Kaipaisin neuvoja tilanteeseeni joka syö todella sisintäni jatkuvasti. Olen nimittäin ollut ihastunut työkaveriini joka on samalla esimieheni (meitä on yksikössämme vain me kaksi) jo puolitoista vuotta eikä loppua näytä tulevan. Työskentelemme suhteellisen tiiviisti yhdessä ja oloni on raastavaa tämän tunteeni kanssa. Olemme molemmat varattuja, minulla on hyvä mies enkä koskaan eroaisi, en edes harkitsisi, mutta tämä tunne ei ota loppuakseen. Yritän olla viileän asiallinen esimieheni suhteen, mutta hän on niin ystävällinen ja hyvä minua kohtaan, kohtelee alaisenaan kuin ”kukkaa kämmenellä” hymyilee, katselee silmiin, juttelee rauhallisella äänellä, on äärimmäisen charmikas, komea, seksikäs sekä kaikkea muuta mitä mies voi olla. (hän on luonteeltaan tuollainen yleensä ihmisille)
Ongelmallisinta on se, että mielikuvitukseni on havaitsevinaan monista pienistä asioista jonkinlaista kiinnostusta (siis vain mielikuvitusta). Vaikka kuinka järkeilen että kuvittelen, niin usein huomaan hänen intensiivisestä katseestaan hänen pohtivan jotain minuun liittyvää. Lähinnä silloin kun yritän ottaa etäisyyttä häneen ja tietenkin käyttäydyn ehkä jopa hieman tylysti hänen mielestään kun yritän pitää tunteeni kurissa. Ajattelen hänen olevan varmaankin ihmeissään ja hämillään mielialani vaihteluista ja mielessäni onkin ollut jo jonkin aikaa että olisiko hänen parempi saada tietää tunteistani. Olisiko hänen helpompi ymmärtää minua vai olisiko hänen olonsa kiusallinen.
Toisaalta luulisin hänen olevan perillä tunteistani, sen verran erinäisiä asioita on ollut välillämme joista fiksuna on varmaan huomannut missä mennään, mutta en ole varma. Onko parasta antaa asian olla ja jatkaa kärsimistä, onko kaikki ”hyvin” niin kauan kun ihastumisestani ei puhuta ääneen, vai olisiko parempi että saisin hänet ehkä ottamaan etäisyyttä minuun. Toisaalta työmme (sekä hän itsekin) voisi kärsiä jos hän kokisi asian niin että minua olisi syytä karttaa, ja sosiaalisena ihmisenä hommat eivät kyllä sujuisi ehkä näin hyvin.
Onko kellään kokemuksia työkaveriin ihastumisesta, joista voisi olla edes jotain apua? Työpaikkani on unelmatyötäni, jota en ikinä voisi kuvitella jättäväni. Miten selviän jatkossa?
Ongelmallisinta on se, että mielikuvitukseni on havaitsevinaan monista pienistä asioista jonkinlaista kiinnostusta (siis vain mielikuvitusta). Vaikka kuinka järkeilen että kuvittelen, niin usein huomaan hänen intensiivisestä katseestaan hänen pohtivan jotain minuun liittyvää. Lähinnä silloin kun yritän ottaa etäisyyttä häneen ja tietenkin käyttäydyn ehkä jopa hieman tylysti hänen mielestään kun yritän pitää tunteeni kurissa. Ajattelen hänen olevan varmaankin ihmeissään ja hämillään mielialani vaihteluista ja mielessäni onkin ollut jo jonkin aikaa että olisiko hänen parempi saada tietää tunteistani. Olisiko hänen helpompi ymmärtää minua vai olisiko hänen olonsa kiusallinen.
Toisaalta luulisin hänen olevan perillä tunteistani, sen verran erinäisiä asioita on ollut välillämme joista fiksuna on varmaan huomannut missä mennään, mutta en ole varma. Onko parasta antaa asian olla ja jatkaa kärsimistä, onko kaikki ”hyvin” niin kauan kun ihastumisestani ei puhuta ääneen, vai olisiko parempi että saisin hänet ehkä ottamaan etäisyyttä minuun. Toisaalta työmme (sekä hän itsekin) voisi kärsiä jos hän kokisi asian niin että minua olisi syytä karttaa, ja sosiaalisena ihmisenä hommat eivät kyllä sujuisi ehkä näin hyvin.
