Ketään insinööriupseeria täällä?

Onko pakko olla täysvaltainen amk-insinöörikoulutus? Tarkoitan että ollaan 8-18 joka päivä miten normaalisti ollaan vaiko käykä työn ohessa opiskeleminen?
Tekninen ala? Vieläkö sille alalle opetetaan?
Ei kai tartte käydä Maanpuolustuskorkeakoulua?
Minkälaista on?
2209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Insinööri(AMK)-koulutusta järjesteään ns. nuorisoasteella sekä aikuisryhminä, joista toiset ammattikorkeakoulut käyttävät nimiä päivä- ja iltaopiskelu. Molempien oppimistavoitteet ovat samat, ja näinollen tutkintokin on samanarvoinen.
Teknikkokoulutusta ei enää ole, mutta rakennusmestari(AMK) koulutusta järjestetään, ja ensimmäiset sellaiset valmistuivat syksyllä 2010.

Äänestä

Virkaan nimitettävältä vaaditaan tehtävään soveltuva insinöörikoulutus. Tiedän useampia kymmeniä jotka ovat ilta-viikonloppuopiskeluna opiskelleet teknikosta amk-inssiksi ja myös ylemmän amk-tutkinnon. Eri inssinpaprut pitää olla ja soveltuvalta alalta, mutta se onko tutkinto tullut päiväopintoina tai kuten tuossa yllä kerrotulla tavalla ei vaikuta asiaan. Mutta on kert'kaikkiaan oltava, ei edes huomioida hakijana kerran ei ole pätevä jos paprut puuttuu.

Mitähän tarkoitat 'teknisellä alalla'? Pv:n inssit ja inssi-erikoisupseerit työskentelee juurikin tekniikan tai siihen liittyvän byrokratian kanssa. Ei ne sulkeisia pidä...

MPKK tulee vastaan kait aika väkisin nyky-tulokkaille lyhyempinä kursseina (MPOK jne) mutta ei sellaisenaan jollet halua tuplatutkintoa.

"Minkälaista on?" Riippuu luonnollisesti mihin menet. Esimerkiksi maa-MATL:ssa tai Lentotekniikkalaitoksella työskentelystä voiisi sanoa että se on kuin 99% tavanomaista inssintyötä missä vaan, työn kohde ehkä on maalattu Kimmo-kenttävihreällä. Ja se prossa eli kaksi työpäivää koostuu sitten laitoksen omasta perinnepäivästä ja toinen joko lippujuhlapäivästä tai Itsenäisyyspäivästä. Saatat joutua kulmamieheksi paraatiin, siis jos oot tarpeeksi pitkä...

Vanha nyrkkisääntö itelle vanhalta työhönhaastattelijamajurilta oli se että jos vähääkään tuo karakulaatiopuoli jo etukäteen pistää vastaan niin kannattaa jättää väliin. Väitti että kokemukseensa perustuen alku-hyljeksintä korreloi nopean poistuman toteutumista ennen pitkää. Mä olen pitänyt, en vaihtaisi duunia yhdenkään entisen tekukaverin kanssa vaikka paremmin ansaitsevia sesta löytyy tietty. En osaa kuvitella miten duuni voisi olla monipuolisempaa kuin on ollut ja on pitänyt aika lailla liikekannalla työmatkojen johdosta. Eli jos kotijoukot ei pidä siitä että isäntä matkustaa ja että on epäsäännölliset työajat monasti niin se kannattaa ottaa huomioon heti. Jokainen työ vaatii sopivan tekijän ja virkapuku-inssien kohdalla ehkä jopa korostetusti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fhfghffyry kirjoitti:

Onko pakko olla täysvaltainen amk-insinöörikoulutus? Tarkoitan että ollaan 8-18 joka päivä miten normaalisti ollaan vaiko käykä työn ohessa opiskeleminen?
Tekninen ala? Vieläkö sille alalle opetetaan?
Ei kai tartte käydä Maanpuolustuskorkeakoulua?
Minkälaista on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu