Lähde: Kataisen oma www.sivu
Minulle, sekä johtamalleni Kokoomukselle, politiikka on arvolähtöistä toimintaa. Arvojen pohjalta rakennetaan yhteiskuntaa, joka ottaa jokaisen ihmisen huomioon.
Monille muille puolueille sekä politiikassa toimiville ihmisille politiikka taas näyttäytyy taisteluna eri ihmisryhmien eduista. Ollaan suppeasti ajateltuna työväenluokan, maaseudun asukkaiden tai vaikkapa kielivähemmistön puolesta muita vastaan. Minä en usko tällaisen politiikan tekemiseen.
Arvolähtöisen politiikan puolustajana minulle tärkeintä ovat niistä johdetut tavoitteet. Vierastan niitä politiikan toimijoita tai poliittisia puolueita, joille välineistä tavoitteiden toteuttamiseksi on tullut itseisarvoja. Mielestäni palvelun tuottajan palkanmaksaja ei saa olla hyvää hoitoa tärkeämpää. Myös vaikkapa ydinvoiman ehdoton vastustaminen on järjetöntä, jos se huolellisen harkinnan jälkeen on ympäristön ja ihmisten kannalta paras ratkaisu.
Minun politiikkaani määrittävät arvot ovat: vapaus, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Vastuuta Suomesta !
asiallinen Kataisen tarkoittama fiksu politikka.
Katainen toimii itse omiensa periaatteittensa vastaisesti.
Kokoomus tarvitaan Suomen ja sen kansalaisten etujen puolustajaksi.
Petosmiehiin ei voi koskaan luottaa. Katainen on jäänyt kiinni väärennöksestä, joten rehellinen ihminen ei voi äänestää Kokomustaa.
Vihreävalhe vie mieroon pienituloset. Lisäksi kokoomuksen rosvot suunittelee eläkeläisten lisäverottamista, leikkauslistoja köyhille.
Suomella ei ole varaa tyrivään kokoomuksen!
Jakovarasta kestävyysvajeeseen vajaassa neljässä vuodessa. Ei kokoomukseen ole varaa muuta kuin Norjan kaltaisilla öljyvaltiolla eikä niilläkään kahta vaalikautta enempään.
tarvitse u-käännöksiä tai populistista läpän heittoa, kuten Soini ym.
Onhan se johdomukaista työtä, mutta muuten harmaatalouden tukeminen ei ole arvostettua.