Laki ei ole Suomessa kaikille sama.
Oli turha käyttää veronmaksien rahoja Vanhasen teatteri-esitykseen.
Tulos tiedettiin heti alussa kuitenkin.
Oli turha käyttää veronmaksien rahoja Vanhasen teatteri-esitykseen.
Tulos tiedettiin heti alussa kuitenkin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oikeuskansleri Jaakko Jonkan mielestä Vanhasen olisi pitänyt jäävätä itsensä, kun hallitus päätti avustuksesta Nuorisosäätiölle. Sama säätiö oli tukenut Vanhasen vaalikampanjaa.
Vanhanen on sanonut itse, että olisi jäävännyt itsensä, jos olisi tiennyt vaarasta joutua esteelliseksi. Perustuslakivaliokunta selvittää nyt, onko asiassa syytä aloittaa poliisitutkinta.
Mahdollisen esitutkinnan tekee keskusrikospoliisi. Sen jälkeen perustuslakivaliokunta arvioisi vielä asiaa ja koko eduskunta päättäisi siitä, nostetaanko Vanhasta vastaan syyte valtakunnanoikeudessa.
---
Nuorisosäätiön tehtävä ja tarkoitus on tukea köyhien nuorten asumista. Vai miten se olikaan.
Eihän Matti Vanhanen voinut mitenkään tietää Nuorisosäätiön johdossa ollessaan, että jos ja kun Nuorisäätiö antaa vaalirahaa hänen omaan vaalikassaansa, se ei ole säädekirjan mukaista. Vanhanen ei myöskään tuntenut itseään esteelliseksi, kun Nuorisosäätiö päätti antaa Raha-automaattiyhdistyksen avustuksia Nuorisosäätiölle eikä Matti Vanhasen omaan vaalirahoitukseen.
"Vanhanen on sanonut itse, että olisi jäävännyt itsensä, jos olisi tiennyt vaarasta joutua esteelliseksi".
Vanhasen mukaan siis ei ollut vaaraa tulla esteelliseksi...
Onko tämä Vanhasen esteellisyys ja syyttämättä jättäminen ennakkotapaus.
Voiko jokainen säätiö jaella säätiön rahoja kenelle ja miten tahansa - säädekirjan vastaisesti?
Voko jokainen politiikko istua säätiöiden ja yhdistysten hallituksissa ja päättää jakaa rahaa omaan pussiinsa tai vaalirahakirstuunsa saamatta siitä minkäänlaista seuraamusta?
Onko Matti Vanhasella Suomessa syytesuoja? Onko ministereillä Suomessa syytesuoja?
Turha rutista!
Taidat olla keskustalainen? hih, heh......
Kaikki rahat laillisesti ja varsinkin rikoksen kautta, kuten KMS:n ja Nuorisosäätiön kohdalla kepulaisille.
Korsimonprosentit, korsimonprosentit...
KEPU PETÄÄ AINA mut,nyt kepu on alkanut pettää itseäänkin...