Ihminen on etsinyt kautta aikojen elämäntarkoitusta ja miettinyt mikä se on. Itse olen sitä mieltä kuin Aristoteleskin oli, että elämän tarkoitus on ONNELLISUUS. "Aristoteles on sitä mieltä, että onnellisuus on elämän päämäärä, ja niin kauan kuin yksilö pyrkii hyvyyteen, hyvät teot seuraavat automaattisesti tästä kamppailusta, tehden yksilöstä hyveellisen ja siten onnellisen".
Mitä mieltä, onko hyveellisyys lopulta tie ihmisen täydelliseen onnellisuuteen vai voiko täydellistä onnellisuutta saavuttaa koskaan? Entä miten hyvellisyys syntyy, miten ihmisestä voi tulla hyveellinen, kuka sen saavuttaa ja kuka ei? Voiko ihminen saavuttaa hyveellisyyden pyrkimällä tietoisesti siihen vai onko se ominaisuus, jonka voivat saavuttaa vain empatiakykyiset, tunneälyltään normaalit ihmiset vai kaikki? Voiko epäaidosti hyveellinen ihminen saavuttaa aidon onnellisuuden vai millaisen mielenlaadun ja ajatuksen täydellisen onnellisuuden saavuttaminen vaatii?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aristoteleen_etiikka
Mitä mieltä, onko hyveellisyys lopulta tie ihmisen täydelliseen onnellisuuteen vai voiko täydellistä onnellisuutta saavuttaa koskaan? Entä miten hyvellisyys syntyy, miten ihmisestä voi tulla hyveellinen, kuka sen saavuttaa ja kuka ei? Voiko ihminen saavuttaa hyveellisyyden pyrkimällä tietoisesti siihen vai onko se ominaisuus, jonka voivat saavuttaa vain empatiakykyiset, tunneälyltään normaalit ihmiset vai kaikki? Voiko epäaidosti hyveellinen ihminen saavuttaa aidon onnellisuuden vai millaisen mielenlaadun ja ajatuksen täydellisen onnellisuuden saavuttaminen vaatii?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aristoteleen_etiikka
Vastaukset 138
Vanhimmat
Onnellisuus sinänsä päämääränä ei mielestäni automaattisesti saa ihmistä tekemään hyviä tekoja.
Onnellisuus päämääränä on yksilöstä kauemmas liukuva epämääräinen käsite. Mitä kovemmin yksilö yrittää saavuttaa onnen, sitä onnettomammaksi hän itsensä tuntee. Tmäm johtuu mielestäni siitä, että ihminen on ulkoistanut onnentunteen muotoon, "olen onnellinen kun....(jotakin)". Ja että saavutettu päämärä olisi silloin onnellisuuden tae. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole, sillä ihminen onn usein onnellisimmillaan tarpoessaan kohti päämäärää, joka olisi se jokin joka saavutettuna takaisi sen onnellisuuden.
Mikäli tavoittelee pysyvää onnellisuutta elämässänsä kannattaisi mielestäni keskittyä lauseeseen: "Olen onnellinen". Ilman sen kummempia vertailukohtia siitä, että mikä mahdollisesti olisi korkeimman mahdollisen onnen määre ja tae. Taivaalta sataa vettä kaatamalla ja sateenvarjo jäi kotiin: Olen onnellinen. Koira kusi kintuille: Olen onnellinen. Naapuri kolaroi autooni parkkipaikalla: Olen onnellinen.
Enkä tarkoita sitä, että kaikki muut tunteet pitäisi jättää huomioimatta, tarkoitan sitä, että muista "negatiivisistakin" tunteista huolimatta, voi ottaa ja olla onnellinen. Olen vihainen kun autoni hajosi juuri nyt, en voi kuitenkaan asialle mitään, olen onnellinen...
Mielestäni elämän tarkoitus on elämä itse. Elämässä ei tarvitse yrittää pyrkiä onnellisuuteen, elämässä voi vaan olla onnellinen.
Unohdin laittaa tuohon, että onnellinen ihminen tekee todennäköisemmin hyveellisiä tekoja kuin ihminen joka hampaat irvessä, keinoja kaihtamatta tavoittelee onnea..
Nyt päästiin taas tuohon, että kuljit kehää ympärän verran ja tulit samaan tulokseen kuin minäkin. Koska elämän tarkoitus on elämä itse ja elämähän on tasapainon ja harhmonian etsimistä ja ylläpitämistä, joten tähän päämäärään päästäkseen ihmisellä pitää olla kyky rakastaa jotta hän voisi olla hyveellinen. Hyveellinen elämä taas johtaa onnelliseen, tasapainoiseen ja harmoniseen olotilaan joka luo kestävän onnellisuuden tilan, jota ei horjuta koiran kintuille kusemisektaan ;))
http://www.youtube.com/watch?v=yIwRlZxXdvI.. Olen onnellinen!!!!
:D
*tanssii kehätanssia musiikin tahtiin*
Itse yritin löytää Disney'n lurppakorvakoiraa, joka apealla naamalla liputtaa valkoista lippua, ja toteaa aneemisesti."I'm happy." Mutta en muistanut koiran nimeä.. :)
*Ryhmähali*
http://www.youtube.com/watch?v=ECSIj1KdE2Q
Se on Tex Averyn piirroshahmo Droopy, suomeksi Lurppa.
Tossa filmissä Lurppa tapaa Ketun:
http://www.youtube.com/watch?v=kXT7thyvhcs
Onnellisuuden voi saavuttaa vain keskivälillä, kaikki liika tai liian vähän on ominaista taas paheelle ja este hyveelle, tuumaa hän.
Kiitos! *varastoi nimen, toivottavasti sinne pitkäaikaismuistin puolelle* :)
"Onni on matka-ei päämäärä".
Ja minä sanon, että päämäränä on onni, ei matka, eikä sen vaiva :)
Nyt, hyvää viikoloppua, onnellista sellaista...
Jos rakastat Harmoniaa, toivo sitä tai synnytä se!
Muista kuitenkin, että Harmonian sisaruksia ovat; Rakkaus, Kauhu ja Pelko. Nämä sisarukset pitävät yhtä! (tähän viittasin kommentissani Halebobin avauksessa)
Kiitos sinulle. Ymmärrän nyt että kaikkien tunteiden tasapainoinen ilmaiseminen synnyttää harmonian, niin kuin musiikissa yhtä aikaa soivat erikorkuiset äänet.
Nuku hyvin.
http://www.youtube.com/watch?v=4-ZXtrOTguQ&feature=related
Kiitos, ja kauniita unia sulle!
"Miten voi avata sydämensä ja rakastaa koko ihmiskuntaa?"
"Pitää luopua turhista peloista ja oppia luottamaan, ottaa riskejä, hyväksyä se että joskus voi tulla petetyksi. Mitä sitten? Se on elämää. Ei voi oppia elämään elämää, jos pysyy sivustakatsojana. Ei voi testata ovatko ihmiset luotettavia, ellei heille anna mahdollisuutta. Ei voi rakastaa, jos pelkää ja torjuu. Kun on avannut oman sydämensä se ei tarkoita, että muiden pitää automaattisesti rakastaa minua takaisin. Rakkautta ei voi pakottaa. Oikea rakkaus ei ole ehdollista ja pakonalaista" (Rita Ahonen)
http://ritamentor.blogspot.com/2006/07/rakkaus-ja-pelko.html
Kannattaa lukea kokonaan....,mm "rakkaus hälventää pelon, mutta toisaalta pelko tukahduttaa rakkauden"..
Rakkauden vastakohta on pelko ja välinpitämättömyys, eikä viha jota olemme tottuneet pitämään rakkauden vastakohtana.
"Psykologit selittävät, että vihan takana on usein pelko" Niinhän se on. Ihminen, joka pelkää, ei uskalla avata sisintään, ei uskalla antaa ja ottaa vastaan rakkautta..
Rakkaus vaatii luottamista, kun oppii luottamaan, oppii rakastamaan. Kun oppii olemaan pelkäämättä saa vastaanottaa rakkautta.
> Rakkaus vaatii luottamista, kun oppii luottamaan, oppii rakastamaan. Kun oppii olemaan pelkäämättä saa vastaanottaa rakkautta.
Olet reipas! Kyllä sinä osaat! :))
Jos tulee loukatuksi ja kaltoinkohdelluksi niin syntyy se pelko. Ja kun luottamuksen menettämisen jälkeen suojaa oman sisimmän (uudelleen haavoittumiselta) syntyy myös hankala kahteen suuntaan rajoittava suojakuori, panssari, kookospähkinän kuori.. Kuva esittää ajatustani..kissa pullossa..
http://www.lolgato.com/wp-content/uploads/2010/03/lolgato-force_field.jpg
Narsisti käyttäisi vasaraa tuohon suojakuoreen, ja siinä vaiheessa kauhu pistäisi käpälät kissan rakkauden silmille.
Kuulostaa sadistiselta psykopaatin puolikkaalta, joka sekuntiakaan miettimättä miksi, haluaa vaan kissan ulos pullosta, tajuamatta edes, että haluaa kissan ulos pullosta..kun on jo heläyttänyt vasaralla. Kissa karkaa, toki pysähtymättä miettimään, oliko rakkautta näkösillä... Psykopaatin puolikas viskaa vasaran nurkkaan ja hölkyttää hampurilaiselle, vilkaisemattakaan suuntaan, johon kissa säntäsi...
Narsisti asettelisi pullon kirjahyllyyn sopivalle korkeudelle, josta muutkin sen näkisivät, mutta pyyhkisi pullosta pölyt vain silloin, kun haluaa itse katsella pullon sisältöä. Jos kissa miukaiseekaan valittaakseen huonoa oloaan pullossa, narsisti nakkaisi pullon käsistään selittäen, miksi kissa on omasta tahdostaan pullossa ja että se saa toki kömpiä ulos sieltä heti kun tuntuu siltä.
Ehkä..
Miksei noinkin..monen uhrin sanomaa on että olo oli kuin esineellä (vaikka kirjahyllyssä) :)
Tietyllä tapaa se narsistinen onkin sulkeutuneempi, ei osaa käsitellä tunteitaan, rikkoo toisten pulloja omasta pullostaan käsin. Kaksi vahvaa ihmistä ei tarvitse suojia, ovat avoimia. Tai vahva ja avoin huomatessaan toisen suojan, odottaa kärsivällisesti että toinen vapaaehtoisesti riisuu suojan.
Kaksi kissaa, voisiko ne ängetä samaan pulloon..yhteinen suoja..hmm.. ;-P
Minusta siitä kyllä syntyy viha. Viha epäoikeudenmukaisesta kohtelusta. Viha on tunne, joka kertoo vääryydestä.
Pelko on tunne, joka tuhoaa tahdon ja sitä kautta estää henkisen kehittymisen. Toki vihakin sen tekee - kunhan se ensin muuttuu ketkeruudeksi...
Mutta nyt lisää oppimaan luennoille!
Tunteilla ja tunnetiloilla on ero.
Pelko ja viha ovat molemmat lyhytaikaisia tunteita. Niiden ilmaiseminen tai ilmaisemattajättäminen tai ilmaisumuodon valinta ovat tilannekohtaisia, eikä niihin voi ohjeistaa. Rakkaus on tunnetila, koska sen aikamuoto on kesto.
Tunteita ja niiden ilmaisemista voi harjoitella kolmesti päivässä, mutta pelkästään niiden avulla ei koskaan juosta maratonia kahteen tuntiin eikä mennä samaan kehään Mike Tysonin kanssa. Jos tunnetilat kompensoidaan tunteilla, niin tuloksena on tunteilua, kärsimättömyyttä ja häviöitä.
Vihakin. Vihan ja kauhun tunteen eron näen siinä miten alisteisessa asemassa sitä on kaltoinkohtelijaan.
Esim Aliens-leffojen tyylinen pako käytäviä pitkin ylivoimaista vihollista karkuun, ja sulkeutuminen suojaan johonkin huoneeseen...kunnes se molopää murtautuu sinnekin...äärimmäistä kauhua.
Kusistin taas tullessa rajojen yli, useimmiten toistuvasti, syntyy se viha, ja joillakin ehkäpä halu tasoittaa tilit.
"Tunteilla ja tunnetiloilla on ero."
Kyllä.
Rakkauden tunnekin voi olla hyvin monellatapaa sekoittunut tunne, joka on vallitsevan minä-tilan sisällä.
Tunteen ja tunnetilan erottavat aikamuodollisesti kesto ja rakenteellisesti muutos. Tunteet ovat reaktiivisia ja sellaisina jäykkiä. Veltto harjaantumaton lihas reagoi jäykästi eikä se kestä. Muutos ylittää reagoimisen. Muutoksessa ylitetään reagoiminen.
Nuo ovat molemmat tunnereaktioita ja sellaisina merkityksettömiä. Tai niiden ainoa merkitys on välillinen. Balanssi merkitsee.
Ahaa, tuo ajatus pitää laittaa myssyn alle hautumaan, kiitti :)
Ole hyvä, olet reipas.
Olet vain hieman kärsimätön. Mutta kyllä sinä vielä osaat. :)
Erilaiset tunnetilat ovat energioita, jotka kaikki ilmenevät myös fyysisesti jollain tavalla - sinänsä hieno "vastaanotin" tämä ihmiskeho...joka ei tosiaankaan ole erehtymätön...
Mutta intuitiotaan voi kehittää ja kannattaa kehittää, tunteet liittyvät siihen läheisesti.
Mutta entä kun mieli ja järki vastustaa tunteita? Esim. tunne jostain toisesta henkilöstä - kuin varoitus...Onko meissä kaikissa korkeampi minä, jonka vain osa ihmisistä uskaltaa tunnistaa - pystyy tunnistamaan? Itse en pysty kuvittelemaan, että olisin tyyni ilman yhteyttä tuohon korkeampaan minääni. Ovatko siis tunteet signaaleja yliminäni ja minun välillä? Syntyykö tästä vahva luottamus omaan itseen?
> Mutta entä kun mieli ja järki vastustaa tunteita? Esim. tunne jostain toisesta henkilöstä - kuin varoitus...
Tunne on joku arkaainen tai ulkoa opittu, joten se toimii ylimakaisesti. Mielen oppimisympäristö on tuoreempi ja se tekee chekkauksen viimeisimmän kokemuksen pohjalta.
> Onko meissä kaikissa korkeampi minä, jonka vain osa ihmisistä uskaltaa tunnistaa - pystyy tunnistamaan?
Varmasti.
> Itse en pysty kuvittelemaan, että olisin tyyni ilman yhteyttä tuohon korkeampaan minääni. Ovatko siis tunteet signaaleja yliminäni ja minun välillä? Syntyykö tästä vahva luottamus omaan itseen?
Yliminä on perimään, kulttuuriin, alakulttuuriin tai muotiin perustuvaa nöyhtää, jonka miellämme hallitsevan meitä. Tunteet ovat tämän nöyhtän lähettämiä signaaleja, joihin ruumis reagoi, hengitys ja sydämen lyöntitiheys, katse ja näin. Samalla tämä nöyhtä ja sen viestit tulisi kyetä mieltämään tilannekohtaisesti. Ei vain reagoida siihen. Kun tämä alkaa sujua yhä menestyksellisemmin, niin syntyy luottamus ensin itseen ja sitten muihin. Tässä tullaan kestoon ja muutokseen.
Suvullisen olennon maailmassaoleminen ja itsensätoteutuminen tapahtuu luottamuksen synnyttyä. Rakkauden aikamuoto on kesto ja sen rakenne on muutos.
Kun mieli ja järki vastustaa tunteita..kyllä pistit miettimään. Irl-elämässäni olen tähän törmännyt. Syntyy ristiriita tunnemaailman ja logiikan välillä. 'kiva heppu, mutta jokin siinä tökkii'. Johtuuko se silloin toisesta, vai toisen tapaamisen aiheuttamasta mielleyhtymästä joka juontaa juurensa omaan menneisyyteeni(?)
'Miksi naiset rakastuvat renttuihin'
Korkeammasta 'minästä'; 'Minua' ohjaa varmasti viimekädessä korkeampi minä tai alitajuinen minä, joka ottaa huomioon tunteeni ja järkeni. Ratkaisut sen mukaan..eli kyllä tunteet ovat mielestäni signaaleja alitajuisen/korkeamman ja tietoisuuden välillä!
Syntyy luottamus! 'Minä' tein parhaan mahdollisen ratkaisun asian tapahtumahetkellä! (sisältää itsenhyväksynnän että virheitäkin sattuu) :)
> Johtuuko se silloin toisesta, vai toisen tapaamisen aiheuttamasta mielleyhtymästä joka juontaa juurensa omaan menneisyyteeni(?)
Eri ihmisillä eri syitä.
Jollekin voi jokin aivan merkityksettömältä vaikuttava seikka laukaista traumamuistuman?
Jollekin syy ei oikeastaan ole se toinen ihminen, vaan tilanne sinänsä, sitoutumiskammo?
Jollekin syy voi olla opittu tapa hylätyksitulemisenpelon vuoksi irrottautua itse ensin, jottei joutuisi kokemaan hylätyksitulemista?
Monia muita mahdollisia syitä. Olennaista on, että valinta on järjetön ja toiminta tuhoisaa, juuri siksi että se on tehty fiilispohjalta.
> Korkeammasta 'minästä'; 'Minua' ohjaa varmasti viimekädessä korkeampi minä tai alitajuinen minä, joka ottaa huomioon tunteeni ja järkeni. Ratkaisut sen mukaan..eli kyllä tunteet ovat mielestäni signaaleja alitajuisen/korkeamman ja tietoisuuden välillä!
Tiedostamaton on tiedostamatonta. Sitä en minäkään osaisi paikantaa, onko yliminä tai alitajuinen missä kohdin prosessissa mukana, mutta molemmat tiedostamattomassa. Tunteilla on viesti ja niitä tulee kuunnella, mutta niiden suhteen on noudatettava lähdekritiikkiä ja arvioitava niiden luotettavuutta/hedelmällisyyttä/toimivuutta/ohjaavuutta.
> Syntyy luottamus! 'Minä' tein parhaan mahdollisen ratkaisun asian tapahtumahetkellä! (sisältää itsenhyväksynnän että virheitäkin sattuu) :)
Ja sen tulevaisuuteen suuntautuvan prinsiipin, että voi katua, voi antaa anteeksi, voi yrittää uudelleen, voi oppia, voi toimia toisin, ja näin. Juuri tämä on keston aikamuoto.
Koeta kestää!
Syntyy luottamus! 'Minä' tein parhaan mahdollisen ratkaisun asian tapahtumahetkellä! (sisältää itsenhyväksynnän että virheitäkin sattuu) :)
"Tunteilla on viesti ja niitä tulee kuunnella, mutta niiden suhteen on noudatettava lähdekritiikkiä ja arvioitava niiden luotettavuutta/hedelmällisyyttä/toimivuutta/ohjaavuutta."
Aktio-reaktio. Tunteet lienevät tuon viivan kohdalla. Ihminen, joka oppii tarkastelemaan tunteitaan, kuin pilviä taivaalla ja antaa niiden lipua takertumatta itse tunteisiin, mitä luultavimmin pystyy tekemään kestäviä ratkaisuja "pitkällä tähtäimellä" himpun verran paremmin kuin joku toinen...
Toisille taas tunteet antavat tunteen esim. elossa olosta. Jos meno äityy vuoristoratamaiseksi, tsekkaus lienee paikoillaan..
"Monia muita mahdollisia syitä. Olennaista on, että valinta on järjetön ja toiminta tuhoisaa, juuri siksi että se on tehty fiilispohjalta."
Ehkä 'rakkautta ensi silmäyksellä' - fiilis on sellainen eksyksiin vievä tie..
Sulla on hyviä analyysejä ihmisen käyttäytymisestä!
ps. mammalle terveisiä..hänellä on viisas mies! :)
Ehkä muuten on joo.. Mitä se on kun toinen tuntuu kodilta?? Ensihetkestä lähtien?? Ja vaikka olisi "rakastunut" ensimmäisellä mulkkauksella aiemminkin, tuo "kodintuntu toisessa ja toisen läsnäolossa" mitä se se on?? Pelkkääkö kemiaa.. ihmisen alitajunta vetämässä kohti sitä viimeistä ratkaisevaa ihmistä itsensä löytämisen tiellä..ikuinen eksyksissä olo..rakkautta..mitä?? riippuvuutta??
*kalana koukussa*
Voisiko se olla ihmisen ikävää toisen luo? Perustarve lähestulkoon meissä kaikissa. Halua jakaa arjen pienet tapahtumat toisen kanssa? Kemiaa, ehkä, henkisen sitoutumisen mahdollisuutta toiseen samanlaiseen, ehkä..mun tyhmyys loistaa kuuhun asti tässä asiassa.. :)
Ensisilmäysrakkaus voi olla myöskin alku vuosisadan rakkaustarinalle..
Joo, toki voi :) Ihmisen ikävä toisen ihmisen luo.. selittyisi ihmisen ikävällä kenen tahansa ihmisen luo :DD
http://www.youtube.com/watch?v=Rg0DLUO9-Pw
Otan uusiksi..
Siis ihmisen ikävä toisen, e r i t y i s e n ihmisen luo. Kemia, sielunyhteys...you name it..
Kaunis melodia viikatteella, olen missannut tähän asti, thanks! :)
znajuu ;) tilaisuus teki varkaan ja sikälikin että olisihan elämä helpompaa ilman erityisiä ihmisiä. Vaikkapa. Ehkä ne tunteet tekee elämästä elämisen arvoista :)
http://www.youtube.com/watch?v=HHWkZZRLDHY
Täydellinen onnellisuus on todellinen pyrkimys totuuteen, josta seuraa hyveellisyys....sen saavuttaa vain itselleen rehellinen ihminen.
"Pyrkimys totuuteen" si, mikä se totuus sinun mielestäsi sitten on? Onko se kaikille ihmisille sama?
Luin tuolla ylempänä olevan nopeasti:"Onnellisuuden voi saavuttaa vain keskipäivällä...." :D Onnellisuuden anatomia, osa yksi..
Tuo totuutta koskeva kysymys on kutkuttava.. *heiluu paikallaan ja viittaa, vaikka ope selvästi katsoo ohi* :DDDD
Olet sen verran paljon relativisti näissä totuuskysymyksissä (-kin), etten jaksa alkaa edellä olevaa enempää määrittelemään sanomaani...siis uudelleen: Täydellinen onnellisuus on todellinen pyrkimys totuuteen, josta seuraa hyveellisyys....sen saavuttaa vain itselleen rehellinen ihminen. Ymmärrät sitten tai et.
Hmm, minäkö relativisti vai lottamari, vai molemmat..
Itse ymmärrän itselleen rehellisenä pysymisen. Se on taito. Mutta jos minun ulkopuolella on toinen, joka väittää, että minä en ole rehellinen itselleni, niin missä mennään metsään?
Olenko velvollinen tekemään pohjamutia myöten selvyyttä omasta näkökulmastani ynnä totuudestani käsin, millä tavalla, missä asiassa, kuinka usein, mitä, missä, missä, milloin, miksi olen nimenomaan itselleni rehellinen ja "..." miksi en.
Siinähän se suhteellisuus ilmenee... Vaikka kuinka pyrkisi olemaan rehellinen toiselle, avoin, huomaavainen, mitä vaan, kummallakin on OMA näkemys asiasta ja sen laidasta.. Onko väittely siitä, että kumpi on enemmän oikeassa ja kumpi ei, enää siinä tilanteessa asiallista.
Vapautensa säilyttävä ihminen on ehkä eniten kankea, mitä tulee toisen määriteltävänä olemiseen.
Olemassaolo on ristiriitaista, ihminen on ristiriitainen. Absoluuttinen totuus. Hmm..
"Siinähän se suhteellisuus ilmenee... Vaikka kuinka pyrkisi olemaan rehellinen toiselle, avoin, huomaavainen, mitä vaan, kummallakin on OMA näkemys asiasta ja sen laidasta.. "
Kun on rehellinen ITSELLEEN, kaikki muu seuraa mukana....avoimuus, huomaavaisuus...ihan mitä ikinä keksit...
Kun on rehellinen ITSELLEEN, joutuu kohtaamaan senkin, jos kohtelee muita epäasiallisesti......
Kaiken lähtökohta on rehellisyys itselle....Ja sinä hetkenä, kun se toinenkin on rehellinen itselleen, kohtaavat "taajuudet" eikä erimielisyyttä enää ole...
Voi myös olla rehellinen ja myöntää itselleen salaavansa asioita muilta.
Olen rehellisesti salakähmäinen ;)
Rehellinen ihminen vaistoaa epärehellisyyden....Puhuin tuosta viritystaajuudesta....
Olen täsmälleen samaa mieltä ystävyys- ja läheis-suhteen rehellisyyden tärkeydestä.
Heitin äskeisen hiukan leikkimielisesti, tarkoittaen; täällä mun on oltava salakähmäinen joissakin asioissa, ja hyväksyn sen myös sinulta...kaikilta. :)
Ihmettelin tuota, salakavalasti joukkoon ujuttautunutta ajatusta siitä, että itselleen rehellinen ihminen olisi ikään kuin automaattisesti velvoitettu tekemään selkoa itsestään..
itselleen rehellinen ihminen pystyy myöntämään itselleen, että ollessaan hyveellinenkin, aina on joku, joka jokatapauksessa mahdollisesti loukkaantuu, ja että tuon toisen tulkinta asian totuudesta siinä tilanteessa on yhtä "oikea" kuin omansa.
Jolloin palataan jälleen suhteellisuuksiin. Kysymyksessä onnellisuudesta ja sen tavoittelemisen tarpeesta ja keinoista voidaan keskustella yhtä paljon kuin siitä, kumpi on kauniimpi väri. Punainen vai musta.. Ja siitä keskustelu lähtee polveilemaan keskustelijoiden mukanaan tuomien asioiden mukana.
Esimerkiksi: Jos minä sanon sinulle:"Olen rehellinen itselleni" ja sinä sanot minulle siihen:"Sinä et ole rehellinen itsellesi" Lähtökohdat molempia tyydyttävään keskusteluun minimoituvat, koska keskustelu on saanut alkunsa asetelmasta, jossa väitellään siitä, kumpi on väitteessään oikeassa ja kumpi ei.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ainoastaan ihminen itse pystyy sanomaan omasta puolestaan miten asia omalla kohdalla on. Toinen voi korkeintaan esittää lisäkysymyksiä tyyliin:"otitko huomioon..".. ja siinä kohden törmätään keskustelijoiden väliseen luottamukseen, jota tuntevat toisiaan kohtaan tai eivät tunne. Minä voin olla itselleni rehellinen, mutta velvoittaako se olemaan toista kohtaan yhtä rehellinen??
Kaksi itselleen rehellistä ihmistä kohtaavat tosiaan vasta kun molemmin puolin niin sanotusti natsaa. Se, että mikä kaikki siihen puolestaan vaikuttaa on jo keskustelunaihe sinänsä.
Itselleen rehellinen ei automaattisesti ole avoin, huomaavainen, hyveellinen.. mutta hyvässä tapauksessa itselleen rehelliselle ihmiselle on suotu toisten huomioonottamisen taito, ilman että se samalla polkisi häntä itseään maanrakoseen.
Olen mustavalkoinen, ja siksi niin harmaa..
Juuri näin kuin sanoit. Palaan aiheeseen...*vääntäytyy vastahakoisesti töihin*
No juurikin tuli tuossa mieleen, että kun jokainen on vastuussa omista valinnoistaan ensisijaisesti itselleen, niin missä määrin on oikeutettua edes vaatia toiselta rehellisyyttä ja ketä kohtaan..
Huvittavaa kyllä, olen itse äärimmmäisen rehellisyyden perään oikeasti, mutta suon epärehellisyyden sikäli, että mikäli toinen valitsee olla epärehellinen, tämä hänelle suotakoon. Jokainen salaa jotakin, syystä tai toisesta. Hienotunteiseksi voisi sanoa ihmistä, joka huomatessaan, mitä toinen yrittää piilotella, antaa toisen tehdä niin.. kyllä ne kookospähkinät itekseenkin kuoriutuu, ilman hiostavaa lämpölamppua.
Ja vaikka soisin itsekullekin olla niin epärehellinen kuin huvittaa, vaadin samalla täyttä avoimuutta esimerkiksi parisuhteessa. Jos yhteiseen päämäärään toinen jolkottaa omia ketunpolkujaan, ja huomaan asian, en ole hienotunteinen, hyveellinen, enkä mitään. Oma narsistisuuteni saa vallan, enkä näe toista enää edes ihmisenä. Välttämättä enää ikinä.
Mutta ihmiskunnan onneksi minä en ehdi elinaikanani seurustelemaan kovin monen kanssa =D
Ja yxexälle, taajuus noteerattiin :)
Leikkiväinen ihminen. Itse olen hieman, hmm. ehdottomalla tuulella ja kuten aina, itsellenikin kovin ristiriitainen :DD
http://www.youtube.com/watch?v=rjOFIf1KAxc&feature=related
ei kirjoita edes samasta asiasta kuin mitä aluksi itse kirjoitin.
Mutta ei se mitään, suon sen teille. Aiheesta keskustelu vain jäi kovin lyhykäiseksi, koska elämme eri todellisuuksissa....
No, et sinäkään vastannut lottamarin kysymykseen siitä, mitä totuus on sinun mielestäsi.
Mielipiteesi asiaan on kyllä otettu huomioon.
"Täydellinen onnellisuus on todellinen pyrkimys totuuteen, josta seuraa hyveellisyys....sen saavuttaa vain itselleen rehellinen ihminen."
Elämme eri todellisuksissa, se on totta. Vaikka olisimme samassa huoneessa, ja katselisimme samaa näkymää samasta ikkunasta samaan aikaan, eläisimme eri todellisuuksissa..
Keskustelusta sinänsä. Mitäpä tuosta väittämästä pois ottamaan tai siihen lisäämään. Itse en ymmärrä käsitettä täydellinen onnellisuus, ja siten jää hieman hämärän peittoon, olisiko edes tavoittelemisen arvoinen todellisen totuuteen pyrkimyksen kauttakaan. Jokatapauksessa voi olla itselleen rehellinen.
Hyveellisyys lienee asia, joka on määritelty kunakin aikakautena "uudelleen". Mitä on hyveellisyys nykypäivänä? Onko olemassa hyveellisyyttä, joka on kaikille sama, vakio? Ja jos, niin mitä se on? Ja miten siihen on päädytty? Kenen määrittelemänä? Ja kenen/minkä vaikutuksesta?
Satunnainen artikkeli-löytö wikipediasta =DDDD
http://www.youtube.com/watch?v=UCSZO2fYbbo
Minä puhuin totuudesta, sinä rehellisyydestä muille. Ovatko ne sama asia?
Onko tieto sama kuin viisaus?
Voiko totuuden "periä", vai pitääkö sen muulla tavoin hankkia?
Jokainen, joka haluaa viisastua ja nauttia totuudesta, menee vain itseensä...siellä se on....tosin en voi taata, että jokainen tuntee/näkee totuuden...Tämän voin sinulle kertoa, mutta on järjetöntä edes kysyä, mikä on totuus....Viisaus elää omassa maailmassaan samoin kuin totuus....niiden alkulähteenä on rakkaus.
Sinä puhut materiasta, minä henkisyydestä....ja kysyt päälle, miksi en yhdistä niitä!!!!
> Minä voin olla itselleni rehellinen, mutta velvoittaako se olemaan toista kohtaan yhtä rehellinen??
Aikaa myöten kyllä. Ei heti mutta muutamassa vuodessa. Useat unohtavat, itsensäkin. Kaikki emme silti elä ikuisessa unessa ja yhtenä yönä velvoitteet heräävät nälkäisinä ja ne tulee ravita.
Historia on meidät tuomitseva. Vielä viimeisenä iltanakin saattohoitoon.
http://www.youtube.com/watch?v=gOKimhCTLpc
Ai?? En tiennyt puhuvani materiasta??
Jos esität lausahduksen, joka sisältää monia sanoja, niin voinko minä etukäteen tietää, mihin sinä odotat, esimerkiksi vaikkapa minun, tarttuvan vastauksessani..??
Mielestäni minä en voi.
en valinnut sinua, vaan sinä valitsit minut!
Joten en voinut odottaa sinulta mitään, kun vastasin aivan eri henkilölle...vai?
No niin. No, muttapa kun esitinkin kysykysen, että kumpaa tarkoitat, että on relavahelvantantisti-minä vai lottamari..
Niin sinällään olevat asiat ovat asia sinänsä, eikä sillä ole siten merkitystä sinun todellisuudessasi, että mitäkö mieltä minä olen asioista, josko mitään sittenkään.
Odotit tai et, olletikin siis et.
Vapaa palsta ja lumen peittämä maa :)
Vapaa hyvinkin, mutta jos sentään yrittäisit pysyä totuudessa...
Oma syysi, jos et ymmärrä systeemiä....Sitäkään tuskin kannattaa ottaa vastauksessa huomioon, että siihen vastaa joku joka ei ymmärrä, kenelle puhutaan - vai?
Tuo on kyllä totta =D
En ehkä ollut täsmällinen sanoissani.. Mutta loppupeleissä asia ON niin. Sitä on rehellinen jopa tilanteissa, joista on selvää haittaa itselleen ja se vieläpä tietoisena asian laidasta. Tosin tyhmyydeksikin voitaisiin nykypäivänä kutsua sellaista... Vaikka jokainen sen oman itsensä joutuu kantamaan ensin.
Hiljaisuus on hieno asia.
http://www.youtube.com/watch?v=FysfAPZ3Jj8&feature=related
Jos on ymmärtämätön, ei voi syyllistyä.
Itse omalta osaltasi päätät, mikä kannattaa.
http://www.youtube.com/watch?v=bLpROhIg9eA&feature=fvst
Kahdeksan askelman hierarkikot kapuavat seuraavia portaita..
1) Oikea ymmärrys/näkemys/perspektiivi - mitä se on?
*Tieto kärsimyksestä, sen syntymisestä ja sen loppumisesta, ja tieto harjoituksesta, joka johtaa kärsimyksen loppumiseen. Tätä kutsutaan oikeaksi ymmärrykseksi*
2) Oikea aie/päättäväisyys/ajattelu - mitä se on?
*Pyyteetön, vapaa pahantahtoisuudesta ja vahingoittamisesta: Tätä kutsutaan oikeaksi aikeeksi*
3) Oikea puhe - mitä se on?
* Valehtelemisesta, eripuraa luovasta, hyväksikäyttävästä tai turhasta puheesta pidättäytyminen: tätä kutsutaan oikeaksi puheeksi*
4) Oikea toiminta - mitä se on?
*Toisen elämän riistämisestä, varastamisesta tai siveettömyydestä pidättäytyminen: tätä kutsutaan oikeaksi toiminnaksi*
5) Oikea elinkeino - mitä se on?
* On tapaus, jossa jalojen opettama, hylättyään epärehellisen elinkeinonsa jatkaa elämäänsä oikeaa elinkeinoa harjoittaen: tätä kutsutaan oikeaksi elinkeinoksi*
6) Oikea ponnistus, oikea yritteliäisyys
7) Oikea tarkkaavaisuus, oikea valppaus
8) Oikea meditaatio, oikea keskittyminen
Kohdat 6-8 olivat niin pitkiä selityspätkiä, että voi ihan itse käydä tyydyttämässä oikeaa uteliaisuuttaan sivulla:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jalo_kahdeksanosainen_polku
puhuu relativisti. Lähde nyt vielä todistamaan, että väitteesi on yleispätevä....:D
Tällaisia ei tarvitse, kun on itse viisas. Mutta ehkä sinun kannattaa kuitenkin seurata - edes jotain, vaikka nyt sitten tuota....muista kuitenkin, että todellinen viisaus ei asu kirjoissa....Tietoa saat sieltä yllin kyllin...
Sinä siis todellakin päätit lähteä todistamaan, että on olemassa yleispätevä väite....mutta vain se väite, jonka sinä hyväksyt....
En aio viettää ystävänpäivääni täällä kanssasi kinaamalla asioista, joista et ymmärrä mitään....vaan aion lähteä tästä luennoille ja sen päälle vielä ystävänpäivää viettämään muutaman ystävän kanssa...
Totuus löytyy, kun löytää itsensä....ennen se ei näyttäydy....
Kiitos muistutuksesta ;)
Mutta hyvä, että et tarvitse tuollaisia. Lienet viisas.
Narsisti ei milloinkaan kysy toiselta "vain yksinkertaista mielipidekysymystä" - EI MILLOINKAAN!
Se on moro.
No tuo oli kyllä niin täydellinen wannabe-einarsistin vastaus, ettei toista :D
Jos ei narsismipalstalla saa olla narsistinen, jota sinäkään et siis ole, niin missäs sitten??
Luennoi hyvin..
En siis tarkoittanut Temppu sua just nyt, tällä kertaa..
Mielenkiintoista, turhauttavaa ja vaikeaa. Jumalan olemassaolo jo itsessään herättää vaikean ja monimutkaisen kysymyksen. Jumala voidaan nähdä substanssina, joka ei vaadi muuta substanssia ollakseen olemassa,.tälläinen causa sui taas puolestaan herättää kysymyksen miten joku voi syntyä itsestään ilman perusainesta, eli substanssia...
Olemisen ja olemassaolon käsitteet sinällään jo ovat niin hypoteettisia, että niihin ei voi koskaan saada yhtä tyhjentävää vastausta.
Niin. Tai on olemassa jotakin, jota ihminen ei vielä kykene ymmärtämään, vaikka kuinka yrittäisi. Ehkä olemme lajina vasta alkutaipaleella.
Jos toisen ihmisen mieltä on ulkopuolisena vaikea määritellä olevaksi tai ei olevaksi, miten jumalaisen mielen olevainen, joka kykenee synnyttämään itsensä jostakin mitä ihmiselle ei ole..
Totta, kysymyshän on kenen on totuus ja mikä totuus on ja onko olemassa absosoluuttista totuutta vai onko totuus juuri se, mikä kunkin yksilön kannalta on hänen näkemyksensä totuudesta. Sinäkin olet nähnyt hyveen eri tavalla kuin minä ja Jumalasta meillä ei ilmeisesti ole samanlaista näkemystä ja käsitystä. Rakkaudenkin sinä miellät toisin kuin minä ja ehkä narsismikin sinulle merkitsee eri asiaa kuin minulle :)
Missä tietoisuus rakentuu, mielessä eikö niin. Ajatukset, tunteet ja tietoisuus ovat yksilön sisäinen henkinen olemus, mutta voidaanko ajatella, että Jumala on samalla tavoin "mieli", henki, joka ilman fyysisisiä rajoitteita voi olla kaikkialla läsnä vaikuttamassa kaikkeen. Ihmisellä on mieli, jolla hän tiedostaa itsensä ja ympäristönsä, eikö silloin Jumalakin ole tietoinen itsestään maailmankaikkeudessa?
Entä Determinismi, mitä siitä ajattelet?
Juup, niin ajattelinkin meillä olevan eri näkemys noista asioista. Eli sinulle totuus on vain ja ainoastaan se, mitä itse haluat ja mikä palvelee sinua eniten ;) Itse haluan uskoa ja tutkia minusta itsestäni riippumatonta totuutta ja ajatella, että on olemassa jotain minua suurempaa ja viisaampaa kuin vain minun tietoisuuteni. Minulla taas on taipumus uskoa kausaalisuuteen. Ilman kausaalisuutta en usko, että ihminen kykenisi toimimaan rationaalisesti ja maailmankakkeus ei toimi ilman sitä, koska kyse on lainalaisuuksista.
Mielestäni determinismi ei sulje pois vapaata tahtoa ja individuaatiota vaan determinismi ajatus pohjautuu vahvasti etiikkaan, jolloin ihmisen tekemät valinnat ovat sopusoinnussa maailmankaikkeuden kanssa. Ajattelen, että kaikkea hallitsee luonnon-ja maailmankaikkeuden lait, joita ihminen ei voi muuttaa ilman, että siitä koituisi hankaluuksia.
Itselleen voi toki tehdä Jumalia ja hyveenkin voi ajatella itselleen jotenkin toisella tavalla kuin luonnonlaki sen on määrännyt, sekä rakkauden voi muotoilla itselleen sopivaksi muotiksi, mutta tuleeko tälläinen vapaa tahto jossain kohtaan vastaan ja lyö silmille?
Toki teemme itse tietoisesti valinnat, mutta kuinka hyvin tietoisuutemme on perillä valinnan seurauksista jne?...
Miten näet alitajunnan? Voisiko se olla nk. kohtalo?
Taisi olla aika sekavaa taas..hmm..
Heissan lottamari ja temppu! :)
Heittelen ajatuksen siemeniä, jotka eivät ole omassa päässäni tällä erää muhineita..
Miten yksilöllinen tietoisuus rakentuu? (Synteettinen ?? ajattelija Ken Wilber)
http://www.rajatieto.fi/messusivu/29
"Wilberin tietoisuuden jatkumon ymmärtäminen avartaa näkemystä ja pitää inspiroivaa virettä yllä tutkittaessa tietoisuuden ulottuvuuksia."
Kiinnostuin. En osaa toistaiseksi kommentoida. Kantani on avoin. Tahdoin silti kiittää minulle uudesta näkökulmasta.
> Miten näet alitajunnan? Voisiko se olla nk. kohtalo?
Alitajunta (tiedostamaton) on ympäristön (lapsuus, perhe) ja kulttuurin (alakulttuuri, muoti) meitä ulkoa käsin sisällemme tunkeutuneena ohjaava voima. Kun ihminen tiedostamattomasti turvaa vain siihen (eikä itseensä, jota ei tiedosta), niin hän leijailee kuin höyhen tuulessa.
Mitä jos sellainen höyhen on vielä onnellinen suurimmaksi osaksi aikaa?
Idiootiksi kutsuttaisiin ystvällisesti. Tosin narsisti sopii kyllä tuohonkin luokkioon..
En tiedä saitko kurottua, tuskin ;) Niin,..sanot, että totuus on suhteellinen ja et voisi koskaan tavoittaa minun tai kenenkään muun totuutta. Siinäpä se, koska totuus on totuus,( se joka on absoluuttinen ja muuttumaton) mutta meidän totuutena pitämämme totuus ei olekaan totuus. Se on vaan meidän vajavainen kykymme ajatella ja etsiä totuutta ja pitää totuutena se mikä meille on totuus. ? ymmärsitkö ? ;)
Ymmärrys ja oivallus ovat kuin totuuteen johtavia teitä, jossa jokainen kulkee sen oman valitsemansa tien kautta. Jotkut löytävät totuuden, toiset taas eivät koskaan pääse päämääräänsä.
Minä taas uskon vahvasti siihen, että kaikella on syynsä. Syy seuraus-suhde on jatkumo, jossa toinen tapahtuma johtaa toiseen. Puhut sattumanvaraisuudesta, mutta oletko ajatellut, että sattumakin on syy joka johtaa seuraukseen. Geenimuuntelu voi olla tietoista muuntelua, jolla halutaan päästä tiettyyn lopputulokseen, kun taas taustasäteily, kemikalit ja muut ovat yhtä lailla syy-seuraus suhteita, mutta ne eivät välttämättä ole haluttuja seurauksia, mutta ovat seurauksia syistä. Ei ole olemassa mitään sattumanvaraista, kaikella on tarkoituksensa ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Eri asia sitten on kuinka paljon me tiedostamme, ymmärrämme ja pystymme niitä ottamaan huomioon.
Kaaoksesta syntyy kaaosta, eikä sen takana voi mielestäni toimia mikään järjestelmällinen järjestys. Maailmankaikkeus ei ole kaaoksesta syntynyt vaikka se siltä vaikuttaakin. Jos ajatellaan alkuräjähdystä alkuunpanevana voimana, joka ei ole "suunniteltu", niin lopputulos on kaaos. Esimerkkinä voisi pitää atomipommia, jossa tarkoin on laskettu sen voimakkuus, kohde ja seuraus - lopputulos tiedetään. Ellei atomipommin voimakkuutta, kohdetta ja sen seurausta olisi etukäteen mietitty ja suunniteltu, olisi lopputulos kaoottinen ja katastrofaalinen.
Eksytäänkö taas kauemmas aiheesta ;)
Temppuilijan ja sun mietteet pisti mutkin miettimään..
Kyllä se totuus on olemassa. Totuus kaikesta. Mutta sellaiseen totuuteen tarvittaisiin kaikki tieto. Siinä meidän ihmisten rajat tulevat vastaan, ja siksi meillä jokaisella on subjektiivinen totuutemme. Ehkä jokin kollektiivinen totuus voisi olla lähimpänä absoluuttista totuutta. Silti sekin kaukana siitä.
Kaaos on jälkikäteen tutkittuna tapahtumaketju joka on selitettävissä. Ehkä pitäisikin sanoa että tulevaisuus mitä emme pysty ennustamaan, tuntuu kaaokselta.
"Totuudesa: edelleen ajattelen, että se on suhteellinen. En voisi koskaan tavoittaa sinun totuuttasi, tai kenenkään muun totuutta täällä. Vain sen vastakohdan ja ihmetysen, ettei minua ymmärrettykään niin kuin halusin - voin vain hyväksyä sen tosiasian. Ymmärrystä ei voi pakottaa - oivallukset ovat jokaisen omia. ;)"
Ei ole olemassa monia eri totuuksia - on vain eri asteisia totuuksia. On meitä, jotka ovat löytäneet itsensä ja on myös teitä, joilla siihen ei milloinkaan ole pienintäkään toivoa - ja joukko vielä siinä välissäkin. Kaikissa on jotain samaa.....sisäisen äänen voi (joutua) tukahduttaa monin tavoin - osa jo niin nuorena, etteivät he milloinkaan sitä sen jälkeen enää kuule...
Totuudessa yhteistä on se, ettei se ikinä tule työtä tekemättä ja itseään kurittamatta...Ymmärrystä ei voi pakottaa...se on vain osittain totta (vrt. kognitiivinen terapia), mutta huono tekosyy....
"Kyllä se totuus on olemassa. Totuus kaikesta."
Eiiii....Mitä terveys on ruumiille, sitä totuus on sielulle.
Näkee selvästi että arvon kamutusporukalla ei ole mitään käryä siitä, mikä on totuus tai minuus. Tässä yhteydessä en puhu todellisuudesta, koska sekin tuli väärin ymmärretyksi.
Aivan, kaikki on jälkikäteen selitettävissä, mutta ennustettavuutta ihmisen on vaikeampi hahmottaa.
Totuus todellakin on olemassa, mutta kysymys on myöskin totuuden hyväksymisestä sellaisenaan. Hyväksymmekö totuuden vai haluammeko tehdä itselle oman totuuden,...siinäpä se. Toisen näkemyksen taas voi hyväksyä, mutta sitä ei tarvitse pitää totuutena.
*spekuloi hän*
No jaa. Entäpä jos en haluakaan tietää totuutta? Entä jos minuuskin on vain jokin harha, käsite siitä mitä minun tulisi olla, mitä sinun tulisi olla. Millainen olen, millainen sinä olet? Naamion taa on vaikea nähdä. Minäkäsitykseen voi kuulua sellaistakin, mikä ei ole totta. Totuus jopa itsestä saattaa monille olla hankala sekin..
Terve sielu terveessä ruumiissako on sinun totuutesi? ;) Onhan se hieno totuus :)
Todella puuduttavaa tämä sama....Vastaan ja...sen päälle kysyt jotain "tarkennusta"....tarkennuksen tarkennusta ja tarkennuksentarkennuksen tarkennusta jne.
Vastaus kysymykseesi löytyy ed. viestistäni.
Tämä on asia, jonka joko ymmärtää tai sitten ei ymmärrä. Sinä et ymmärrä. En puhunut mitään terveestä sielusta - sinä puhuit.
Jos ei haluakaan tietää totuutta....onko ihmisellä pyrkimys onneen vai ei? Päätä jo...
En myöskään puhunut sanaakaan minuunkäsityksestä.
Minuus harha... - tuo se vasta "hieno totuus" on...narsistin totuus....
Aivan, mutta voidaanko sitä enää kutsua sattumaksi, jos se tiedetään ja voidaan nimetä satunnaiseksi? Syy ja seuraus, joka jälkikäteen voidaan todentaa oli se satunnainen sattuma tai ei niin on olemassa ja on totuus. Determinismi tässäkin kohtaa siis toteutuu.
Sattuma itsessään on totuus, koska sen tiedetään olevan olemassa.
"Sattuma toi tielleni"...onko sattuma siis kohtalo? :D
Olen päättänyt sen jo ;) Ihmisen päämäärä on ONNELLISUUS ja sen saavuttamiseksi ihminen etsii jatkuvasti keinoja miten onnellisuuden päämärän voi saavuttaa. Ihminen on mennyt harhaan aika pahasti etsiessään onnea vääristä asioista. Fyysiset tarpeet nähdään ensisijaisena ja tärkeänä tienä onneen. Himojen ja halujen kautta ihminen ei voi koskaan saavuttaa täydellistä onnellisuutta ja totuus päämäärästä jää vain onnen varjokuvaksi.
Onnellisuuden tavoittamiseen tarvitaan tieto totuudesta.Ainoastaan totuuden kautta ihminen voi saavuttaa rauhan ja harmonian ja sitä kautta onnellisuuden elämässään.
Syöpäsoluista tuli mieleen.. syökää pellavansiemeniä :)
En tällä hetkellä pysty keskittymään lukemaani niin, että ymmärtäisin mitä luen.. Mieleni askartelee arkipäivän velvollisuuksissa ja tuossa pakkasessa :DD
Joten palaan perehtyen, hieman myöhemmin :)
Löytänyt itsensä tänä aamuna jostakin, ehkä sänkynsä vierestä tai alta ;)))
"Onnellisuuden tavoittamiseen tarvitaan tieto totuudesta.Ainoastaan totuuden kautta ihminen voi saavuttaa rauhan ja harmonian ja sitä kautta onnellisuuden elämässään."
Onnellisuuden tavoittamiseen tarvitaan viisautta löytää totuus. Ja lopusta olen samaa mieltä.
hmm.. pikaisesti..
Ajanhammas.. mielestäni tuo kausaalisuus pätee totuuden sillä tasolla, jossa vallitsee kausaalisuus..
Miten atomien pienimmät osaset ja ajan hampaan vaikutus niihin. Toki, mikäli materia on energiaa, joka muuttaa vaan muotoaan, ajanhammashan ilmenee uudessa muodossa, mutta onko mahdollista, että olisi olemassa taso, joka menisi niin "itseensä" että ohittaisi kausaalisuudentason, pysyisi ajassa, mutta kaikista muutoksistaan huolimatta, olisi muuttumaton??
Tarkoitan, että tavallaan ihminen ymmärtäessään kausaalisuuden olevan, jää kiinni siihen kausaalisuuteen niin, että siitä tulee "verho" sen olevaisen olevan joka on kausaalisuudessakin ja olisi myös ilman sitä olemassa, eteen, jolloin ihmminen aavistaa jotakin olevan, ikäänkuin verhon takana, mutta ollessaan kiinni kausaalisuuudessa, ei pääse tarpeeksi lähelle nähdäkseen..
Todellisuus on, mutta mitä muuta todellisuus on... Filosofiaa. Länsimaisen ajattelun järki on ennen toimintaa.. itämaisen ajattelun ihminen voi olla myös järjetön..
*kahvia ja ikkunasta ulos kurkkimista*
Kaikilla on siihen pyrkimys, ystävä hyvä. Pyrkimys ei ole saavutus. Totuutta voi ymmärtää vasta sen saavutettuaan - ei hetkeäkään ennen.
Ja nyt juoksen!!
Geeneistä tulee mieleen epigenetiikka. Että ihminen voi toiminnallaan vaikuttaa geenitason muutoksiin, on tutkittu juttu. Kuinka pysyviä muutokset ovat?? Kuinka periytyviä?? Onko suurempi riski lapselle, jos teet lapsen ennen "myrkyistä puhdistautumis" - vuotta ja vuotta shangri la:ssa
Psykologia ja filosofia eivät ole täsmätiede ja -oppi, arvoisa Ilkikurimus :)
Niissä on kuppikuntia, ja yksinäisiä ajattelijoita.
Sinä kuulut mun kamujengiin, sille ette kukaan voi mitään..siinä on yksi totuus ;)
Ei riitä rautalanka pitää olla kunnon rautatanko, pyöräntanko käy vallan mainiosti, jos sinulla sattuu fillari sulaneena siinä lähellä olemaan :D
Eihän me koskaan voida mitään saavuttaa, eikä meidän äly riitä itsensä löytämiseen. Minä en mitään nirvanaa ajatellut edes tavoitella vaan minulle riittää ihan tavallinen elämä tavallisen totuuden kera. Minusta Buddhan elämä ei ollut oikeata elämää. Miten ihminen voi saavuttaa onnen, jos hän lakkaa elämästä? Entä munkit ja nunnat, jotka vieraannuttavat itsensä normaalista elämästä ja eristäytyvät luostariin? Onko kysymys ihmisen syvimmistä peloista elämää kohtaan, jolla hän yrittää sovittaa omaa syyllisyyttään jollekin korkeammalle, kuten Jumalalle??
Viisautta löytää totuus, niin ja millaista viisautta? Riittääkö se, että sinulla on "sydämen viisautta", kirjaviisautta vai molempiako tarvitaan? Suodaanko onnellisuus siis vain "viisaille"?,"aivan kuin "viisaat ja tyhmät" neitsyet.
Millaisesta viisaudesta on kyse?
Pellavansiemenet turvottaa, ei sovi ;(
Mutta todella, aivot tykkää pellavansiemenistä, niiden ölystä,..niistä saa tärkeitä rasvahappoja. Toisaalta, rypsiöljy ajaa saman asian. Ruokalusikallinen päivässä kylmäpuristettua rypsiöljyä kenen maha sietää...
Jos viisaus olisi pulla, se olisi kermaleivos, paksulla kermalla..Ja se leivos olisi maitoon leivottua (voilla) kuohkeaa pullaa.. eikun leivoshan on ihan eri asia.. mitenköhän tämä pitäisi nyt käsittää??
No, mielestäni viisaus on kermapulla. Toiset ihailee sitä, mutta pidättäytyy kohtuudessa, toiset suorastaan ahmivat sitä, ja lopulta pöhöttyvät siihen, toiset uivat siinä päivittäin, ja käsittelevät perusraaka-aineita ja muotoilevat toisille pullia nautittavaksi..
Totuus on kuin aurinko, joka saa raaka-aineet kasvamaan. Myös ne lehmät ovat riippuvaisia auringosta. Lehmät syövät apetta, joka kasvaa auringon voimalla. Lehmästä saadaan maitoa, kuoritaan kerma, kirnutaan voi...
Kermapullan suomalla viisaudella ihminen jaksaa katsella aurinkoa ja ihmetellä sitä.. Leipuri leipoo, lehmät ammuu ja ruoho kasvaa. Totuus on. Yhden ihmiselämän mittakaavassa aurinkoon ei ajanhammas pure.. eikä ihan heti kahdenkaan.. Sattumaa on ihmisen DNA.. se rippunen, joka teki meistä totuutta etsiviä ihmisiä..
