Muistakaapa maataloudesta kiinnostuneet katsoa tänään TV1:n dokumentti "Karvasta sokeria". Siis varsinkin te kepulaiset ja niistä vielä ne, joilla on lupa töllöä katsella. Moniltahan sontaluukun katseleminen on kielletty, mutta kuunnella kai voi, jos töllö kitenkin pahan päivän varalta olisi komeroon näkäräispullon viereen piilotettu.
Ennakkotietojen mukaan dokumentissä tuodaan esiin sokerin viljelyn koko älyttömyys ja sen aiheuttama sorto kehitysmaita kuten Mosambikia kohtaan. Kaikkein älyttömintä sokerijuurikkaan viljelyn tukeminen on tietysti Suomessa, missä tuen osuus on suurin, jotta päästään mosambikilaisen tai edes muun EU-maan kanssa kilpailemaan.
On erinomaista, että näitä kriittisiäkin maatalousohjelmia on saanut alkaa esittää TV:ssä. Ettei tulee enää vaan pelkkää Kotimaan katsausta Heinävedeltä, Pihtiputaalta ja Hössöperältä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
päällekkäin ykkösellä olevan Jäätteenmäen ja Lehtisen haaastattelun kanssa?
Jos kerran tällainen haastattelu tulee ykköseltä ja dokumenttikin ykköseltä niin nykytekniikkaa sen paremmin tuntematta arvioisin, että ohjelmat esitetään tyystin eri aikoina.
Ymmärsitkö nyt tämän.
Ja olihan tuo mielipidepankki viestissään sen maininnutkin, jäi huomiotta ja itselläni oli se ennakkokkäsitys, että 'karvasta sokeria' olisi kakkosella, sori.