Työeläkeyhtiöiden osakesijoitusten riski realisoitui syksyllä 2008. Ilmarinen ja Varma menettivät osakekurssien laskiessa noin puolet toimintapääomasta. Tässä tilanteessa säädettiin pikalaki, jolla vastuu tappioista siirrettiin veronmaksajille. Silti yhtiöiden hallitukset ovat päättäneet palkita bonuksilla pääjohtajat.
IMF:n arvion mukaan finanssikriisi aiheutti veronmaksajille noin 4.000 miljardin dollarin tappion, mikä on noin 1/4 maailmankaupan arvosta. Mitä veronmaksajat voivat odottaa saavansa vastineeksi vastuunkannosta? – veroja, maksujen korotuksia ja palveluiden leikkauksia. Ovatko eläkeyhtiöiden hallitusten jäsenet kadottaneet terveen järjen tajun, kun pääjohtajat saavat kovan peruspalkan päälle bonukset - kenties tuplana!
Varman hallituksen jäsen Jouko Ahonen (paperiliitto) puolusti tätä tv:ssä: ”hyvästä työstä maksetaan” ja ”pelastetaan "isänmaallinen pääoma". Ahosen perustelu meni pieleen. Olin 1970-luvulla koko vuosikymmenen teollisuuden palveluksessa. Eläkekertymäni on 200 euroa/ kk eli arvioni mukaan sama kuin maksu osaltani. Meillä on hukattu eläkevarat huonoihin sijoituksiin, joista viimeisimmät ovat riskisijoituksen heikkoihin rahaliiton maihin.
Hyvää työtä tekevät eläkemaksujen maksajat siis suuret ja pienet työnantajat. Koska eläkemaksut ovat lakisääteisiä, ne peritään ulosoton uhalla, vaikka mm. yrittäjäperheellä olisi leivästä pulaa. Olisi aika purkaa suuret eläkevarojen riskikeskittymät! Työnantajat ovat parempia rahastojen hallinnoijia. Silloin eläkerahat siirtyisivät työllistämiseen, eikä "isänmaallista pääomaa" siroteltaisi ympäri maailmaa järjettöminä riskisijoituksina. Paras vaihtoehto on se, että jokainen saa halutessaan päättää, miten sijoittaa eläkevaransa.
Yksityinen sektori työllistää noin 1.4 miljoonaa suomalaista. Sen on selvittävä ilman valtion tukia armottomassa kilpailussa. Ei yrittäjä voi ajatella, että palkka on vain maksu siitä, että saapuu työpaikalle – sen päälle saa bonukset. Yrittäjällä ei laman aikaan ole aina edes varaa nostaa palkkaa tai osinkoja. Silti yrittäjä tekee työtä noin 12 tuntia läpi vuoden. Hyväksyn sen, että eläkevakuutusyhtiöiden johto palkitaan todellisista tuloksista – mutta tulosten mittaukseen pitäisi ottaa vuosikymmen eikä 3 vuotta.
Yksityiset eläkeyhtiöt ja Suomen eläkejärjestelmä luotiin aikana, jolloin kansan oli pakko puhaltaa yhteen hiileen. Välillä totuimme siihen, että meillä on varaa hylätä suomalaiset perusarvot: kova työ, säästäminen ja rehellisyys. Nyt ovat tulossa lainat vuodet ja niistä ei selvitä ilman näitä suomalaisuuden perusarvoja. Yrittäjien vastuulla on arvioiden mukaan 90 prosenttisesti työpaikkojen luonti. Yrittäjyys pitäisi nyt nostaa kaikkialla esiin!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.