Hei.
Havahduin viime syksystä vaikeuteen niellä ruokaa.
Eli vaiheissa ruuan nieleminen ja alaslasku. Tuntui että piti niellä useamman kerran että ruoka laskeutuu.
Tämä siis toistui muutamia kertoja viikkojen väliin.
Marraskuusta lähtien tämä on ollut yksi ja ainoa ongelma elämässäni.
Menin tuolloin lääkärille, keskustelimme lääkärin kanssa, kyseli paljon kysymyksiä ja hän epäili refluksia.
Sain pienen happoa estävän lääkkeen 20mg 2 viikoksi.
Happoa estävä lääke auttoi ehkä söin useinmiten aamulla leivänkin.
2 viikon kuluttua palasin lääkkeiden loputtua sain 40mg happoa estävän refluksilääkkeen.
Sama teho, apua oli toistuen 2kk.
Tämän jälkeen sain lähetteen isoon sairaalaan.
Tapasin siellä ainakin 4 lääkäriä.
Mukaanlukien, korvalääkäri, nuorten lääkäri, tms.
Minulta teetätettiin verikokeet, kameralla kurkattiin nenän kautta kurkkuun, kilpisrauhakokeet, ulostusnäyte, nielun varjoainekuvaus, kurkun peilaus tms muut äänihuulten testit.
Kuitenkaan mitään ei ole löytynyt vaikeutta niellä ruokaa.
Nielun varjoainekuvauksessa kaikki taltioitiin virheettömiksi.
Voisiko minulla olla Parkinsonin tauti?
Tästä ei ole ainakaan puhuttu minulle.
Eikä virallisia oireita ole ollut.
Minulla on kuitenkin lievää sormien tärinää mutta sekin on vaan aktiovapina eli liikkeessä ei lepovapina.
16 vuotta mittarissa ja poika olen.
Mikä vikana?
Parkinsonin?
Z10ZUS
1
489
Vastaukset
- Z10ZUS2
Ruuan nielemisen yhteydessä tuntuu että ruoka menisi väärään ''kurkkuun''.
Voisiko henkinen pelko aiheuttaa tätä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.704908Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.113339Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j192574Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.561653- 471556
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441326- 941282
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2171037Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.71975IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra51865