*takaisin uniaikaan*
http://www.youtube.com/watch?v=DTnCrtCro44&feature=fvwrel
Ai niin.. totuuden tiestä ja jo valmiiksi kaavoitetuista osatituuksista, ei-vielä-niin-viisaille..
"Neljä jaloa totuutta
Jalo totuus kärsimyksestä
Jalo totuus kärsimyksen syystä
Jalo totuus kärsimyksen lakkaamisesta
Jalo totuus kärsimyksen lakkaamiseen johtavasta tiestä" wiikkispeedia
http://www.youtube.com/watch?v=H7ofPdEgsoQ&feature=related
Sekin :) ... Ruokalusikallinen liotettuja siemeniä kaurapuuroon.. Sisältää syaaniidiyhdisteitä, joiden oletetaan olevan "syöpämyrkkyä" nimenomaan ennaltaehkäisevästi..
Ei pienille lapsille. Mutta suurille.
No, enpä ole varma, että se sana oli syaaniyhdiste :DDD Jotain syanidiin vertautuvaa kuiten.. *dementoituu hiljalleen*
Kognitiivinen käyttäytymisterapia kotiläksyineen ja opeteltavine "toimi näin" tuossatässä ja siinä tilanteessa, ei sovi kaikille. Se antaa työkalut. Ihmiselle jää oivallus. Kaikki eivät halua oivaltaa, jotkut eivät osaa, joillekin se työkalu on kuin zeniläinen ilmalento. Oivallus syttyi salaman.
Olemme erilaisia ja kaikki ihmisiä.
Ja sorppanåå jos on käsitteissä sekaannusta, saa korjata :)
Onneksi näissä on kellonajat :DD
Itse tykkään muuten nirvanasta ajatuksena.. Mielen tyyni ja riemuisa oleminen. Ei ne sulkeudu elämästä, ne elää elämää eri tasolla.. Ne ymmärtää sua, mutta sä et ymmärrä niitä ;)
Ja kysymys kuuluu, haluaako itse kokea elämän samalla tavalla, vai omalla tavalla..
Kuulostaa omien seksuaalisten pakkomielteidensä älyllistämiseltä. Toiveunelta joka ehkäisee ajattelun ja itsensä kokemisen maailmassa. ;)
On. Meiltä voit kysyä miten ero ilmenee. Muttemme voi sitä kertoa niin että ymmärtäisit. :)
Ehkä totuus on kuin onni. Toisen totuus on totuuden tavoittelussa, kuten onni on onnen tavoittelussa. Osaltaan voisi kuitenkin sanoa, että molemmat ovat kuin aika:kasa hienoa hiekkaa sormien välistä valumassa takaisin rannan iättömyyteen.
Kaikki mitä tavoitellaan, liukuu sitä tehokkaammin kauemmas, mitä tehokkaammin yritämme sitä tavoittaa. Voimme leikkiä hevoskuiskaajaa ja odottaa, että se tulee luokse omasta vapaasta tahdostaan, yrittää tyynnyttää mielemme, ja olla onnellisia siitä, että meillä on elämä ihmisinä, ja meille on syystä tai toisesta siunaantunut tietoisuus, sekä tunne-elämä.
Se, minkä tiedostaa, siitä on helpompi ainakin yrittää päästää irti ja näin ottaa askel lähemmäs kohti riippumattomuuksia. Elämän kärsimysluonne katoaa, kun ymmärtää ja hyväksyy kaiken muuttuvaisuuden luonteen ;)
Soppakattila. Jos olisi kollektiivinen tietoisuus, se olisi kuin soppakattila. Jokainen ihminen olisi sattuman kauhalla, pimeästä kaapista silmät kiinni nykäistyyn kulhoon kauhottua soppaa. Erilaisissa astioissa, erilaisilla "sattumilla" varustettua soppaa.. joillakin kulhossa halkeama, joillakin kaksi..
Kuka keitti sopan?? Tuleeko soppa lautasella koskaan tietoiseksi sopasta kattilassa?? Voima joka saa sopan kiehumaan, on voima, joka sysää soppaan kaaoksen. Kuka/mikä käyttää tuota voimaa??
Aika lienee lusikka, joka lusikoi lautasta tyhjemmäs.. Mihin soppa lautaselta lusikoituu?? Kierrätetäänkö soppaa?? Tuleeko sopasta lautasella jälleen soppaa kattilassa ja millaisen kierron kautta, jos niin on??
Minkälainen on keittiö, jossa on hella, jolla on soppa, joka kauhotaan lautaselle, jonka ajanhammas syö??
http://www.youtube.com/watch?v=oHQ_ju84BGY
Tuota. Sanojen merkityseroista.. Tempun totuus totuutena suhteessa jonkun toisen totuuteen totuutena, ei ole ilmeisesti se mitä ilkkis tarkoittaa puhumalla totuudesta. Vaan, mikäli käsitän mistään mitään, niin, ilkkiksen totuudessa tempun suhteellinen totuus jää vain "vaillinaiseksi totuuden tulkinnaksi ja tavoitteluksi" kun taas ilkkiksen totuus on olevaista, joka on tavoittelusta ja tulkinnasta huolimatta.. eli esimerkiksi lottamarin jumalainen olevuus.. ?? (en muista sanatarkasti)
Korrekt mii if aim wroong. Dong
Emmä taida. Pitää keritä hoitaa tuota muruakin :D
Tämä on mun omalle muruselleni...
No löytyihän tää sun kommentti, ja mihis me jäätiinkään.. ;)
Suhteellista kaikki on, toisen valkoinen valhe voi toiselle olla todiste äärettömän epärehellisestä toimesta. Joskus ei vaan yksinkertaisesti voi olla rehellinen, esim suojellessaan itseään. Tai järkätessään puolisolle yllätyskekkereitä. Maalaisjärjellä pitää luovia, venyttää välillä vaikka kuminauhan päässä olevaa omatuntoa :D
"Esimerkiksi: Jos minä sanon sinulle:"Olen rehellinen itselleni" ja sinä sanot minulle siihen:"Sinä et ole rehellinen itsellesi"
Vastaisin toisin: 'en voi tietää miten rehellinen olet itsellesi, mutta toivon että olet mahdollisimman rehellinen minua kohtaan, ja toivon ettei salaamasi asiat vahingoita minua' :)
Niin, luottamus toiseen ihmiseen.. Ehkä traumatisoitumisen aste on hyvä ottaa mahdollisuutena huomioon, silloin kun lähtee miettimään esimerkiksi parisuhteellisuksissa tuota rehellisyyttä ja sen tasoa..
Vastauksesi tosin olisi kuin kuilun ylittävä riippusilta ja mahdollisuuden siemen luottamuksen rakentumiseen :)
(Sä olet tainnut kokea kovia..et muuten juttelisi näin syvällisiä.. :/ )
Heiii...kuilujen yli mennään niin että heilahtaa..jos yli ei päästä, kivutaan pohjalle, aina on tie. =)
http://www.youtube.com/watch?v=yuFI5KSPAt4 (Hey Oh)
Noh, joo. Vaikka en ole sitä aiemmin tajunnutkaan :D
Itses kannalta sun kannattaa olla rehellinen ja siihen pääsee vain itsetutkiskelun ja motiiviensa tarkkailun kautta. Mikä on perimmäinen motiivi siihen että EI kannata olla rehellinen? Mitä sillä saavutat? Nämä oli ihan kysymyksiä itseäs varten, ei välttämättä ketään muuta varten.
En ymmärrä kysymystä varmastikaan kuten sen tarkoitat.
Arkielämän ihmissuhteiden tasolla usein ei kannata olla rehellinen tilanteessa, jossa tietää ojentavansa "aseet" toisen käteen. Itse en pidä sitä minään motiivina sinänsä, mutta se tekee asioista hankalampia. Toisen mieli on toisen mieli, ja vaikka olisikin yhdessä aikaansaatu tilanne, niin on kaksi ihmistä ja niin ollen kaksi totuutta.
Jos toinen kokee ymmärtämättömyyttä omaa totuuttaan kohtaan, motivoiko kokemus tuota toista olemaan rehellinen nimenomaan ymmärtämätöntä kohtaan? Onko tuo väärinymmärretyksi itsensä kokenut velvollinen ottamaan toisen totuuden omanaan, siitä huolimatta, että toinen ei edes yritä ymmärtää. En tiedä.
Ymmärretyksi tulemisen tunne lienee sellainen joka motivoi kaikenkattavaa rehellisyytä. Kumpaa pitäisi ymmärtää ensin? Heikompaa, vahvempaa, miksi?
Pidättäytymällä olemasta rehellinen voi pitää itsellään jotakin sellaista, mitä ei halua luovuttaa toisen käsiin, etenkään tilanteessa, jossa odottaa toisen käyttävän sitä itseäsi vastaan.
Joskus on tilanteita, joissa on jo yrittänyt olla rehellinen ja vastaus on mennyt perille väärin. Sellaisen toistaminen on usein turhauttavaa. Ja kun yrittää vätellä omia vaillinaisia reaktioitaan, saattaa valita sen, että on epärehellinen.
Sitä en taas tiedä, mikä motivoi sinua laittamaan minua henkilökohtaisen tason tutkiskeluihin.. Tuollainen heitto -puskasta- suoraan henkilökohtaiselle tasolle, sisältää monia olettamuksia. Joita tietynlaiset ihmiset voisivat jopa vainoharhaksi kutsua, mutta ihan kirjoitetun kielen rivien välistä lukutaitoon liittyvää kuitenkin :)
Koska kysymys on täällä, vastauskin on täällä. Ja koska palsta on avoin, minun puolestani saa myös muut heitellä ajatuksiaan asiasta. Ehkä löytyy uutta ajattelemisen siementä sellaisesta enemmän.
Uij, musiikki unohtui!!
http://www.youtube.com/watch?v=azt_ShAvAlY
Eihän se itselleen rehellisenä oleminen tarkoita mitään aseiden toiselle antamista. En ehkä nyt oikein ymmärrä mistä puhut ja itsekään et ehkä ymmärtänyt pointtiani. Voisitko ottaa ne kyssärit ihan neutraalisti kokematta niitä kritiikiksi? Ja jos koet tarvetta puolustautua voisit kysyä itseltäsi miksi. Minä en niitä vastauksia mihinkään tarvitse ja voin olla kyselemättäkin jos se on liian vaikea paikka. Omat motiivini olivat ihan vilpittömät, usko tai älä :)
Mikäli luet vastaukseni alusta asti uudestaan, siellä on maininta, että en varmaan ymmärrä kysymystä niin kuin tarkoitat. Esittämäsi kysymys on lavea, ja jos odotat minulta täsmällistä vastausta laveaan kysymykseen, ehkä sinun kannattaisi myös kysyä itseltäsi, että miksi.
Sinun ensimmäinen kysymyksesi oli, että mikä on perimmäinen motiivi sille, että ei kannata olla rehellinen?
Minä esitän vastakysymyksen. Tarkoittaako itselleen rehellisenä oleminen automaattisesti sitä, että olisi toiselle rehellinen tilanteessa kuin tilanteessa?
Toinen kysymyksesi oli, että mitä sillä saavutan?
Vastaukseni on, että riippuu varmaan tilanteesta, eli on tilanne ynnä historiasidonnainen asia, että mitä sillä ehkä luulee saavuttavansa.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, mikä kohta erityisesti sai sinut ajattelemaan, että otan kysymyksesi kritiikkinä?
Minulle ei ole vaikea paikka niinkään vastailla kysymyksiin, usko tai älä, mutta juurikin tuo, epätäsmällisyys kysymyksen asettelussa jo aiheuttaa tämän yleisinhimillisen metsään menon, mitä tulee todellisuuden ja todellisuuden asettumiseen toisiinsa nähden.
Oletukset ja oletuksien oletukset kuuluvat sinänsä kommunikointiin, ja jos vastaan kysymykseen niin kuin sen luen, niin missä mennään metsään?
Ehkä lukutaidossani on parantamisen varaa, tai antennit eivät ole tarpeeksi taajuuksilla, jotta voisin olla täsmällisempi kuin olen.
Motiivien vilpittömyydestä en voi sanoa juuta enkä jaata, koska tuollainen ei mielestäni ole uskon asia. En tunne sinua, joten minulla on vain sanasi näytöllä. Motiivien vilpittömyys sinänsä on jo asia. Kysyit, koska halusit vastauksen. Jos et halunnut vastausta, kysyit "ohjataksesi" minua johonkin suuntaan. Motiivien vilpittömyys lienee asia, joka selviäisi vasta sen jälkeen kun seuraukset ovat selvät. Mikäli minulle ei seuraa kysymyksestäsi ja vastauksestani sinun taholta henkilökohtaista harmia, motiiviesi voi sanoa olleen vilpittömät. Mikäli minulle seuraa kysymyksestäsi ja vastaamisestani asioita, jotka minä luokittelen itselleni vähintääkin haitallisiksi, voin kyseenalaistaa motiiviesi vilpittömyyden rehellisesti. Omasta näkökulmastani käsin. :)
http://www.youtube.com/watch?v=O8TLQCRmAnE
"niin on kaksi ihmistä ja niin ollen kaksi totuutta"
On kaksi ihmistä ja kaksi näkemystä mutta vain yksi totuus.
Niin. Ja anna kun arvaan. Sen yhden ainoan totuuden tietää......Kuka??
Jos joku viitsisi ystävällisesti kertoa mikä on totuus kysymykseen: Miksi EI KANNATA olla rehellinen? Niin kiitän ja kumarran. Vaikka sitten neljän pisteen puskajussi tahi kalvaja :)
Mutta jos ei viitsi, niin ei se haittaa. Lupaan olla ottamatta asiaa niin, että vastausta ei ehkäpä tiedäkään kukaan.
http://www.youtube.com/watch?v=3oRKvpZ7PjE
Tämä biisi soi pyhien pillerinpyörittäjien vuosikokouksessa ja kaikki tanssivat..
"Jos joku viitsisi ystävällisesti kertoa mikä on totuus kysymykseen: Miksi EI KANNATA olla rehellinen? Niin kiitän ja kumarran."
Täällä ei kannata rehellisesti kertoa nimeä, osoitetta ja pankkitilin salasanaa. ;-D
Ei vastaa kysymykseen MIKSI.. ;DD
:-D
Kookospähkinöistä.. Ikean mainos teeveessä todisti; mies tuhosi vasaran, sahan ja porakoneen pähkinän turhaan avaamiseen...sitten tuli vaimo joka runttas pähkinän keittiökaapin oven väliin...johan aukes..
Miehet on pöljiä ;-D
Hyveellisyys on liian vanha sana, ja minä olen ollut paheellisena onnellisin!
Vähennä päihteiden käyttöä. Hengitykses haisee.
*lempeä katse*
Määrittele sinä hyveellisyys. Mitä hyve on?
En tiedä hyveellisyydestä, mutta korkeimman hintaluokan vuosikerta kapsyylipullot, saa ainakin minut luomaan toisenkin silmäyksen.. Siihen pulloon..
http://www.youtube.com/watch?v=Uk-qC9c7D-0&feature=related
Wikipedian voisi luokitella "tajunnan räjäyttäväksi".. mikäli mikään ei oikeasti ole sitä miltä näyttää, onko hyveellisyyskään sitä..
Näin erään aikakuden hyveellisyydestä: Aristokraattiseen hyvekäsitykseen, joka korosti kilpailullisuutta oli kuitenkin vaikeaa yhdistää yhteisöllisiä arvoja kuten muiden ihmisten huomioon ottamista.
Tämä siis irrotettuna. Jokaisella aikakudella lienee omat käsityksensä siitä, mikä on hyveellistä ja mikä ei. Jokaisessa ryhmässä lienee omat käsityksensä siitä, mikä on hyveellistä ja mikä ei. Nykypäivänä voisi jopa sanoa, että suurella osalla on yksilölliset käsitykset siitä, minkälaista on hyveellinen elämä, ja minkälainen ei.
Pienempänä ihmettelin buddhalaisten munkkien rukous"myllyjä", ne kun mielestäni suorastaan rämisivät. Tässä vuosi sitten värkkäsin itselleni kovaäänisen helistimen, ja kas yllätys! Suurempaa mielen hiljaisuutta saa hakea kuin se, jonka saavuttaa rämistämällä rytmisesti omaa kolinahelistintä..
http://www.youtube.com/watch?v=kdBSTAw_cKY
Onkohan munkeilla ikinä nuha.. ja ottaiskohan niitä päähän sellainen, jos ensin väkertää hiekkamandalaa tiiviin keskittyneesti, jostakin vaan pärähtää aivastus ja pöllähyttää hiekat hujan hajan??
Katsoin ensin tuon temppuilijan hienon videon, sitten luin sun kommentin, niin näin silmissäni miten yksi niistä munkeista..aaa aaaTSIUHH...ja miten ne kaksi muuta hitaasti kohottaa hiekkaiset kasvonsa 'että kiitti vaan v*****i', hoh hoh! :-DDD
Aika hyvä sketsipätkä visualisoituna :DDD
On: Kuunnella Musiikkia.
(|'O_O'|)
Panic! At The Disco: Write Sins Not Tragedies
http://www.youtube.com/watch?v=vc6vs-l5dkc
Elämä on yksinkertaista.
Ihmisen pitää vain kuunnella sitä alapään äänirautaa, viritellä surffilautaa ja pornota.
Sitten kun ihmisen himon liekki sammuu, ihminen vähitellen jäähtyy ja haihtuu.
Ihminen on kuin nuotio joka vähitellen muuttuu hiillokSeksi ja lopulta lerpahtaa sitten ihan kokonaan.
Vita brevis, porno longa!
`Proffa katoaa taas kuin pieru saharaan* vieden totuuden mukanaan norsunluutorniinsa..
Saamarin proffa, mutta niin totta. Seksuaaliset jännitteet ovat yksi tärkeä elämän mauste. ;)
Kaikki jännitteet ovat mausteita, muutkin kuin seksuaaliset. Mausteita ei voi käyttää ravinnoksi.
Seksuaalisuus ja elämä ovat sama asia. Libido ja elämänvoima, joka todellistuu ihmisissä, luontokappaleissa, maisemissa ja vuodenajoissa. Jännitteet ovat häiriöitä kokemuskentässä, kohinaa ja säröjä testikuvassa, eikä niillä ole mitään merkitystä - vaikka merkitsijöinä niillä onkin välinearvonsa paikannettaessa kokemus.
http://www.youtube.com/watch?v=Jt5LElV_wxM
So last season ;)