Emile Durkheim oli kuulu sosiologi ja filosofi. Hän kehitteli mm. anomiteoriaa selityksekseksi itsemurhille. Sitten amerikkalainen Merton jatkojalosti teoriaa selittäen sillä yleisemmin poikkeavaa käyttäytymistä ja rikollisuutta. Professori Heikki Ylikangas on myös selittänyt Suomen puukkojunkkarikautta tähän teoriaan nojaten. Ja nyt sitten Mielipidepankki soveltaa teoriaa keskustalaisuuteen yhtenä luuseriuden ilmentymänä.
Lyhyesti kuvattuna teorian ydin on siinä, että menestymistoiveet ja todellisuus ajautuvat kestämättömään ristiriitaan. Itsemurhan syynä on se, että yksilön sosiaalinen menestyminen syystä tai toisesta on estynyt, jolloin hän ajautuu anomiseen tilaan, joka on eräänlainen normittomuuden tila, jossa hän voi suorittaa itsemurhan. Rikosten osalta kyse voi olla taas vaikkapa amerikkalaisesta rikastumisen unelmasta suureena yhteisenä tavoitteena. Kun todellisuus ei anna myöten kaikkien saavuttaa tuota unelmaa, ajaudutaan anomiaan, jossa normien vaikutus heikkenee niiden osalta, joille unelman toteuttaminen on vaikeaa. Puukkojunkkareilla kyse oli tästä samasta. He joutuivat alenevaan säätykiertoon, kun talollisia ei voinut tulla kaikista ja tervenpoltto elinkeinona hiipui. Isontalon Antit olivat talollisen poikia, mutteivat tilan jatkamiseen oikeutettuja esikoisia. Ja sama ilmiö toistui Aleksis Kiven kuvauksessa seitsemästä veljeksestä, jotka lähtivät suurin toivein Impivaarasta maailmalle, mutta kohtasivatkin sen kylmän totuuden. Heillä ei ollut eväitä siinä maailmassa menestyä, jonka vuoksi kiukku piti purkaa rähinöintinä, kun veljeksille ilkuttiin heidän jälkeenjääneisyyttään. Veljekset eivät ymmärtäneet - eikä heillä pikku-Eeroa lukuunottamatta ollut paljon älliäkään - että uusi ja uljas maailma alkoi edellyttää mm. lukutaitoa.
Keskustalaisuuteen ovat kiinnittyneet monet viimeisenä pelastusrenkaana vähän samantapaisen kehityksen seurauksena. Monet maaseudun ammatit kuten metsurintyö ja maanviljelijän ammatti eivät enää nykymaailmassa ole menestystarinoita eikä niillä voi ilman tukikeppejä saavuttaa suuria suomalaisia unelmia, amerikkalaisista puhumattakaan. Menestymistoiveet ja todellisuus eivät kohtaa. Ihminen käyttäytyy usein tällaisessa tilanteessa ensin flegmaattisesti. Hän jää paikoilleen ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut ja mikään ei olisi muuttunut. Sitten kun hän huomaa muutoksen, hän alkaa syyttää siitä muita. On muiden vika, kun hän ei ole menestynytkään, vaikka on toiminut hyvässä uskossa. Vähitellen syntyy anominen tila ja silloin nähdään juopuneita maanviljelijöitä sianpäitä heinäsäipäissä heilutellen rellestämässä pitkin kaupungin katuja. Siis sen kaupungin, jonka syytä tämä heidän mielestään on.
Sama epätoivoinen aggressio on nähtävissä tälläkin palstalla. Minusta vika ei ole näiden ihmisten, vaan niiden jotka ovat ylläpitäneet väärää illuusiota ja harhakuvitelmaa yllä. Ja tässä tulee esiin Keskusta ja sen yletön vallanhimo. Se on valmis ylläpitämään unelmaa aggraari-Suomesta ajassa, jossa tuollainen kuvitelma ei voi olla muuta kuin kaunista päiväunta. Aggression kohteeksi joutuvat ne, jotka ovat ajoissa hypänneet pois päiväunista ja ryhtyneet toteuttamaan unelmiaan realismin oppikirja tukenaan. Keskusta herättää ihmisissä katteetonta optimismia, sellaista jota sen on mahdoton lunastaa. Kun tämä katteettomuus on niin läpinäkyvää, ainoa keino peittää jälkensä on jatkuva valehtelu. Ei ole mikään sattuma, että Keskusta on tullut jonkinlainen valehtelijoiden klubi ja että juuri sen edustajia nähdään tiuhimmin oikeussaleissa syytettyinä.
Keskusta on toki vastuullisuuttakin ja tiennäyttäjiä unelmista todellisuuteen. Yksi tällainen on Olli Rehn, joka päätti puolustaa kuitenkin ystäväänsä ja jätti politikoinnin vähemmälle. Rehnillä oli sentään realistisia ja myös liberaaleja näkemyksiä turhista unelmista irrottautumiseksi. Paras rippi- ja oppi-isä olisi silti Kokoomus. Keskustan vastuunkantajien pitäisi herkemmällä korvalla kuunnella, mitä oikeistolainen unelmien hamuaminen käytännössä oikein vaatii. Tai sitten tuo oppi-isä voi olla vasemmistodemari eli pappi, joka haluaa jakaa rikkaiden pöydistä myös köyhille. Silloin jää unelma, mutta jonkinlainen kunnia kuitenkin säilyy.
Lyhyesti kuvattuna teorian ydin on siinä, että menestymistoiveet ja todellisuus ajautuvat kestämättömään ristiriitaan. Itsemurhan syynä on se, että yksilön sosiaalinen menestyminen syystä tai toisesta on estynyt, jolloin hän ajautuu anomiseen tilaan, joka on eräänlainen normittomuuden tila, jossa hän voi suorittaa itsemurhan. Rikosten osalta kyse voi olla taas vaikkapa amerikkalaisesta rikastumisen unelmasta suureena yhteisenä tavoitteena. Kun todellisuus ei anna myöten kaikkien saavuttaa tuota unelmaa, ajaudutaan anomiaan, jossa normien vaikutus heikkenee niiden osalta, joille unelman toteuttaminen on vaikeaa. Puukkojunkkareilla kyse oli tästä samasta. He joutuivat alenevaan säätykiertoon, kun talollisia ei voinut tulla kaikista ja tervenpoltto elinkeinona hiipui. Isontalon Antit olivat talollisen poikia, mutteivat tilan jatkamiseen oikeutettuja esikoisia. Ja sama ilmiö toistui Aleksis Kiven kuvauksessa seitsemästä veljeksestä, jotka lähtivät suurin toivein Impivaarasta maailmalle, mutta kohtasivatkin sen kylmän totuuden. Heillä ei ollut eväitä siinä maailmassa menestyä, jonka vuoksi kiukku piti purkaa rähinöintinä, kun veljeksille ilkuttiin heidän jälkeenjääneisyyttään. Veljekset eivät ymmärtäneet - eikä heillä pikku-Eeroa lukuunottamatta ollut paljon älliäkään - että uusi ja uljas maailma alkoi edellyttää mm. lukutaitoa.
Keskustalaisuuteen ovat kiinnittyneet monet viimeisenä pelastusrenkaana vähän samantapaisen kehityksen seurauksena. Monet maaseudun ammatit kuten metsurintyö ja maanviljelijän ammatti eivät enää nykymaailmassa ole menestystarinoita eikä niillä voi ilman tukikeppejä saavuttaa suuria suomalaisia unelmia, amerikkalaisista puhumattakaan. Menestymistoiveet ja todellisuus eivät kohtaa. Ihminen käyttäytyy usein tällaisessa tilanteessa ensin flegmaattisesti. Hän jää paikoilleen ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut ja mikään ei olisi muuttunut. Sitten kun hän huomaa muutoksen, hän alkaa syyttää siitä muita. On muiden vika, kun hän ei ole menestynytkään, vaikka on toiminut hyvässä uskossa. Vähitellen syntyy anominen tila ja silloin nähdään juopuneita maanviljelijöitä sianpäitä heinäsäipäissä heilutellen rellestämässä pitkin kaupungin katuja. Siis sen kaupungin, jonka syytä tämä heidän mielestään on.
Sama epätoivoinen aggressio on nähtävissä tälläkin palstalla. Minusta vika ei ole näiden ihmisten, vaan niiden jotka ovat ylläpitäneet väärää illuusiota ja harhakuvitelmaa yllä. Ja tässä tulee esiin Keskusta ja sen yletön vallanhimo. Se on valmis ylläpitämään unelmaa aggraari-Suomesta ajassa, jossa tuollainen kuvitelma ei voi olla muuta kuin kaunista päiväunta. Aggression kohteeksi joutuvat ne, jotka ovat ajoissa hypänneet pois päiväunista ja ryhtyneet toteuttamaan unelmiaan realismin oppikirja tukenaan. Keskusta herättää ihmisissä katteetonta optimismia, sellaista jota sen on mahdoton lunastaa. Kun tämä katteettomuus on niin läpinäkyvää, ainoa keino peittää jälkensä on jatkuva valehtelu. Ei ole mikään sattuma, että Keskusta on tullut jonkinlainen valehtelijoiden klubi ja että juuri sen edustajia nähdään tiuhimmin oikeussaleissa syytettyinä.
Keskusta on toki vastuullisuuttakin ja tiennäyttäjiä unelmista todellisuuteen. Yksi tällainen on Olli Rehn, joka päätti puolustaa kuitenkin ystäväänsä ja jätti politikoinnin vähemmälle. Rehnillä oli sentään realistisia ja myös liberaaleja näkemyksiä turhista unelmista irrottautumiseksi. Paras rippi- ja oppi-isä olisi silti Kokoomus. Keskustan vastuunkantajien pitäisi herkemmällä korvalla kuunnella, mitä oikeistolainen unelmien hamuaminen käytännössä oikein vaatii. Tai sitten tuo oppi-isä voi olla vasemmistodemari eli pappi, joka haluaa jakaa rikkaiden pöydistä myös köyhille. Silloin jää unelma, mutta jonkinlainen kunnia kuitenkin säilyy.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Säälittävimmät luuserit, jotka täällä höyryävät eivät ole kuitenkaan maanviljelijöitä, vaan maanviljelijöiden sisaruksia tai heidän rakkaita aviopuolisoitaan, jotka kuvittelevat tämän perheessä maanviljelijäksi jääneen yltäkylläisen rikkaaseen ja helppoon elämään. Yleensä he ovat ruumiillista työtä vieroksuvia juoppoluusereita, jotka naivat maatilan tytön, kun kuvittelivat siten pääsevänsä vihreälle oksalle. Totuus tulee ilmi hiljalleen, ja avioero myös. Ja sen jälkeen näistä luusereista tulee maanviljelijöitä vihaavia fasisteja.
ARVOISA MPDPANKKI!
Jos omaksut liian vaativan roolin, nolaat siinä itsesi etkä saa tehdyksi sitäkään, mihin pystyisit.
Etkös ole tullut ajatelleeksi sitä, että sinuakin pidettiin ehkä aluksi liian pienenä prof.:n saappaisiin. Tehtävä usein kasvattaa. Uskallus ottaa haasteita vastaan ei ole koskaan noloa. Paljon nolompaa on jättää elämä elämättä sen vuoksi, ettei oikein uskaltanut.
Turhaan olet huolissani siitä, että nolaan itseni. Jos niin käy, voin ottaa uuden nimimerkin ja aloittaa taas vähän alemmalta tasolta. Ja minulla ei ole sellaisia menestymistoiveita, jotka todellisuuden kohdatessaan, aiheuttaisivat erityisempää katastrofia.
Ja vielä pikku kysymys. Boiko tällä forumilla omaksua liian vaativaa roolia, kun ajattelee erityisesti keskustalaista lukijakuntaa?
Nyt täytyy kaivaa vanhat Allardtit esiin.
Erik Allart esittää:..."ihmisille on tärkeää pystyä arvioimaan itseään, mielipiteitään ja taitoaan vertaamalla itseään muihin ihmisiin. Yleensä ihmiset vertaavat itseään niihin joihin he samaistuvat, siis viiteryhmän muihin yksilöihin".(Sosiologia. 1985. s.69)
Durkheim kokeili sosiologian rajoja ottaessaan käsittelyyn itsemurhan, teeman, jonka käsittelyssä oli oltu mahdollisimman psykologisoivia. Kirjan alaotsikkokin on provosoivasti: Sosiologinen tutkimus. Voitaisiinko itsemurhaa selittää yhteisöllisenä ilmiönä? Eikö itsemurhassa johduta pohtimaan yhteisön ja yksilön siteitä ja suhteita - ihmisen sosiaalisuutta - hyvinkin perustavanlaatuisista lähtökohdista. Tämä laaja kysymyksenasettelu kannattaa pitää mielessä, ettei heti kättelyssä rupeaisi Mielipidepankin tavoin puhumaan anomiasta synonyyminä menestymättömyydelle. (Suomeksi: "Itsemurha", Tammi 1985)
Kiven Seitsemän veljestä taas ei ole pelkästään kuvaus kasvusta epäsosiaalisesta metsäläisyydestä yhteiskunnalliseen kypsymiseen. Kannattaa lukea esim. psykoanalyytikko Vesa Mannisen ansiokas analyysi Kiven veljeksistä. ("Isättömien poikien homoeroottinen vahvistautuminen" kirjassa "Vyötä kupeesi kuin mies", Kirjayhtymä 1996)
Vastakohtapareista todellisuudentajuttomat - todellisuudentajuiset, unelmoijat - arkirealistit, helläluontoiset - kovaluontoiset, yms. voi tietysti rakennella kaikenlaisia risteytyksiä. Ehkä ne kasvavat korkoa Mielipidepankin päässä, muuta virkaa niillä ei taida olla. On tietysti paljon pankin kaltaisia ihmisiä, jotka kokevat että realismi = liberalismi, eli ilmeisesti tietynlainen kovaluontoisuus.
Ihmisten luontaisen muutosvastarinnan mitätöinti taas osoittaa miten vähän pankki ihmisten yhteisöllisyydestä ymmärtää. Tai välittää. Taitavat tosiaan olla nämä oikeistosiiven sosialidemokraatit nykypäivänä niitä, jotka perusteellisimmin ovat sisäistäneet Kokoomuksen rippi- ja oppi-isäkseen.
Liberalismi-individualismi eivät koskaan korvaa yhteisöllisiä arvoja, joten koko todistelu siitä että entisten arvojen sijalle voitaisiin asettaa oikeistodemareiden markkinatalousarvoja perustuu totaaliseen sosiologian väärinymmärtämiseen.
"Liberalismi-individualismi eivät koskaan korvaa yhteisöllisiä arvoja, joten koko todistelu siitä että entisten arvojen sijalle voitaisiin asettaa oikeistodemareiden markkinatalousarvoja perustuu totaaliseen sosiologian väärinymmärtämiseen."
Miten kuvaisit asuinalueen homogeenisuutta Kaskisaaressa, tai toisaalta Merirastilassa? Entä yhteisöllisyyttä?
Ensi alkuun sanon sen, että mukava saada mukaan keskustelijoita, joilla näyttää olevan näkemystä ja näkemyksen takana myös tietoa. Tähän asti vaikeneminen on ollut heille kultaa, tai kultaakin kalliimpi asia. Tätä tason kohottamista olen toivonut Keskusta on paras -heittojen oheen.
Mitä tulee sitten itse asiaan, niin et ole halunnut ottaa tai ymmärtää kirjoitukseni keskeistä sanomaa todesta. Keskeinen asiahan tuossa oli menestymistoiveiden ja todellisuuden ristiriitaisuus.
En ole yhdessäkään kohdin väittänyt, että tavoitteeni olisi jokin kovien arvojen yhteiskunta. Kirjoitukseni sävy on toteava. Ihmisten menestymismahdollisudet ovat nyky-yhteiskunnassa toisaalla kuin niiden halutaan ehkä olevan. Länsimainen ihmisyhteisö on itse ajanut itsensä tähän tilanteeseen. Unelma on taloudellinen menestys, sen vaatima kulutuskysyntä ja sen seurauksena puolestaan äärimmäinen materialismi. Tuon materialismin ylläpitäminen vaatii taas uusia ja uusia ponnistuksia kilpailukyvyn parantamiseksi ja kulutuskysynnän kasvattamiseksi. Tämä on se kierre, jonka takana länsimainen unelma luuraa. Joka tässä kelkassa ei ole mukana, on vaarassa ajautua mainittuun anomiseen tilaan. Tämä toteamus ei sisällä mittään arvolatauksia liberalismin tai materialismin puolesta. Sellainen on sinun tulkintasi ja siinä näyt herkästi leimakirvestä heiluttavan.
En mitätöi mitään luontaista muutosvastarintaa, vaan erottelen ainaostaan sen dimensioita. Takertuminen keskustalaisuuteen ja sianpäämarssit ovat yksi tähän liittyvä ilmiö. Nämä kertovat siitä, että postmodernin yhteiskunnan kehityssuunta ei miellytä niitä, joiden unelman sisältö muistuttaa enemmän 50 vuoden takaista tilannetta. Se on minusta epärealistinen kuvitelma, mutta tähän en tietysti voi löytää aukottomia todisteita.
Olen samaa mieltä siitä, että liberalismi-individualismi ei korvaa yhteisöllisiä arvoja. En ole sitä missään riitauttanutkaan. En ole minkään talousliberalismin kannattaja. Se on sinun väärinymmärryksesi ja tulkintasi. Kovien arvojen markkinatalous johtaa vääjäämättä kovaan, yhteisöllisiä arvoja mitätöivään yhteiskuntaan. Tokihan näen, että esim. päihdehakuisuus, mielenterveysongelmat, rikollisuus ovat seurausta anonyymisyydestä, juurettomuudesta jne., jota talousmaterialsimin seurauksena esim. kaupungistuminen on aiheuttanut.
Ongelma on vaan siinä, että ei haluta oikein kunnolla esittä vaihtoehtoa nykyiselle kehitykselle. Keskusta on puolueena tässä pahimmin ja suorastan törkeästi kaksinaamainen. Se näennäisesti toisella kädellä puolustaa näitä yhteisölisiä vanhoja arvoja, mutta samalla toimii niitä vastaan edistämällä toimia, joilla länsimainen unelma saavutetaan. Se ei halua kertoa, että nämä asiat ovat sovittamattomassa ristiriidassa. Juri tämä on sitä realismia. Se ei kerro kannattajilleen, että taloudellisen hyvinvoinnin hamuamiseen pitää saada stoppi, jos halutaan parantaa yhteisöllistä laatua. Oikeistodemarit ja Kokoomus ovat rehellisiä. Ne uskovat länsimaiseen unelmaan tai pitävät sitä vaihtoehdottomana kehityssuuntana ja toimivat johdonmukaisesti sen hyväksi. Vasemmistoliitto haraa johdonmukaisesti vastaan. Sekin toimii rehdisti.
Joten ensi kerralla, kun alat puhua sosiologista väärinymmärryksistä, tarkista ensin se, onko joku väittänyt sitä mitä yrität kumota.
Ristiriitaisuutta.
Kykenit kirjoittamaan peräti yhden sanan. Hieno saavutus.
Vaikka jätätkin kömpelöt viittaukset sosiologian klassikoihin, varsinainen viestisi on edelleen sama ja ajattelematon. Poliittisen ohjelmajulistuksen tyylilajissa otat kantaa yhteisöllisyyteen. Nelinkenttä joka taustalta hahmottuu muodostuu about käsitteistä yhteisöllinen - liberalistisindividualistinen ja epärealistinen - realistinen. Näistä pudotat puolet kelkasta ja messuat Keskustaa vastaan, jonka katsot edustavan vanhaa yhteisöllisyyttä realismia vastaan.
Durkheimkin olisi voinut olla käyttökelpoinen jos hänen pioneerityötään olisi katsottu yhtenä sokumenttina siitä miten yhteisöllinen olento ihminen on. Erilaisia todistuksia tästä perustavanlaatuisesta asiasta olisi tarjolla tuhansittain. Esimerkiksi itsemurhia tehdään työttömien joukossa enemmän, mutta ei niin paljon silloin kun työttömät elävät omassa sosiaalipiirissään. Taloudellinen toimeliaisuus on suurinta silloin kun sosiaaliset erot ovat suhteellisen pieniä. Jne, jne. Yksinkertainen totuus on että ilman tiettyjä yhteisöllisyyden edellytyksiä ei voida millään poliittisilla ohjelmilla rakentaa toimivaa yhteiskuntaa. Sinä asetat vastakkain yhteisöllisyyden ja "realismin" ja pakotat ottamaan kantaa näiden välillä. Miksi?
Poliittiset propagandistiset hokusi etenevät Keskustan vanhoillisuuden halveksimisesta markkinatalousleberalismin ottamiseen annettuna realiteettina. Sanaa "realismi" käytät kuin Lasse Lehtinen omia kuvaaviksi tarkotettuja määreitään: ikään kuin sanaan liittyvä piilomerkitys - so. että realismi on todellisuudentajua - ei tarvitsisi erityistä eksplikointia. Sanot ettet ota kantaa. Tässä petät itseäsi, sillä juuri sitä sinä teet. Mitätöit yhden suunnan sillä perusteella ettei se tarjoa vaihtoehtoa toiselle suunnalle - joka myöskään ei tarjoa ratkaisua yhteisöllisyyden ongelmaan. Omat arvosi ja asenteesi näkyvät siinä tavassa jolla oikaiset halkinelin ja käytät käsitteitä lasselehtismäisesti falskaten.
Sanot että näen tekstissäsi jotain mitä siinä ei ole. Toinen mahdollisuus on, että et itse näe mitä tekstissäsi on.
Tylsiä.
Aloitetaan nelikentästä. Kuvasin edellisessä viestissäni lyhyesti länsimaista unelmaa, joka on mielestäni taloudellisen hyvinvoinnin lisääminen ja materialismin eriasteinen palvonta. En sano, että se on minun mieleiseni kehitys, vaan näen asian näin jo silmämääräisesti havainnoimalla. Sen vuoksi se on postmodernin yhteiskunnan realistinen kuva ja hyvin monet yhteiskunnat maailmassa toimivat tähän suuntaan.
Yhteisöllisyys ei ole tälle kehitykselle mikään vastakkain asia kuten tunnut minun väittävän. Sinulla onkin taito panna sanoja toisen suuhun omien tulkintojesi mukaan. Päinvastoin tietyntyyppinen yhteisöllisyys voi olla keino edistää tätä päämäärää. Hyvä esimerkki tästä on japanilainen yrityskulttuuri, joka toimii yhteisöllisessä me-hengessä.
Se mikä on tälle länsimaiselle unelmalle vastakkaista yhteisöllisyyttä on sellaista, joka toimii tuota kehitystä vastaan tai pyrkii jarruttamaan sitä. Hieman epärealistiseksi sen tekee historiallinen suunta. Minusta on aika kiistatonta, että maatalousvaltaisuus on länsimaisista yhteiskunnissta hävinnyt sitä myöten, kun unelman toteuttamiseksi on kehitetty tehokkaampia konsteja. Se missä nyt politiikka tulee mukaan on seuraava. Keskusta pyrkii pitämään kiinni sellaisesta yhteisöllisyyden mallista, joka pyrkii jarruttamaan unelman toteutumista. Ns. markkinavoimat uskovat Nokiaan ja sen kaltaisiin toimijoihin unelman saavuttamisessa. Kukaan ei pane sijoitusmielessä rahojaan maatalouteen. Tässä kuvainnossa maatalous edustaa tehottumuutta ja epärealismiä, jos ja kun tavoitteeksi asetetaan länsimainen unelma hyvinvoinnista. Eli mahdollisimman paljon taloudellisesti mitattavia arvoja mahdollisimman lyhyessä ajassa.
Toisin sanoen en aseta vastakkain yhteisöllistä realismia enkä pakota ottamaan kantaa näiden välillä. Sen sijaan asetan vastakkaisen länsimaisen unelman toteuttamiseen tähtäävän realismin ja keskustalaisen näkemyksen yhteisöllisyydestä. Nämä ovat todellakin vastinpareja, ne toimivat toisiaan vastaan ja siloin on järkevää kysyä, kumpaa haluaa. Minä en missään kohdissa anna tähän omalta osaltani vastausta, vaan tuon vain esille tämän valntatilanteen. Tuon sen esille siksi, koska sellainen on olemassa, vaikka siitä halutaan mieluummin vaieta siksi, että asia on kiusallinen myöntää tai tiedostaa. Sen tiedostaminen tapahtuu kuitenkin koko ajan erilaisina mielipiteinä ja toimina. Sianpäämarssit ovat yksi esimerkki ja toinen on esim. tämän päivän lehdestä luettu MTK:n huoli virolaisesta maidosta.
En siis halveksi Keskustan vanhoillisuutta ja markkintalousjärjestelmän vastaisuutta. Haluan vain, että tämä vanhoillisuus ja markkinatalousvastaisuus tuodaan rehdisti esille. Anneli Jäätteenmäki oli tässä kyllä jollain tavalla esikuvallinen ja rehellinen. Hän puhui ja puhuu edelleen kuin paraskin vasemmistoliittolainen tai vasemmistodemari hyvinvointivaltion palvelujen puolesta. Kaksinaamaisuutta onkin yrittää esittää jotain muuta, mitä valitettavasti Keskusta puolueena on pullollaan.
On mahdollista, että en itse näe mitä tekstissäni ei ole, mutta mikä saa sinut uskomaan, että sinä sen näkisit.
Jouduit peruttamaan puheitasi ja turvauduit tuolla myös valheeseen. Kyllä hävisit keskustelun 10-0.
Yhteisöllisyys ei ole mikään yhteiskunnallinen rakenne tai muoto, eikä mitään mikä voitaisiin luoda ottamalla mallia muista kulttuureista tms. Sinulla ei nyt ole reaalimaailma hanskassasi. Yhteisöllisyys on yhteisön ominaisuus, sitä joko on tai ei ole. Muutosvastarinta on merkki siitä että tervettä yhteisöllisyyttä on vielä jäljellä.
Puhut poliittisen julistuksen fraseologisella tasolla, joss voidaan rakennella tuollaisia mielikuvatodellisuuksia, jossa yhtä yhteisöllisyyttä vaihdetaan toiseen. Näin ei reaalimaailmassa tapahdu. Kun yhteisöllisyys häviää - ja se häviää liberalistisen taloususkonnon myötä - sitä ei noin vain ponnauteta takaisin. Hajonneet yhteisöt ovat hajonneita yhteisöjä. Historiasta löytyy vain yksi malli niiden kehitystieksi: yhteiskunnallisten kuilujen ja erojen kasvua seuraavan epäsosiaalisuuden ja kaaoksen kautta ajatuminen totalitarismiin.
Markkinatalousliberalismi ei tarjoa mitään yhteisöllistä. Kaikki sen käyttövoimat ovat niitä jotka tuhoavat yhteisöllisyyttä. Individualismi, kilpailu, kasvavat tulo- ja varallisuuerot, jatkuva kasvun ja tehokkuuden kierre. Se on se minkä puolesta sinä puhut kun et puhu yhteisöllisyyden puolesta.
Hyväksyn toki sen, että yhteisöllisyys on yhteisön ominaisuus. Mutta onko sitä vai ei riippuu pitkälti juuri yhteisön rakenteesta. Ja muutosvastarintakin voi olla merkki yhteisöllisyydestä. En ole tätä kiistänyt. Mutta emme kai voi silti lähteä siitä ajatuksesta, että estämme kaiken kehityksen, jos se sisältää uhan yhteisöllisyyden heikentymisestä tai katoamisesta. Eläisimme edelleen kivikautta, jos näin ajattelisimme. Sen lisäksi on minusta ihan hyväksyttävää pyrkiä säilyttämään yhteisöllisyyttä. Mutta ei se sitä tarkoita, että yhteisööllisyyden säilyttämisen varjolla pitäisi alkaa tukea Keskustan edunvalvontapolitiikkaa. Esimerkkini Japnista kertoi, että yhteisöllisyys on mahdollista kaupunkimaisessakin teollistuneessa yhteiskunnassa, kun itämäiseen kulttuuriin liityvät erityispiirteet ovat tässä suhteessa olleet riittävän vahvat. En tiedä, miten itse määrittelet yhteisöllisyyden, mutta en oikein jaksa uskoa siihen, että sitä joko on tai ei ole. Minusta yhteisöllisyydessäkin on kyse skaalasta, jonka variaatiot riippuvat yhteisön rakenteesta yms.
Puhun poliittisin käsittein tai vaikka fraseologialla, jos niin haluat sen takia, että täällä keskustellaan Keskustan harjoittamasta politiikasta eikä palsta liene tarkoitettu tiukan tieteelliselle debatille. Joskaan en minä halua sille esteitäkään asettaa.
Uumoilemastasi kehityskaaresta tai sen välttämättömyydestä en olisi niinkään vakuuttunut. Historia todistaa myös muuta. Yhteiskunnat ovat muutosten edessä myös sopeutuneet uuteen tilanteeseen, jos on varaventtiileitä ratkaisemaan yhteisöjen purkautumisongelmia. Mielestäni hyvä esimerkki tästä on Maalaisliiton maatalouspolitiikan muuttuminen sotien jälkeen. Maalaisliiton vaatima siirtymä suurmaatalouden ensisijaisuuteen ja kehittämiseen merkitsi käytännössä 300 000 - 500 000 suomalaiselle yhteisön purkautumista ja kaiketi sitten myös hteisöllisyyden loppumista, jos sinua on uskominen. Maaltapaon varaventtiilinä toimi Ruotsi, joka kävi hakemassa suomalaisia bussilasteittain maalta töihin Ruotsin tehtaisiin. Maalaisliiton politiikkaa vastaan oli toki paljonkin muutosvastarintaa, joka kanavoitui Veikko Vennamon ja hänen johtamansa puolueen kautta poliittisesti. Poliittinen purkaus jäi kuitenkin vähiin, koska Ruotsi tarjosi työtä ja elintason nousun. Ruotsia Kekkonen voi kiittää siitä, ettei hänelle tullut Vennamosta vielä suurempaa rasitetta kuin tuli. Olishan 100 000 äänestäjän lisäksi esim. kolminkertainen määrä nostanut vennamolaiset väkisinkin hallituksiin. Tästä ei siis seurannut mitään totalitarismia, vaikka yhteiskunnallinen kuilu kasvoi ammottavaksi maaseudulla.
Sitten haluat jostain syystä edelleen antaa väärän todistuksen minun kirjoituksistani. Väität minun olevan markkinatalousliberalismin ja individualismin puolestapuhuja. Kuten olen aiemmin sanonut asianlaita ei ole tämä. Minä pyrin olemaan vain looginen. Kun näen, että Keskusta toimii kaksinaamaisesti samaan aikaan markkinatalousmielisenä ja sen vastustajana, niin minusta on vain loogisuuden nimissä hyvä tuoda esiin tämä kaksinaamaisuus. Keskusta on puolueena täydellisesti hukassa sen kanssa, mitä se oikein puolustaa ja mitä vastustaa. Kokoomuksella ja Vasemmistoliitolla on paljon loogisemmat linjat. Ne toimivat johdonmukaisesti ideologiaansa seuraten.
Yhteisöllisyyden korostaminen merkitsee minusta sitä, että länsimaisesta taloudellisesta unelmasta täytyy tinkiä. Vai uskotko, että molemmat ovat samaan aikaan mahdollisia? Minusta optimaalinen talouskehitys edellyttää ja on edellyttänyt rakenteiden muuttumista. Aina kivikaudelta tähän päivään. En ymmärrä, miksi ihmisille ei saisi kertoa, että yhteisöllisyyden valitessanne ette saavuta niin hyvää elintasoa kuin esim. naapurimaassa. Tai toisinpäin eli valitsemalla parhaan mahdollisen elintason, menetätte ehkä väkisin yhteisöllisyyden. Nämähän ovat myös poliittisia valintoja. Ja Keskusta toimii puolueista tässä suhteessa kaikkein epärehdimmin, kun se ajaa pääosin sammutetuin lyhdyin kumpaakin asiaa tilanteesta riippuen.
Durkheimilaisen itsemurhateorian kepulaisluuserisovelluksesta nimimerkki Mielipidepankki on nyt päätynyt kulttuuriantropologiseen briljeeraukseen väittäessään, että eläisimme edelleen kivikautta jos olisimme estäneet kaiken kehityksen sillä perusteella että se sisältää uhan yhteisöllisyyden heikentymisestä.
Päinvastaiselle väitteelle löytyy myös yltäkyllin perustelua. Varmimmin päädymme tästä pisteestä kivikauteen kun annamme rahan ohjata taloutta ja lyömme löylyä talouskasvun kiukaalle. Valittavana ei siis ole mitään ympäripyöreää kompromissivaihtoehtoa. Kysymys on vain hajoamisen vauhdista: se voi olla hitaampaa tai tapahtua yhdessä, kahdessa sukupolvessa.
Valitse sitten suunta ja vauhti. Valinta on arvokysymys. Toistan: on arvokysymys. Ei ole mitään epäselvää siitä mille puolelle Mielipidepankki tässä valinnassa asettuu.
Tällä hetkellä talouden suhteen ollaan tilanteessa, jolle ei historiasta löydy vastinetta. Rahaohjasteisuus on toteutunut sellaisessa potenssissa jota ei ennen ole koettu. Reaaliaikainen globaali rahatalous on uusi ilmiö jonkakaltaista ei aiemmin ole ollut. Markkinafundamentalistiset asenteet ovat myös uusia. Ne ehdot joilla reaalitalous toimii ovat nyt erilaiset kuin koskaan ennen.
Tämän voi tietysti kieltää. Voi olla uskomatta esim. George Sorosia ja luottaa vaikkapa siihen mitä Mielipidepankki taloustieteellisen ekspertin roolissa tietäisi talouden nykyisistä ehdoista kertoa. Vai pitäisiköhän tätä kysyä Lasse Lehtiseltä? Minä vain mieluummin uskon globaalitalouden kriitikkoja. Siksi minuun eivät myöskään tee vaikutusta tuollaiset vertailevat viitaukset kivikauteen tai sodanjälkeiseen maatalouspolitiikkaan. Ne kuluvat toiseen maailmaan, maailmaan jossa reaalitaloudella oli kokonaan toinen rooli kuin mitä sillä on nyt. Silloin taloustoiminnalla saattoi olla jopa yhteisöllisyyttä kasvattava vaikutus. Nyt on kärjistäen kysymys vain siitä, että jokainen kehityksen rattaisiin heitetty kapula on terveempi toimi kuin yksikään rahaohjasteiseen talouteen sijoitettu markka.