Onko kellään kokemuksia työkaveriin ihastumisesta, joista voisi olla edes jotain apua? Työpaikkani on unelmatyötäni, jota en ikinä voisi kuvitella jättäväni. Miten selviän jatkossa?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Minusta mies vaikuttaa sellaiselta/sen tyyppiseltä ihmiseltä, että isket kirveesi kiveen, jos aloitat suhteen hänen kanssasi.
Charmikkailla ihmisillä on usein minävaurio; se on se syy, miksi he ovat kehittäneet charmiaan: peittääkseen ongelmansa ja pystyäkseen olemaan jollain tavalla ihmisten kanssa tekemisissä.
Olet siis "joutunut hänen lumovoimansa valtaan", ja ne jotka lumoavat, kokevat kohteensa kiinnostavaksi vain niin kauan, kuin kohde ei ole vielä saavutettu.
Mieti tätä mitä sanoin, ja että onko se sovellettavissa tuohon mieheen. Jos mies on kuvailemani tyyppinen, kiinnostuksesi varmasti laantuu, kun ymmärrät, että voit vain hävitä suhteessa hänen kanssaan.
Tilanne on se, että mies ei todellakaan yritä iskeä minua. Olemme kerran viettäneet ravintolaillan yhdessä minun aloitteestani, mutta välillämme ei todellakaan ollut mitään romanttista. Olen häntä 14 vuotta vanhempi eikä hänellä varmaan ole mitään intressiä minua kohtaan. Siksi tilanne raastaakin, koska hänen kaikki käytöksensä on niin huomaavaista. Tavallaan saan vääriä signaaleja, jotka herättävät aina joskus ajatuksen että hän olisikin kiinnostunut.
Ymmärrän ettei suhde olisi mitenkään mahdollinen mutta kun sydän ei kuuntele järjen ääntä.
Ymmärrän kyllä tuon; olin/olen itsekkin ihastunut itseäni huomattavasti nuorempaan naiseen, ja hän minuun. Vaikeata vain laittaa itseään sellaiseen suhteeseen, joka tuntuu niin riskialttiilta, käytännön elämän kannalta katsottuna.
Titysti jää vähän kalvamaan se, että mitä siitä olisi tullut/tulisi. Mutta mukavia muistoja on tietysti myös yms.
Sinun pitäisi kai jotenkin saada ne hullaantuneet tunteesi viilenemään; jos sitä tosiaan haluaisit,tai päättäisit lujasti tehdä niin, muuten se ei taida onnistua.
Jos kuitenkin elättelet toiveita hänen suhteensa, niin pidät itseäsi siinä hullaannuksen tilassa väkisinkin.
kai se on sellainen paikka, että on mietittävä, että mitä sinä todella oikeasti eniten haluat, ja mitkä olisivat valintojen seuraukset.
Etäisyys tuohon mieheen tekisi varmaan hyvää, jos sen saisi jotenkin onnistumaan.
Nuo kaksi kappaletta tuossa keskellä allekirjoitan omista kokemuksista edellisellä työpaikalla. Todellakin tälläinen charmantti henkilö, johon tarkemmin tutustuttua selvisi, että ei se kaunis ulkokuori takaa vielä mitään.
Koska molemmat olette "varattujs" tahoillanne,niin kehottaisin sinua keskittymään nykyiseen kumppaniisi tietoisella tasolla. Ilmeisimmin hänen kanssaan on sinulla jäänyt juuri nämä tarpeet tyydyttämättä, joita haet työ/esimiehestäsi. Kalua ja tutkaile ensin nykyisen kumppanisi kanssa suhteenne loppuun, ennenkuin edes etsit/haaveilet huomiosta tältä työteveriltasi. Ihminenhän eroaa eläimestä sen verran, että meillä ei vietit johdata vaan järki ja tunteet YHDESSÄ käyttäytymistämme. Kirjoitit, että mutta kun se sydän...Jessus, kanna oma vastuusi nykyisestä suhteestasi, äläkä rakentele pilvilinnoja "charmantin" esimiehesi kanssa. Löydä, etsi, ja kaiva jokaiselta aspektilta suhteesta kumppaniisi näitä tunteita. Jos niitä ei löydy, niin sitten tee asiat selväksi kumppanillesi.
Mielestäni on väärin häntä kohtaan, että "petät" häntä sydämen tasolla. Se ei ole reilua häntä kohtaan. Mieti ja puntaroi, tyydytätkö tällä haavemaailmalla omia narsistisia tarpeitasi, vai kehittyykö tämä suhde eteenpäin.
Moi!
Minulla oli vastaavan tyyppinen tilanne, paitsi että kahden hengen yksikkömme miespuolinen henkilö oli sinkku, minä en. Hän oli saman ikäinen uin minä. Olin aivan ihastuksissani häneen ja taistelin kaikin voimin kaikkia tunteitani vastaan. Vietimme kaikki työpäivät yhdessä, kävimme yhdessä syömässä, meillä oli pelottavan hauskaa. Huumorikin alkoi mennä sille puolelle, että "meillä on suhde". Sitten tajusin että en halua menettää työpaikkaani (nii-in, en edes muistanut puolisoani, hän kuului etäiseen kotimaailmaan) ja aloin tietoisesti puhumaan tälle ihanalle, komealle, hauskalle, hieman ujolle ja sympaattiselle esimiehelleni pikku asioita parisuhteestani ja puolisostani vaikka se sisintäni kaihersikin. Olisin mieluusti leikkinyt sinkkua.
Jossain vaiheessa hän alkoi kysellä naisten ihmeellisyyksistä, ja kertoilemaan omista treffailuistaan ja miten ne olivat menneet hyvin tai pieleen. Ja minä annon naisen näkökulmaa asioihin ;)
Nyt olen todella onnellinen, että suhteemme muuttui noin, olemme hyvin läheiset ja monen ulkopuolisen mielestä olisimme loistava pari ja meillä on ihan "kauheasti kipunoita" välillämme, mutta olemme vain pikku flirttiä harrastavat työkaverit ja pidän häntä lähinnä kuin veljenä.
Voimia sinulle! Ei kannata riskeerata sekä työpaikkaa että omaa parisuhdetta että toisen parisuhdetta. Omilla sähläyksillään voi sekoittaa oman elämänsä tosi pahasti! Ja varsinkin, kun kyseessä on oma unelmatyö (niinkuin minullakin) (vaikka osansa unelmatyön leimasta tuleekin ihanasta esimiehestä ;)
Nauti flirtistä ja hyvästä fiiliksestä! Sitä ei voi kukaan ottaa pois sinulta! (jollei jotain tapahdu...)
Samaa mieltä Millan kanssa: nauti elämääsi piristävästä flirtistä ja hyvistä fiiliksistä, mutta pidä samalla myös kotiasiat mielessä.
Suhteen syventäminen "oikeaksi" muuttaa aina peruuttamattomasti tilannetta ja asianosaisten välejä, joten mieti kuinka paljon olisit valmis uhraamaan jutun eteen. Mahdollisuudet ovat fifty-fifty, joko homma toimisi tai sitten ei. Nyt voit vielä valita annatko tunteiden viedä sinua vai vietkö sinä tunteita...
Sitäpaitsi työkavereihin on helppo ihastua, koska työroolissa jokainen meistä esittää vain parhaita puoliaan. Charmikkailtakin miehiltä löytyy se vähemmän ihana "todellinen" arkiminä. Tämä on todettu oman kokemuksen kautta, kaikki ei ole välttämättä aivan niin mahtavaa kuin pinnalta katsoen näyttää.
Tuo selitys olisi helppo kuten sen mukainen ratkaisukin. Asian tekee kuitenkin vaikeammaksi se tosiasia, että mieheni kanssa meillä menee todella upeasti. Olemme olleet pitkään yhdessä ja suhteemme on aina ollut helppo ja vakaalla pohjalla. Ei siis ole kiinni siitä, että tarpeeni jäisivät jotenkin tyydyttämättä. Miehet ovat vain erilailla ihania. Kotioloissa ollessani tuskin muistan esimiestäni nykyään ja toisaalta työpaikalla tuntuvat kotiolot kaukaisilta. Aivan kuin eläisin kahta eri elämää. Viikonloppu tuo hyvin etäisyyttä esimieheeni, mutta tiivis yhdessäolo viikolla johtaa taas siihen, että olen loppuviikosta jälleen häneen koukussa.
Voi kuinka kadehdin sinua. Itse asiassa juuri tuollaista suhdetta olisinkin halunnut hänen kanssaan ja kehitys näyttikin jo lupaavalta. Hän on ihmisenä niin ihana että haluaisin pitää hänet lopun elämääni ystävänä. Todellakin, vaikka olen korviani myöten ihastunut niin meillä sujuu kuitenkin yhteisolo niin mukavasti, että suhde on ihan kaverillinen ja se riittäisi minulle. Nyt olen kuitenkin pikku vastoinkäymisistä tullut yhä aremmaksi ja itsetuntoni heittelee alamaihin usein, mikä tekee minusta tylsän ja jurohkon. Tällaisesta persoonasta hän tuskin pitää ja ristiriita onkin siinä, että tavallaan ehkä onkin hyvä jos karkotan hänet ja saan tehtyä etäisyyttä, mutta seurallisena ja hyvään esimies-alaissuhteeseen pyrkivänä minusta tuntuu että tällöin hän kokee epäonnistuneensa ja tiedän että voi kärsiä jos välimme ovat huonot koska työkin häiriintyy. Pikku flirtti oli kivaa aiemmin, mutta en enää uskalla oikein ryhtyä siihenkään, koska sydäntäni raastaa vain enemmän jos innostun hänestä flirtin myötä taas liikaa.
Sindi kulta, minulla on aivan sama tilanne.
Olen onnellisesti avioliitossa miehen kanssa, jota todella kunnioitan ja rakastan. Hänkin on tunteensa näyttävää tyyppiä, pussaa, halailee ja puhuu mukavia. Hän tuottaa minulle jatkuvasti hyvää mieltä ja onnen tunteita. Komekin on mieleiselläni tavalla. En IKINÄ pettäisi hänen luottamustaan.
Mutta töissä sitten... minäkin lähden aina viikonlopun jälkeen kylläisenä naisena liikkeelle, selväpäisenä mieheni vaimona. Ja viimeistään perjantain koittaessa olen jälleen järki sumenneena tiukassa koukussa itseäni 7 vuotta nuorempaan työkaveriin. Komeaan, todella fiksuun, ujohkoon mieheen. Se tunne on molemminpuolista, ihan suoraan ei ole sanottu, mutta niin suoraan kuitenkin, että molemmat tietävät VARMASTI.
Tästä on vielä pitkä matka tekoihin. Mutta tunne, oijoi sitä! Maailma pyörii kun häntä katselen, menen aivan sekaisin. Ei tälle mitään voi tehdä, ellei sitten vaihtaisi työpaikkaa...
...inhimillistä. Seurustelu ei tee kenestäkään sokeaa ja kuuroa vastakkaisen sukupuolen "houkutuksille". Nauttikaa hyvät ihmiset tästä elämää piristävästä ihanasta tunteesta :) Mutta kuten sanottua, siitä on vielä pitkä matka tekoihin...eikä välttämättä tarvitse mitään tehdäkään. Jokainen päättää loppupelissä itse miten pitkälle tunteensa kanssa menee.
Voi herra jeestas eikö vapaat miehet kelpaa?
Luulisi että silloin kun menee naimisiin ja elää onnellisesti yhdessä, muut naiset eivät käy miehen kimppuun.
Mutta käy - ja vielä kirjoittelee palstalle et mitä teen ... Keskustele sun oman miehen kans, hän varmaan osaa neuvoa => mistä saa eropaperit.
Tai voit kysyä hänen vaimoa et mitä jos se ottais eroon ja lapset että sä voit rauhassa iskeä sen miestä.
erona kuitenki se, ettei kumpikaan ole aviossa. Esimieheni seurustelee minä taas en, vapaa kuin taivaan lintunen.
Oma moraali ei ole aikaisemmin antanut hitustakaan periksi, mutta nyt tunteiden ylenmääräisen kuohunnan takia olen alkanut jo lipsumaan. toisena syynä lipsumiseen voinen pitää sitä esimiehen naisystävää joka on myös ex menneiltä ajoilta. Hänen tekonsa esimiestäni kohtaan oli sanonkuvaamattoman törkeää. tietolähde tuntee kumpaisenkin erittäin hyvin.
En tiedä haluaisinko kiinteän parisuhteen hänen kanssaan, koska olen jo niin itsenäinen, ettei siitä varmaan mitään tulisi ja toisaaltaan meillä on lähtökohdat aivan erilaiset.
Aika näyttää mitä tapahtuu, seikkailun myötä voi työpaikkakin olla vaakalaudalla, mutta en sitä murehdi, elämää tämä on ja se on elettävä. Turhaa sitä on etukäteen murehtia mitä kohtalo tuo tullessaan.
Usein ihastumisensa tunnustaminen toiselle helpottaa, mutta kannattaa miettiä motiiviansa ennen kuin kertoo.
Jos haluat kertoa hänelle siksi, että odotat häneltä vasta kaikua, tulet todennäköisesti pettymään, mutta jos kerrot hänelle vain siksi, että todellakin olet ihastunut ja koet yhdessä työskentelyn kiusallisena.
Ihastuminen on maailman luonnollisin tunne, lukuisat parisuhteessa elävät ihmiset ihastuvat muihin ihmisiin eikä ihastumisen tai sen ääneen tunnustamisen tarvitse merkitä yhtään mitään, mikäli et itse halua että asia menee pidemmälle. Sekin kannattaa kertoa ihastukselleen, jos vain haluaa kertoa ihastuksensa eikä odota mitään muuta. Olo usein helpottaa.
Varaudu myös siihen, että toinen kertoo vastaavista tunteista sinua kohtaan. Siinäpä onkin sitten teille yhteinen keskustelun paikka, että miten siitä eteenpäin.
Kerroin hänelle tänään tunteistani. Asiasta oli vaikea puhua, mutta olen todella iloinen että otin tilanteeni esille. Halusin, että hän tietää missä mennään.
Asia oli selvästi aika vaikea keskusteltava hänellekin, ehkä tuli myös aikamoisena yllätyksenä. En mitenkään halunnut vastakaikua tunteilleni vaan kerroin kuinka tunteeni ovat ongelmani. Uskon että sain tukea ja ymmärtämystä, hän mm. kysyi olisiko jotain mitä hän voisi tilanteessa tehdä tarkoittaen tukemistani ongelmassani. Hänestä ajatuksistaan tilanteessa en saanut selvyyttä, hän oli asiallinen esimiehenä minua kohtaan.
Aika näyttää miten tästä eteenpäin. Ilmaisin myös toivomukseni ettei mikään välillämme muuttuisi ja että työskentelymme säilyisi myös kuten tähänkin asti. Kertominen helpotti ja nyt on ihan hyvä olo. Ihastuminen ei tietenkään kohdallani lopu, mutta on helpottavaa kun toinen tietää tilanteen.
Nyt asiat ovat menneet huonommin. Ei olisi kannattanut sittenkään kertoa. Nimittäin hän ei koskaan sanonut että olisi huomannut tunteeni ja että ne olisivat hänelle ongelma. Hän olisi kerrottuani odottanut etteivät tunteeni olisi enää näkyneet mitenkään ja kun ne näkyivät - mm. halasin häntä, pyysin oluelle, lähetin tekstarilla "virtuaalisia halauksia", niin seurauksena oli että hän ahdistui, kertoi esimiehelleen ja sain huomautuksen asiasta. Silleen teki tämä unelmieni mies -kieroili eikä suoraan kertonut minulle milloinkaan mistä ei pitänyt ja että olisi toivonut minun lopettavan. Keräsi kaikki todistusaineistot minua kohtaan ja läväytti kertoen ne esimiehelleen.