Hesari vääristää

Päivän lehdessä, sivulla A 14 annetaan vääristettyä informaatiota ingressissä. Siinä väitetään Keskustan kaataneen esityksen alkoholimainonnan rajoittamisesta.
Tosiasiassa Keskustan esitys Inkeri Kerolan suulla olisi tarkoittanut tiukempaa alkoholin mainonnan rajoittamista. Se ei kuitenkaan sopinut Kokoomukselle, ilmeisen voimakkaiden panimoalan kytkösten vuoksi.
On sääli kun lehti taas kusee juosten, haluamattakaan selvittää taustoja.
182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Perjantain lehdessä nostettiin Kataista taas kerran esille vaikka itse uutinen sisälsi rajun kannatusmuutoksen eri puolueiden välillä. Koska kilpaileva media oli julkaissut tutkimuksen, ei sitä tietenkään voinut objektiivisena ja itse asian keskeisesti sisältävänä julkaista.
Miten perkeleessä lehti voi toimia noinkin väriä koko ajan tunnustaen?
Väyrysen hyvät saavutukset ulkomaankaupan edistäjänä vaietaan tyystin. Sensijaan ei nähdä vaikkapa Kataisen tosiasiallista kyvyttömyyttä mihinkään johtajatehtävään. Itselleni se on päivänselvä asia johtuen pitkästä urastani kaikkeen johtamiseen liittyvän parissa.
Eikö koko Suomen etu olisi parhaiden mahdollisten ihmisten valikoituminen tärkeimpiin tehtäviin. Nyt ei näin ole ja suuren syyn saa ottaa media niskoilleen.
Lapsellisen läpinäkyvä oli em lehdessä Hämäläinen arvioidessaan Seppäsen ja Väyrysen kirjoja. Eikö hän tosiaankaan näe Väyrysen ylivoimaista kokemusta ja toimintaa Suomen hyväksi, vähättelyn ja leimaamisen sijaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juhakossi kirjoitti:

Päivän lehdessä, sivulla A 14 annetaan vääristettyä informaatiota ingressissä. Siinä väitetään Keskustan kaataneen esityksen alkoholimainonnan rajoittamisesta.
Tosiasiassa Keskustan esitys Inkeri Kerolan suulla olisi tarkoittanut tiukempaa alkoholin mainonnan rajoittamista. Se ei kuitenkaan sopinut Kokoomukselle, ilmeisen voimakkaiden panimoalan kytkösten vuoksi.
On sääli kun lehti taas kusee juosten, haluamattakaan selvittää taustoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu