Hei! Tilanteemme on tämä: Mieheni ei ole ikinä viihtynyt paikoissa missä paljon ihmisiä ja hälinää mutta on tilanteet silti kestänyt suhteellisen hyvin. Nyt asiaa on tullut muutos.Teatteriesityksestä oli pakko jäädä pois puoliajalla kun iski kylmä hiki,huimaamista,vatsakipuja ja huomasi että oli ihan muissa maailmoissa.Oireet alkoivat samantien kun päästiin paikalle.Seuraava yritys oli ulkona syöminen.Alkusalaatti jäi puoliksi syömättä ja myös osa pääruuasta kun olo olo niin hirveä (ja tämä siis isolla miehellä joka suurinpiirtein aina nuolee lautaset tyhjäksi..) Mutta koska kyse oli synttäri-illallisestani mieheni pinnisteli väkisin loppuun asti.. Minulla ei ole mitään kokemuksia paniikkihäiriöstä mutta voisin kuvitella tämän olevan sellaista..Vai? Pelottaa koska olemme lapsettomuushoidoissa ja todella tarvitsen miestäni jos ja KUN niissä tärppää.. Voiko oireet saada helpottamaan lievällä siedätyshoidolla?Pieniä kävelyjä kaupungilla tms..?
Huoli kullasta :(
vaimoliini
8375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hei,
miehelläsi on selvästi paniikkihäiriö. Vaikka teillä on meneillään lapsettomuushoidot, hänen on käytävä lääkärissä. Sinun tukesi on todella tärkeä hänelle, paniikkihäiriöiden kuriinsaaminen kestää aikaa.
siedätyshoitoa.....kellä auttaa, kellä ei. Ph on aika kenkkumainen sairaus ja agorafobian iskiessä todella kurja. Jos äityy pahemmaksi niin kannattaa hakeutua psykiatrin juttusille, terapiaa ja mahd.kohtauslääkitystä.
No hoidot eivät mitenkään estä lääkäriin menoa tietenkään. Tämä vain on tullut niin äkkiä että mieheni voi olla vielä vaikea käsittää itsekkään asiaa..:( Ja suomalainen mies kun on niin saan varmaan väkisin jossain vaiheessa hänet sinne lääkäriin raahata..
Jostakin se sun miehesi pelko siis alkoi. Se alku kannattais ymmärtää, sen jälkeen ymmärtää reaktioiden koko syntyhistorian ja sen mikä sen paniikin aina laukaisee. Myös isoilla elämänmuutoksilla on tapana ponkauttaa ennen hallitut pelotkin yhtäkkiä tappiin.
Itsellä hävis oireet kun tajusin vain säikähtäneeni kerran kunnolla, tilanteessa jossa istuimme salissa katsomassa esitystä. Iski paniikki että happi loppuu. Sen jälkeen sama raktio aina samanlaisessa tilanteessa ja vähitellen laajeni käsittämään esim. kaikki tilanteet joissa alusta liikkui (autossa istuminen, laivassa olo, lentokonet jne jne). Siis kun olin epävarma enkä voinut itse hallita alustan liikkeitä yms.
Kerran sitten vaan päätin, että nyt jumalauta riittää. En halunnut lääkkeitä, en käynyt lekurilla, päätin että opetan pääkoppani uusille tavoille ihan itse. Otin kohteeksi yhden paikallisjunamatkan. Päätin, että ulos en saatana astu ennen kuin olen perillä kohteessa. Siinä sitten istuin ja ajattelin kaikkea muuta kuin itteeni, kattelin ulos, mietin päivän tapahtumia ym. mikä vei huomioni pois itsestäni. Rauhoittelin mieltäni, että kyllä ihmiset auttaa jos pökrään tai oksennan tai mitä tahansa. Jo pelkästään se ajatus vähensi pelolta valtaa heti tuntuvasti.
Saavuin perille, nousin ulos junasta ja ajattelin, että JES! mä tein sen! Ja ihan itte, ilaman apua. Onnistui kerran, onnistuu takuulla jatkossakin. Ja niin todellakin kävi. Kun keskityin rauhoittelemaan itseäni ja nauttimaan vaan ympäristöstäni yms. jäi oireetkin heti vähemmälle ja lopulta pois kokonaan.
Omilla ajatuksilla on siis hirmuinen valta. Yllättävät reaktiot voi opettaa meidät käyttäytymään aina tunteen mukaan, mutta myös ajatusten hallinnalla voi säädellä omia tunnereaktioita.
Sitä järjen valtaa kannattaa siis käyttää aina kun tuntee heikkoudentunteita.
Sun mies saattaa nyt oireilla entistä rajummin myös sen (toivottavasti ;) tulevan isyytensäkin vuoksi, ei vaan tajua sitä itse. Asioiden järkeistäminen auttaa tunteitakin pysymään hallinnassa. Tilanteiden pakeneminen on sama kuin antaisi pelolle kaikki ohjat.
Voi kun keksisimmekin että mistä tämä on alkanut.. Hoidot ovat meillä jo niin arkista puuhaa että niihin ei oikeastaan edes kiinnitä huomiota..Mies vielä vähemmän kun eihän siellä miehen niin hirveästi tarvitse rampata..eikä silloinkaan ole ollut mitään ongelmaa esim. "luovuttaa tavaraa" kiireisen vastaanoton vieressä olevassa kopissa.Mitään isompaa elämässämme ei ole tapahtunut edes lähivuosina.Ja mies kumminkin työssään juoksee koko päivän eri asiakkailla ja paikoissakin missä on paljon ihmisiä mutta siellä ei tule mitään ahdistusta. Toivottavasti löydämme asiaan parannuksen...
lääkäriin ja mene ite mukaan
äläkä tyydy mihinkään paniikkihäiriöön
kyse on jostain ihan muusta
Itselläni ollut paniikkihäiriö 4 vuotta. koulussa en pystynyt joka päivä edes käymään mutta viikonloppuina ei ollut töissä mitän ongelmia vaikka oli paljon ihmisiä ympärillä. riippuu tosi paljon tilanteesta milloin tulee kohtaus ja eri ihmisillä ne eri tilanteet.
Mulla itselläni alkoi paniikkihäiriö 15 vuoden iässä kun meinasin kotona pyörtyä! No siitä se sitten lähti. Aloin pelkäämään olla yksin kotona,että jos pyörryn ja sitten kuolen kun ei kukaan löydä minua. Sitten alkoi se, että entäs jos pyörrynkin ihmisten nähden ja sitten saa hävetä!! En voi siis yksin mennä ostoksille tai lähteä lenkille, koska heti alkaa ahdistamaan ja tuntuu että näkö menee pyörryttää jo valmiiksi ja happi loppuu.. tätä ollaan nyt jo saatu kokea 4 vuotta. Kohtaukset ovat lieventyneet ja nyt olen jo yksin kotona ollut vuoden verran eikä ahdista!!! Mutta edelleen ostoksille meno on vaikeaa ja alkaa pyörryttämään.
Vaimo: Muista olla miehesi tukena ja kerro hänelle paniikkihäiriöstä. Hän ei itse ehkä ymmärrä koko tilannettakaan vielä.