Johan taas !

Jutta Urpilainen: Hidaste pois Venäjän rajalta

SDP haluaisi ajaa voimakkaasti Suomen ja Venäjän kansalaisten viisumivapautta.

- Venäjän ja EU:n välillä on voitu sopia, että diplomaattipassin omaavat henkilöt eivät enää tarvitse viisumia. Tämän lisäksi tavallinen kansa tulisi asteittain ja vastavuoroisesti saattaa viisumivapauden piiriin, sanoi puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilainen

Kai matkarahaakin Venäläisille, kun meillä sitä niin paljon. Ja ilmaiset matkat.
Rosvot pääsisi ihan vapaasti temmeltään.
8132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eikö tuon Urpilaisen voisi lähettää venäjälle? Sopisi oikein hyvin vaikka peräsiperian nkp:n johtoon

"Luottamus" ei kuulu Venäjän pienten naapurimaiden (ml suomalaisten) ja "keskinäinen kunnioitus" Venäjän puolelta kuvaamaan näiden kahdenvälisiä suhteita. Valtettavasti

Äänestä

demarit ovat yrittäneet koko olemasaolonsa ajan.
Sitä vartenhan demarit on Suomeen perustettukin, jotta raja poistettaisiin.
Ensin kun Suomi on saanut rajan auki Ruotsiin ja Norjaan, niin mitäpä tuossa enää olikaan muuta estettä Venäläisten pohjolan "valloitukseen."
Kerran jo joskus kuustkytluvulla eräs aika nuori ihminen kertoi, jotta hänpä on lukenut sellaisia papereita, että Venäjä tulee ottamaan, vielä Ruotsin ja Norjankin haltuunsa, Suomen lisäksi.
Kyllä minä alan tuohonkin kohta uskoa, sillä ei nato ala varmaankaan reuhuamaan, kun se vastaavasti afganistanin rikkaudet pitää itsellään. Siellä nimittäin on ilmeisesti paljonkin sellaista "mineraalia", mitä ensin havitteli Venäjä, ja nyt jenkit.
Jenkit vain pani meidätkin ensin kokkareiden ja demareiden määräyksestä sinne puolestaan sotimaan.

Aika näyttää tuonkin asian todenperäisyyden.
Kyllähän ne saattavat ehkä jo nytkin rahdata sieltä sitä yhtä kiellettyä ainetta, mene ja tiedä.
Kumma se vain on, että sitä on kaikkialla saatavilla, eivätkä muka viranomaiset tiedä mistä sitä tulee.
Vaikuttaa siltä, että kyseessä on niin isojen poikien touhu, ettei sitä yritetäkkään saada aisoihin, vaan päinvastoin suojellaan, ja hyssytellään. Kyllähän siellä taitaa hämärä raha muutenkin vaihtaa omistajaa monella sektorilla, ja korruptio kukoistaa.

Kyllähän tavallista ihmistä kusetetaan ökyrosvojen taholta jatkuvasti. SAK/demaripunaporvarit ovat erikoistuneet työläisten ja köyhien kusettamiseen ketkujen hyväksi, politrukkiensa saadessa siitä toki ruhtinaallisen korvauksen itselleen. Kuten Ahonenkin ylimääräisen eläkkeen, vaikka jo muutenkin sai palkan työstään, ja tietenkinkin eläkkeenkin.
Urpilainenkin nosti vielä palkkansa lisäksi, mikä velvoittaisi jo sinänsä toimimaan kansalaisten puolesta energiarosvoja vastaan, 7000 euron lisätuntipalkan. Eikä takuulla käynyt edes mielessä, että sekin näkyy hinnassa, ahne kun on.

SAK/demarit ovat kaikkein törkeimpiä kusettajia.

Miksikähän SAK/demarit haluavat, että vankiloidenkin on oltava kuin viidentähden hotelleja, ja miksi jatkuvasti lakeja lievennetään. Nythän pannaan vaan "teippi" jalkaan pallon sijasta ja käsketään kotiin lepäämään, mihin sitten toimitetaan täys ylläpito.

Romanialaiset ovat hyvä esimerkki, miten ne toimivat, kun pääsevät vapaasti maahamme.
Ei ne välitä jäävätkö kiinni, koska siitäkin maksetaan jos linnaan joutuu massamme, ja on vielä täys ylöspitokin.
taas jo heidät karkoitetaan, niin kohta ovat täällä takaisin, kunhan ovat välillä käyneet jossain toisessa eu-maassa.

SAK/Demarit ja Kokoomushan meidät ovat EU:hunkin pakolla kusettaneet, joten nauttikaamme, kun saamme jatkuvasti olla varuillamme omaisuutemme sekä itsemme puolesta.

Kyllä tänne saa sitten Urpilainen järjestää myöskin 100.000 poliisia lisää, ja toimia siten, että kaikki vankilapalvelut menee Venäläisten hoidettaviksi, eli luovutaan omistamme, ja ostetaan Venäjältä tuo palvelu.

Ei Venäläine tavallinen ihminen ole ihmistä kummempi, mutta kun siellä on niin paljon ihmisiä, niin onhan siellä varmaan myöskin samassa suhteessa vähintään ketkujakin.

Suomi meni jokasuhteessa aivan retuperälle SAK/demujen hallituskausina.

Urpilaisen olisikin parasta, jos meinaa päästä vielä kontiltaan ylös, että alkaa vaatimaan suureläkkeille kattoa, ja kiireellistä korotusta perusturvaan, ja pienimpiin eläkkeisiin. Jos Urpilainen takaisi, ja lupaisi, että pienin eläke on vuoden päästä tuhat euroa, niin tervemenoa vaan hallitukseen demarit, keskustan ja persujen kaveriksi. No ei sentään, eihän nyt kukaan niin hullu ole, jotta luottaisi SAK/demujen lupauksiin.

Maailma on nyt tällä mallilla, eikä ainakaan parempaan suuntaan muutu SAK/demujen toimesta.

Kyllä Keskustalainen, yhteiskunnalliseen harmoniaan tähtäävä politikointi on minun mielestäni ainoa parantava tekijä nykytilanteeseen.

Äänestä
  • ja hupsis. Pomppaspa ylös, kun hieman avitin.

    Mutta missä on puna-ukkeli, kun ei ole tullut työntämään vauhtia demareiden alämäkeen?
    Näkee että demareiden toimistoissa ja suojatyöpaikoilla käy sontalingot täysillä.
    Soppatykkikin on alkanut jälleen sylkemään rahapanoksia demujen suuntaan, ja SAK/demumafian punatoimittajat maksattavat yhteiskunnalla demarimainoksetkin.
    Kieroa ja suorastaan silmiinpistävää, on SAK/demareiden yhteiskuntakusetus.
    Demurosvoilla pitää maksattaa omat vaalimainoksensa, eikä niitä pidä maksaattaa tv-maksun nimellä katsojilla.
    No demuthan on tottuneet rosvoamaan yhteiskunnalta, ja loisimaan työntekijöiden kustannuksella, sekä kusettamaan köyhiä.
    Myöskin ylisuuren ay-maksun nimellä keräävät kieroudella vaali/puoluetukea miljoonia joka vuosi suoraan ihmisten palkoista, ja vialäpä siten, ettei jäsenen tarvi sitä itse maksaa. Aivan kuin olisi jatkuva ulosotto päällä.
    Tuokin vääryys, mihin pitää saada korjaus. Ei yritys ole mikään SAKdemujen sihteeri. Tuokin on sitä kieroa loisimista.
    Siinähän kävisikin kyllä sitten niin, että loimaan kassaan tulisi suorastaan tungosta, kun ihmiset näkisivät oikein todellisuudessa, kuinka heiltä kusetetaan kymmenkertainen summa loimaan kassaan verrattuna samasta työttömyysturvasta.
    Siinä ei varmaan kukaan miettisi, maksanko tonnin vai satasen samasta tuotteesta.

    Äänestä

ajan ja SUOMEN maata myydään kokoajan venäläisille! viikko sitten stubbi sanoi asian hallituksen puolesta, mutta yksikään kepuapina ei täällä reakoinut asiaan kuin vasta nyt!! ootte te uskomatonta sakkia!!

Äänestä

demarien ja persujen syyksi vaikka olette kepuloiset itse töppäilleet 4v hallituksessa!
VIISUMIVAPAUDESTAKIN ENSIMMÄISENÄ PUHUI KEPUHALLITUS EI URPILAINEN!!

Äänestä
  • Jutta Urpilainen: Hidaste pois Venäjän rajalta

    SDP haluaisi ajaa voimakkaasti Suomen ja Venäjän kansalaisten viisumivapautta.

    Äänestä

  • opi ja omaksu kirjoitti:

    Jutta Urpilainen: Hidaste pois Venäjän rajalta

    SDP haluaisi ajaa voimakkaasti Suomen ja Venäjän kansalaisten viisumivapautta.

    lue sitten tuolta (julkaistu 7.2.2011);

    http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/Venäjä innostui Antaako Stubb Karjalalle viisumivapauden/art-1288367589254.html


    YRITÄ KEPULI EDES PIKKUISEN PYSYÄ TOTUUDESSA VAIKKA SE SULLE ON VAIKEAA!!

    Äänestä

  • hätäännyksissän olettaa saavan tuollakin konstilla ääniä, omimalla kepun ehdotuksen omakseen. Olette te demut eri pellejä.
    No, kerroppa miksi se nyt sinullekin kelpaa, kun kot kot Urpilainen sitä ehdottaa? Aikaisemminhan olit vastaan koko ajatusta.
    Siksipä tietenkin, kun seuraat kiiluvasilmäsesti SAK/demuja vaikka ne käskis sinut hukuttautumaan kanssaan lentohiekkaan pelkät lipposet jaloissa. Katsos kun kaiken muun ne olisivat jo sinulta vieneet, paitsi paskaset aatekengänsä. Eivät kelvanneet edes niille itselleen hyödyttöminä saastoina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Urpilaista > kirjoitti:

Jutta Urpilainen: Hidaste pois Venäjän rajalta

SDP haluaisi ajaa voimakkaasti Suomen ja Venäjän kansalaisten viisumivapautta.

- Venäjän ja EU:n välillä on voitu sopia, että diplomaattipassin omaavat henkilöt eivät enää tarvitse viisumia. Tämän lisäksi tavallinen kansa tulisi asteittain ja vastavuoroisesti saattaa viisumivapauden piiriin, sanoi puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilainen

Kai matkarahaakin Venäläisille, kun meillä sitä niin paljon. Ja ilmaiset matkat.
Rosvot pääsisi ihan vapaasti temmeltään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu