En ole ikinä ollu näin yksinäinen, olen nyt työtön ja olen ollut vain kotona kun on niin kylmät ilmatkin ja tuntuu, että seinät kaatuu päälle.
Miten te pärjäätte yksinäisyyden kanssa?
Rupeaako seinät puhumaan jos on liian kauan yksin kotona?
Kuinka pahaksi yksinäisyys voi mennä?
Häpeättekö yksinäisyyttä?
Ahdistaako yksinäisyys pahasti?
Miksi olette yksinäisia, mikä siihen ajoi, ainahan siihen on joku syy.
Kukaan ei ole immuuni yksinäisyydelle, jokainen voi jäädä täysin yksin, elämä kyllä voi järjestää siten, että jos tänään ei ole yksinäinen, niin parin vuoden päästä on, elämällä on keinonsa, sairaudet jne.
Yksinäisyyteen on aina varmaan joku syy, kenelläkään ei mielestäni ole varaa tuomita yksinäisiä "luusereiksi" tai muiksi.
Miten te pärjäätte yksinäisyyden kanssa?
Rupeaako seinät puhumaan jos on liian kauan yksin kotona?
Kuinka pahaksi yksinäisyys voi mennä?
Häpeättekö yksinäisyyttä?
Ahdistaako yksinäisyys pahasti?
Miksi olette yksinäisia, mikä siihen ajoi, ainahan siihen on joku syy.
Kukaan ei ole immuuni yksinäisyydelle, jokainen voi jäädä täysin yksin, elämä kyllä voi järjestää siten, että jos tänään ei ole yksinäinen, niin parin vuoden päästä on, elämällä on keinonsa, sairaudet jne.
Yksinäisyyteen on aina varmaan joku syy, kenelläkään ei mielestäni ole varaa tuomita yksinäisiä "luusereiksi" tai muiksi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
En oikeastaan koskaan tuntenut niin pahoin häpeää yksinäisyydestäni, ennen kuin tapasin erään ihmisen. Hänen puoleltaan alkoi hirveä inttäminen, että kai siihen joku syy on, miksi olen yksinäinen ja minkä takia minua aikoinaan kiusattiin. Heti ensimmäisenä hän yritti saada selville, että mikä minussa on niin pahoin vikana. Ajatteli siis, että vika ei ollut ollenkaan niissä kiusaajissa, vaan ainoastaan minussa. Myös oma jokseenkin hiljainen ja ujo luonteeni alkoi ahdistamaan, koska samainen ihminen turhautui minuun ja sain kuulla luonteestani ties minkälaista sanaa... no, ehkä ikävää sille ihmiselle, mutta sellainen raivoaminen ei saanut minusta yhtään puheliaampaa. Ikävä kyllä sellainen käytös sulkee minut vielä pahemmin. Kiusaamisten jälkeen on vain täytynyt koota itseluottamusta uudelleen ja yrittää löytää samaa iloista, vitsikästä ja puheliasta ihmistä minusta. Se on ollut vaikeaa, mutta jonkunlaista edistystä on havaittavissa.
Kylmyys ei houkuttele ulos, vaan mielummin sitä pysyttelee sisällä. Kuitenkin alkaa jo pikkuhiljaa seinät kaatua niin pahoin päälle, että kohta kait on pakko raahautua ulos jonnekin. Olen myös työtön.
Yksinäisyys ahdistaa. Todellakin. Yhessä vaiheessa sitä tuli jo jotenkin passiiviseksi. Ei huvittanut enää edes yrittää löytää kavereita, kun se ei onnistunut. Tuli vähän sellainen "no en yritä, koska en onnistu kuitenkaan" -asenne. Nyt on kuitenkin alkanut taas vähän innostus ja toivo tähän hommaan nousta. Aion muuttaa täältä pienestä kylästä muualle opiskelemaan. Sielä voisi sitten katsella uusia harrastuksiakin ja yrittää löytää ystäviä. Tarvitsisin kait vain lisää tsemppausta. Muuttaminenkin olisi jo niin iso askel minun elämässä, että se ihan jännittää.
Paljon oli asiaa, mutta jotenkin nyt meni kaikki ajatukset ihan solmuun ja ne unohtui, kun aloin selittää jotain ihan muuta kuin mitä oli ensin tarkoitus höpistä.
Koska en voi sille mitään. En kaipaa suuria ystävälaumoja ympärilleni, olen tottunut yksinäisyyteen. Mutta rakkauden puute kyllä vaivaa ja ahdistaa, joku läheisempi ihminen pitäisi löytää. Se vaan on aika hankalaa yksinäisenä, tulee olo ettei kelpaa kellekkään. Se ahdistaa. Yksinäisyyden kanssa tottuu olemaan, ei siinä sen kummallisemmin pärjäämistä tarvita. Sitä vaan tottuu, tekee jotain aikansa kuluksi, esim. siivoaa, kuuntelee musiikkia, katsoo telkkaria, käy lenkillä, ym. mitä huvittaa tehdä. Ei kukaan ole komentamassakaan, joten sitä yrittää jollain tavalla pitää asiat koossa että olisi ainakin mahdollisuus päästä yksinäisyydestä eroon joskus.
Omalla kohdalla yksinäisyys alkoi vuonna 2001 syksyllä, kohta tulee siis kymmenen yksinäistä vuotta täyteen. Menneisyydessä vaan kaikki alkoi kaatua päälle, kouluajoilla. Nyt ei työtä, ei koulutusta ja ei mahdollisuutta edetä eteenpäin. On vaan oltava ja kestettävä. Aluksi yksinäisyys ei ahdista, sitä kokee olevansa yksin, mutta on tuoreessa lähimuistissa ystävät jne. Myöhemmin kun jutun tajuaa alkaa ahdistus pahentua. Aikanaan sitten hyväksyy ettei saa ystäviä vaikka yrittäisi, ja tottuu yksinäisyyteen, tottuu ahdistukseen. Tottuu siihen ettei kukaan halaa tai kosketa, parturia tai hierojaa lukuunottamatta. Itse pyrin kuukauden välein käydä parturissa koska en ryyppää enkä polta, joten jotain luksusta on saatava omaan elämään. Annan parturin pestä hiukseni ja se on mielestäni hintansa arvoista, lyhyt huvi mutta silti. Tosiasiassa pelkään toisen kosketusta. Itse olen sain tarpeeksi aikoinani lyömisistä, joten kai se kai nopeutti vetäytymistä ihmisten seurasta.
Pahinta lienee se ettei osaa asettaa itseään oikein muiden ihmisten piiriin. Kokee itsensä syrjäytyneeksi ja eriarvoiseksi, erilaiseksi. Ehkä olen, ehkä en ole. En tiedä. Joskus jossain paikassa missä on pitänyt näyttää henkilöllisyystodistus on virkailija ihmetellyt sitä että olenkin 10 vuotta nuorempi miltä vaikutan. Siis olen outo. Ei herätä oikein intoa lähteä ihmisten ilmoille. Se ei paranna itseluottamusta, päinvastoin. Itseluottamusta tarvitsisin, mutten sitä oikein löydä. Laittaisin nettiin treffiprofiilin muttei kuvattomiin oikein vastailla ja kuvaani en oikein innostu laittamaan sinne. Enkä tiedä mitä kirjoittaisin itsestäni. Ja entä jos joku vastasi ja pitäisikin minusta? Osaanko enää olla ihmisten kanssa? Tuskin. Pystyisinkö tottumaan siihen? Ehkä, yrittänyttä ei laiteta. Pitäisinkö siitä? Hankala kysymys, ehkä alkaisin tuntemaan uudelleen ahdistusta koska olen ollut niin kauan jo yksin. Entä jos pidänkin siitä, mutta jäänkin yksin? Tuntuisiko yksinäisyys pahemmalta? Todennäköisesti. Näin siis uskon. Parempi siis olla yksin. Valokuvata ja videoida puita, lintuja, eläimiä, kukkia, sääilmiöitä, ym. Pysytellä tutuissa piireissä, pysytellä siinä tutussa ja turvallisessa, totutussa arjessa. Yksinäisyydessä.
Miten te pärjäätte yksinäisyyden kanssa?
Ahdistaako yksinäisyys pahasti?
Välillä ahdistaa suuresti. Helpointa on silloin kun on riittävän kiire tms. eikä asiaa ehdi murehtia.
Rupeaako seinät puhumaan jos on liian kauan yksin kotona?
Kuinka pahaksi yksinäisyys voi mennä?
vrt. Klonkku
Häpeättekö yksinäisyyttä?
En. Miksi pitäisi?
Miksi olette yksinäisia, mikä siihen ajoi, ainahan siihen on joku syy.
En ole saanut selville. Kouluaikana olin kai nörtti ja nyhvö ja siksi helppo kohde kiusaajille, mutta ei se enää selitä asiaa.
Näihin tuntuu tyhmältä vastailla, keskustelu alkaa ehkä vasta 15 vastauksen kohdalla.
Alottaja sais ite ekaksi vastata omiin kysymyksiinsiinsä ja kertoo omista tuntemuksistaan.
Yksinäisyyskeskusteluissa noinikäkin on oleellinen tieto, koska esim. nuoren yksinäisyys
on huolestuttavaa, kun taas ikäihmisille monille luonnollista.
Sun pitää pystyä frigiditeetti ja empatia hoitoihin niin ihmisen kuin eläimenkin kohdalla. Siksi et saa käyttää pätemistä potilasasiamieheltä ja jättää yksinäiseksi. Vangitseminen esim. sairaalaan on kieletty huoltajuus järjestelyn takia.
1. Yksinäisyyden kanssa päirjää huoltajuus järjestelyin. Esim. sukupuoleen perustuvat. Huoltajuusjärjestelyyn kuuluu mm. tuntoaisti ja pyhäkouluttomuus. Syöpä ei korvaa yksinäisyyttä, kuoleman ei tule olla yksinäisyyden tavoite.
2. Ei, yksinäisyydessä seinät eivät rupea puhumaan, vaan pyhäkoulussa saattaa tapahtua niin. Kysymys on lukujärjestys-virheestä, jos et omaa neurologista eleistöä. Pyhäkoulu selitetään psykologilla, joka voi tarvita ihmistä. Psykologi syyllistyy seinien kaatuessa päälle viranomaisvirheeseen. Sun täytyy osallistua työllisyyden tiestö-järjestelyyn.
3. Yksinäisyys voi johtaa heitteillejättöön. Esim. toiselle sukupuolelle aihetetun neurologisen vamman kautta. Kysymyksessä on eräänlainen suora, jolla laitetaan ihan syöpäkasvaimia. Parempi ajatus olisi eleistö ja kasti-merkinnät. Tätä suoraa hoidetaan uskonnollisuudella ja uskottomuudella. = heitteillejättö
4. Tottakai. Sisareni paitsi vaarantuvat siitä, myös jäävät lapsettomiksi. Tottakai on hävettävää, ettei pysty osallistumaan yhteiskunnan tarjoamiin palveluihin, kuten frigiditeetti ja empatiajärjestelyihin. Julkisen sektorin täydellinen työkyvyttömyys ei saa koskettaa ihmisiä ja mun selkärangastani ei voi potilaita repiä. Kaiken aiheuttaa lääke nimeltä Lomudal, joka on kuin tapettia. Tätä lääkettä ei saa kirjoittaa syntymämerkkien takia. Yrität pitämällä vankina ja yksinäisyydessä selvittää miksi et onteloita itseäsi avaruusolosuhteissa. Se on hyvin lapsellista ja vaarallista.
5. Eläkejärjestelmä yksinäisyyteen on kohdallani ihmisyöntiä. Mistään muusta et koskaan ole kiinnostunut muille ihmisille tuntoaistitta. Onko se mielestäsi ahdistavaa tai häpeällistä? Kysymys on tunneaistittomuudestasi, joka on peruste vain koulutukselle ja sen uusimiselle. Ei lainkaan ihmissyönnin kaltaiselle eristykselle. Jopa eläimeksikö verotuksen ja eläkejärjestelmän avulla, koska halut taas olla alasti geishakoulu-juorullasi nestehukassa ja armeijan avulla kimppuun käymällä? Esim. syöpää levittämällä. Tunnesektoria ei saa tutkia, koska sukupuoli on ihan todistettavasti väärintynyt. (kts. fyysinen ja psyykkinen kiputila)
5. Yksinäisyys on rikos. Siihen ajaa toistuvat heitteillejätöt ja helluntaiseurakunta. Heitteillejätön näkee naamasta, joka taas uusi heitteillejättö syövän merkeissä. Yksinäisyys on fyysinen ja psyykkinen kiputila. Sulla pitää olla muunlainen, uskontoon perustumaton sosiaaliryhmätuki esim. calmette. Calmette kuuluu tie-järjestelmään, joka on osoittelua, omistusta ja ohjailua koskeva rikejärjestelmä suunliikeratoja koskevan tiedon keräämisen takia. Miksi et osaa suunliikeratoja koskevia sääntelyitä tai sääntöjä, jotka oikeuttaisivat julkiseen sektoriin? Elä, nähnyt- yksinäisyystoimi eristyksellä ei nyt oikein käy. Koskaan päinsä...
elä, nähnyt-ryhmätoimi, joka ei oikeuta eristämiseen. Työpaikalla ei koskaan saa olla näin frigiditeetti ja empatiahäiriötoimessa.
Yksinäisyys on luonnon rumuutta ja vastuuntunnottomuutta itsestä ja muista. Siksi sitä täytyy hävetä.