Kyllä osuuspankki on luotettava....päätelkää itse
Juttu Lapin Kansasta;
Lapin käräjäoikeus on tänään tuominnut Pohjolan Osuuspankin pankinjohtajan kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä petoksesta.
Tuomio liittyy Pohjolankatu 10:ssä sijaitsevan kiinteistön kauppaan 21.6.2005. Pohjolan Osuuspankki oli kiinteistön myyjä. Pankinjohtaja oli pankin puolesta valmistellut kiinteistön kaupan ja ollut myös toisena kauppakirjan allekirjoittajana.
Pankinjohtaja oli saanut toiselta ostajaehdokkaalta käsiinsä selosteen, jonka mukaan kiinteistöstä otetuissa näytteissä oli sienikasvustoa ja sädesienikasvustoa. Hän ei kuitenkaan ollut kertonut löydöksistä kiinteistökaupan tehneille ostajaehdokkaille.
Käräjäoikeus katsoi, että pankinjohtaja oli tahallaan, Pohjolan Osuuspankin edustajanana ja hankkiakseen Pohjolan Osuuspankille oikeudetonta taloudellista hyötyä, erehdyttänyt asianomistajia ja saanut heidät sitoutumaan kiinteistön kauppaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Maatalouslomittajat juttelevat;
"Voe mahoton, voi hyvänen aika, nunnunnunna"
Toinen;
"No mitä"
Ossuuskassan verkko- ja korttipalvelut ovat toimineet melkein viikon.
Voe mahoton, firman piikkiin
kyllä op:n touhusta Rovaniemen kiinteistöpaupasta tulee kiletämättä mieleen Pirunpelto ohjelma. Samanlaista kähmintää.
kyllä tuo kähmistä kovin tutulta tuntuu. Tuollaista se on osuuspankissa ja kepussa. Ne ei itse sitä enää huomaa