Markkinadiktatuuri

Silminnäkijä YLE TV2 ma 14.2.2011 klo 22.05
http://atuubi.yle.fi/node/12719

Neljä ranskalaista taloustieteilijää laati viime syksynä "tyrmistyneiden taloustieteilijöiden manifestin". Se arvostelee nykyistä yhden totuuden talousoppia. Vallalla oleva toimintamalli sai muotonsa pitkälti Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin aikoina. Se vaatii valtion ja julkisen sektorin supistamista, yksityistämistä, joustavia työmarkkinoita ja pääomamarkkinoiden vapautta.
http://areena.yle.fi/video/1669720
3233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei ole markkinoiden syy, että valtiot ovat ottaneet velkaa, ja asettaneet sillä tavalla itsensä riippuvaisiksi rahoittajistaan. Se johtuu kahden talousideologian yhteistoiminnasta demokratiassa.

Vasemmisto haluaa, että valtio tarjoaa kansalaisille mahdollisimman paljon palveluja, etuja ja muuta hyvää. Oikeisto tahtoo, että valtio verottaa kansalaisia mahdollisimman vähän. Kumpikin näistä tavoitteista on tavalliselle kansalaiselle oikein miellyttävä. Onhan se mukava maksaa vähän veroja ja saada hyvät palvelut. Siispä äänestäjät äänestävät sellaisia puolueita, jotka kannattavat samaan aikaan molempia suuntauksia. Ja pysyäkseen vallassa puolueiden on pakko kannattaa keveää verotusta tinkimättä hyvinvointivaltiosta.

Lopputuloksena on valtio, joka ottaa velkaa voidakseen tarjota hyvät palvelut kiusaamatta kansalaisia veroilla. Sellainen ei tietenkään voi jatkua loputtomiin, ja muutos tulee sitä kipeämmäksi mitä pitempään velanottoa jatketaan. Niin kuin lykkäisi hammaslääkäriin menoa.

Äänestä
  • tämä juttu liittynee sitten niihin huonompiin uutisiin:


    Finland lost independence! | Eduskunta siirsi Suomen EU:n valtaan! | YouTube Multilingual Presentation - Length 1:23: http://www.youtube.com/watch?v=oomZAvGFrMo

    Äänestä

Vallalla oleva toimintamalli sai muotonsa pitkälti Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin aikoina.

no eiköhän se usan velkaantuminen alkanut 1930- luvulla, eli 50 vuotta ennen ronaldin pressa kautta. nyt se kupla vaan puhkesi usassa 2006...englannin kupla on vasta puheamassa, eun kupla puhkesi 2008.

= USA on huijannut koko maailmaa viimiset 80 vuotta ottamalla kokoajan vaan lisää lainaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


. kirjoitti:

Silminnäkijä YLE TV2 ma 14.2.2011 klo 22.05
http://atuubi.yle.fi/node/12719

Neljä ranskalaista taloustieteilijää laati viime syksynä "tyrmistyneiden taloustieteilijöiden manifestin". Se arvostelee nykyistä yhden totuuden talousoppia. Vallalla oleva toimintamalli sai muotonsa pitkälti Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin aikoina. Se vaatii valtion ja julkisen sektorin supistamista, yksityistämistä, joustavia työmarkkinoita ja pääomamarkkinoiden vapautta.
http://areena.yle.fi/video/1669720

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu