Poliisiaiheisissa ruotsalaiselokuvissa ja -sarjoissa Svea-mamman huomiin pesiytyneestä järjestäytyneestä rikollisuudesta ei yleensä vaieta. Päpinvastoin sitä tavataan tematisoida niinkin voimakkaasti, että ulkomaalaiselle katsojalle helposti johtuu mieleen kysymys: uskaltaako Ruotsiin enää matkustaa?
Josef Faresin ohjaama "Kopps" tekee tässä poikkeuksen ja on sellaisenaan omiaan palauttamaan katsojan uskon Kansankotiin, mutta lajityypiltään se ei olekaan rikoselokuva, vaan komedia. Siinä viljellään mielikuvia rauhallisesta ja idyllisestä ruotsalaisesta pikkukaupungista, jossa ei tapahdu rikoksia lainkaan. Paikalliselle poliisilaitokselle rikoksettomuus on koitua kohtaloksi, kun se sattuneesta syystä joutuu lakkauttamisuhan alaiseksi. Kun paikalle saapuu keskushallintoon kuuluva tarkastaja, poliisit päättävät lavastaa rikoksen työpaikkojensa pelastamiseksi.
Vaikka Josef Fares onkin libanonilaissyntyinen, hänen otteensa ohjaajana on periruotsalainen. "Kopps" -elokuvaa katsoessa mieleen tulevat Anders Jakobssonin ja Sören Olssonin "Sune"- ja "Bert" -kirjoihin perustuvat televisiosarjat, joissa huumori on omintakeinen sekoitus sitkomia, teini- ja pieruhuumoria sekä hulvatonta jackiechanmaista toimintaa. "Kopps" -elokuvassa tämä toteutuu ennen kaikkea Torkel Peterssonin mainiosti tulkitseman "Benny" -hahmon, elokuvan ehdottoman valopilkun, kautta. Amerikkalaisten kyttäelokuvien suurena fanina Benny haluaisi olla kuin Bruce Willis "Die Hard" -elokuvissa konsanaan, ja rikoksen lavastamisen yhteydessä hän näkee mahdollisuutensa tulleen.
"Kopps" on ehdottoman suositeltava elokuva toiminnantäyteisestä komediasta pitäville sekä niille, joille irvailu machomaisuuteen taipuvaisten miesten kustannuksella on omiaan tarjoamaan makeat naurut. Elokuvassa käytetyt visuaaliset tehosteet ansaitsevat erityismaininnan. Skaalalla 1-10 antaisin tälle elokuvalle arvosanan 8.

Vastaukset 1
Vanhimmat
...elokuva "Faija" oli myös hauskakomedia ruotsin siirtolaiskuvauksena.Fares jatkaa samaa macho irvailua kuin "Kopps" elokuvassa.
Faija elokuvassa kannetaan huolta jälkikasvusta,ja siitä miten se vaikuttaa vanhemmalla iällä ihmisen huolestumiseen yksin olosta.Ohjaus on jälleen rennonoloista tilannekomediaa parhaimmillaan.