Kehä 3 kävelykaduksi!

kukkahattusetä

Alkoi jarruttelu kehä 3lla.
Ja ensimmäinen käsittämätön peräänajo jo nähty liiikennekameran kieppeillä. Liikenne mennyt todella hermostuneeksi ja pingoittuneeksi tiellä. On saatu ajaminen stressaavaksi näiden tolppien avulla !
Aikaisemmin kun ajoin lähes koko väylän läpi ei tarvinnut koskea jarruun kuin tietöiden kohdalla, nyt sitä poljettiin varmasti sata kertaa kun edellä ajavat pomppasivat jarrulle vähän väliä vaikka nopeus olikin lain mukainen.
Oma ehdotukseni on että muutetaan kehä3 kävelykaduksi niin saamme onnettomuustilastot kauniiksi.
Ja rakennetaan töyssyt kilometrin välein.

124

4067

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oliko parempaa

      Mummut kompastuu niihin töyssyihin, mites sitten suut pannaan.

      • Mumppa

        Ja mitäs sitten suuhun pannaan -mummonliha pullia

      • =DDDDDD
        Mumppa kirjoitti:

        Ja mitäs sitten suuhun pannaan -mummonliha pullia

        mummonlihapullia, eikä mummon lihapullia? =D

      • Nyrkkipuimuri

        Ainahan sitä sanotaan, että elämää on Kehä III:n ulkopuolellakin. Jos maalainen tyrii, kaupunkilainen sanoo, ettei tuota voi tapahtua kuin Kehä III:n pohjoispuolella. Vastavuoroisesti maalainen huudahtaa, että noin älytöntä ei tapahdu kuin Kehä III:n sisäpuolella. Tämä tie on kahden maailman raja, kuin universumin polku, kuin sateenkaari, kuin linnunrata. Mikään inhimillinen rajoitus ei saa tätä tietä koskettaa.
        Ja nyt pitäisi noudattaa liikennesääntöjä. Anna mun kaikki kestää! Kenen pään menoksi tämäkin on taas keksitty.
        Mikään ei ole kuin ennen. 2000 liikennerikkomusta yhtenä päivänä. Missään muualla ei tietenkään, kuin Kehä III:lla. Sehän ei ole tie. Se on instituutio.
        Siksi se pitää oitis muuttaa kävelykaduksi, jolla mummut kompuroi. Muuta välimuotoa ei tietenkään ole. Kuka voisikaan vaatia ajokortin omaavilta autoilijoilta liikennesääntöjen noudattamista Kehä III:lla. Ei tätä voi tapahtua.

      • ORVELLImies

        JA VAALIEN JÄLKEEN TULEVAT TIE- JA RUUHKAMAKSUT SEKÄ KAMERAVALVONTAA LISÄTÄÄN KAIKILLE PÄÄTEILLE

        VALTION KASSAAN LISÄÄ RAHAA VAIKKA VÄKISIN SAKOTTAMALLA !!

        MIETTIKÄÄ KETÄ ÄÄNESTÄTTE ?

      • kuitenkaan
        ORVELLImies kirjoitti:

        JA VAALIEN JÄLKEEN TULEVAT TIE- JA RUUHKAMAKSUT SEKÄ KAMERAVALVONTAA LISÄTÄÄN KAIKILLE PÄÄTEILLE

        VALTION KASSAAN LISÄÄ RAHAA VAIKKA VÄKISIN SAKOTTAMALLA !!

        MIETTIKÄÄ KETÄ ÄÄNESTÄTTE ?

        Eikös väkisin sakottamista olisi, jos joku pakotettaisiin rikkomaan lakia ja sitten sakotettaisiin?

        Kyllä kait vielä ainakin saa ihan itse valita, haluaako sakkoja vai ei.

      • GrandeA
        kuitenkaan kirjoitti:

        Eikös väkisin sakottamista olisi, jos joku pakotettaisiin rikkomaan lakia ja sitten sakotettaisiin?

        Kyllä kait vielä ainakin saa ihan itse valita, haluaako sakkoja vai ei.

        Kolme kuvaa ja kortti kuukaudeksi kuivamaan näin on tai neljä kahdenvuoden aikana

    • siellä haluaa kävellä :-)
      kun töyssyjäkin vain km-n välein

    • aamuin illoin III:ll

      Meinasin itsekin ajaa edellä ajavan perään, kun veti n. 90 nopeudesta 70 km/h. En muista Kehällä sattuneen juurikaan onnettomuuksia, mutta nyt saatiin valtiolle tuloautomaatti ja aamuliikenteeseen yksi uusi stressitekijä. Kiitos.

      • itse positiivisuus

        Nythän sitä työllistyy hinureidenkin kuljettajat, kolarikorjaamot, vakuutustarkastajat, automaalaarit, palokunta, sairaankuljettajat (myös yksityiset firmat), lemminkäinen (töyssyjen rakentelussa), uutistoimittajat, lääkäri, hoitajat, ensiavut, hautausurakoitsijat, hautaustoimistot, kukkakaupat, puusepät jne jne. Ainoastaan positiivinen juttu nuo uudet valvontahärdellit.

      • itse positiivisuus
        itse positiivisuus kirjoitti:

        Ettö yläpeukutan oman kommenttini

      • Itse positiivisuus
        itse positiivisuus kirjoitti:

        Nythän sitä työllistyy hinureidenkin kuljettajat, kolarikorjaamot, vakuutustarkastajat, automaalaarit, palokunta, sairaankuljettajat (myös yksityiset firmat), lemminkäinen (töyssyjen rakentelussa), uutistoimittajat, lääkäri, hoitajat, ensiavut, hautausurakoitsijat, hautaustoimistot, kukkakaupat, puusepät jne jne. Ainoastaan positiivinen juttu nuo uudet valvontahärdellit.

        Suomen kestävää kehitystä!

      • takametsien mies

        tartteeko sitä ajaa toisen perseessä kiinni? eiks autokoulun opit oo menny perille vai pitäskö ottaa kortti pois ja käydä kertaamassa? 90 vauhdissa pitäis olla vähintään 100 metriä väliä edellä ajavaan.. kuivalla, lämpimällä asfaltilla meinaan.. että sitte tuol loskapaskassa ja liukaalla pitäs olla sit aikalailla reilusti enemmän turvaväliä..

        Pitäs viel peltipoliisien lisäksi laittaa oikeet poliisit tarkkailemaan turvavälejä.. siitä sitä vasta rahaa ropisiskin, kun jokainen "kehäläinen" ajaa 2 metrin päässä edellä menevän puskurista.. Ja kyllä, liian lähellä ajamisesta todellakin lain mukaan kuuluu sakottaa!

      • kuljettaja-11

        Ajoit liian lähellä edellä ajavaa.

      • lentomörsky
        takametsien mies kirjoitti:

        tartteeko sitä ajaa toisen perseessä kiinni? eiks autokoulun opit oo menny perille vai pitäskö ottaa kortti pois ja käydä kertaamassa? 90 vauhdissa pitäis olla vähintään 100 metriä väliä edellä ajavaan.. kuivalla, lämpimällä asfaltilla meinaan.. että sitte tuol loskapaskassa ja liukaalla pitäs olla sit aikalailla reilusti enemmän turvaväliä..

        Pitäs viel peltipoliisien lisäksi laittaa oikeet poliisit tarkkailemaan turvavälejä.. siitä sitä vasta rahaa ropisiskin, kun jokainen "kehäläinen" ajaa 2 metrin päässä edellä menevän puskurista.. Ja kyllä, liian lähellä ajamisesta todellakin lain mukaan kuuluu sakottaa!

        jonot alkavat silloin jo Kirkkonummelta ja loppuvat Lahden väylälle:.. Jos 100 m väliä, niin pitäisi aloittaa työmätka jo klo 4.00, että pääsis lentokentälle töihin klo 7.

        Täytyy sanoa, että oli tänään kaikkein turvattomin matka töihin, kun piti koko ajan pelätä milloin joku vetää edessa jarrut pohjaan. Olisi saanut olla kamerat laittamatta.

      • onkin
        lentomörsky kirjoitti:

        Kannattais varmaan poistaa autoista jarrut kokonaan, niin ei tarviis pelätä?

      • Mopokuski

        Kyl tos 10v sit yks tollo ajoi perään diskisn nesteet valois
        mutta en kyl kovin monta kolaria ole siel nähnyt ajanut
        sitä yli 30v aamuin illoinaamise
        Mut tilastohan kertoo sen emävaleen yleensä kun se oliein
        muokataan tulkitaan
        Kysehän on palkästään vation kassavajeen koraukesta
        Nämä nopeus rajoitukset et puututaan 3 km ylitykseen
        työllistää poliisin,
        Oikeat rikollisest voi mellastaa vapaasti kun ei ole redusseja
        niiden jahtaamiseen kun työvoma sidotaan selvittämään kukana
        sitä koslaa ajoi
        Tämä tuloshakuisuus auoilijatta saadaan se sakko perittyä mut
        pummi ei sitä maksa ja kai ei tarvii sovittaa enää isumallakaan
        Eduskuntab poliisi johto teki diilin mil kassaa paikataan
        Ja äänestäjät äänesti nämä kumilemasimet sinne hyväksymään lain
        Kun auton nopesmittari on sutaan antava laite rengaskoko paine
        ajonopeus kuorma mittari virhe ja nyt vedettiin tekiikasta mitään
        tietävien mukaan 0 toleranssi
        Poliisi kirjoitaa kirallisen humautuksen varoituskesn jokaiselle joka
        ei ylitä sakotus rajaa sekä kutsuu nyt ne vajaa 2000 kulusteluun
        Joten kyl duunia pissaa näiden rikollisten jahtaamisessa joista
        oikein selvät kuvat.ei tarvi etsiä sitä errät ta sivan syöstäjää
        joka muutekin on pa eikä siltä mitään saa
        Muuten reilu ylinopeus yöllä on pamepi rikos kun raaka pahoinpitely
        missä jopa syytön uhri voi vamautua
        Kaikki ei olle Herllineitä jotka voi kärsiä vammat nanoisaa,ei juten saanut senniäkään
        Vanha tuomarin ohje mikä ole olikeus ja kohtuus pitäis laittaa uudelleen harkintaan
        Ps muuten virolaiset venäläiset ulkomaaliset ei maksa ylinopeus sakkoja
        Kosaka Suomen poliisi eikä kukaan mukaan pääse Viron Ajoneuvo rekisteriin
        Sama taitaa olla muidekin suhteen

      • Turvaton

        Myös jonossa on ajettava niin, että pystyy pysähtymään ajoissa. Tilaa seuraavaan autoon kutsutaan turvaväliksi. On tietysti Kehä III:lla tuntematon, koska sillä on omat ajajansa ja sääntönsä.

      • Ohimenoa

        "Kehä III on onnettomuustiheydeltään Suomen kolmanneksi vaarallisin tie. Sillä tapahtuu vuosittain keskimäärin 250 onnettomuutta, joista 33 johtaa henkilövahinkoon. Kehä III vaarallisempia tieosuuksia ovat Suomessa Kehä I ja Maantiekylä."

        Iltapäivälehdetkin menevät mukaan päättäjien masinoimaan estokulttuuriin. Kaikesta jaksavatkin.
        Muka vaarallinen tie! Hah. Sitten se vaaralliseksi muuttuukin, kun kaikki ajavat nopeusrajoitusten mukaan ja sitten joku kiireinen alkaa ohittaan. Siinä ei kunniankukko tule laulamaan. Kyllä se vaan on parempi, että kaikki ajavat yhteisesti sovittua ylinopeutta. Hidastelijat ojaan.

      • Nojoo..

        70? Ja meinasit ajaa perään kun toinen jarrutti ylinopeudesta...
        Ole hyvä ;)

      • poju59
        takametsien mies kirjoitti:

        tartteeko sitä ajaa toisen perseessä kiinni? eiks autokoulun opit oo menny perille vai pitäskö ottaa kortti pois ja käydä kertaamassa? 90 vauhdissa pitäis olla vähintään 100 metriä väliä edellä ajavaan.. kuivalla, lämpimällä asfaltilla meinaan.. että sitte tuol loskapaskassa ja liukaalla pitäs olla sit aikalailla reilusti enemmän turvaväliä..

        Pitäs viel peltipoliisien lisäksi laittaa oikeet poliisit tarkkailemaan turvavälejä.. siitä sitä vasta rahaa ropisiskin, kun jokainen "kehäläinen" ajaa 2 metrin päässä edellä menevän puskurista.. Ja kyllä, liian lähellä ajamisesta todellakin lain mukaan kuuluu sakottaa!

        Kouvolan ja kotkan välillä rekat ajaa aivan henkilöauton takapuskurissa kiinni,eihän siinä uskalla jarrutella,koska rekka jyrää,käy huonommin sine olis saatava valvontaa,vai ovatko rekat poliisin erityissuojelussa.

      • Nasta lautaan
        poju59 kirjoitti:

        Kouvolan ja kotkan välillä rekat ajaa aivan henkilöauton takapuskurissa kiinni,eihän siinä uskalla jarrutella,koska rekka jyrää,käy huonommin sine olis saatava valvontaa,vai ovatko rekat poliisin erityissuojelussa.

        Niillä on kiire Kehä III:lle.

      • ring 3
        takametsien mies kirjoitti:

        tartteeko sitä ajaa toisen perseessä kiinni? eiks autokoulun opit oo menny perille vai pitäskö ottaa kortti pois ja käydä kertaamassa? 90 vauhdissa pitäis olla vähintään 100 metriä väliä edellä ajavaan.. kuivalla, lämpimällä asfaltilla meinaan.. että sitte tuol loskapaskassa ja liukaalla pitäs olla sit aikalailla reilusti enemmän turvaväliä..

        Pitäs viel peltipoliisien lisäksi laittaa oikeet poliisit tarkkailemaan turvavälejä.. siitä sitä vasta rahaa ropisiskin, kun jokainen "kehäläinen" ajaa 2 metrin päässä edellä menevän puskurista.. Ja kyllä, liian lähellä ajamisesta todellakin lain mukaan kuuluu sakottaa!

        Ootko ikinä ajanu autoa kehällä??? Varmaa kinttu mettä polulla onnistuu se 100m ja miks ei vaikka 1km turvaväli. Ruuhka aikana ihan mahdotonta pitää sellasta turva välii ku kato rampeilta tulee lisää autoja siihen tielle. Mitäö noihin kamera tolppiin tulee ni massii valtioin kassaa vaa, otetaa kaikki fyrkka pois kulkemasta. Jos siin kehäl ajetaa muutama kolari vuodes ni so what, himaa on moni kuollu kans. Nyt tolppien kans tulee enemmään kolareita, onneks ei oo pakko ajaa kehääääää

      • -sepi
        itse positiivisuus kirjoitti:

        Nythän sitä työllistyy hinureidenkin kuljettajat, kolarikorjaamot, vakuutustarkastajat, automaalaarit, palokunta, sairaankuljettajat (myös yksityiset firmat), lemminkäinen (töyssyjen rakentelussa), uutistoimittajat, lääkäri, hoitajat, ensiavut, hautausurakoitsijat, hautaustoimistot, kukkakaupat, puusepät jne jne. Ainoastaan positiivinen juttu nuo uudet valvontahärdellit.

        Vaan eipä ole kauan.

        Jossei saada liikennemäärillä ruuhkaa aikaan, niin sitten liikennejärjestelyillä, vaikka väkisin.

        Kukahan pallopää keksi laittaa suojatiet liikenneympyrän eteen??.

        Poistuttaessa annetaan tilaa jalankulkijalle ja ympyrä pysähtyy siksi aikaa, aika vekkulisti ajateltu. Tän täytyy olla sitä sujuvaa liikennettä, yksi liikkuu ja muut ei.

        Onhan se hyvä että liikenneministeri ajattelee hoitsujen ym työpaikkoja, ainoa että unohdit niiden olevan kohta enimmäkseen ulkomaalaisia (lääkärit, hoitajat, kuskit mm).

        Muutenkin tämä nopeuskyttäily on hanurista. Jos turvaa haetaan, pitää nopeusrajoituksen olla 10, mieluummin 0 ja _silti_ näitä kolareita tapahtuu.

        Mutta esim turvavälit, auton yleinen toimivuus (kaikki valot edessä ja takana), lasit skrapattu ,eikä se pieni tirkkari etulasissa (ja ne 20 cm lumikasat katoilla ajavat sakottaisin myös heti), renkaat kunnossa (kulutuspinta). Kyllä nämähän tulee sitten katsastuksessa, sitten joskus.

        Enemmän hakisin vastuuseen päättäjät, jotka antavat lemminkäisen yms juippien tehdä ajotietä sellaisesta kurasta kuin nykyään. Ei ennen vaan tiehen tullut ketunkoloja niinkuin nyt on (enkä puhu mistään 5x5 kolosta, vaan kunnon 20-50x20-1m jossa syvyys 2-5 cm. Joojoo rekat ja nastarenkaat, jep jep.

        Samaten autokantaan sekä verotukseen Oikeasti ympäristöä ym suosivaa ajattelua, eikä taas yksi uusi kusetus lisää (niinkuin tämä 10 litku, joka vie tehoista 10% ja maksaa 2 snt litra vähemmän, ei helv..

        Jäämme odottelemaan enää Eco renkaita jotka valmistetaan oljista ja pas.... ja jotka ovat pakollisia vuonna 2020.

      • -sepi
        Mopokuski kirjoitti:

        Kyl tos 10v sit yks tollo ajoi perään diskisn nesteet valois
        mutta en kyl kovin monta kolaria ole siel nähnyt ajanut
        sitä yli 30v aamuin illoinaamise
        Mut tilastohan kertoo sen emävaleen yleensä kun se oliein
        muokataan tulkitaan
        Kysehän on palkästään vation kassavajeen koraukesta
        Nämä nopeus rajoitukset et puututaan 3 km ylitykseen
        työllistää poliisin,
        Oikeat rikollisest voi mellastaa vapaasti kun ei ole redusseja
        niiden jahtaamiseen kun työvoma sidotaan selvittämään kukana
        sitä koslaa ajoi
        Tämä tuloshakuisuus auoilijatta saadaan se sakko perittyä mut
        pummi ei sitä maksa ja kai ei tarvii sovittaa enää isumallakaan
        Eduskuntab poliisi johto teki diilin mil kassaa paikataan
        Ja äänestäjät äänesti nämä kumilemasimet sinne hyväksymään lain
        Kun auton nopesmittari on sutaan antava laite rengaskoko paine
        ajonopeus kuorma mittari virhe ja nyt vedettiin tekiikasta mitään
        tietävien mukaan 0 toleranssi
        Poliisi kirjoitaa kirallisen humautuksen varoituskesn jokaiselle joka
        ei ylitä sakotus rajaa sekä kutsuu nyt ne vajaa 2000 kulusteluun
        Joten kyl duunia pissaa näiden rikollisten jahtaamisessa joista
        oikein selvät kuvat.ei tarvi etsiä sitä errät ta sivan syöstäjää
        joka muutekin on pa eikä siltä mitään saa
        Muuten reilu ylinopeus yöllä on pamepi rikos kun raaka pahoinpitely
        missä jopa syytön uhri voi vamautua
        Kaikki ei olle Herllineitä jotka voi kärsiä vammat nanoisaa,ei juten saanut senniäkään
        Vanha tuomarin ohje mikä ole olikeus ja kohtuus pitäis laittaa uudelleen harkintaan
        Ps muuten virolaiset venäläiset ulkomaaliset ei maksa ylinopeus sakkoja
        Kosaka Suomen poliisi eikä kukaan mukaan pääse Viron Ajoneuvo rekisteriin
        Sama taitaa olla muidekin suhteen

        Säästövinkki: liisaa auto virosta vuodeksi:

        miinukset:
        -suomi menettää verotuloja

        plussat:
        Aika lailla halvempi kuin suomessa, ja kuten liisareissa yleensä, kaikki toimii.
        Ilmaiset nopeussakot suomessa (peltipoliisit)
        ilmaiset nopeussakot suomessa (ei peltipoliisi, pitää opetella pari sanaa viroa, vaikka jotain rakettimoottoriin liittyvää, joita ei opeteta alkeiskursseilla, sitä litaniaa vaan pollarille)
        ilmainen parkkipaikka koko suomen alueella (voit jättää melkein eduskuntatalon portaille)

        joo aika selvä.

      • muuallahan
        -sepi kirjoitti:

        Vaan eipä ole kauan.

        Jossei saada liikennemäärillä ruuhkaa aikaan, niin sitten liikennejärjestelyillä, vaikka väkisin.

        Kukahan pallopää keksi laittaa suojatiet liikenneympyrän eteen??.

        Poistuttaessa annetaan tilaa jalankulkijalle ja ympyrä pysähtyy siksi aikaa, aika vekkulisti ajateltu. Tän täytyy olla sitä sujuvaa liikennettä, yksi liikkuu ja muut ei.

        Onhan se hyvä että liikenneministeri ajattelee hoitsujen ym työpaikkoja, ainoa että unohdit niiden olevan kohta enimmäkseen ulkomaalaisia (lääkärit, hoitajat, kuskit mm).

        Muutenkin tämä nopeuskyttäily on hanurista. Jos turvaa haetaan, pitää nopeusrajoituksen olla 10, mieluummin 0 ja _silti_ näitä kolareita tapahtuu.

        Mutta esim turvavälit, auton yleinen toimivuus (kaikki valot edessä ja takana), lasit skrapattu ,eikä se pieni tirkkari etulasissa (ja ne 20 cm lumikasat katoilla ajavat sakottaisin myös heti), renkaat kunnossa (kulutuspinta). Kyllä nämähän tulee sitten katsastuksessa, sitten joskus.

        Enemmän hakisin vastuuseen päättäjät, jotka antavat lemminkäisen yms juippien tehdä ajotietä sellaisesta kurasta kuin nykyään. Ei ennen vaan tiehen tullut ketunkoloja niinkuin nyt on (enkä puhu mistään 5x5 kolosta, vaan kunnon 20-50x20-1m jossa syvyys 2-5 cm. Joojoo rekat ja nastarenkaat, jep jep.

        Samaten autokantaan sekä verotukseen Oikeasti ympäristöä ym suosivaa ajattelua, eikä taas yksi uusi kusetus lisää (niinkuin tämä 10 litku, joka vie tehoista 10% ja maksaa 2 snt litra vähemmän, ei helv..

        Jäämme odottelemaan enää Eco renkaita jotka valmistetaan oljista ja pas.... ja jotka ovat pakollisia vuonna 2020.

        ne suojatiet ei vissiin aiheuta pysähtymisiä autoille?

        "Kukahan pallopää keksi laittaa suojatiet liikenneympyrän eteen??."

        Mihinkäs olisit itse sijoittanut suojatiet?

      • varmaan
        -sepi kirjoitti:

        Säästövinkki: liisaa auto virosta vuodeksi:

        miinukset:
        -suomi menettää verotuloja

        plussat:
        Aika lailla halvempi kuin suomessa, ja kuten liisareissa yleensä, kaikki toimii.
        Ilmaiset nopeussakot suomessa (peltipoliisit)
        ilmaiset nopeussakot suomessa (ei peltipoliisi, pitää opetella pari sanaa viroa, vaikka jotain rakettimoottoriin liittyvää, joita ei opeteta alkeiskursseilla, sitä litaniaa vaan pollarille)
        ilmainen parkkipaikka koko suomen alueella (voit jättää melkein eduskuntatalon portaille)

        joo aika selvä.

        samalla vuokrata myös ajokortti Virosta?

      • Oletko teini???
        lentomörsky kirjoitti:

        jonot alkavat silloin jo Kirkkonummelta ja loppuvat Lahden väylälle:.. Jos 100 m väliä, niin pitäisi aloittaa työmätka jo klo 4.00, että pääsis lentokentälle töihin klo 7.

        Täytyy sanoa, että oli tänään kaikkein turvattomin matka töihin, kun piti koko ajan pelätä milloin joku vetää edessa jarrut pohjaan. Olisi saanut olla kamerat laittamatta.

        Otappas joskus aika, kauanko menee isin ajaessa lain mukaan ja sitten kun se ajaa sitä normaali paskahousun menoa!!! Lyönpä vetoa että lain mukaan ajaessa menee jopa nopeammin. Ainakin siinä kehä III:lla ja kirjoitan kokemuksesta!!! Ethän sä sellasta tietenkään usko kun sulla ei vielä ole ajokorttia, mutta ehdotappas isälles kun sillä joskus sattuu selvä päivä...

      • toiveikkaan aatos

        Oliko nopeusrajoitus 70km? Sitä ajaen ei tule peräänajoja. Kai hesalaiset vielä oppivat säännöt:))

      • Bauer Matka Wessa
        toiveikkaan aatos kirjoitti:

        Oliko nopeusrajoitus 70km? Sitä ajaen ei tule peräänajoja. Kai hesalaiset vielä oppivat säännöt:))

        Kehällä satasen nopeusrajoitus, välillä 60,80,50 ja n.100 metriä 70. Ja muistakin vaihtaa se nopeus välittömästi alle suuremman sallitun kun merkki vaihtuu.
        Oli muuten komeat rekan perävaunun jarrutusjäljet kehä kolmosella espoossa tolpan kohdalla :)
        Ps; kehää ajaa vähemmän stadilaiset, enemmän heinäkengät, koska se sijaitsee suurimmaksi osaksi Kirkkonummella, Espoossa ja Vantaalla.....

      • hairy ball
        Oletko teini??? kirjoitti:

        Otappas joskus aika, kauanko menee isin ajaessa lain mukaan ja sitten kun se ajaa sitä normaali paskahousun menoa!!! Lyönpä vetoa että lain mukaan ajaessa menee jopa nopeammin. Ainakin siinä kehä III:lla ja kirjoitan kokemuksesta!!! Ethän sä sellasta tietenkään usko kun sulla ei vielä ole ajokorttia, mutta ehdotappas isälles kun sillä joskus sattuu selvä päivä...

        Iskä vetää höpöheinää,näin meitin kesken siltä on turha kysyä yhtään mitään 60-luvun hippi ja rauhan-miäs näes :D

    • jo vain!

      ...että meidän on niin vaikea ymmärtää nopeusrajoitusten merkitys.
      Kohtuullista olisi, että toisesta ylinopeuskärystä olisi seurauksena kortin menetys vähintään puoleksi vuodeksi ja sen jälkeisestä kärystä ajoneuvo valtiolle.

      Lääkärithän jo puuttunevat ongelmaan jos huomaavat, että asiakas ei näe nopeusrajoituskylttien numeroita.

      • ainokaisa30

        Mistä näitä viisaita aina löytyy jolla kiristää pipo kesälläkin päätä...huh huh. Onneksi näitä on tosi harvassa ;-)

      • CCCP

        Joku kommari vai, jo vain!

      • uso
        CCCP kirjoitti:

        Joku kommari vai, jo vain!

        Espanjassa tuli uusi laki, joka antaa törkeissä ylinopeuksissa poliisille oikeuden
        takavarikoida auto valtiolle.

      • Toyota Tertseli
        uso kirjoitti:

        Espanjassa tuli uusi laki, joka antaa törkeissä ylinopeuksissa poliisille oikeuden
        takavarikoida auto valtiolle.

        Automme edustaa Suomen vanhenevaa autokantaa, jota ei saa myytyä edes Erkille. Jos se sitten kelpaisi vaikka valtiolle..

      • -sepi

        a) Vaarallisimmat ne siellä tiellä on ne 'turvallisimmat', jotka varmuudeksi ajavat -20 kattonopeudesta ja vasemmalla kaistalla
        b) kortittomuus ei ole este ajamiselle.
        c) Jos ylinopeudesta kortti lähtee puoleksi vuodeksi, silloin kannattaa ajella humalassa, koska pääsee 2vko-2kk.
        d) Jos auto uhataan viedä, kannattaa silloin pitää huoli siitä, ettei se ole oma (vaan vaikka 'lainassa' (lue: varastettu))

        Tuo kommenttisi kuvastaa juuri tätä suomalaista on/off (musta/valko) ajattelua.
        on vain sinun mielipide tai se väärä.

        Siksi täällä ei olekaan yhteishenkeä, jolloin jokainen tekee mitä huvittaa. (kun on nähty ettei ketään kiinnosta)
        Aika moni vielä erottaa ne merkit, muttei välttämättä tiedä niiden merkitystä, tai pomon/vaimon/tyttöystävän kanssa käytävä puhelu vie huomion.

      • se menee

        Ei MUN tartte noudattaa nopeusrajoituksia.
        Ei MULLA tartte olla korttia.
        Kyllä MINÄ voin ajaa kännissä.

    • mopooo

      Oli sitten osunut taas, espoossa ennen vanhaa turuntietä, rekka tööttäs toyotan perseeseen.
      Mielestäni kameratolpat ovat kiusantekoa, liikenteen häirintää, liikenteen vaarantamista.
      Kysymys kuuluukin: Halutaanko liikenteestä sujuvaa vai jatkuvia ruuhkia ja kuten kameravalvonnan aikana, kiihdytys/jarrrutus keskisormi esiin? Liikenteessä kuolonuhrit tulevat nousemaan. Kuolinsyy= vitutus!
      Kyllä saadaan tilaa liikenteeltä kun otetaan kaikilta ammattikuljettajilta kortit pois. Kuka sitten ajaa ihmisiä ja tavaroita paikasta toiseen vai istutaanko kaikki mökissä hiljaa?

      • ihmeessä

        tarvii olla jatkuva kiihdytys/jarrutus?

        Jos ajetaan rajoitusten mukaan, niin mikä tekee tarpeen jarrutella/kiihdytellä?

        Kyllä se vika tuohonkin löytyy sieltä ratin ja penkin välistä, ei mistään kameratolpasta.

      • jo vain!

        tätäkin asennevammaa!

      • poju59

        Useimmallahan on kamerakännykkä ja jos kaveri kyydissä,niin eikun videoimaan puskurissaroikkujia,vois lähetellä viranomaisille,katottais johtaisko mihinkään toimenpiteisiin.Mulla ainakin on kamera suunnattu,eikun napista painan,niin perskärpäsen pärstä tallentuu.

      • mk
        ihmeessä kirjoitti:

        tarvii olla jatkuva kiihdytys/jarrutus?

        Jos ajetaan rajoitusten mukaan, niin mikä tekee tarpeen jarrutella/kiihdytellä?

        Kyllä se vika tuohonkin löytyy sieltä ratin ja penkin välistä, ei mistään kameratolpasta.

        Katsoa nopeusmittäria ja se noepus vaiktelee tasakaasullakin 80-100km välillä riippuen siitä on tasainen, alamäki vai ylämäli niin nopeus muuttuu. kameratolpat ovaty vain ihmisten kiusaamista ja häiritsemistä varten ja silla ei ole mitään tekemistä turvallisuuden kanssa ja ku hölmöt ihmiset vielä äänestävät näitä vihreita eduskuntaan niin ne haluavat tehdä liikenteestä mahdillisimman hankalan koska eivät itse omista autoa.

    • kauraa...

      täytyy saada ekuja meille maaseudulle teiden korjaukseen, jotta pistä etelän mies lusikka pohjaan kun kehätietä ajelet.

    • Vähän on järjeä,,,

      Yhtä käsittämätöntä on että joka vuosi unohdetaan että Suomi ei ole "Sahara" vaan joka vuosi tulee talvi ja ensimmäiset liukkaat ja talvirenkaat ovat tallin nurkassa,,,, uutisissa sitten hehkutetaan että onnettomuusauton kuljettaja kertoi liukkauden tulleen yllätyksenä.... että silleen ;)))

    • 310km/h

      Onneksi kohta tulee kesä ja saa ajella prätkällä salamavalojen loisteessa, mikäs sen mukavampaa :D

    • Veijo Esso

      Ennen tuota kamera-automaattia kehä 3:lla ajettiin tiettyä liikennerytmiä, voisi käyttää termiä käytännössä vakiintunut nopeus. Ei tullut NOPEUDESTA johtuvia kolareita. Nyt kun tien varteen iskettiin kameratolppa ihmiset siirsivät huomiotaan itse liikenteestä oman nopeuden seuraamiseen ja johan saatiinkin jo kolareita.
      Ja mistä tämä johtui? Se johtui tietysti siitä, että kehä 3:n vakiintunut nopeus on käytännössä jotain muuta kuin tämän hetken nopeusrajoitukset. Tämän tiesivät toki päättäjätkin ja tajusivat, että rahasampohan se on. Tuolla kameratolpalla ei paranneta liikenneturvallisuutta (päinvastoin) vaan kerätään rahaa. Jos turvallisuutta olisi haluttu parantaa niin olisi muutettu nopeusrajoitukset sellaisiksi, mitä kehä 3:lla on turvallista ajaa (= käytännössä vakiintunut nopeus). Se ei vaan olisi tuonut rahaa valtion kassaan, joten eihän sellaista voinut pitää edes vaihtoehtona..

      • Häkkisen Mika

        Ja miksei tuolla voisi olla vaihtuva rajoitus? Iltasella jos ajaa vaikka kehän miltei päästä päähän niin eihän siellä ole nimeksikään liikennevirtaa. Körötellään sitten 80km/h. Muutenkin kun rajoitukset olisivat hieman enemmän kohdillaan ei niitä ylitettäisi. Motareille esim. 140/150 kesärjoitukset ja loppuisivat nämä ihmepelleilyt. Muutenkin uskomattoman jäykkää ajamista näkee kokoajan Suomessa. Liikennevirtaa edes nyt niin kovin pajoa ole ja silti...

      • katsoo

        toisille vaikeeta tuo autolla ajo. Herranjee jos joutuu tiettyä nopeutta noudattamaan, niin sen takia ajetaan kolareita? Ei voi olla noin vaikeeta. Kannattaisko tollasten tumpeloiden käydä luovuttamassa kortti pois, vois edistää kaik parhaiten turvallisuutta.

      • rm

        tolpilla kerätään vain rahaa, kun on huomattu miten hyvin ne tuottaa.

      • Mää vain
        Häkkisen Mika kirjoitti:

        Ja miksei tuolla voisi olla vaihtuva rajoitus? Iltasella jos ajaa vaikka kehän miltei päästä päähän niin eihän siellä ole nimeksikään liikennevirtaa. Körötellään sitten 80km/h. Muutenkin kun rajoitukset olisivat hieman enemmän kohdillaan ei niitä ylitettäisi. Motareille esim. 140/150 kesärjoitukset ja loppuisivat nämä ihmepelleilyt. Muutenkin uskomattoman jäykkää ajamista näkee kokoajan Suomessa. Liikennevirtaa edes nyt niin kovin pajoa ole ja silti...

        Ei H-vetissä muuttuvia nopeusrajoituksia, kun ei niitä suomessa kokemuksen mukaan pysty säätämään kuin alaspäin.

      • heijaamaton

        Hyvin huomaa kehä-3 kun ajaa vakkari päällä, niin aina tolpan kohdalla joutuu hidastamaan kun edellä ajajat jarruttaa, ja taas tolpan jälkeen vedetään kaulaa lisää. Ei oikein onnistu vakkari päällä ajo. Samoin naurattaa nämä ohittelijat rinnakkaisella kaistalla. Ollaan menossa kovaa ohitse, ja tolpan kohdalla vauhti hidastuu ohittajilla alle rajoituksen. Toivottavasti tulee äkkiä nämä keskinopeus kamerat, niin vähenisi se nopeuden vaihtelu. Samoin voisi useampi autoilija tarkistuttaa se mittain tarkkuus. Omassa autossa tarkistettu, niin en aja alinopeutta. Yleensä pidän sen nopeuden 3-6 km yli rajoituksen.

    • lllp

      Kaahailevat ja jarruttelevat heikkohermokusipäät sen liikenteen sotkee!

      Opetelkaa munapäät lähtemään ajoissa ettei tarvi apinanraivon kanssa kaahailla!

      Ajotaidottomuutenne ja järjettömän kaahaamisen takia ne peltipoliisit sinne on laitettu, oma syynne munapäät!

      • tomppa1969

        Niin onhan se niiden tolppien vika, jos joku jarruttelee turhaa, ajaa liian kovaa tai liian hitaaasti?? Eiköhän se vika ole siellä penkin ja ratin välissä!!

      • pelästynyt jyrsijä
        tomppa1969 kirjoitti:

        Niin onhan se niiden tolppien vika, jos joku jarruttelee turhaa, ajaa liian kovaa tai liian hitaaasti?? Eiköhän se vika ole siellä penkin ja ratin välissä!!

        Ajokortillisia suomessa lienee muutama miljoona, eikö?
        Kun opetat kaikki ajamaan tasaisesti sitä 60,80,70,100 mitä nopeuksia nyt kehällä onkin niin sitten liikenne sujuu hyvin. Onnistutko? Epäilen...
        Totuus kuitenkin on että ei tarvita kuin yksi joka on epävarma nopeusrajoituksesta,mittarin kalibroinnista, tai muuten vaan haluaa ottaa varman päälle ettei tule sakkoa(esim jo 2 pohjalla vuden sisään ja 3 niin kortti pois).
        Ja kun yksi jarruttaa tolpan takia niin kaikki perässä tulevat tekee samoin. Toista se on jossain jängällä kun seuraava perässä tuleva on kilometrien päässä. Täällä kun ajoneuvotiheys on parhaimmillaan yli 20000 autoa tunnissa..
        Kaahauksesta vielä; Kaahauksena pidän jos joku ajaa esim 150km/h satasen alueella. En todellakaan pidä 20km/h hetkittäistä ylitystä kaahauksena.
        Kehä 3 onnettomuus tilastoja jos katsoo, ei löydy varmastikaan pienestä yli/alinopeudesta johtuvia onnettomuuksia. Suurista ylityksistä, tietöistä, traktoreista, huumeista, alkoholista,väsymyksestä sekä piittaamattomuudesta johtuvia kaikki.

      • katsoo
        pelästynyt jyrsijä kirjoitti:

        "Kehä 3 onnettomuus tilastoja jos katsoo, ei löydy varmastikaan pienestä yli/alinopeudesta johtuvia onnettomuuksia. Suurista ylityksistä, tietöistä, traktoreista, huumeista, alkoholista,väsymyksestä sekä piittaamattomuudesta johtuvia kaikki. "

        Kannattais ehkä sinunkin katsoo!

      • pelästynyt jyrsijä
        katsoo kirjoitti:

        Jos tuntuu että olen väärässä, näytä tilasto/tutkimus joka korjaa ajatusvirheeni kehä 3 osalta.

      • katsoo
        pelästynyt jyrsijä kirjoitti:

        Jos tuntuu että olen väärässä, näytä tilasto/tutkimus joka korjaa ajatusvirheeni kehä 3 osalta.

        etä olet oikeassa, näytä tilasto/tutkimus, joka puoltaa ajatusvirhettäsi.

      • katsoo
        katsoo kirjoitti:

        "Kehä 3 onnettomuus tilastoja jos katsoo, ei löydy varmastikaan pienestä yli/alinopeudesta johtuvia onnettomuuksia. Suurista ylityksistä, tietöistä, traktoreista, huumeista, alkoholista,väsymyksestä sekä piittaamattomuudesta johtuvia kaikki. "

        Kannattais ehkä sinunkin katsoo!

        "ei löydy varmastikaan pienestä yli/alinopeudesta johtuvia onnettomuuksia"

        Olet siis sitä mieltä, että yli-/alinopeus ei aiheuta kolareita, mutta rajoitusten mukainen nopeus aiheuttaa? Tä?

      • E7

        Suomen teillä on vain liian matalat nopeudet. Ehtii saamalla surffaa netisssä. Tämäkin visti on kirjoitettu autoillessa koska muuten tyslistyy ratissa.

      • Markatti :)

        No ei kai nyt siellä ole tarkoitus noudattaa yhtään mitään! Korjauksiaksin joka puolella, betoniporsaita ja nuolia sinne tänne. On se ihme, kun siellä onnistutaan kuitenkin ajamaan ylinopeuksilla.
        Taitoa vaatii.

      • Pelkääjän paikka
        tomppa1969 kirjoitti:

        Niin onhan se niiden tolppien vika, jos joku jarruttelee turhaa, ajaa liian kovaa tai liian hitaaasti?? Eiköhän se vika ole siellä penkin ja ratin välissä!!

        Auton rattiin istuva menettää arvostelukykynsä ja aivotoiminta laantuu.
        Kun tien varrelle on ilmestynyt kameratolppia, pelkää niitä niin että ajaa toisen perään.
        Ratin ja istuimen väliin istuvalla käsityskyky ei yllä siihen, että nopeusrajoituksen numero piirtyisi hänen aivoonsa oikein. Se on aina ylitettävä noin 20:lla. Tutkittu juttu, ainakin Kehä III:lla.

        Pelko on niin valtava, että hän alkaa rukoilla, että Kehä III muuttuisi kävelykaduksi. Sallitulla ajonopeudella kun ei aja naapurin erkkikään. Ainakaan Kehä III:lla.

      • lukee
        katsoo kirjoitti:

        "ei löydy varmastikaan pienestä yli/alinopeudesta johtuvia onnettomuuksia"

        Olet siis sitä mieltä, että yli-/alinopeus ei aiheuta kolareita, mutta rajoitusten mukainen nopeus aiheuttaa? Tä?

        Näköjään oli kyse pienestä ali/ylinopeudesta, voisin kai lisätä rajoitusten mukaisen siihen listaan. Muut syyt varmaankin onnettomuuksien suurimmat syyt; kuten kuljettajan kunto(päihteet,terveys yms), tolkuton ylinopeus sekä tolkuton hidastelu ja kiihdytys/jarrutus, mitä nämä tolpat mm aiheuttavat....

      • katsoo
        lukee kirjoitti:

        "tolkuton hidastelu ja kiihdytys/jarrutus, mitä nämä tolpat mm aiheuttavat.... "

        Jos ajetaan rajoitusten mukaan, niin miten ne tolpat voi aiheuttaa tolkutonta kiihdytystä/jarrutusta? Eiköhän sen joku muu kuitenkin aiheuta kuin nuo tolpat?

      • ajel varovasti

        Opeta se muutamalle miljoonalle Suomessa ajokortin omaavalle...
        Kaikki psyykattavaksi autokouluun takas?

    • Perus Juntti

      Muuttakaa maalle, täällä ei oo ruuhkia, eikä tarvi liikaa tolppien kans pelätä. Välillä lehmänpaska haisee, mutta niin tuoksuu myös kesä kesälle, eikä pakokaasulle! ;))

      • siitos-matti

        niin justiinsa. säälittää etelän ihmisten elämä. surkeata kun pitää lopultakin antaa sen suuren föönin taivuttaa tukkaa ja tulla ruotuun takaisin. eli säännöt ne on etelän miehillekin. huido huido, sääskiä riittää ja kiirettä pitää. ette usko kuinka reppanoita ootte ns. ongelmienne kanssa.

    • ha ha ha ha ha ha ha

      ihan oikein teille ylinopeutta ajaville uunoille, et sinne tuli vihdoin noi tolpat.. Kyl sitä varmaan sit oppii ajamaan sääntöjen mukaan (niiden mitä muualla suomessa noudatetaan), kun muutaman kerran lähteny kortti, saanu ajokieltoo puol vuotta kerrallaan ja joutunu autokoulun penkille uudestaan..

      • Kuljettaja 11

        Osta vakionopeussäädin, niin ei tarvitse jarrutella ja kiihdytellä tolppien mukaan.

      • -sepi

        kossu vaan tauluun, pääset vähemmällä.

    • janttuli2

      pois etelästä,meidän aikaan nuo peltipoliisit ei vielä toimineet ja sai painaa reilusti.nyt täällä maalla ei moisia onneksi ole,tai no pari on muttei ne haittaa.kannatti siis muuttaa pois veikkolasta.

    • MERKAR

      on se kumma et täällä osataan ajaa vaik ois minkälaiset valvonnat, eiköhän se oo peiliin kattomisen paikka siel pääkaupunki seudulla. ja sit lisäisin vielä tän ensimmäisen lumimyräkän , joka vuosi sattuu satoja kolareita, mistä johtuu? ajetaan reikä päässä ja se ei sovi liikenteeseen eikä kyllä radallekkaan....:))))) HIENOA JATKAKAA SAMAAN MALLIIN SAA AUTOKORJAAMOT TÖITÄ JA VALTIO RAHAA

    • beifnxpiG0håNCÖi80

      "Alkoi jarruttelu kehä 3lla.
      Ja ensimmäinen käsittämätön peräänajo jo nähty liiikennekameran kieppeillä. Liikenne mennyt todella hermostuneeksi ja pingoittuneeksi tiellä. On saatu ajaminen stressaavaksi näiden tolppien avulla !"

      Sä et vaan osaa... :)

    • jouuuuuuuu

      90% Autoilijoista uusinta koulutukseen,
      2 idioottimaisuudesta kortti lopullisesti pois ja auto/autot valtiolle.
      Järki jos jotain jäljellä valahtaa housuista ulos kun tarttuu auton rattiin.
      Kaikki jotka eivät hallitse autoaan käyttäkää herran tähden yleisiä ni säästyy henkiä.

      • jo vain!

        Kysymys on vain ja ainoastaan liikennelain ja -asetuksen noudattamisesta ja oman asenteen tarkistamisesta. Mutta noita asennevammaisia, itsekeskeisiä MINÄ ITTE- yksilöitä taitaa riittää ikuisesti!

      • delafonte
        jo vain! kirjoitti:

        Kysymys on vain ja ainoastaan liikennelain ja -asetuksen noudattamisesta ja oman asenteen tarkistamisesta. Mutta noita asennevammaisia, itsekeskeisiä MINÄ ITTE- yksilöitä taitaa riittää ikuisesti!

        näin se tehdään ,jokaiselle valtion yksikölle /virastolle annettiin käsky, keksiä verottavia tuloja .
        voiko tohon jotais lisätä ,paras voitti eli liikenne esim..britit
        suomi ei ole suomalaisia varten ellette äänestä ....tiedätte kyllä mitä!

    • Pipoton mies

      Eihän noin järetöntä autoilua tapahdu missään muualla,kun on kiire,ja on sitä "minä tiedän miten liikenteessä ajellaan" mentaliteetti.Tosi hyvä,että laitetaan nämä samalle viivalle muiden kanssa.Kiitos Poliisit! Ps näitä peräänajoja sattuu sielläpäin harvase tunti olipa, tolppa tai ei !

    • vastuullinen autoili

      Suomihan on maa, jossa autoilu sääntöjenkin mukaan on lähes rikos tai siihen verrattava asia. Autoilun sujuvuutta yritetään kaikin suunnitelmin ja keinoin heikentää, mottona turvallisuus. Tietenkin tilastot kaunistuvat onnettomuuksien osalla, ei erämaissakaan varmaan kolareita satu, mutta sydänkohtaukset vaivaavatkin sitten välittömästi automatkojen jälkeen.

      Kaiken lisäksi teiden varsilla on nykyisin pelkkiä hakkuurisukoita, joten nykyinen 50-60 km tunnissa valtateillä ei ole miellyttävää sikälikään, että ei siis ole edes maisemia joita körötellessä voisi ihailla.

    • katumaasturi

      mihin vittuun hesas tarvitaan omia autoja ?

      • stadin jyrä

        "mihin vittuun hesas tarvitaan omia autoja ?"

        Näin kertoo mies joka ei ole katsonut karttaa.....

      • Näkisitpä naamas
        stadin jyrä kirjoitti:

        "mihin vittuun hesas tarvitaan omia autoja ?"

        Näin kertoo mies joka ei ole katsonut karttaa.....

        Jääkää eläkkeelle, niin kun minä. Päivällä menen paikalliseen karaokebaariin, sinne tulee tauolle somali bussikuski joka laulaa olen Suomalainen ja sit tulee Algreen joka laulaa romanien kansanlaulun .Mä joka päivä töitäteen. Siinä vaiheessa tunnelma on jo korkeella, kun mä ajattelen teidän kaahareiden naamoja siellä peltitöterössä. Hoh hoh hoo.

    • Onko ihan pakko ajaa 80 rajoitusalueella 110-120 ja 100 alueella 120 -140, että varmasti ehtii kaikkien köyhien
      jotka ajavat nopeusrajoitusten puitteissa ohi

      • ..Auto-Antero

        Vittuako pitää nysvätä alinopeudella, kun oika nopeus valttia?
        Nopeusrajoitukset ovat vain vähäosaisille ja jälkeenjääneille!
        Tosimies ajaa oikeaa tilannenopeutta vapaasti ja turvallisesti. Muut suksikoot VITTUUN jaloista pyörimästä!

      • Matti mualta:)
        ..Auto-Antero kirjoitti:

        taijattii suksia sen vitun ohi tuommosela vauhila, tosmies. Myö jiähää kahtelemmaa kommeita maesemia, (vittuja).

      • Paljastit itses...
        ..Auto-Antero kirjoitti:

        Vittuako pitää nysvätä alinopeudella, kun oika nopeus valttia?
        Nopeusrajoitukset ovat vain vähäosaisille ja jälkeenjääneille!
        Tosimies ajaa oikeaa tilannenopeutta vapaasti ja turvallisesti. Muut suksikoot VITTUUN jaloista pyörimästä!

        Ai sun mielestä oikea tilannenopeus on vasta sillon kun vauhtia on enemmän kuin muilla??? HAHAHAHAHAHA...vittu että te teinit olette huvittavia!!!! Oikea tilannenopeus on se mitä muu liikenne kulkee ja välttää ne kolarit...mutta sähän et onneksi saa ajokorttia vielä ainakaan kolmeen vuoteen joten eiköhän sullakin ehdi ajatukset muuttua...HAHHAHAHAHAHAH

    • opitte tekin että nopeus rajoitus on se minkä merkki ilmottaa ...
      ei se miltä kaasu jalassa tuntuu oli tie etelässä tai pohjosessa

    • MerikukkaL

      Hienoa. Seuraavaksi peltipoliisit olisi saatava kehä ykköselle.

    • Karu totuus

      Pois

      Aina maristaan kun lakia pitäisi itse alkaa noudattaa ja itketään kun joku muu ei noudata. Kasvakaa aikuisiksi ja noudattakaa niitä liikennerajoituksia.

      Ehkä ongelma on se että siellä Helsingin suunnalla porukka ei vaan osaa ajaa autoa.

      • lammaslauma

        Aika rohkea veto tuoda tolppia kaupunkialueelle. Kauankohan kestää ennen kuin ilkivalta iskee? Hämmästyn jos selviävät kahdesta viikonlopusta.

        Italiassakin yritettiin samaa, mutta tuli liian kalliiksi ja tolpat hävisivät.

    • kantapään kautta opp

      No jo on etelän miehellä vaikeaa kun pitää tottua sääntöihin.
      Täällä viitostiellä on noita peltilehmiä riesaksi asti ja minäkin jouduin ottamaan neljät sakot ennen kuin opin ajamaan rajoitusten mukaan.Siellä sentäs pärjää yhdellä tai kahdella nopeudella mutta kun täällä ajetaan letkassa ja se letka muuttuu haitariajoksi niin koetappas siinä sitten pitää mielessä kuinka suuri nopeus tään pylvään kohdalla pitikään olla.

    • vesamattihunttala

      Juu,
      kunhan työsuhde traktorit ja vastaavat hidastimet joilla työntekijät ajelevat koto-työ matkojaan saadaan kuriin niin ei ole ongelmia liikenteessä. Kolarit leasing nuorikoineen on tietty ongelma mutta suurin on nuo
      #tyyösuhdetraktorit# .....

    • Kaahailijat kuriin

      Kauhiasti ihmettelen mikä ihmisillä on niin kiire jos 10-30 km matkalla voittaa aikaa n. 5 minuuttia kun ajaa pikkasen yli nopeutta.
      Tämmöiset ihmiset tekevät elämänsä kiirelliseksi, sillä on hyvä pönkittää egoaan, "kun minä olen näin kiireinen ja tärkeä" me jokainen olemme täällä yksi pieni itikan pissi meressä, ei kukaan ole korvaamaton. Aina löytyy tilalle yksi vielä kiiresemi jolla on viellä pienempi eko.
      Järki käteen jos ajattelee miten paljon kolarissa 10-20 km nopeus voi vaikuttaa niin ???????
      Enemmän tällä isiä valvonta laitteita tielle.
      Nähnyt ratin takaa noin 2 miljoonan km edestä ja 40 vuoden ajokokemuksella, 2 nopeus sakot saaneen.
      Olen joutunut aina perille, enkä ole ollut tien tukkona, TILANTESEEN SOPIVA NOPUS

      • + - 0

        Et voita yhtään ajassa, koska liikanopeudella pääset vain seuraaviin punaisiin valoihin seisomaan. Tasaisesti ajava on sitten taas perässäsi, kun valot vaihtuvat.
        Liikennevaloja ei ole ajoitettu ylinopeuksia ajavien eduksi.

      • -sepi
        + - 0 kirjoitti:

        Ne on ajoitettu niin, että 30-40 km/h ajamalla istut jokaisessa valossa. (hki keskusta)
        sama 40-50 (keskusta-koskelantie)

        kokeiltu. aina 06.00-24.00, myös sunnuntait (mikä on kyllä järjetöntä).

      • + - O

        Siitähän tämä ketju kalisee.

      • kuljetusyrittäjä

        ajan 100 000 km vuodessa ammatikseni. Jos ajan 80km/h, aikaa menee 1250 tuntia. Jos ajan saman matkan 100 Km/h, aikaa menee 1000 tuntia.
        Erotus siis 250 tuntia. Tekee 8 tunnin työpäivinä mitattuna 31 päivää.
        Kuljetus alalla kukaan ei pysy hengissä 8 tunnin päivillä.
        Ne jääneet 31 päivää ovat kesälomani.

      • sitä sitten
        kuljetusyrittäjä kirjoitti:

        ajan 100 000 km vuodessa ammatikseni. Jos ajan 80km/h, aikaa menee 1250 tuntia. Jos ajan saman matkan 100 Km/h, aikaa menee 1000 tuntia.
        Erotus siis 250 tuntia. Tekee 8 tunnin työpäivinä mitattuna 31 päivää.
        Kuljetus alalla kukaan ei pysy hengissä 8 tunnin päivillä.
        Ne jääneet 31 päivää ovat kesälomani.

        ylinopeutta saa ajaa, jos sillä tavalla nopeammin pääsee! Eihän siinä silloin mitään.

    • Kehä3

      Nyt alkoi maalaisten murina! Ihan oikein, että peltipolliisit laitettiin kehälle! On siinä niin monta junttia porhaltanut rekkani ohi hirveellä vauhdilla seilaten vasemmalta kaistalta oikealle ja takaisin. Kun juntit eivät tajua, ettei kehä ole moottoritie!!! Ja jälestään ohittajat olleet bemareita ja varsinkin audeja.. Juntit tottukoot nopeusrajoituksiin ja niitä valvoviin peltipolliiseihin, tai pysykööt siellä pöndellä!

      • tanan iivanat

        kehäteiltä ja suomestakin, mitä vittua ne täällä peikkoilee.

    • et tämmösii

      No ei se kovin kauvaa häiritse jahka opitte tuntemaan missä ne tolpat sijaitsevat. Sitten kehä 3 onkin "ylläri pylläri" suomen turvallisin ja vähiten sakotettu tieosuus ja poliisi voi ylväästi todeta kameratolppien toimivan.

      Oikeesti ihmiset ajaa siellä edelleen kovaa missä kameroita ei ole ja himmaavat sopivasti kameratolpalla.

    • poju59

      Ajakaa toista reittiä ja ruuhkauttakaa koko liikenne.

      • G_{\mu \nu} = {8\pi

        Kerrankin kamerat laitettu oikeaan paikkaan, ajotaidottomat opetettava ajamaan kun oma järki ei riitä. Aina jonkun pikkupyryn jälkeen kolarisuma kun ei osta sopeuttaa nopeutta tilanteeseen sopivaksi.

      • fdgedfdg
        G_{\mu \nu} = {8\pi kirjoitti:

        Kerrankin kamerat laitettu oikeaan paikkaan, ajotaidottomat opetettava ajamaan kun oma järki ei riitä. Aina jonkun pikkupyryn jälkeen kolarisuma kun ei osta sopeuttaa nopeutta tilanteeseen sopivaksi.

        Hauska ku kaikki juntit kuvittelee AINA, että ne kolari johtuu VAIN JA AINOASTAAN ylinopeudesta. Sellaista paskapuhetta. Veikkaan, että hyvin marginaalinen osa kolareista johtuu 80-90km/h välisen nopeuden johdosta. Kyllä se johtuu siitä, että joku ei osaa ajaa enemmänkin. En tarkoiat nopeutta vaan, että ei vilkkua, vaiheetaan kaistoi miten sattuu, ei osata tulla liittymästä järkevästi, ikkunat lumessa, veressä viinaa tai kamaa, olet 90v sokea tai nainen vaan. Pässit kun ei tajua, ettei ne narkitkaan lopeta kaman käyttöä jos annat sille sakon. Huoh oikeesti tyhmät kuvittelee, että nuo kamerat tekevät liikenteestä turvallisemman. Luultavasti hieman päinvastoin. Hyväksytte tyhmät poliisivaltion. Kohta teillä on perseessä myös gps paikannin, jotta voidaan olla turvallisimmin mielin maailmassa. Jos lyöt vaikka pääsi ja muisti menee. Ohan se hyvä, että tiedetään missä olet.

      • näköjään
        fdgedfdg kirjoitti:

        lyönyt pääsi, ei vissiin ole muisti mennyt, muuten vaan viiraa.

        Missä on sanottu (muualla kuin houruisessa päässäsi) että joku kuvittelisi että kolarit johtuvat VAIN JA AINOASTAAN ylinopeudesta?

        Hauskaa puolestaan on se, että jotkut pässit täällä itkevät suureen ääneen, kuinka kolarit lisääntyvät, jos joutuu ajamaan jotain tiettyä nopeutta.

      • -sepi
        näköjään kirjoitti:

        ...Ja toiset pässit sanovat kameroiden vähentävän onnettomuuksia.... tai edes tekevän matkanteosta turvallisempaa.. ainoa että pitää nyt kameran kohdalla katsoa paljonko on oma nopeus ettei tule polaroidia. Ai miksi en aja rajoituksen mukaan, no mieluummin sitten otan sakon ylinopeudesta, kun jakeluauton takalistooni.

      • ajaa pelossa

        jakeluautoa pakoon! Tyhmiä te siellä etelässä olette...oikeesti :)

      • varmaan
        -sepi kirjoitti:

        ...Ja toiset pässit sanovat kameroiden vähentävän onnettomuuksia.... tai edes tekevän matkanteosta turvallisempaa.. ainoa että pitää nyt kameran kohdalla katsoa paljonko on oma nopeus ettei tule polaroidia. Ai miksi en aja rajoituksen mukaan, no mieluummin sitten otan sakon ylinopeudesta, kun jakeluauton takalistooni.

        viedä se ajokortti poliisisetälle talteen, ja pysyä poissa ratista, niin ei tarvii pelätä jakeluautojakaan.

    • näinkö sovitaan

      Jos ne kameroiden kohdalla jarrutelijat niin ärsyttää, niin ajetaan päälle vaan. Eiköhän ne sillä opi kun riittävän usein uutisissa lukee että kameran kohdalla jarruttanut aiheutti peräänajon.

      Tieliikennelaki jo kieltää aiheettoman äkkijarruttelun.

      • ..Auto-Antero

        Minä ainakin jarrutan kameratolpan kohdalle ellen ajele ilman kilpiä, tai naamari päässä. Jot tulet perääni niin saat samalla pataasi vitun Aasi!!!

      • Speedox
        ..Auto-Antero kirjoitti:

        Minä ainakin jarrutan kameratolpan kohdalle ellen ajele ilman kilpiä, tai naamari päässä. Jot tulet perääni niin saat samalla pataasi vitun Aasi!!!

        T transpoint 40t 40t, jarrutusmatka kesällä n200-300m.

        Virman piikkiin.

    • ratin takaa

      Muistan kuulleeni ett 50km/h on paras nopeus suuria liikennemääriä siirrettäessä. sitä pystyy ajamaan kaikki kelillä kun kelillä. mutta senkin pilaa ne jotkut jotka eivät ymmärrä kellosta ja varaa riittävästi aikaa

      • Debiilien valtakunta

        kun ajaa sallittua tasaista nopeutta. Kehä III:lla ei paljoa aikaa säästy, jos ajaa 10-20 km/h ylinopeutta, mutta riskit ovat tällöin moninkertaiset.

        Ja ääliöt, jotka ette muista autokoulun opetuksista mitään: ALINOPEUTTA EI OLE OLEMASSAKAAN, NOPEUSRAJOITUS = SUURIN SALLITTU NOPEUS. Taliaivot vain luulevat, että se on pienin sallittu nopeus. Toistan: nopeusrajoitus on siis suurin sallittu nopeus ja keliolosuhteiden ollessa huonot, on ajettava jo huomattavasti hitaammin kuin mitä nopeusrajoituksessa sanotaan.

        Pitäisi säätää laki, jonka mukaan kaikki liikenteessä tunaroivat joutuisivat uudelleen autokouluun ja sitä enemmän tunteja, mitä törkeämpi liikenteen vaarantaminen.

      • Ei mee jakeluun....
        Debiilien valtakunta kirjoitti:

        Ei tota tajua ne, jotka eniten käyttää kehä III:sta. Tuohan on itsestään selvää meille, jotka oikeasti ajamme autolla muuallakin kuin ikisulalla kehä III:lla ja osaamme edes autolla ajamisen alkeet:) Mutta etsipäs yksikin pimmeripelle, joka osaa ajaa oikeasti. Niille kun ajotaito on sama kuin kaasupolkimen painaminen pohjaan ja keskisormen näyttäminen älykkäämmille. Ei Helsingissä ole yhtään ajotaitoista!!!! Itseasiassa niitä ei löydy yhtään Linnatuulen eteläpuolelta. Ja tää on faktaa....

    • ..................

      Dynamiitilla ne tolpat irti? Tai kaivinkoneella? Voiskohan ne "aurata" rikki? =D. Itsellänikin on auto.

      Seuraava versio on se, että meille laitetaan kamerat kotiin valvomaan "etujamme"

      • kokeilemassa.

        Kannattais varmaan hävittää se auto pois, jos tuntuu että rajoitusten ja sääntöjen mukaan ajaminen on kovin vaikeaa.

        Mulla muuten on jo kamera kotona valvomassa etujani.

      • IsoinJorma

        Hajotkaa äpärät minä en!! En käytä koko paskakehää. Ja TURVAVÄLI se olennaisin tekijä on noihin kaikkiin jarrutteluihin ratkaisuksi. Ja joka iikalla. Muuten kostautuu haitariliikkeenä, ja saa kaikkien sapen kiehumaan. Kattelin tossa yks päivä kehä ykkösellä, että ihan kuin joku suurperheellisen ranskalainen vahinkowankkuri olisi ollut hinauksessa, mutta ohi ajessani huomasin kuinka 40vtäti ohjasi kyynärpäällä puhui puhelimeen ja turvaväli oli YKSI metri. Yrintin vilkutella valoja, muttei täti siitäkään mitään tajunnu. Ilmeisesti hän luotti johonkin suurempaan aistiin, kun kontissakin kiilteli kalankuva.

      • ....................
        kokeilemassa. kirjoitti:

        Kannattais varmaan hävittää se auto pois, jos tuntuu että rajoitusten ja sääntöjen mukaan ajaminen on kovin vaikeaa.

        Mulla muuten on jo kamera kotona valvomassa etujani.

        Oliskin oma, eikä valtion "turvakamera". "Olet lievästi cp vammainen, tarvitset valvontaa ja holhousta sekä edunvalvontaa".

    • mk

      kun ei valvottaisiin mitään nopeuksia kehä kolmosella niin kukaan ei ajaisi ylinopeutta kun ei olisi todisteita ja niin edelleen. KOhta tulee joka kotiin kamerat ja ruvetaan valvomaan mitä siellää tehdään.
      Suomesta tulossa poliisivaltio ja sakot utlee jos vaikka nauraa tai aivast5aa kadulla. Kyllä ihmisellä pitää jokinlainen yksilönvapaus olla eikä siitä ole mitään haittaa jos kehä III ajetaan vaikka 100km/h kunhan liikenne sujuu.

      • Ohjaamo tarkkailija

        Kamerat on saatava myös tämän pönttöpäätöksen tekijän työhuoneeseen. Ainakaan itse en pidä siitä että työni(auton kuljettaminen) suorittamista seurataan kameroilla.
        Uskoisin että myöskään byrokraatit eivät pitäisi kameravalvonnasta työhuoneessaan.
        Liikenneturvallisuuden ja sujuvuuden kanssa tällä kameroiden asentamisella ei ollut mitään yhteyttä. Katselin juuri kun Viinikan rikkihapporekan renkaat piirsi jälkeä asfalttiin kun edellä ajanut henkilöauto löi liinat kiinni tolpan kohdalla. Koska ensimmäinen raato syntyy?
        Oma veikkaukseni on ennen kesää....

      • uso
        Ohjaamo tarkkailija kirjoitti:

        Se on vain paras uskoa,että kameroita tulee lisää. Esim. Ranskassa kuolemantapaukset ovat vähentyneet
        paljon kameroiden ja nopeusvalvonnan ansiosta.
        Suomi kun kulkee hiukan jälkijunassa siirtyy tännekin keinot sieltä ja esim. Espanjasta.
        Koska tunnettua on, että joihinkin luupäihin ei mikään uppoa ,on siellä todettu,että
        on kaksi asiaa joita varjellaan: Auto ja lompakko.
        Siis kameravalvonta,tutkavalvonta ja liikenneympyrät sekä erilaiset tärinäraidat ja töyssyt.
        Odottakaapa vain liikenneympyröitä kehällekin.

    • adolf wagen

      Suomessa on kuolemantapaukset taas nousussa liikenteessä. Ihmisiä kuolee näinkin vähäisillä liikennemäärillä aikaan saatuun jurraukseen ja ruuhkaan.
      Kuolinsyy: Vitutus.

    • nyt on jo pakko!

      en oo ikinä kovinkaa välittäny siitä et stadilaiset sorsii maalaisia ja itsekin olen maalta kotoisin enkä edes tykkää asua täällä mutta silti nyt mä rupean sanomaan jtn meidän maalta tulevien puolesta. älkääkä aina yleistäkö esim. se oli savolaisten jne. vika.

      TOIVON ETTÄ SINNE PK SEUDULLE TIPPUU YDINPOMMI NIIN PÄÄSTÄÄN TEISTÄKIN YLIMIELISISTÄ PSKOISTA PÄÄSTÄÄN EROON! menkää nykiin stadilaiset niin teille nauretaan, koska olette ajastanne jäljessä.

      mä en oo ikinä oikeestaan dissannu stadilaisia jne koska kaikki suomalaiset nyt on ihan samaa paskaa mut nyt oli pakko sanoo jtn.

      kyllä maalta tulevat osaa ajaa lujaa ja vastuullisesti verrattuna sellaisiin pelleihin jotka ovat kaupungista kotoisin eivätkä ikinä maalla asuneet. pitäs tehä oikeen tilasto tästä et KUKA se oikeen kolaroi.

    • kop kop..

      Nyt se on sitten alkanut rytisee tolppien kohdalla kehä 3lla. Viime viikollakin ainakin 3 kertaa. "Mukana raskaita ajoneuvoja" toistavat radiossa aina..

    • Parempi vaihtoehto olis asentaa lämpökaapeli koko tien pituudelle kun katsoo tuota suolauksen määrää.

      Ei tarttis suolakuskien paniikissa sykkiä siellä kun lämpötila laskee 7 asteeseen tai alle sen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      88
      2871
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1666
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1381
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1364
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1069
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1027
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      864
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      845
    Aihe