En tiedä onko tämä masennusta, mutta kirjoitan silti tälle palstalle.
Eli minua on siis 5 vuotta vaivannut se, että en halua mitään. En tunne mitään intohimoa tai halua mihinkään asiaan ja sen vuoksi minulla ei ole pienintä hitustakaan motivaatiota tehdä mitään.
Ryhdistäytymisyritykset on sekavia, kun en pysty tekemään mitään kunnolla mitenkään. Mielialani heittelee, pää ei jaksa keskittyä, jne. Ja sitten herkästi loppuu usko koko ryhdistäytymiseen.
Omistan huonon itsetunnon ja olen luonteeltani stressaava. Jos omistaisin jonkun päämäärän, niin saattaisin päästä yli noista kahdesta ongelmastani. Mutta jotta olisi päämärä, niin pitäisi ylipäätään haluta jotakin.
Eli minua on siis 5 vuotta vaivannut se, että en halua mitään. En tunne mitään intohimoa tai halua mihinkään asiaan ja sen vuoksi minulla ei ole pienintä hitustakaan motivaatiota tehdä mitään.
Ryhdistäytymisyritykset on sekavia, kun en pysty tekemään mitään kunnolla mitenkään. Mielialani heittelee, pää ei jaksa keskittyä, jne. Ja sitten herkästi loppuu usko koko ryhdistäytymiseen.
Omistan huonon itsetunnon ja olen luonteeltani stressaava. Jos omistaisin jonkun päämäärän, niin saattaisin päästä yli noista kahdesta ongelmastani. Mutta jotta olisi päämärä, niin pitäisi ylipäätään haluta jotakin.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Jospa aloittaisit siitä, että haluat muuttua. Hakeudu aluksi vaikka Terveyskeskukseen tai sitten yksityiselle puolelle. Sieltä kyllä ohjataan eteenpäin, jos olet rehellinen kertomuksessasi.
Toinen reitti; hyvä ystäväsi, jospa hän jatkaisi kanssasi paranemisen tiellä.
Aurinkoon, luontoon, sieltäkin saa voimaa ! Pienin askelin eteenpäin !
Tuo avun hakeminen ei ole minulle mikään uusi juttu, ja en ymmärrä mitä ne siellä voisi tehdä minulle.
En kärsi jatkuvasta ahdistuksesta, en saa paniikkikohtauksia, tai mitään muuta vakavaa. Huonon itsetunnon lisäksi olen vain henkisesti täysin turtunut, tylsistynyt ja vajaavainen.
Lääkkeitä en halua, koska en luota niiden turvallisuuteen.
Ystäviä minulla ei ole, ja miten voisikaan olla kun minua ei kiinnosta mikään.
En itsekään tiedä mitä tehdä, minulla on sama ongelma. En halua mitään, yhtään mitään.
Ja minulla sama ongelma. Haaveilen päivieni päättämisestä typellä. Erittäin mukava tapa lähetä pois, jonnekkin tai ei mihinkään, tuntemattoon, mutta pääasia, että pois
Minä olen vaan paras ja asiasta ei keskustella.
Tallahasseessahallat Niilo22 Kuvalautalainen Aapo Onervo
en kans halua yhtään mitään, muuta kuin olla rauhassa. Se olisi ainut keino päästä yli suosta. Haluan olla yksin, nyt kun on suruaika, en halua mitään materiaa, en rahaa, en ruokaa ja kaikki vaan saatana suorastaan lappaa ruokaa suuhun........ Hyi helvetti.
nimittäin eläkkeelle pois KELAn ja työkkärin ikeestä. Ensimmäinen hakemukseni syksyllä hylättiin eikä se päätös ainakaan kuntoani parantanut. Nytkin ahdistaa ihan kunnolla näin keskellä yötä. Että kyllä sitä masentunutkin voi jotain haluta.
Jos et haluaisi mitään, makaisit paikallasi. Haluat ilmiselvästi jotain, muuten et olisi kirjoittanut tänne. Et ehkä halua tavallisia asioita tarpeeksi tai tiedä miten voisit ihan normaaleita halujasi tyydyttää, joten mielummin toteat että et halua, ja keskityt nykyhetkeen? Haluista irti päästäminen ja asioiden ymmärtämiseen keskittyminen on ihan validi strategia, ja se ei vaadi halujen kieltämistä (päin vastoin, se käy mahdottomaksi jos kieltää halunsa). Saman joutuu valitsemaan jokainen silloin kun haluaminen on hedelmätöntä.
Haluamista ei muuten kannata haluta, sen olen oppinut oman kantapään kautta. Haluaminen tulee kyllä luonnostaan. Jos haluat haluta, haluat olla jotain muuta kuin olet, ja se on umpikuja. Keskity mielummin asioiden ymmärtämiseen ja harhaluulojen korjaamiseen. Se on elinikäinen prosessi, jonka sivutuote on tavoitteiden muodostuminen niiden taustalla vaikuttavien halujen pohjalta. Kun tavoite on selkeä, motivaatio syntyy itsestään.
Halusit kirjoittaa tännekin. Se on yksi ymmärryksestä syntynyt tavoite, jonka toteuttamiseen sinulla oli motiivi. Mikä tuo motiivi oli?
Halu muutokseen, mutta ei voimia muuttaa
Siis juuri tällainen apatia poikii epävarmuutta, kun ei ole mitään suuntaa elämällä niin isommalla kaavalla, kuin pienemmälläkään. Koen samaa koko ajan ja aina vain pahenevammassa määrin. Esimerkki, olen työssä josta en pidä, mutta en hae muuallekaan, koska en halua muuta. En halua tätä, enkä muutakaan. Mutta siis teeskentelen normaalieläintä useasti muiden läsnäollessa sillä pelkään yksinäisyyttä niin paljon. Saatan jutella jostain elokuvasta, joka ei kiinnosta minua pätkääkään, jotta en ole aivan yksin. Mutta se on todella raskasta. Pelko onkin useasti ainoa motivaationi ryömiä eteenpäin.
Siis tokihan sitä haluan elää enemmän kuin kuolla, muuten olisin jo mennyttä. Ja haluan päästä apatiastani eroon. Niin sitäkin haluan. Mutta myöskin, jos minun pitää valita loppuelämä apatiaa vain mullan alle, niin kyllä jälkimmäinen kuulostaa paremmalta.
Jos nyt jostain haluista minun kohdallani puhutaan niin ne ovat niin ohikiitäviä etten niistä saa kiinni. Enkä tosiaan ole aina ollut tällainen, vain menen huonommaksi mitä enemmän aikaa kuluu. Ennen olinkin aina ykkösenä urheilukilpailuissa ja koulussa. Tykkäsin musiikin kuuntelusta ja soittamisesta sekä laulamisesta. Nyt nuo eivät hetkauta suuntaan jos toiseen. Ja terapiassa olen käynyt kerta toisensa jälkeen. Terapeutit eivät vain ole uskoneet että, vaikka pakottaisit kuinka listaamaan jotain mielekkäitä tekemisiä, niistä ei silti tule minulle mielekkäitä.
Mutta jos joku keksii keinon ulos tästä apatiasta, hyppään heti kelkkaan täysin ennakkoluulottomasti.
Tunnen ihan hyvin tämän tunteen
Itse olin masentunut ja kaksi terapia tuntia korona aikana netin kautta terveyskeskuksen na kuraattorin kanssa,
Hän ehdotti että menisimpä vaikka sieni kursseille , joten siinä huomasin että ei ollut saanut mitään oikeaa kuvaa minusta .sillä se on alue mikä ei ole ollut minulle koskaan ajakohtainen enkä edes syö sieniä muuta kun joskus ennen ravintolassa jonkun ruuan kanssa
Joten en jatkanut terapiaa , haluton olo vaikka sisällä tuntuu että jotain pitäisi haluta tehdä vaan ei saa itsestään irti.
Sitä se on masennus , lääkkeistä saa avun joka kohottaa mielialaa , joten jos haluan tulla paremmaksi niin totta kai kokeilen myös lääkityksen , joka tuttaviin
Nähden on ollut tepsivä keino päästä taas entiseksi. itaekseen pois masennuksesta
Itselläni lääkitys on ainoa asia, mistä ei varmasti ole ollut apua mihinkään. Jos alan syödä vielä niiden paskatuotteita, niin on luultavasti lopullinen heihei aidoille tunteille ja intohimoille. Ja sitähän ne (onneton "mielenterveysjärjestelmä" siis) tuputtavat.
Itse ihminen saa itsensä parantaa. Järjestelmät viskaaleineen huolehtivat itsestään. Narsistinen aika, narsistiset ihmisenkuoret. Sairaus. Hivuttava kuolema...
Aivan kuin itse kirjoittamaa tekstiä lukisi.
Minulle käynyt myös näin. Rakas harrastus kannatteli vuosikausia. Sitten kuolin henkisesti. Viimeisenä kuolonkouristuksena yritin parisuhdetta. Meni rahat ja sydänkin särkyi. Olen kuollut mutta hengitän kuitenkin.
mihin ne rahat meni?
Tietyssä pisteessä ihminen ei tee järkeviä valintoja. Sillä ei ole enää merkitystä miten ne meni. Minä onnistuin menettämään rahatkin yrittäessäni vielä kerran. Tämäkin on mahdollista. Uskokaa pois.
Maailmassa on paljon ihmisiä.Etköhän sä löydä uuden parisuhteen.
Kiitän kannustavista sanoistasi mutta minulla on toisenlaiset suunnitelmat. En nyt ryhdy tässä purkamaan asioita. Totean vain, että kaikki masentuneet tai syrjäytyneet eivät luovuta ilman taistelua. Minä voin sanoa yrittäneeni. Yritin muuttaa asioita. En onnistunut. Nyt minulla on kirkkaampi mieli jatkon suhteen. Voin poistua täältä ilman "Mitä jos?" ajatusta.
Joskus on hyvä vaan pysähtyä ja olla paikallaan. Tai vaikka sekoilla.
Kaikenlaiset natsit ei tykkää. Mutta ne nyt ei ole läsnä edes itselleen ikinä muutenkaan. Turha siis välittää ihan liikaa, lapasista ilman omistajaa.
Minä rupesin striimaamaan koska olen komea itsevarma, seksikäs ja todella hyvä urheiluvedonlyöntianalyytikko.
Paha pukki elokuvat on tosi kivoja.
Mene työpaikka lääkärin tai terveyskeskus lääkärin opiskelijana työttömänä.Kerro asiasi ja pyydä päästä lyhyt terapiaan.