Näin meillä

Babylon6

Tämä on tositarina, vain nimet on muutettu.
Minä ja Ari, olemme molemmat kolmekymmentävuotiaita. Minulla on tyttöystävä Sanna, 25. Arilla on on-off suhde yhteen pitkä-aikaiseen lukio-heilaan, mutta siitä ei oikein saa selvää, koska ne seurustelevat ja koska eivät.

Perjantai-ilta alkaa normaalisti, käymme kaupassa ja Alkossa. Illan virvokkeina on viinapullo ja keissi kaljaa. Ensin mietimme kenen luona mennään saunaan. Tällä kertaa minä tulen Arille, naapuritaloon. Käymme saunassa ja sen jälkeen pelaamme kaksintaistelupeliä hänen läppärillä. Sitten pelaamme yhtä hidastempoista lautapeliä koneella ja pelin lopussa meidän viinavarastomme on heputunut noin puoleen.
Käymme välillä baarissa ja olemme siellä valopilkkuun eli noin puoli-kahteen. Kun kysyn, mitä nyt? Ari huutaa: jatkoot!.
Tulemme takaisin kämpälle. Pelaamme yhden toisen matsin. Kello neljä aamulla kalja on loppu ja niin on viinakin. Lähden kotiin ja kotona odottaa jo mese-viesti Arilta "Mä katoon pornooo!!" Nauran takaisin ja sanon, että voin itsekin katsoa.
Vähän ajan päästä Arilta tulee viesti "Onko Sannasta uusia naku-kuvia?" Mietin hetken ja sanon että muutama on johon Ari sanoo että se halua nähdä ne ja pyytää lähettämään. Kerron että "jos haluat nähdä, niin tule itse käymään".

Noin viiden minuutin kuluttua kuulen zummeria ja käyn avaamassa, alasti. Ari tulee sisään ja kommentoi alastomuuttani, mutta parissa minuutissa hän on itsekin pelkät sukat jalassa runkkaamassa uusille kuville. Ei tullut kuin muutama, ja niissä Sannalla on pieni pehkokin, mutta minua se ei haittaa, minusta hän on aivan mielettömän seksikäs.
En häpeä näyttämään niitäkään kuvia joissa itse olen alasti keppi pystyssä. Eniten tykkään näyttää hänelle kuvia joissa olemme Sannan kanssa molemmat kuvassa. Alasti tietenkin. Niistä kuvista itselleni tulee heti täydellisen paljastumisen helpottamisen (?) olo. Minä ikään kun sanon kaverille "Katso, tässä olen minä, täysin alasti ja tässä on minun kumppani jonka kanssa harrastan seksiä" Sitä paitsi tilanteesta tekee kiihottavan se, että kaverini tuntee tyttöystäväni melko hyvin ja he juttelevat usein. Ja nyt tiedän, että kun olen tyttöystäväni kanssa kaverin seurassa, tämä on aina nähnyt tätä naista täysin alasti, välillä jopa jalat levälleen esittämässä oma pyhintä.

Tyttöystäväni on ehtinyt meidän seurusteluvuosien varrella lihoa, laihtua ja lihoa takaisin.
Juttelemme hänen painonnoususta ja tulemme siihen tulokseen, että lihavampana hän on seksikkäämpi. Rinnatkin ovat isommat.
Välillä Ari kommentoi joitakin kuvia ("Aika hyvä") tai kysyy jotain seksiin liittyvää kysymystä tyyliin "ottaako Sanna usein suihin". Vastaan totuudenmukaisesti ja Ari kertoo jonkun tarinan omasta villistä deittailukaudesta.
Tässä vaiheessa tiedän minkälaisesta pornosta Ari tykkää ja jopa mistä Sannan kuvista hän tykkää eniten.
Välillä käymme tupakalla. Ulkona on jo valoisaa ja olemme alasti parvekkeellä, sauhuten ja runkaten. Välillä koskettelemme toisiamme.
Palaamme takaisin ja jatkamme. Pian Ari kysyy "haluatko vähän homostella?"
Vastaan jotain tyyliin "voihan sitä vähän kokeilla" ja käymme sänkyyn. Taustalle jäävät itsestään vaihtuvat Sannan kuvat joita molemme voimme välillä nähdä.
Ari ottaa kaluni suuhun ja minä nojaan taakse. Katson kuvia ruudulta, mutta katse kääntyy jatkuvasti Arin päälakeen. Hän alkaa jo vähän kaljuunumaan, mutta tiedän että olen itsekin. Ari imee innolla kulliani ja alan taas kiihottumaan kunnolla. On niin outoa katsoa sinun parasta kaveria jonka kanssa olet käynyt ala-asteella joka on nyt tässä sinun edessä, polvillaan imemässä sun kullia.
Olemme niin kännissä, että orgasmin saavuttaminen on hankalaa. Jatkamme kuitenkin sinnikkäästi, tällä kertaa katsomalla pientä videopätkää naisestani.
Sitten palaamme kuviin ja pian olemmekin jo tulemassa, yleensä noin minuutin viiveellä toisistamme.
Käydään pesemässä spermat pois ja Ari lähtee kotiin. Käyn nukkumaan. Kello on 6 aamulla.

1

17800

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin sitä pitää

      PITKÄSTÄ AIKAA OIKEAA JA TOSI ELÄMÄÄ HYVÄ

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      70
      2447
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1425
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      80
      1283
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1182
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      885
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      880
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      98
      736
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      28
      722
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      686
    Aihe