On ikävää, että media luo kuvaa, jossa Paavo Lipponen olisi edelleen puolueen puheenjohtaja. Lipponen on vain yksi suuren puolueemme jäsen, josta kaikki omatkaan jäsenemme eivät välttämättä pidä. Tärkeintä on kuitenkin perinteinen työväenaatteen puolue ja puoluehan olemme me aktiiviset heikoimpien ja raskasta työtä tekevien etujen puolustaminen. Meillä työläisillä ei ole rahavaltaa puolellamme, meillä on vain yhtenäinen joukkovoima ja se on tehokas rauhanomainen ase orjatyötä ja muuta riistoa vastaan.
Lipponen ei ole sdp.
totuus kehiin!
7198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
>perinteinen työväenaatteen puolue <
..ex piispa..ortoksipastori..kansakoulun opettaja..radio räppäri..pelle..
-siinä nyt sdp puolueen johto.
ps hävetti vähän, edes mainita nykyinen puolueen tila.
Siihen lisäksi SETA ex puheenjohtaja presidenttinä...kommunisti >stalinisti.
Eikö tosiaan ole " UKKOA " enään mistä valita.
Huhdan Papit sisällissodassa kertoo, kuinka papit lähtivät rintamalle. Punaisten puolella taisteli yksi pappi ase kädessä, Ruotsinpyhtään kappalainen ja punakaartin päällikkö Einar Rauhamäki.
Punaisten pappeja olivat agitaattorit, mutta heitä Huhta ja Huttunen eivät tutki. Otto Wille Kuusinen sovelsi Raamattua omiin tarkoituksiinsa kuin paraskin jesuiitta.
lipponen SDP? Se täytyisi tietää varmasti, ennen kuin uskaltaa äänestää SDP,ta.
niin vetäkää munista se nahkurin orteen! :))))
Lipponen täyttää keväällä 70 vuotta ja luulisi näin tavallisen ihmisen järjellä, että ihminen rauhoittuu vanhemmiten. Varsinkin, kun hän kehuu saaneensa puolueelta kaiken - ja ilmeisesti Putinilta loput. Mitä on silti jäänyt puuuttumaan ?
No, myönnetään, että ei hänestä tullut suurta EU-johtajaa, vaikka mieli teki kovasti Brysseliin korkeiden EU-herrojen seuraan. Eipä tainneet kuitenkaan riittää Lipposen meriitit niiihin vallan kammareihin.
Ehkäpä Brysselin puolen valitsijat olivat kuulleet Lipposen ikävästä luonteesta - tai peräti kokeneet sen. Ilkeä, kiukutteleva, muita aliarvioiva ja itseään loputtomasti ylistävä itsekäs ja itsepäinen suomalainen demari. Kuka sellaisen haluaa pomokseen? No, ei ainakaan kukaan tervejärkinen EU-kansalainen.
Entäs tämä tiedotusvälineiden jatkuva haukkuminen - ja nyt peräti naamasta naamaan suora valehtelu ? Ihmeellistä vehkeilyä ja venkoilua vanhalta äijältä. On kaunamediaa, on kaunatoimittajaa, on kaunakirjoittelua ja vaikka mitä. Entäs hänen omat kaunansa? MiIlä ne saisi purettua? Kyllä minä ehdotan demareille, että pankaa nyt se Lipponen eläkkeelle ja nimetkää vaikka kunniapuheenjohtajaksi, jotta pysyisi vähän aikaa hiljaa.
Lipposella oli taannoin halua päästä koko Euroopan johtajaksi. Pitkän kiertueen teki useimmissa EU-maissa. Tiettäkö kukaan, kuka tuon kiertueen maksoi?
muu maksaja.......SDP, ei ole pitänyt oman kansan puolia,matala palkka alat kaikki PALKKA KUOPASSA.Joka tapauksessa Suomen TYÖVÄESTÄ suurin osa tyskentelee MATALA PALKKA ALOILLA.JA MAKSAA VERONSA...SE ON paljon ;se,,,,,,,Ei ihme,että ' äänestäjät katoaa.....LILIUKSEN;KYMMENET JA TAAS KYMMENET MILJOONAT..Hämmästyttää ,kummastuttaa pientä kulkiaa....EU,n tuki rahat valta kunnan ahneimmille...voi vitsi.ja paljon,paljon muuta...hyvä kun kansa,nyky kansalaiset tietää.