näin olen jostain lukenut mutta myös hienoimpia ja koko ajan kehittyy kun suunnitellaan ja rakennetaan, moni valitaa väärin suunnitelluista ja rakennetuista alueista mutta tosiasia on että kaikille ei voi olla mieliksi, toiselle kun kumartaa niin toiselle sitä väkisin pyllistää.
Itse veronmaksajana, tosin hieman köyhänä sellaisena, olen valmis satsaamaan siihen että jyväskylä on ja tulee olemaan viihtyisä kaupunki jonne akikki haluaa muuttaa, keskisuomen metropoli, keskisuomen valkea kaupunki, mikä sen hienompi näky kuin moottoritieltä ajettaessa vaajakosken suunnasta, kaupungin silhuetti kohoaa rinteestä ja uudet lutakon kerrostalot sekä kuokkalan puolen rakennukset, kuokkalan silta mukaan lukien pistävät vielä pisteen iin päälle.
Paras paikka Suomessa! Jos ette usko niin menkää ja kokeilkaa muualla, asukaa muutama vuosi muualla ja arvioikaa sitten uudestaan.
Itse veronmaksajana, tosin hieman köyhänä sellaisena, olen valmis satsaamaan siihen että jyväskylä on ja tulee olemaan viihtyisä kaupunki jonne akikki haluaa muuttaa, keskisuomen metropoli, keskisuomen valkea kaupunki, mikä sen hienompi näky kuin moottoritieltä ajettaessa vaajakosken suunnasta, kaupungin silhuetti kohoaa rinteestä ja uudet lutakon kerrostalot sekä kuokkalan puolen rakennukset, kuokkalan silta mukaan lukien pistävät vielä pisteen iin päälle.
Paras paikka Suomessa! Jos ette usko niin menkää ja kokeilkaa muualla, asukaa muutama vuosi muualla ja arvioikaa sitten uudestaan.
Vastaukset 37
Vanhimmat
ja kokemuksesta voin kyllä sanoa että ei täällä etelässä ainakaan asiat huonommin ole. Vai metropoli. Taitaa aloittaja olla yhtä suuruudenhullu kuin Anderssonnikin.
miljoonien ihmisten kaupunkia mutta voidaanhan me täällä jyväskylää pitää omana "pikku metropolina".
Kyllä vain on kokemusta itsellänikin 30 vuoden ajalta ja voin sanoa että halvempaa ja helpompaa on asua Jyväskylässä kuin esim rööperissä, krunikassa, tölikassa, kannelmäessä, malminkartanossa tai vaikkapa järvenpäässä tai korsossa, nämä kaikki tuli koettua.
Mutta niin se vain on että maku asioista ei voi kiistellä. Liikenne on Helsingissä jotakuinkin tukossa aina, 80 luvulla ja 90 luvun alussa vielä se sujui mutta nykyään autojen määrä lisääntynyt niin huimasti että tie-ja katuverkosto ei ole pysynyt liikenteen kasvun mukana. Raideliikenne tökkii ja ihmiset on hermona. Kaikkialla tolkuttomat jonot. Vielä kun tyrkkäävät tietullit niin vot, köyhät ei juhli. Työmatkat pitkät ja polttoaineiden hinnat sen kun nousee.
Vai että suuruudenhullu Andersson, eiköhän siellä asioista päätä moni muukin eikä vain pelkästään Andersson.
on Jyväskylä. Yhtään ei olla suunniteltu esim. risteyksiä, ne on vaan siihen tehty. on liikenne pahimmasta päästä. kolareita sattuu usein, kun siihen lisätään keski-suomalainen juntti luonne. esim. on monta sellaista risteystä jotka ovat aivan tukossa, koska ne eivät ole suunniteltu autolla kuljettavaksi vaan sopivampi kulkuneuvo niihin olisi hevoskyyti. kertokaa oikeasti jotain hyvää Jyväskylästä!
luonto on Jyväskylässä. siis tosi Fantastinen paikka. Harmi vaan, kun kaikki ei ymmärrä.
Jyväskylä on kaukana junttilasta. Ainoastaan jos vertaa Helsinkiin, niin ehkä. Mutta Kuopiosta tulleena, olen kyl sitä mieltä, että ei täällä juurikaan tiedetä, mitä junttius on.
Jyväskylässä on ihan samanlainen luonto kuin lähes joka puolella Suomea.
Hidastetöyssyt ja itsekäs asenne liikenteessä!
itsekäs??Tuoko on junttia? No sitten Tampere ja Lahti on ihan yhtä junttiloita.. Hidastetöyssyt? missäs junttilassa on hidastetöyssyjä??
Jyväskylä on ihanin paikka. Täällä on puhdas ilma.
Jyväskylän risteykset on suunniteltu ihmisille, jotka eivät ole juntteja. Kolareita ei satu normaaleille ihmisille mutta ikävä kyllä näitä juntteja eksyy tänne silloin tällöin. Kallis kaupunki -kirjoittajalle on ehkä vaikea ymmärtää, että kun kaupungissa on ylis 100000 asukasta niin ruuhkia ei voi välttää. Tämä saattaa hämmentää maakunnan pienen pitäjän kuljettajaa, joka on tottunut siihen että oikealta ei tule muut kuin naapurin Einari.
Samaa mieltä. Minulla on kavereita, jotka ovat tulleet tänne koto-oloista opiskelemaan jostain muualta kaupungista (kuten minäkin) ja haukkuneet Jyväskylää asuinpaikkana ja muuttaneet tampereelle ja helsinkiin. Osa on sitten myöhemmin tullut takaisin, eikä haukkumista ole sitten kuulunutkaan.
niin kesämökkipahasen puuveeseekin näyttää palatsilta.
Jos ei osaa ajaa Jyväskylässä "väärin suunniteltujen" risteysten ja töyssyjen vuoksi niin sitten on paras tällaisen autoilijan siirtyä käyttämään julkista liikennettä, minulle ei ole haittaa lainkaan risteyksistä ja hidastetöyssyistä. Luonto on Jyväkylässä lähellä, silti yli 100 000 asukkaan kaupunki, tiiviisti rakennettu keskusta, satama aivan vieressä. Lyhyt matka kaikkialle kotimaahan, verrattuna esim helsinkiin. Voi sanoa että Suomen napa, huippupaikka asua.
Ei liikaa etelässä, ei liikaa idässä, ei liikaa lännessä, ei liikaa pohjoisessa, ei liian suuri, ei liian pieni vaan sopiva ja on hieman varaa vielä kasvaakin.
jätetään se auto kotiin, sillä Jyväskylässä on liikaa autoja, kun risteyksetkin on tukossa esim. roilin vieressä oleva risteys ja monet muut risteykset. kolareita kaupungissa sattuu usein, mistä moinen sitten johtuu? siis tämän liikenteen mukaan kukaan ei osaa ajaa.
kasvanut, ihmiset eivät ota huomioon tarpeeksi toisia autoilijoita eivät anna esim kaistan vaihdon yhteydessä kaistan vaihtajalle tietä. Autoilijoilla unohtunut vilkun käyttö sekä ryhmittyminen, ei osata ennakoida liikenteessä tulevaa tilannetta riittävästi, ei oteta huomioon etä kaikki eivät ole ajotaidoiltaan yhtä hyviä tai huonoja. Ei osata ajaa rauhallisesti vaan on ainainen kiire vaikka sillä kiireellä ei voiteta juurikaan, korkeintaan muutama minuutti jos sitäkään.
rauhallisesti jo ajat, niin aivan varmasti on perässänuolijoita Jyväskylässä.
Niin niitä on oikeissa kaupugeissa aina. No mitäpä sinä siitä tiedät.
Sinulle Ylpeä kaupunkilainen. Me jotka asuimme ennen maalasikunnassa tiedämme mitä on asua muualla. Kukaan meistä ei halunnut liittyä velkaiseen Jyväskylään jonka maa-omaisuus on velkojen panttina ystävä huyvä. Meillä meni kaikki ja saimme palvelua hyvin ja nopeasti. Haluamme, että liitos puretetaan välittömästi ennenkuin Jyväskylän "rakentajat" hupuloi kaiken.
Sitä on tullut kokeiltua ja paljonkin ja nyt kun olen asunut täällä Jyväskylässä niin tiedän että paras paikka, tämä on tietysti minun oma mielipiteeni.
Monella kaupungilla on velkaa ja toisaalta jos mitään ei Jyväskylässä rakennettaisi tai kehitettäisi niin silloinkin kuuluisi narinaa että miksi ei mitään rakenneta ja kehitetä..niinkuin sanoin toiselle kun kumartaa niin toiselle pyllistää. Ihan hyvä paikka asua.
Joka nariset siitä,että joku kritisoi.
Keskellä kaupunkia "paraatipaikalla" mm.muuan Arvaustalo Oy (Terveystalo)
Taviksien Terveysasema aiotaan siirtää Kyllöön.(huonomaineisin).Kenenkähän pussikaljaan
tässä oksennellaan.Mietippä sitä!
Tarkoitus on imuroida loputkin käyttämään Arvaustaloa (mm.tervehtimismaksu 100€)
Pannaan luonnonkivet Väinönkadulle jotta arvaustalon imago vielä nousee.
Me myyrät veljien kanssa on sovittu näin.
Miksi se on arvaustalon? Kerro nyt kokemuksesi. Vai oletko kuullut kaverin veljen kummin kaimalta?
Joo voisit vähän selventää tilannetta.. Miksi kukaan valittaja ei osaa perustella yhtään mitään. Tuntuu tosiaan siltä, että joku huhu on liikkeellä ja se otetaan ihan täydestä ilman oman ajatuksen häivääkään.
ja todennut sen todella hyväksi, lyhyet jonot ja hyvä palvelu, tosin maksaahan se mutta kun ei mene rahaa esim. tupakkaan ja ma-ti-ke-to-pa-la-su-pulloon niin jää rahaa omaan teveydenhuoltoon.
Maksan lisäski veroja että teveydenhuolto pelaa myös niille joilla ei ole varaa tähän "arvaustaloon", on syytä olla onnellinen kun ylipäätään on näinkin hyvä terveydenhuolto kuin mitä Suomessa tätä nykyä on.
Tuo luonnonkivien laittaminen Väinön kadulle on ihan varteenotettava idea.
Silmät kiinni kaupungilla kulkevat eivät näe sitä hyvin rakennettua kaupunkia mitä Jyväskylä on ja koko ajan rakennetaan ja korjataan ja säästetään vanhaa siltä osin kun se on mahdollista ja taloudellisesti kannattavaa.
Itse olen tyytyväinen Jyväskylän kaupukirakentamisesta ja suunnittelusta, uskon että se on osaavissa käsissä.
Jyväskylässä on onneksi enemmistö sellaisia, jotka arvostavat tätä hienoa kaupunkia ja haluavat sitä myös itse kehittää entistäkin paremmaksi. Ai mistäkö tiedän? Sehän on tutkittu juttu.
Jyväskylän maine on erinomainen myös koko Suomessa. Se on jatkuvasti kärkikolmikossa niiden kaupunkien joukossa, jonne suomalaiset mieluiten muuttaisivat.
Tietysti mikä tahansa paikka, asia tai tapahtuma saadaan näyttää surkealta ja pahalta jos sitä tulee tänne avohoitopalstalle kyselemään. Täällä Suomi24:ssä viihtyvät katkerat, omassa elämässään itse epäonnistuneet valittajat, jotka syyttävät omasta pahasta olostaan aina muita. Kaupunkia / poliitikkoja / rikkaita / ulkomaalaisia / homoja / you name it. Syyllinen omaan pahaan oloon on aina toisissa.
Nämä ovat Suomen väkivaltaisimmat kaupunginosat
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009...20181_uu.shtml
Eniten väkivaltarikoksia asukaslukuun suhteutettuna
1. Kluuvi, Helsinki
2. Jyväskylän keskusta
3. Lahden keskusta
4. Nekala, Tampere
5. Tikkurila, Vantaa
6. Kamppi, Helsinki
7. Ritaharju, Oulu
8. Kuopion keskusta
9. Korso, Vantaa
10. Tampereen keskusta
11. Toppila, oulu
12. Espoon keskus
13. Petonen, Kuopio
14. Kaijonharju, Oulu
15. Hakunila, Vantaa
Paskakärpänen on onnellinen paskassa.
Turpaansa saa jos ei hakeudu huumeiden alkoholin seuraan varmasti löytyy paikka Jyväskylästäkin jos haluaa huumeita seuraukset sen mukaiset.http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2010/04/21/tampere-ja-turku-herattavat-halun-muuttaa/20105661/12
siunaantuu aina näitä joilla ei oikein ole elämänlangat hallussa, siipeilijät.
He ovat juuri näitä jotka täällä etsivät näitä negatiivisia asioita kaupungista vaikka itse ovat sen ja muiden kaupunkilaisten elättejä tai muuten vaan luusereita, kun elämä on niin sanotusti reilassa, kuten minulla ja se on minun itseni ankaralla työn teolla sekä säntillisyydellä tienattu.
Elän rikasta elämää ja aamuisin kun köyhät vääntäytyy töihin niin minä väännän termostaattia suuremmalle ja haukotellen kömmin takaisin peiton alle ja 10-11 keittelen sitten aamukahvia.
Hieman kyllä sääliks käy noita jotka yrittää rotteloitaan pakkasessa käyntiin mutta pääasia on että oma bemarini on lämpimässä tallissa ja aina huollettuna jos vaikka viitsii joskus omalla autolla lähteä kruisailemaan kaupungille kun aina ei viitsi taksin takapenkilläkään istua.
Oikeasti hienoa, että on asiat sulla noin hyvin. Minun on mentävä katsomaan röttelöäni, jos se vaikka tänään suostuisi käynnistymään. Laitoin sen kyllä tolppaan kiinni yöksi, mutta saa nähdä... Muuten, kannattaisi opetella heräämään aikaisemmin, sillä se aamu on yleensä hienointa aikaa ja mennä takaisin nukkumaan 9-10 aikaan :) . Itse tein näin työttömänä.
Sormet pois termostaatilta,vuokralurkki,menee VVO lla lämmitysjärjestelmä
sekaisin.Jätit sen Amiksen kesken,miksi ? Kesällä voit (ehkä) jopa
käydä potkimassa Sunnyn -1981 kumeja jos pääset sieltä läävästäsi liikkeelle.
amiksen kävin jo vuonna 83 ja sen jälkeen ammattikorkean ja yliopistossakin tuli luuhattua ja väiteltyki jo 90 luvun loppupuolella, työt ei vaan jaksaneet kiinnostaa kovin..kolme autoa omistan ja ei todellakaan mitään sunnyjä eikä 316 bemareita, ihan tuoreehko katumaasturi, luxusbemari, jonka pelkkä perushuolto maksaa enemmän kuin sinun peltirasia jolla törööttelet raatamaan selkä vääränä..ja vappuautona urheiluauto josta vain näet unia ja kuvia lehtien sivuilla..omassa asunnossa neliöitä hieman liikaakin.
Koetahan vaan sinnitellä, kyllä se siitä, syö tonnikalapitsaa ja kaurapuuroo, minä vietän ansaittua luxusvapaata.
napa, Jyväskylästä pitäisi tehdä Suomen pääkaupunki. Kaupugin päättäjien tulisi pistää sellainen mainosralli pystyyn jotta siinä kalpenis kaikki, ennen näkemätön ryntäys tänne "kultamaille", rakennettais Vaajakosken kanavuorikin täyteen pilvenpiirtäjiä, luotijuna sukkuloimaan kaupunkiin, yläilmoihin, betonipyloneitten päälle.
Rakennusalueita vielä paljon kaupungin ympärillä, maahanmuuttajille oma asutusalue Vuoritsaloon, metron verkosto niin Keljoon kuin Palokkaan sekä Vaajakoskelle ja Kuokkalaan, Haapaniemeläiset saisivat kulkea polkupyörällä, Pupari suljettais korkealla teräsverkkoaidalle omaksi "pikku onnelaksi" jossa oma sosiaalitoimisto sekä ensiapuklinikka.
Mitä sää siellä VVO:n vessassa koko päivää vietät.Se OMA-KOTI -lehti
jo ihan liitsautunut.Jotain Muuli kärryjä,erkkereitä,rosterikeittiöitä ym.niin just
ne sivut ihan liimassa.Ei jumank..mikä tuhnu.
Lähde vaan kirppikseltä etsii uutta soffaa sen räjähtäneen tilalle.Meikäläinen oikaisee Swan Hills Combolle (hinnat lähtee tuosta 48500€/perusversio).No,meikäläisellä siitä vähän...
Sunnyn osat ne vaan halpenee romuttamolla,kyllä lähtee...
paskaduunin tekijällä ole varaa muuhun, muistahan laitaa karvanoppaooppelis lämpötolppaan narun jatkoks jotta pääset "paskaa lapioimaan" taas huomen aamulla jotta voit maksaa sitä osamaksusohvaas jossa makoilessasi kulutat kaiken vapaa-aikasi ja odotat seuraavaa tilipäivää makaroonia ja ketsuppia syöden ja haaveilet samalla karvanoppaooppelis ruosteisten kuorien koristeeksi alumiinivanteita ja viemäriputken kokoista kromattua pakoputken päätä jotta meteliä lähtis lisää poppivehkeitten lisäksi että se meteli peittoais sen kilkatuksen ja kalkatuksen joka sieltä öljyn peittämästä moottorista lähtee.
Tilipäivänä voitkin sitten kierrellä luu ulkona autoliikkeitten takapihoilla lojuvia auton raatoja ihaillen ja toivot että saisit ooppelis vaihdettua metallivärillä maalattuun ja uretaanipuskureilla tuunattuun toyota corollaan.
Vastailetko sinä itsellesi?
no eipä sitä muuten köyhä oliskaan.
Vai oikein yliopistossa ollut ja väitellyt. No luulisi sitten osaavan edes kirjoittaa oikein.
Oon väitelly myös sokoksen kulmillakin ja seppälän prisman parkkipaikalla.