Rahaa tulee mutta sitä ei jaeta.

E.K Järvenpää

Iltalehden kyselyssä taannoin oli leikkauslista ja siinä eri vaihtoehtoja joilla taloutta voitaisiin elvyttää. Listalla oli myös yhtenä vaihtoehtona eläkkeet. Valtio ei kuitenkaan kustanna muuta kuin maatalousyrittäjien ja joitakin merimieseläkkeitä eläkkeitä. Työeläkkeet maksetaan sukupolvisopimuksen ja lain mukaan työstä lähtevästä eläkemaksusta. Valtio on saavana osapuolena eläkeläisten verotuloina.

Eläkkeiden lisäleikkaus siis vain heikentäisi valtion taloutta. Eläkerahastojen pitkäaikaiset hyvät tuotot sen sijaan voitaisiin käyttää jo nyt leikatun indeksin kompensointiin ja näin säästettäisiin eläkeläisten asumistukimenoissa, jotka kasvavat eläkkeiden jatkuvan ostovoiman heikkenemisen myötä. Eläkerahastojen tuotot viimevuodelta nousivat ennätyslukemaan 14 miljardia euroa.
www.tela.fi

10

334

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • E.K Järvenpää

      Tuo yksi onneton luulee, että senioripuolue poistaisi pakkoruotsin, ensinnä kuitenkin on hoidettava eläkkeet ostovoimaiseksi.

      • jakolasku

        "eläkeneuroosi" Esko. Se on vaikea sairaus joka vaatii erikoislääkärillä käynnin. Tautiin ei ole yksiselitteistä parannuskeinoa mutta on kehitetty ihmepilleri joka ainakin helpottaa tilapäisesti oloa. Pilleristä ei tule lisäoireita vaan potilas alkaa tuntea itsensä taas normaaliksi muutaman kuukauden kuluessa.

        Mikäli oireet kaikesta huolimatta jatkuu on hakeuduttava uudelleen lääkärille tai kääntyä vaihtoehtoisesti Senioripuolueen hallituksen puoleen, tai viimeisenä hoitokeinona hakeutua eduskuntaan valehtelemaan tittelillä kansanedustaja.

      • E.K Järvenpää
        jakolasku kirjoitti:

        En ole edes ehdokkaana, neurooseja vanhoillä äijillä joskus on, eihän se ole vaarallista.

      • jakolasku
        E.K Järvenpää kirjoitti:

        En ole edes ehdokkaana, neurooseja vanhoillä äijillä joskus on, eihän se ole vaarallista.

        vastaa, ei ole vaarallista sairastaa pientä neuroosia etenkään näin ennen eduskuntavaaleja.

        Tiedossa on ettet ole nyt ehdokkaana.

      • E.K Järvenpää
        jakolasku kirjoitti:

        vastaa, ei ole vaarallista sairastaa pientä neuroosia etenkään näin ennen eduskuntavaaleja.

        Tiedossa on ettet ole nyt ehdokkaana.

        Onko nykyhallitus jakolaskun suosikki.

      • jakolasku
        E.K Järvenpää kirjoitti:

        Onko nykyhallitus jakolaskun suosikki.

        Suurin osa tallin taa ja lopetukselle! Siinä aatokset nykyhallinnasta.

        Mikä sai kysymään tätä asiaa? Tuntuuko että vedätän? En ainakaan tietoisesti.

      • Eläkeläiset ok
        jakolasku kirjoitti:

        Suurin osa tallin taa ja lopetukselle! Siinä aatokset nykyhallinnasta.

        Mikä sai kysymään tätä asiaa? Tuntuuko että vedätän? En ainakaan tietoisesti.

        elää ja voi hyvin nykyeläkkeellä. Matkatoimistot pullollaan eläkeläisiä etelän matkoja etsimässä.
        Vain muutamat vanhat yksinäiset naiset ovat avun puutteessa ja nyt maaliskuusta saavat 100 euroa lisää. Toivottavasti se auttaa heitä.

      • E.K Järvenpää
        Eläkeläiset ok kirjoitti:

        elää ja voi hyvin nykyeläkkeellä. Matkatoimistot pullollaan eläkeläisiä etelän matkoja etsimässä.
        Vain muutamat vanhat yksinäiset naiset ovat avun puutteessa ja nyt maaliskuusta saavat 100 euroa lisää. Toivottavasti se auttaa heitä.

        Kannattaa tutustua www.senioripuolue.fi joka on ainoa sivusto jossa eläkeläisten asiat on rehellisesti esillä.

      • E.K Järvenpää
        E.K Järvenpää kirjoitti:

        Kannattaa tutustua www.senioripuolue.fi joka on ainoa sivusto jossa eläkeläisten asiat on rehellisesti esillä.

        Jätetään kuitenkin talliin, jakolasku hyvä, kun vaihtuvat kuitenkin, on muutostuulet niin kovat.

      • jakolasku
        E.K Järvenpää kirjoitti:

        Jätetään kuitenkin talliin, jakolasku hyvä, kun vaihtuvat kuitenkin, on muutostuulet niin kovat.

        ennenkuin tippuu.

        Laitan tämän uudelleen, käytkö koskaan Atuubissa Suomi Express sivuilla? Ohjelmahan on "kansalaisjournalistinen ajankohtaisohjelma". Sinne voisi päästä vaikuttamaan. Käy lukemassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      74
      1380
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      13
      937
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      872
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      89
      789
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      684
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      654
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      45
      595
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      594
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      134
      588
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      45
      547
    Aihe