Vanhanen rikkoi tuottamuksellisesti virkavelvollisuuttaan

Perustuslakivaliokunta katsoo, että Vanhanen on rikkonut tuottamuksellisesti virkavelvollisuuttaan, mutta valiokunnan mukaan hänen menettelynsä ei ole ollut törkeän huolimatonta eikä perustuslain syyksiluettavuusvaatimus sen vuoksi täyty.

Virkamies olisi vastaavassa tapauksessa saanut vähintään varoituksen tai sakot.
652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jokainen kepulainen on rikollinen.

Äänestä

Toisenlainen kanta hävisi äänestyksen yhdellä' äänellä.

Kyse oli poliittisesta päätöksestä.

Ei paljon painoarvoa.

Jos päätös olisi ollut yksimielinen tai reilulla äänestyserolla tullut voisi ajatella että' olisi muutakin takana kuin politiikkaa.

Äänestä
  • Perustuslakivaliokunnan jäsenet ovat kaikki poliitikkoja ja osa jopa suorassa esimies-alainen suhtessa Vanhaseen.... Lisäksi he kuuluvat vaalirahoituksesta etua saaneisiin puolueisiin, elleivät itsekin ole saaneet tätä vaalirahaa.

    Suomessa tarvittaisiin puolueeton ja poliitikoista riippumaton perustuslakituomioistuin käsittelemään tärkeimpien poliitikkojen tekemisiä ja mahdollisia rikoksia.

    Äänestä

  • Olet väärässä. Perustuslakivaliokunnan päätös oli YKSIMIELINEN. Kokouksen jälkeen lautakunnan kepulaiset jäsenet kuitenkin alkoivat venkoilla kokoushuoneen ulkopuolella. Tämä oli erittäin vastenmielistä vastuunpaikoilua, mutta mitäpä muuta kepulaisilta voi odottaa.

    Äänestä

  • Pitkä muisti kirjoitti:

    Olet väärässä. Perustuslakivaliokunnan päätös oli YKSIMIELINEN. Kokouksen jälkeen lautakunnan kepulaiset jäsenet kuitenkin alkoivat venkoilla kokoushuoneen ulkopuolella. Tämä oli erittäin vastenmielistä vastuunpaikoilua, mutta mitäpä muuta kepulaisilta voi odottaa.

    Tässä vielä linkki:

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/109554-vanhanen-paasi-loysasta-hirresta-”kansalaisten-on-vaikea-ymmartaa”

    Äänestä

Wikileaks paljasti Lipposen maanpetoksen. Niinistön on saanut Novalta ja KMS:ltä henkilökohtaisesti suurimmat lahjukset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Law & Order kirjoitti:

Perustuslakivaliokunta katsoo, että Vanhanen on rikkonut tuottamuksellisesti virkavelvollisuuttaan, mutta valiokunnan mukaan hänen menettelynsä ei ole ollut törkeän huolimatonta eikä perustuslain syyksiluettavuusvaatimus sen vuoksi täyty.

Virkamies olisi vastaavassa tapauksessa saanut vähintään varoituksen tai sakot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu