Kaupunginjohtajat palkkaneuvottelujen

Turun kaupunginjohtajat aloittivat uudet palkkaneuvottelut hulppealla päänavauksella, parhaat yli 1500 euron kuukausittaisilla (!) kuoppakorotuksilla. Kaiken kukkuraksi kaupungin johtavan eliitin palkka sidottiin yksityissektorin palkkaindeksiin, joten he siltäkin osin saavat korvauksen automaattisesti!

Kaukaa perässä tulevat kaupungin työläiset. Heidän nyt sovittu palkan korotus ei riitä edes jo tapahtuneen ja tiedossa olevan inflaation korvaamiseen. Yleinen kaupungin virkailijan palkankorotus kuukaudessa asettunee bruttona enimmilläänkin noin 20 ja 30 euron kieppeille - johtajia tietenkin lukuunottamatta.

Kuntatyönantajan neuvottelijoilla oli julkisuudessa vaikeuksia pidättää nauruaan, kun he ilmoittivat, että tällä tällä sopimuksella sitten kai on tultava toimeen. Eikä ihme, kun näin halvalla päästiin. Pelko työnanatajapuolella oli kova: kunnat kun eivät ole "pystyneet" korottamaan virkakunnan palkkaa muiden työntekijöiden vauhdilla enää kymmeniin vuosiin ja ovatkin korotukset jääneet liki puoleen muilla sektoreilla tapahtuneesta kehityksestä samana aikana.

EK:tako niin pelästyttiin, kun se ykskantaan ilmoitti, että kohonneet elinkustannukset eivät ole mikään syy vaatia palkankrotuksia? Kuntien nyt ei ainakaan pitäisi maksaa palkkaa lainkaan, koska palkkaraha on suoraan pois kunnan tärkeimpien toimintojen ylläpitämisestä!? Ei ihme, että kunnan ne sektorit, joilla siihen on mahdollisuus, haluavat muuttaa virastonsa liikeperiaatteella toimiviksi osakeyhtiöiksi, joiden työntekijöiden palkkoihin ei kuntien työnantajapuolen sopimusneuvottelijoilla ole osaa ei arpaa. Kyllä kuntalaiset sen kukkarossaan tuotapikaa pian huomaavat!
9336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olkoon kohtuus, että kaupungin työntekijät vihdoin saavat infalaation verran lisää liksaa. Parannus se on pienikin parannus - entiseen eioohon verrattuna?

Äänestä
  • Kuntien palkkasopimukseen saatiin viime metreillä lisättyä ns. kertakorvaus. Se tarkoittaa, että Vapuksi jaetaan ylimääräinen vappuraha, joka ensin oli tarkoitus jakaa kaikille samansuuruisena. Kokouksessa parhaiten lobbailivat kuitenkin lääkärit, jotka saivat - yllätys yllätys - suurimman kertakorvauksen 250 euroa, seuraavaksi tulevat sitten opettajat 140 euron vappurahallaan. Tavalliselle kunnan puurtajalle jaettavaa jäi enää 100 euroa per nuppi. Useimmat pätkätyöläiset, jotka ehken eniten olisivat olleet vappurahan tarpessa, jäivät ilman. Kertakorvauksen ulkopuolelle nimittäin jäivät sellaiset työntekijät, jotka eivät ole olleet vähintään kolmea kuukautta kunnan palkkalistoilla juuri ennen Vappua!

    Tasapuolista eikö totta? Itse palkkaratkaisukin kun jo oli prosenttiperustainen, eli eniten ansaitsevat, kuten lääkärit ja kunnan ylin johto, saivat muutoinkin isomman rahakasan palkkapussinsa tilkkeeksi. Missähän neuvottelun tuoksinassa piileksivät meidän siivoojien ja laitosapulaisten lobbarit? Kai mekin saamma vain todeta, että tämän kanssa sitten vaan on elettävä!

    Äänestä

  • 250 €! kirjoitti:

    Kuntien palkkasopimukseen saatiin viime metreillä lisättyä ns. kertakorvaus. Se tarkoittaa, että Vapuksi jaetaan ylimääräinen vappuraha, joka ensin oli tarkoitus jakaa kaikille samansuuruisena. Kokouksessa parhaiten lobbailivat kuitenkin lääkärit, jotka saivat - yllätys yllätys - suurimman kertakorvauksen 250 euroa, seuraavaksi tulevat sitten opettajat 140 euron vappurahallaan. Tavalliselle kunnan puurtajalle jaettavaa jäi enää 100 euroa per nuppi. Useimmat pätkätyöläiset, jotka ehken eniten olisivat olleet vappurahan tarpessa, jäivät ilman. Kertakorvauksen ulkopuolelle nimittäin jäivät sellaiset työntekijät, jotka eivät ole olleet vähintään kolmea kuukautta kunnan palkkalistoilla juuri ennen Vappua!

    Ei taida tulla tilille?Muutamalla sentillä tuota tukea päivää kohti nostettiin vuoden alusta.

    Ei kukaan tule toisten puolesta lobbaamaan.

    Äänestä

  • aktiivisuutta... kirjoitti:

    Outokummun johtaja oli neuvotellut itselleen erorahaa noin 2 miljoonaa euroa jäädessään eläkkeelle 59-vuotiaana, minkä jälkeen hän sen lisäksi alkaa saada varsinaista eläkettä 500 000 euroa vuodessa!

    Täytyy tunnustaa, että taitoni tyällaiseen lobbaamiseen eivät riitä. Sampojohtaja Nalle W. sanoi tämän kuultuaan, ettei hän lainkaan ihmettele miestä kun päätti jäädä eläkepäivistään nauttimaan. Nalle ei löyutänyt yhtäkään syytä miksi tässä tilanteesa olisi kannattanut jäädä töihin vielä vuosiksi!? En kyllä minäkään...

    Äänestä

  • aktiivisuutta... kirjoitti:

    Ei kukaan tule toisten puolesta lobbaamaan.

    Jos olisin tiskirätti kourassa mennyt vaatimaan 250 euroa ylimääräistä Vapun juhlintaani, johan olisi neuvotteluhuoneen käytävillä herrojen naurua piisannut!

    Äänestä

  • sulkeneet... kirjoitti:

    Jos olisin tiskirätti kourassa mennyt vaatimaan 250 euroa ylimääräistä Vapun juhlintaani, johan olisi neuvotteluhuoneen käytävillä herrojen naurua piisannut!

    Kaikkiista parempi olis, jos kaikki köyhät saataisiin pakkopaitoihin hullujen huoneisiin! Lakkaisi saatana, iänikuinen ruikutus.

    Äänestä

Muutamissa muissa maamme kaupungeissa ns. tulospalkkiota jaettiin tasaisesti koko henkilökunnalle kiitoksena maltillisista palkkatoivomuksista ja vapaaehtoisesti käytetyistä talkoovapaapäivistä. Rahaa kertyi toistasataa per nenä! Turussa tuo raha - ylläri ylläri - jakautui tasaisesti kaupungin ylimmän johdon kukkaroihin - vaikkeivät edes esimerkiksi palkallisia vapaita suostuneetbkäyttämäänkään... heille rahaa kertyi toista tonnia per nenä ja vielä kuukausittain!

Äänestä

Kuntasektorin ongelma ei ole muutaman kovapalkkaisen iso liksa. Ongelma on, että Suomessa maksetaan yksinkertaisista suoritusportaan töistä eurooppalaisittain aivan liikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

päänavaaja? kirjoitti:

Turun kaupunginjohtajat aloittivat uudet palkkaneuvottelut hulppealla päänavauksella, parhaat yli 1500 euron kuukausittaisilla (!) kuoppakorotuksilla. Kaiken kukkuraksi kaupungin johtavan eliitin palkka sidottiin yksityissektorin palkkaindeksiin, joten he siltäkin osin saavat korvauksen automaattisesti!

Kaukaa perässä tulevat kaupungin työläiset. Heidän nyt sovittu palkan korotus ei riitä edes jo tapahtuneen ja tiedossa olevan inflaation korvaamiseen. Yleinen kaupungin virkailijan palkankorotus kuukaudessa asettunee bruttona enimmilläänkin noin 20 ja 30 euron kieppeille - johtajia tietenkin lukuunottamatta.

Kuntatyönantajan neuvottelijoilla oli julkisuudessa vaikeuksia pidättää nauruaan, kun he ilmoittivat, että tällä tällä sopimuksella sitten kai on tultava toimeen. Eikä ihme, kun näin halvalla päästiin. Pelko työnanatajapuolella oli kova: kunnat kun eivät ole "pystyneet" korottamaan virkakunnan palkkaa muiden työntekijöiden vauhdilla enää kymmeniin vuosiin ja ovatkin korotukset jääneet liki puoleen muilla sektoreilla tapahtuneesta kehityksestä samana aikana.

EK:tako niin pelästyttiin, kun se ykskantaan ilmoitti, että kohonneet elinkustannukset eivät ole mikään syy vaatia palkankrotuksia? Kuntien nyt ei ainakaan pitäisi maksaa palkkaa lainkaan, koska palkkaraha on suoraan pois kunnan tärkeimpien toimintojen ylläpitämisestä!? Ei ihme, että kunnan ne sektorit, joilla siihen on mahdollisuus, haluavat muuttaa virastonsa liikeperiaatteella toimiviksi osakeyhtiöiksi, joiden työntekijöiden palkkoihin ei kuntien työnantajapuolen sopimusneuvottelijoilla ole osaa ei arpaa. Kyllä kuntalaiset sen kukkarossaan tuotapikaa pian huomaavat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu