Jämsän kirkkomaalla 10.8.21
Tuomiokellot
On taru synkkä kuin syksyilta,
kun halla harmaa käy halki maan.
Se taru huulilta tuhansilta
nyt Sydän-Suomessa kerrotaan.
Se taru outo on orpolasten,
he kyynel silmissä kertoo sen:
kun vikauhreina seinää vasten
vie taatot vapaus valkoinen.
Kun maassa raivosi raaka valta,
kun verihurmeessa hukkui lait,
nous tuska taivaalle kaikkialta,
vaan julmat jumalat valvoi vait.
Partailla korpien koirahautain
nous hurme huuruna päivään päin,
alla pyövelin surmarautain
vuos veri veljien syyttömäin.
Vaan taru karmein on kalman niiton
jos Jämsän kirkolle johtaa ties,
siel' tehnyt kuoleman kanssa liiton
on Suomen valkean vapaa mies.
Se Jämsän temppelin tapulissa
pääkallon kaamea kumpu on
siel nukkui uhrit ne uuvuksissa,
kun saivat kuolemantuomion.
Nyt usein uhrien varjosaatot
saa seinävierellä nähdä sen
siel istuu sulhot, tai lasten taatot
tai vanhus valkeahapsinen.
He valvoo temppelin tapulissa,
kun tuuli ulkona ulvoo öin,
ja heidän katseissa kaipaavissa
on tuska tumma ja määrätöin.
He hiipii hiljaisna kirkkotieltä,
he uhrit valkean vainon lain,
ja kärsimyksien mykkää kieltä
he haastaa haudoilla kuiskuttain.
... Yövuotehilta he meidät haki
ja kellotapulihin tänne toi-,
nyt vapaan valkean Suomen laki
ei murhamiehille mitään voi.
Jäi vaimo armas... jäi lapset multa,
jäi nuori morsian itkemään,
mun valkohapsinen maamokulta
on kuollut nälkään ja ikävään...
... Lie viisi lastani mieron tiellä..
ne tappoi taaton, ne tappoi mun.
On sydän kivestä pyöveleillä
ei pysty rukous poljetun...
Ei pysty rukous henkipaton,
he meidän tuskaamme ilkkui öin.
Kuin alle temppelin kaarikaton
mies meidät teilasi mieletöin.
Nyt sankarviitassa kulkee saasta
lain pyhän pylväänä pystypäin
vaan veri veljien huutaa maasta,
soi ääni taivaalle syyttömäin:
"Ei koita konsanaan maalle Suomen
suvisten päivien suuret säät,
ei nouse huoleton rauhan huomen
ei täyty toivojen tähkäpäät,
vaan yhä syttyvät sydänhaavat,
ei aika arpia umpeen luo
jos Suomen "suojana" olla saavat
maan salamurhaajat mustat nuo."
Nää Herran temppelin kellot kerran
lie rauhaa sielulle soittaneet,
vaan päivää korkeaa koston Herran
nyt kaikuu kellojen säveleet.
Me kerran tartumme kellon malmiin
kun yli maailman lepää yö,
me esiin manaamme myrskyn valmiin
ja hetki Tuomion Herran lyö.
He astuu, tuomarit, turpeen alta,
he saapuu, sankarit häväistyt,
ja vaikka sokea vainovalta
maan suurten suojassa ilkkuu nyt,
niin orvon oikeus kerran koittaa,
saa rauhan veremme viaton...
ja siihen saakka nää kellot soittaa,
kun Herran korkean päivän koin.
Vilho Vihuri
Laulu on opettaja Isomäen kirjoittama.
Tuomiokellot
On taru synkkä kuin syksyilta,
kun halla harmaa käy halki maan.
Se taru huulilta tuhansilta
nyt Sydän-Suomessa kerrotaan.
Se taru outo on orpolasten,
he kyynel silmissä kertoo sen:
kun vikauhreina seinää vasten
vie taatot vapaus valkoinen.
Kun maassa raivosi raaka valta,
kun verihurmeessa hukkui lait,
nous tuska taivaalle kaikkialta,
vaan julmat jumalat valvoi vait.
Partailla korpien koirahautain
nous hurme huuruna päivään päin,
alla pyövelin surmarautain
vuos veri veljien syyttömäin.
Vaan taru karmein on kalman niiton
jos Jämsän kirkolle johtaa ties,
siel' tehnyt kuoleman kanssa liiton
on Suomen valkean vapaa mies.
Se Jämsän temppelin tapulissa
pääkallon kaamea kumpu on
siel nukkui uhrit ne uuvuksissa,
kun saivat kuolemantuomion.
Nyt usein uhrien varjosaatot
saa seinävierellä nähdä sen
siel istuu sulhot, tai lasten taatot
tai vanhus valkeahapsinen.
He valvoo temppelin tapulissa,
kun tuuli ulkona ulvoo öin,
ja heidän katseissa kaipaavissa
on tuska tumma ja määrätöin.
He hiipii hiljaisna kirkkotieltä,
he uhrit valkean vainon lain,
ja kärsimyksien mykkää kieltä
he haastaa haudoilla kuiskuttain.
... Yövuotehilta he meidät haki
ja kellotapulihin tänne toi-,
nyt vapaan valkean Suomen laki
ei murhamiehille mitään voi.
Jäi vaimo armas... jäi lapset multa,
jäi nuori morsian itkemään,
mun valkohapsinen maamokulta
on kuollut nälkään ja ikävään...
... Lie viisi lastani mieron tiellä..
ne tappoi taaton, ne tappoi mun.
On sydän kivestä pyöveleillä
ei pysty rukous poljetun...
Ei pysty rukous henkipaton,
he meidän tuskaamme ilkkui öin.
Kuin alle temppelin kaarikaton
mies meidät teilasi mieletöin.
Nyt sankarviitassa kulkee saasta
lain pyhän pylväänä pystypäin
vaan veri veljien huutaa maasta,
soi ääni taivaalle syyttömäin:
"Ei koita konsanaan maalle Suomen
suvisten päivien suuret säät,
ei nouse huoleton rauhan huomen
ei täyty toivojen tähkäpäät,
vaan yhä syttyvät sydänhaavat,
ei aika arpia umpeen luo
jos Suomen "suojana" olla saavat
maan salamurhaajat mustat nuo."
Nää Herran temppelin kellot kerran
lie rauhaa sielulle soittaneet,
vaan päivää korkeaa koston Herran
nyt kaikuu kellojen säveleet.
Me kerran tartumme kellon malmiin
kun yli maailman lepää yö,
me esiin manaamme myrskyn valmiin
ja hetki Tuomion Herran lyö.
He astuu, tuomarit, turpeen alta,
he saapuu, sankarit häväistyt,
ja vaikka sokea vainovalta
maan suurten suojassa ilkkuu nyt,
niin orvon oikeus kerran koittaa,
saa rauhan veremme viaton...
ja siihen saakka nää kellot soittaa,
kun Herran korkean päivän koin.
Vilho Vihuri
Laulu on opettaja Isomäen kirjoittama.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.