Jonkkako se

Ennen nykyistä
lainsäädäntöä kynnys ministerivastuuasian käynnistämiseen valiokunnassa oli matala, viiden
kansanedustajan aloite riitti. Se johti järjestelmän selvään väärinkäyttöön puhtaasti poliittisten
tavoitteiden saavuttamiseksi. Esimerkiksi työministeri toisensa jälkeen joutui valiokunnan
käsittelyyn rikosvastuuseen saattamiseksi sen takia, ettei virkavelvollisuutensa rikkoen ollut
poistanut työttömyyttä.
Olin itse mukana ministerivastuutoimikunnassa, jonka ehdotuksen pohjalta nykyiset säännökset
on laadittu. Niissä on pyritty siihen, että kynnys ministerivastuuprosessin käynnistämiseksi olisi
oikealla tasolla. Lain soveltamisessa siihen olisi edelleen syytä pyrkiä.
3. Nyt kynnys vaikuttaakin olevan oikein asetettu. Esillä oleva tapaus nostaa kuitenkin esiin
merkittävän ongelman. Oikeuskansleri Jonkan tulkinnan mukaan hänellä ei ole valtaa
käynnistää poliisitutkintaa esille tulleessa asiassa, vaan asia on heti alkuun kierrätettävä
perustuslakivaliokunnan kautta. Oma asiantuntemukseni ei riitä arvioimaan, onko tämä tulkinta
pakottava. Tässä suhteessa lain selventäminen olisi ilman muuta tarpeen, ja siihen voisi
valiokuntakin nyt ottaa nimenomaisesti kantaa. On tietysti riski, että nykyinen tulkinta tuo
valiokunnan käsittelyyn enemmänkin puolivalmiita asioita, jolloin se kierre. josta viimeksi
haluttiin päästä eroon, uhkaisi toistua.
051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


nyt lähtee > kirjoitti:

Ennen nykyistä
lainsäädäntöä kynnys ministerivastuuasian käynnistämiseen valiokunnassa oli matala, viiden
kansanedustajan aloite riitti. Se johti järjestelmän selvään väärinkäyttöön puhtaasti poliittisten
tavoitteiden saavuttamiseksi. Esimerkiksi työministeri toisensa jälkeen joutui valiokunnan
käsittelyyn rikosvastuuseen saattamiseksi sen takia, ettei virkavelvollisuutensa rikkoen ollut
poistanut työttömyyttä.
Olin itse mukana ministerivastuutoimikunnassa, jonka ehdotuksen pohjalta nykyiset säännökset
on laadittu. Niissä on pyritty siihen, että kynnys ministerivastuuprosessin käynnistämiseksi olisi
oikealla tasolla. Lain soveltamisessa siihen olisi edelleen syytä pyrkiä.
3. Nyt kynnys vaikuttaakin olevan oikein asetettu. Esillä oleva tapaus nostaa kuitenkin esiin
merkittävän ongelman. Oikeuskansleri Jonkan tulkinnan mukaan hänellä ei ole valtaa
käynnistää poliisitutkintaa esille tulleessa asiassa, vaan asia on heti alkuun kierrätettävä
perustuslakivaliokunnan kautta. Oma asiantuntemukseni ei riitä arvioimaan, onko tämä tulkinta
pakottava. Tässä suhteessa lain selventäminen olisi ilman muuta tarpeen, ja siihen voisi
valiokuntakin nyt ottaa nimenomaisesti kantaa. On tietysti riski, että nykyinen tulkinta tuo
valiokunnan käsittelyyn enemmänkin puolivalmiita asioita, jolloin se kierre. josta viimeksi
haluttiin päästä eroon, uhkaisi toistua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu