuksia. Toki luettuani juuri aamun lehteä, siellä on paljon muutakin
    asiaa -etenkin Halosesta

    Unohtaen pääasjan eli kokoomuksen epämääräiset lupailut jenkeille ilman valtuuksia. Jos Suurlähetysössä lupailaan jotain niin siellä puhutaan aina puollueen mandaatilla ja USA:suurlähetystöön ei kutsuta yleensäkään mitään pikkukunnan kunnallispolitiikkoja että aika korkea tasoinen lupaus se täytyi olla. Miksi Kokoomus ei ole aikaisemmin ottanut tätä outoa kulissien takana olevaa Kokoomukselaisen yksityishenkilön lupailua esiin missä, oltiin joko ylitetty yksittäisepolitiikon toimivalta mikä pitäisi selvitää, tai jos ei näin ole niin siinä tapauksessa kokoomus on tehnyt lupauksen kulissien takana
    ilman eduskuntaa ja muitten hallitus puollueitten mielipidettä kummasta kyse. Eli Söör Alfred olisin edeen ihanhijaa tässä kohdassa.

    Äänestä

  • kulissit notkuu kirjoitti:

    Kysymys oli Soinin puheista ja siitä, mistä hän nyt läppää heittää EU-vastaisuudella ja, mitä
    hän puhuu ulkovaltojen edustajille. Siinä on ristiriita melkoinen.

    Kokoomuksen osalta ei ole ristiriitaa.

    Äänestä

  • Asiat esille kirjoitti:

    Kysymys oli Soinin puheista ja siitä, mistä hän nyt läppää heittää EU-vastaisuudella ja, mitä
    hän puhuu ulkovaltojen edustajille. Siinä on ristiriita melkoinen.

    Kokoomuksen osalta ei ole ristiriitaa.

    Kokoomukselainen lupasi liitoksen Naton kanssa USA:le kulissien takana ilman valtuuksia. onko seuraava vaihe ilmi annetaanko seuraavaksi esim yksittäisiä henklöitä usalle jotka ei ole jenkki myönteisiä ja onkoKokoomus valmis maan petokseenkin tarvittaessa jenkeille ja on ko kokoomus miten pahasti muutenkin rähmälään jenkeille: onko tämä sitä kokoomuksesta Suomalaistumista Jenkkeihin päin.

    Äänestä

Valtakunnan suurin päivälehti kertoo, miten Tarja Halonen "ruinasi" pääsyä Valkoiseen taloon, mutta sitä vain ei ole tullut.

Halosen aikana tuli tämä Irakgate, kansliasta "lauloi" fax tietoja Anneli Jäättenmäelle, jolle ne uli pyytämättä ja yllättäen hänen sanoessaan eduskunnan "puhun niin totta kuin osaan".

Nyt sitten Halosella ei ole ulkopolitiikan johtaminen ollut lainkaan hanskassa, jos "laulukuoro"
on ollut tälläistä kokoajan. Ja eduskunnan ulkoasianvaliokunnan hän on pitänyt ulkopuolella.

Nyt Halonen on saattanut ulkopolitiikan johtamisen luotettavuuden "voiks tuohon luottaa"
karsinaan sekä koti-että ulkovaltojken silmissä.

Äänestä
  • Kumpi näistä kahdesta vaihtoehdosta on huhtikuun vaalien äänestäjlle merkittävämpi Wikileaks paljastus;

    1. Presidentti Tarja Halonen ei päässyt tapaamaan Bushia Valkoiseen taloon vaikka olisi halunnut?

    2. Vaalien gallupsuosikki perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on sanonut vuonna 2009 USA:n diplomaateille kannattavansa hallituksen ulkopolitiikkaa?

    Onpa vaikea valinta... Näkisipä kummalla on ruskeampi kieli... Hmmm....

    Äänestä

  • Tämä kaikki kertoo vain sitä minkälainen moukka tämä kokoomuksen ihailema entinen presidentti G W Bus on

    Äänestä

  • Kiinassa ole keisaria, herra Lipponen.

    Halonen on kyllä tavannut diktaattoreita kaudellaan vaikka kuinka monta.

    Äänestä

1) Ilmasto-ohjelman kopiointi demariliitolta

2) Nyt tämä lupaus amerikkalaisille

3) torstai-illan keskustelussa mominen havaitsema Soinin väsyminen

Äänestä
  • Kooomukselaiset osaa kirjoitaa välttävästi mutta ei ymmärrä lukemaansa eli Wikileaks paljasti että kokoomukselainen oli luvannut liitää suomen natoon USA:lle kulissien takana ilman eduskuntaa ja muita hallitus puollueita . Ei Soini Vaan Kokoomukselainen Soini tuskin tiennyt edes koko asjasta. Väännetäänkö Kokoomukselaisille erikseen rautalangasta.

    Äänestä

  • Uuslukutaidotomalle kirjoitti:

    Kooomukselaiset osaa kirjoitaa välttävästi mutta ei ymmärrä lukemaansa eli Wikileaks paljasti että kokoomukselainen oli luvannut liitää suomen natoon USA:lle kulissien takana ilman eduskuntaa ja muita hallitus puollueita . Ei Soini Vaan Kokoomukselainen Soini tuskin tiennyt edes koko asjasta. Väännetäänkö Kokoomukselaisille erikseen rautalangasta.

    Pysytään siinä.

    On toki muita asioita esillä, muta puhutaan Soinin läpän heitota ja ristiriitaisuuksista.
    Kannatan/vastustan tyyli samaan aikaan tulee tiensä päähän.

    Äänestä

  • Pysytään asiassa kirjoitti:

    Pysytään siinä.

    On toki muita asioita esillä, muta puhutaan Soinin läpän heitota ja ristiriitaisuuksista.
    Kannatan/vastustan tyyli samaan aikaan tulee tiensä päähän.

    äänestäjiä on petetty persujen toimesta.

    Äänestä

On vaikea nähdä Kataisessa mitään, joka viittaa suureen johtajuuteen, ei edes pienempäänkään.
Kun olen ikäni tehnyt työtä johtamisen parissa, en näe tämän hetken Kokoomuksessa muuta kuin nuorten narsististen koheltajien sätkynukkejoukon.
Se ei ole Suomen etu, ei myöskään puolueen pitkässä juoksussa. Miksi kaikesta huolimatta kehut vaikka Kokoomus on lähes täysin ontto mitä viisauteen ja kokonaisuuksien ymmärtämiseen tulee.
Stubbin ulkopolitiikan hoito on jopa haitallista Suomen lähisuhteille.

Äänestä
  • "On vaikea nähdä Kataisessa mitään, joka viittaa suureen johtajuuteen, ei edes pienempäänkään... "

    Mutta Wikileaks paljastuksen mukaan Soini on sanonut Yhdysvaltojen diplomaateille tukenvansa juuri kaikkea sitä mitä tuossa viestissäsi valitat haitalliseksi Suomelle. :D

    Äänestä

  • Ilmo Umpilampi kirjoitti:

    "On vaikea nähdä Kataisessa mitään, joka viittaa suureen johtajuuteen, ei edes pienempäänkään... "

    Mutta Wikileaks paljastuksen mukaan Soini on sanonut Yhdysvaltojen diplomaateille tukenvansa juuri kaikkea sitä mitä tuossa viestissäsi valitat haitalliseksi Suomelle. :D

    varmana asjana että on hallituksessa mukana ennenkun vaalit on edes käyty mistä nämä varmat takeet. Ja myöskin ilman eduskunnan ja muitten hallitus puollueitten näkemystä luvannut jenkeille Suomen liittymistä natoon Soini tuskin olisi ollut tukena jos olisi tiennyt tämän, mutta kuten sanottu Kokoomus teki tämän lupauksen kulissien takana joten Soini ei ole voinut tietää Kokoomuksen vispilänkaupoista Usa:n kanssa. Wikileaks on paljastanut asjoita Koomuksesta mutta ei Soinista. että olisinhiljaa tässä kohtaa vaan Kokoomukselaisena.

    Äänestä

  • Ilmo Umpilampi kirjoitti:

    "On vaikea nähdä Kataisessa mitään, joka viittaa suureen johtajuuteen, ei edes pienempäänkään... "

    Mutta Wikileaks paljastuksen mukaan Soini on sanonut Yhdysvaltojen diplomaateille tukenvansa juuri kaikkea sitä mitä tuossa viestissäsi valitat haitalliseksi Suomelle. :D

    puhuu omasta suuresta egosta ja kuinka hän on johtamisen asiantuntija.

    Joka itsensä ylentää, se itsensä alentaa.

    Se hänen johtajuudesta. Liekkö sama töhertäjä, joka täällä rikkoi alan eettisiä sääntöjä.

    Äänestä

  • Ilmo Umpilampi kirjoitti:

    "On vaikea nähdä Kataisessa mitään, joka viittaa suureen johtajuuteen, ei edes pienempäänkään... "

    Mutta Wikileaks paljastuksen mukaan Soini on sanonut Yhdysvaltojen diplomaateille tukenvansa juuri kaikkea sitä mitä tuossa viestissäsi valitat haitalliseksi Suomelle. :D

    Ulkosuhteissa Venäjä on Suomelle ykkönen. Stubbilla ei ole Venäjän, kuten ei minkään muunkaan maan syvällistä tuntemusta, joka on menestyksellisen ulkopolitiikan hoitamisen perusedellytys.
    Sotilaallista uhkaa Venäjä ei Suomelle muodosta. Kannattaa lukea perustiedot maan asevoimista ja sotilasstrategiasta pystyäkseen ymmärtämään miten kurjassa tilassa asevoimat ovat ja näillä näkymin pitkälle tulevaisuuteen, niin pitkälle kuin silmä kantaa.
    Miksi heikentää suhteita Venäjään, kuten Stubb ja kumppanit perspektiivittömyydessään tekevät.

    Äänestä

  • Yhdyn täysin edelliseen.Missä näkyy kukkopoikien johtajuus.
    Nappuloita koko nykyinen johto.Ulkoministeri lähettää juoksupoikansa Usan suurlähetystöön
    lupaamaan,että Suomi liittyy Natoon ensi vaalien jälkeen.
    Tällä ulkoministerillä ei ole edes valtakirjaa kansanedustajaksi Suomen kansalta.
    Sanoisin,että aika törkeästi toimittu ja sammakoitahan on näiltä pojusilta kuultu moneen
    kertaan.
    Ei suomalaisia sentään millään hammasrivillä johdeta.

    Äänestä

..hallituksen uskottavuus natisee, on täysin mennyttä!
kirjoitat:
"Nykyinen hallitus on vastuunkantaja ja Jyrki Kataisen arvostus omassa mielessä on kasvanut kokoajan."
Todellakin, vain sinun omassa mielessäsi. haha.
Kansalaisten suuren enemmistön mielestä Kataisesta ja nykyhallituksesta ei ole vastuunkantajaksi enää, niin suuria vääryyksiä se on tehnyt. Siis todella törkeitä vääryyksiä.
Vastuunkantajiksi on ennekin joutunut/päässyt uusia kasvoja. Ei se sen kummempaa ole.
Aina tulee uusia, ja tässä tapauksessa ei voi ainakaan huonompia tulla Kataisen tilalle.

Äänestä
  • Eikä ennen ollut Wikileaksin paljastuksia. ;)

    Äänestä

  • 3+2=? kirjoitti:

    Eikä ennen ollut Wikileaksin paljastuksia. ;)

    Muutakin kun Natoon liittymislupauksia ilman asjanmukaisia valtuuksia.

    Äänestä

  • tuleeko vilä uusia kirjoitti:

    Muutakin kun Natoon liittymislupauksia ilman asjanmukaisia valtuuksia.

    "Niinpä mitähän muuta kokoomus on USA:lle luvannut kulissientakatuleeko vilä uusia
    12.2.2011 10:43
    Muutakin kun Natoon liittymislupauksia ilman asjanmukaisia valtuuksia."

    Wikileaksin paljastuksen mukaan Soini on sanonut tukevansa tuota.

    Äänestä

  • miten höttöinen on Soinin läpänheitto ja mihin hän joutuu, jos uskaltaa vastuuta ottaa maan asioista, niistä puheista, mistä hän nyt läppää heittää.

    Äänestä

  • Soinin täysromahdus kirjoitti:

    miten höttöinen on Soinin läpänheitto ja mihin hän joutuu, jos uskaltaa vastuuta ottaa maan asioista, niistä puheista, mistä hän nyt läppää heittää.

    Jääkö nämä kokkarien lupailut tähän vai onko luvattu USA:laisille muutakin kokoomuksen toimesta esim. tiedustelu palveluillekin jotain ja kenelle kaikille. nämä lupailuthan oli niitä mitä ei ollatehty julkisuudessa olisin ihan hiljaa Söör Alluna tässä kohtaa.tämä on aika noloa Kokoomuksen kannalta.

    Äänestä

  • Kokomksen romahdus kirjoitti:

    Jääkö nämä kokkarien lupailut tähän vai onko luvattu USA:laisille muutakin kokoomuksen toimesta esim. tiedustelu palveluillekin jotain ja kenelle kaikille. nämä lupailuthan oli niitä mitä ei ollatehty julkisuudessa olisin ihan hiljaa Söör Alluna tässä kohtaa.tämä on aika noloa Kokoomuksen kannalta.

    kehui tätä suureksi johtajaksi.

    Äänestä

  • Joopajoojoo kirjoitti:

    "Niinpä mitähän muuta kokoomus on USA:lle luvannut kulissientakatuleeko vilä uusia
    12.2.2011 10:43
    Muutakin kun Natoon liittymislupauksia ilman asjanmukaisia valtuuksia."

    Wikileaksin paljastuksen mukaan Soini on sanonut tukevansa tuota.

    Mitenkähän on hänen persuissa sopeutuminen, kun menee persujen viiteryhmään EU-parlamentissa.

    Voipi tulla kaipuu kokoomuksen meppiryhmään

    Äänestä

kuulumisia. On se vaan kumma, että kun kataiselle EPP:n varapresdienttinä kuuluu Venäjä suhteet ja
suhteet länteen ovat kunnossa, niin kaikilla muilla puolueilla on kilpajuoksu USA:n lähetystövirkailijoiden tapaamiseen.

Vastaus: maa tarvitsee kokomuksen

Äänestä
  • nämä meidän kokkarit mitä kaikkia velvollisuuksia toi kokoomuksen jenkkien kanssa kaveeraaminen toisi tulesaan ei varmaan mitään pyynteetöntä ja edes tuskin ilmaistakaan huvia tämä jenkkien kanssa lumpustelu ihan vaan että jotkut umpiluupää kokkarit haluaa kaveerata salaa isojen poikien kanssa.

    Äänestä

  • erittäi helppo saali kirjoitti:

    nämä meidän kokkarit mitä kaikkia velvollisuuksia toi kokoomuksen jenkkien kanssa kaveeraaminen toisi tulesaan ei varmaan mitään pyynteetöntä ja edes tuskin ilmaistakaan huvia tämä jenkkien kanssa lumpustelu ihan vaan että jotkut umpiluupää kokkarit haluaa kaveerata salaa isojen poikien kanssa.

    Ja Soini viilaa äänestäjiä linssiin..

    Äänestä

  • Ei vastauksia kirjoitti:

    Ja Soini viilaa äänestäjiä linssiin..

    Että oletpa sinä todellakin sinisilmäinen kokoomushan tunnettu siitä että KOKOOMUS PETÄÄ AINA

    Äänestä

Kilpajuoksu Bushin pakeille

Wikileaksin YLE Uutisille luovuttamien
diplomaattisähkeiden mukaan presidentti
Tarja Halonen ja ex-pääministeri Matti
Vanhanen (kesk.) kilpailivat ennen
viime presidentinvaaleja siitä, kumpi
pääsee tapaamaan Yhdysvaltain silloista
presidenttiä George W. Bushia.

Suomen Yhdysvaltain-suurlähetystöstä
ilmoitettiin, että Suomen on itse
päätettävä, kumpi vierailulle lähtee.

Suurlähetystö ilmoitti Vanhaselle
elokuussa 2005, että Bush ehtii vain
yhteen Suomi-tapaamiseen vuonna 2006.
Lopulta Halonen tai Vanhanen eivät
kumpikaan päässeet tapaamaan Bushia
kahden kesken.

Äänestä

Miten helvetin tyhmiä te oikein olette kun uskotte kaiken mitä joku (Wikileaks) puskee nettiin ja tiedotusvälineille? Helppoa on kyllä joitan jymäyttää.
Raamattu ja Wikileaks uskokaa niihin! Tuntuu että olisivat jo saman veikkasia.

Äänestä
  • Näytät itse uskovan kaiken mitä netissä lukee kun vastaat näihin juttuihin. :D

    Äänestä

Unohdit mainita !

Äänestä

Monen muunkin

Äänestä
  • jauhaa samaa paskaa ku ei muuta osaa

    Äänestä

  • Äääni soinille kirjoitti:

    jauhaa samaa paskaa ku ei muuta osaa

    ja lemuatkin sitten joka päivä täällä

    Äänestä

yks ja sama henkilö nuo sir-ahmed ja ari.kehuri
ei täällä muita ole, ei kahta samanlaista hullua voi tällä planeetalla olla.

Äänestä
  • Nää finninaamat hakkaa nettiä Coca-Cola ja Battery-purkin hinnalla.Suoltavat Tujusen konttorin
    skeidaa.On niille luvattu Jokerien pelipaidat Käteisen ja Stubbin nimmareilla varustettuna,
    jos KOK ylittää 8% vaaleissa.Päälle ehkä vielä tulee Linnanmäen Vekkulaan liput.Eikä tässä vielä kaikki...
    hattarat molemmille juhlabonuksena.

    Äänestä

  • Söör allu kirjoitti jo 1990-luvulla silloin kun jokaisella puolueella -myös kokoomuksella- oli omat vastaavat sivut.

    Äänestä

  • Keskustelua seuraava kirjoitti:

    Söör allu kirjoitti jo 1990-luvulla silloin kun jokaisella puolueella -myös kokoomuksella- oli omat vastaavat sivut.

    Jutut ihan höttöä,apua,
    nyt meni netti jumiin :Viltti telessa,Ugh olen kirjoitellut jo 1400-luvulla
    kokoomuksen sivuille.

    Äänestä

  • Haiseva kokkare kirjoitti:

    Jutut ihan höttöä,apua,
    nyt meni netti jumiin :Viltti telessa,Ugh olen kirjoitellut jo 1400-luvulla
    kokoomuksen sivuille.

    Netti tuli 1989-90-taitteessa .

    Äänestä

  • Sinä olit vaipoissa kirjoitti:

    Netti tuli 1989-90-taitteessa .

    [Kuva: Talentumin arkisto]

    Suomen liittämisestä internet-verkkoon on kulunut 20 vuotta. Marraskuussa 1988 Pohjoismaiden Nordunet-verkko sai satelliittilinkin kautta yhteyden kansainväliseen internet-verkkoon.

    Verkko oli tuolloin ja vielä vuosia myöhemminkin pelkästään tutkijoiden käytössä. Kehitys kohti nykyistä internetiä alkoi vauhdittua vasta 1990-luvun puolivälissä.

    Ensimmäisten internet-yhteyksien nopeus oli 56 kilobittiä sekunnissa

    Äänestä

Itse hän voi sanoa ja heittää läppää kaikista asioista, mutta persujen kannattajissa
on monenlaista ääriaineista vasemmalta laidalta oikealle laidalle.

Äänestä

että Soini porukassa täällä Suomessa ja EU-parlamentissa on paljonjopa anarkistisia tahoja.

Äänestä
  • onko toi joku tekaistu syy jättämättä äänestämättä perussuomalaisia

    Äänestä

  • 21 kirjoitti:

    onko toi joku tekaistu syy jättämättä äänestämättä perussuomalaisia

    jos persuilla on jokin ministerisalkku ja edessä kv-edustamista.

    Äänestä

  • Maine menee kirjoitti:

    jos persuilla on jokin ministerisalkku ja edessä kv-edustamista.

    tolla perussuomalaisella muka anarkistisilla tahoilla taidat itse pelätä

    Äänestä

Jokikinen poliitikko pyörittelee sanoja ja asioita itselleen parhaaseen suuntaan.
Lukekaa kolumneja,blogeja,katsokaa ja kuunnelkaa haastatteluja monista eri uutislähteistä,niin saatatte päästä lähemmäs itse asioita.
Mutta älkää tehkö äänestyspäätöstä yhden vaivaisen wikileaks-jutun perusteella. Se on sama ku jos hankkii itselleen Islannin-matkan sijasta Somalian-matkan. Ja vain,koska on kuullut että siellä on lämmintä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sir_Alfred kirjoitti:

Aamun HS kertoo Wikileaks paljastusten uutisoinnissaan (sivu A7), että Timo Soini kertoi amerikkalaisille perussuomalaisten tukevan hallituksen ulkopolitikkaa.

Niinpä niin. Hallituksen ulkopolitiikkahan on suuressa määrin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa EU-politiikkaa. Soinin kertoma amerikkalaisille on melko tuore, vuodelta 2009.

Soinin kasvoilta on monien mielestä näkyvissä uupumus, koska Soini itse tietää edessä olevan umpikujan perussuomalaisten vaalitaistelussa käyttämälle retoriikalle ja lupauksille.

Eikö pikemmin nyt pitäisi hakea yhteistyötä, jotta Suomi selviäisi ja säilyisi jatkossakin elintasovaltiona.
Eiliset Nokian tapahtumat haastavat Suomen uuteen teknologiaponnistukseen ja tuotekehittelyyn.

Soinin retoriikka eurosta luopumisesta ja markan käyttöönotosta on tuhoisaa Suomen eläkeläisille ja pienituloisille, jos paluu on inflaation ja devalvaation tielle.

Soini tietää myös seikkaperäisesti, mitä on ollut pakko tehdä eurooppalaisen rahoitusjärjestelmän koossa pitämiseksi ja mitä siitä seuraisi Suomen kaltaiselle viennistä riippuvaiselle kasantaloudelle, jos Eiurooppaan iskee uudestaan pankki- ja rahoituskriisi.

Nykyinen hallitus on vastuunkantaja ja Jyrki Kataisen arvostus omassa mielessä on kasvanut kokoajan.
Jyrki Katainen sanoi reilusti MTV3:n puoluekannatuslukujen jälkeen, että nyt on Suomessa neljä pääministeriehdokasta. Kenellä sitten tutisee housut, jos joutuu vastuunkanatajaksi. Tai kenestä on vaalien jälkeen vastuunkantajaksi. Miettikääpä sitä äänestäjät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu