Tervehdys kaikille huumeiden käyttäjien vanhemmille!
Mitä keinoja /juttuja olette keksineet ja kokeilleet oman jaksamisen auttamiseksi kun perheessä on huumeiden käyttäjä?
Itse koen ehkä tärkeimmäksi sen, että lapseni ongelmasta huolimatta teen itselleni mukavia asioita. Välillä vaan ikävät asiat pulpahtavat mieleen ja tulee "paha olo" - siis ilman, että tarvitaan juuri jotain tuoretta "katastrofia". Sain vuosia sit tämän kirjoituksen yhdeltä luennoitsijalta jonka luennon sisältö koski läheisriippuvuutta. Mun mielestä tässä on rauhoittavia ajatuksia.. Siksi tahdon tän teidän kanssa jakaa.
HELLITTÄMINEN - RAKKAUDELLA IRROTTAUTUMINEN
* En voi tehdä asioita toisen puolesta.
* En hylkää toista. Käsitän, että en voi kontrolloida toista.
* En ala pelastajaksi. Annan toisen kohdata omien tekojensa seuraukset.
* En voi hallita tapahtumien kulkua. Lopputulos ei ole yksin minun vallassani.
* En yritä muuttaa tai syyttää toista ihmistä; voin muuttaa vain itseäni.
* En järjestele toisen asioita, voin tukea häntä.
* Opettelen hyväksymään inhimillisyyden, omanikin.
* En suojele, enkä suojaudu vaan kohtaan todellisuuden.
* En kiellä tosiasioita. Muutos lähtee niiden hyväksymisestä.
* En arvostele, nalkuta, toru tai syyttele...
* Keskityn omien ominaisuuksieni kehittämiseen.
* Opettelen hyväksymään elämän kulun; minullekin on tarkoitettu sekä onnea että vastoinkäymisiä.
* En kadu menneitä. Teen tilaa elämälle ja kasvulle.
* Opettelen luottamaan ja rakastamaan.
Mitä keinoja /juttuja olette keksineet ja kokeilleet oman jaksamisen auttamiseksi kun perheessä on huumeiden käyttäjä?
Itse koen ehkä tärkeimmäksi sen, että lapseni ongelmasta huolimatta teen itselleni mukavia asioita. Välillä vaan ikävät asiat pulpahtavat mieleen ja tulee "paha olo" - siis ilman, että tarvitaan juuri jotain tuoretta "katastrofia". Sain vuosia sit tämän kirjoituksen yhdeltä luennoitsijalta jonka luennon sisältö koski läheisriippuvuutta. Mun mielestä tässä on rauhoittavia ajatuksia.. Siksi tahdon tän teidän kanssa jakaa.
HELLITTÄMINEN - RAKKAUDELLA IRROTTAUTUMINEN
* En voi tehdä asioita toisen puolesta.
* En hylkää toista. Käsitän, että en voi kontrolloida toista.
* En ala pelastajaksi. Annan toisen kohdata omien tekojensa seuraukset.
* En voi hallita tapahtumien kulkua. Lopputulos ei ole yksin minun vallassani.
* En yritä muuttaa tai syyttää toista ihmistä; voin muuttaa vain itseäni.
* En järjestele toisen asioita, voin tukea häntä.
* Opettelen hyväksymään inhimillisyyden, omanikin.
* En suojele, enkä suojaudu vaan kohtaan todellisuuden.
* En kiellä tosiasioita. Muutos lähtee niiden hyväksymisestä.
* En arvostele, nalkuta, toru tai syyttele...
* Keskityn omien ominaisuuksieni kehittämiseen.
* Opettelen hyväksymään elämän kulun; minullekin on tarkoitettu sekä onnea että vastoinkäymisiä.
* En kadu menneitä. Teen tilaa elämälle ja kasvulle.
* Opettelen luottamaan ja rakastamaan.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mitä keinoja /juttuja olette keksineet ja kokeilleet oman jaksamisen auttamiseksi kun perheessä on huumeiden käyttäjä?
Toivon asiallisia vastauksia, trollit älköön vaivautuko.
Riippuu paljon käytetystä "huumeesta" ja siitä paljonko menee. Jos palaa kannabissätkä viikonloppuna tai vetää amfetamiinia tai opiaattikorvauslääkkeitä aamusta iltaan, niin se vaikuttaa aika paljon asiaan.
Poikani aloitti kannabiksella, nykyään menee muutakin.
Olen ajatellut mm. myös sitä, kuinka äärimmäisiin tunnetiloihin joutuu päihteitä käyttävän lapsensa kanssa. Ja kuinka vaikeaa joitakin niistä on myöntää, edes itselleen. Saatikka sanoa ääneen.
Olen varsinkin viimeisen viiden vuoden aikana inhonnut, vihannut, pelännyt, säälinyt...mutta myös rakastanut lastani. Ja kaikki tunteet voisi kertoa kymmenellä, jos niitä vertaa ns. normaalitunteisiin.
Kaikkein vaikeinta on ollut hyväksyä tunne, että toivoisin lapseni jopa kuolevan, jotta tämä helvetti loppuisi. Sitä myös eniten pelkään - hänen kuolemaansa, joka on ihan mahdollista. Olen monta kertaa miettinyt, mitä sanoisin, jos minulle poliisista tai sairaalasta soitettaisiin. Millaisia tunteita siinä kohtaa heräisi.
En usko olevani mitenkään poikkeava/erilainen, kun kerron tästä. Vaikka sehän on kamalinta, mitä ajatella saattaa. Toivoa oman lapsen kuolemaa! Ehkä tämä kaikki on senkin vuoksi niin raskasta, kun kaikki on niin äärimmäistä, ei normaalia asioiden prosessointia.
Mistä olette saaneet apua vastaavanlaisessa tilanteessa? Kysymykseni on tarkoitettu huumeidenkäyttäjän vanhemmille, muut älkööt vaivautuko.
Kaikki edellä mainitsemasi asia ovat liiankin tuttuja myös minulle. Olen saanut apua ja voimia omaan jaksamiseeni huumepoikani kanssa, käymällä keskustelmassa Irti Huumeista työskentelevien ihmisten kanssa. Suosittelen lukemaan kirjan Koukussa lapseen - irti koukusta, lohdutonta luettavaa. Kirjan luettuaan huomaa että ei todellakaan ole ainoa äiti joka kamppailee huumenuoren kanssa.
Alkoholisti/huume miehestä voi aina erota, omasta lapsesta ei ikinä.
Aina kun puhelimeen tulee soitto tuntemattomasta numerosta, pelko iskee. Onko poikani tapannut jonkun toisen vai itsensä huume päissään. Velkojat hakanneet hänet jo useita kertoja ja poikani on saanut itse tuomion puukotuksesta.
Jaksamista sinullekin, kukaan joka ei itse ole kokenut tätä, ei voi ymmärtää kuinka raskasta tälläinen meidän elämä on ja mitä tunteita käymme läpi päivittäin. Päivä kerrallaan on vain jaksettava ja toivottava ihmettä tapahtuvan.
Poikan on täysi ikäinen ja omasta mielestä aineiden käyttö ei ole hänelle ongelma. Hoitoon on turha yritää jollei itse ole siihen suostuvainen.
Otsikkosi----"TOIVOA EI SAA MENETTÄÄ" kiteyttää tämän aloituksen sanoman ja tarkoituksen hyvin.
Sen yli kolmenkymmenen vuoden aikana, jolloin olen taistellut poikani terveyden puolesta, niin joskus on otsikkosi sanoma meinannut unohtua.
Se, että mistä itse kukin saa voimaa kuitenkin jatkaa poikansa tai tyttärensä tervehtymisen puolesta taistelemiseen---se on ikäänkuin "makukysymys".
Yksi voimakkaimpia tukipilareita sille, ettei menetä toivoansa, on varmasti lähimmäisenrakkaus.
Juuri oma lapsi on varmasti sanan varsinaisessa merkityksessä se "lähimmäinen".
Paljon voimaa antaa esim allekirjoittaneelle ajatus, että poikani on itse asiassa hyvin paljon syytön siihen onnettomaan tilanteeseen, mihin hän on joutunut.
Syyllistä ei kannata alkaa etsimään, vaan on suunnattava katseensa tapahtuneen asian, siis esim. tässä tapauksessa poikiemme ja tyttäriemme mielenterveyden parantamiseen niissä puitteissa kun se on nyky-yhteiskunnassa mahdollista.
Kun muistamme, että "Ei paha kenkään ihminen
vaan toinen heikompi toista.
Hyvää rinnassa jokaisen
vaik ei aina esille loista.
Ja kun me tiedämme, että "emme ole yksin" taistelemassa, niin sekin antaa voimaa.
Tähän sopisi myös lainaus Eino Leinon runosta " Voi miks me emme yhdessä käydä vois.
Jos toinen kaatuu, niin toinen tukena ois.
Poikani on ollut jo 3 kertaa hoidossa ja pois päästyään aina retkahtanut uudestaan kannabiksen käyttöön ja niin sairaus on taas palautunut.
Näinä kolmena kertana on retkahtamisen syy ollut se, että avohoidossa ollessan hän ei ole halunnut ottaa lääkettään, (psykoosin vastainen lääke) vaan halunnut lääkitä itseään kannabiksella.
Se, miksi ei halua ottaa lääkettään, johtuu yksinkertaisesti siitä, että kannabis vie käyttäjältään SAIRAUDENTUNNON, ja miksi ottaa lääkettä kun ei tunne olevansa sairas.?
Läheiset kuitenkin näkevät tuon sairauden.
Nyt hän on neljänen kerran hoidossa ja (ollut siellä noin kuukauden.)
Kun olen vaimoni kanssa käynyt häntä katsomassa, niin hän on hyvin toiveikas pois pääsemisekseen, koska hän tuntee olevansa jo paremmassa kunnossa (toki hän sitä onkin) .
Haaste tulee olemaankin siinä, että miten saamme hänet ottamaan lääkkeensä jokapäivä ja olemaan irti huumeesta.
Minun mielipiteeni on se, että kun on yli kolmekymmentä vuotta käyttänyt rasvaliukoista psyykkeeseen vaikuttavaa huumetta, että siitä tuleita seurauksia ei paranneta eikä poisteta muutamassa viikossa, vaan hoito pitäisi olla hyvin paljon pitempi.
No, joka tapauksessa mellä läheisillä ja hoitavilla lääkäreillä on palaveri ylihuomenna (siis tiistaina) jossa käsitellään poikani hoito-ohjelmaa ja sen mahdollista jatkoa. Poikani on läsnä ko. neuvottelussa.
Uskoisin, että lomille hän pääsee lähiviikkoina.
Tämä tästä nyt tällä kertaa.
"Minun mielipiteeni on se, että kun on yli kolmekymmentä vuotta käyttänyt rasvaliukoista psyykkeeseen vaikuttavaa huumetta, että siitä tuleita seurauksia ei paranneta eikä poisteta muutamassa viikossa, vaan hoito pitäisi olla hyvin paljon pitempi."
Skitsofrenia ei tosiaan yleensä koskaan parane. Ei, vaikka poikasi olisi laitoksessa loppuelämänsä.
On myös hyvä, että myönnät kannabisasian lopultakin olevan vain sinun oma mielipiteesi, koska saattaa olla, että kannabiksella ei olekaan mitään tekemistä poikasi sairauden kanssa, koska hänen käyttämiinsä päihteisiin kuului myös LSD, joka saattaa aiheuttaa otollisessa maaperässä mielenterveysongelmia jo kertakokeilulla, ja hänhän käytti sitä vähän enemmän kuin vain kokeili.
Pärjäsihän poikasi myös sangen monta vuotta Tanskassa teltassa asuen paranoidisena skitsofreenikkona, vaikka käyttikin kannabista joka päivä, mikä on erittäin mielenkiintoinen huomio kannabiksen ja poikasi skitsofrenian välisestä suhteesta.
Mielenkiintoista on myös se, että sinulla kesti yli kolme vuotta saada poikasi sieltä teltasta pois, mutta ehkä olit vain liian kiireinen katsellessasi televisiota ja pohtiessasi, että "kuolema ei ole pahin". Tietääkö poikasi nämä ajatuksesi?
Jos tuo allaoleva on poikasi tekstiä, niin näköjään on ollut paljon muutakin ongelmaa perheessäsi kuin vain joku päihteidenkäyttö. Ettet vain nyt tekisi jostain päihteistä syntipukkia omille toimillesi?
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9587677/47669053
Tässä on kyllä lainauksia raakkunan tekstistä (Raakkuna on poikani) mutta otettu pois asian yhteydestä ja väärennetty.
Miksi sitten olet aiemmin jo myöntänyt, että se on poikasi tekstiä? Entä mikä se asiayhteys siis on ja mitä on väärennetty? Luulen pahoin, että sinä yrität "väärentää" niitä syitä, joiden takia poikasi sairastui ja joista sinä olet itse se merkittävin.
Lähetä aito raakkunan tekemä linkki, eikä muunneltua, sillä asia selviää.
Arvaukseni on, että ensimmäinen kannabiskokeilu oli humalassa. Alkoholi alentaa estoja, jolloin humaltunut henkilö herkemmin tekee asioita, joita ei muuten tekisi. Kokeilee kannabista ku kaveri tarjoaa, menee sänkyyn henkilön kanssa jonka kanssa ei muuten menisi, jättää ehkäisyn käyttämättä, uhoaa muille vaikka selvinpäin on rauhallinen, saattaa jopa riitaa haastaa, voi rikkoa paikkoja...
Alkoholi on portti moneen asiaan. Ei vain huumeisiin.
Eihän se siinä muuta tee kuin pohtii syitä sille käytökselle eli miksi olet riehunut nyrkit pystyssä ja pilannut perheesi elämän. Olet poikasi mukaan riivattu, mikä on erittäin helppo uskoakin, koska sama tauti sinua riivaa kuin poikaasi. Sen jutut Merkuriuksesta ja muusta on samanlaista skitson syitä etsivää selitystä mitä omat juttusi kannabisrasvoista ja jälkijunista.
"Mitä keinoja /juttuja olette keksineet ja kokeilleet oman jaksamisen auttamiseksi kun perheessä on huumeiden käyttäjä? "
Nyt kun olen päässyt jo niin pitkälle tällä "tukemisen tiellä", etten anna rahaa (lähetän joskus ruokapaketin, kauraryynejä, tonnikalaa), en maksa pikavippejä (ne ovat Pojalla ulosotossa), käytän säästyneet rahat ostamalla halvan lentolipun pariksi viikoksi jonnekin ystävieni luo - onneksi heitä on siellä täällä parinsadan Euron lentolipun päässä - suljen puhelimen ja yritän nauttia jokaisesta päivästä.
Eri ympäristössä on vähän helpompi päästä irti näistä jokapäiväisistä tuskallisista ajatuksista.
huolehtikaa vaan siitä omasta ja miehenne/vaimonne alkoholinkäytöstä yli 20v fiksu ihminen osaa pitää päihteidenkäyttönsä kurissa, jos ei osaa niin lopputulos on nisti jolloin voi sanoa että kyseisen ihmisen ei ikinä olisi pitänyt aloittaa huumeiden käyttöä
Se voi alkaa jopa panacodeista se nistiys. Näin alkoi pojallanikin, ja nyt on ollut jo amfetamiinit sun muut suonensisäiset paskat. Nyt korvaushoidossa, mutta vointi menee vuoristorataa, ja välillä satelee tappouhkauksia ja itseäänkin uhkaa.
Ai mistä voimia? Omalta psykiatriltani, jolta varasin käyntiaikoja jaksaakseni. Lisäksi rakkailta lapsiltani, poikanikin on minulle rakas lapsi yhä. Sitten ystäviltäni ja nyt sairasloman jälkeen taas työkin kantaa.
Se, että aina olen sanonut rakastavani poikaani, antaa voimia. Jos hän joskus kuolee itseaiheuttaen tai vahingossa, en kanna mistään huonoa omaa tuntoa. Hän on ollut aina minulle rakas, ja tulee aina olemaan.
Minä kun luulin että oikeaa tietoa jakamalla pääsee huumeista?
Tässä on vertaisarvioitu kohde ja suhteellisen luotettava:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kannabis
Jotkut jää koukkuun ja jotkut ei koskaan. Sitä ei voi tietää.
Hyviä neuvoja antoi läheisyysriippuvuus mutta tunnetta ei ohjaa järki.
Poikani on käyttänyt useita eri huumeita jo yli kymmenen vuotta. Nyt hän on useista rikoksista vankilassa. Meillä vanhemmilla on suunnaton tuska, ikävä a hätä hänen puolestaan! Ajattelen - usein, että parempi kun on vankilassa, on ainakin turvassa. Mutta jos on halu käyttää huumeita, siellähän niitä saa. en enää tiedä mikä olisi hyvä? Toivon silti, että poikani saa kääntymyksen ja lopettaa huumeet. En usko , että huumeisiin ei jää koukkuun. Mutta jos on kova tahto ja halu näyttää itselleen sekä toisille, on voittanut elämän jättäessään tuollaiset aineet. Pojallani oli veressä seitsemää eri ainetta joutuessaan kiinni. Ihmetyttää, että hän on hengissä, oli se hänen meno ja huumeiden käyttö jo siksi pitkällä. Rakastan poikaani ja odotan kun pääsee vapaaksi. Uskon hänen tulevan järkiinsä ja haluan antaa kaiken tukeni:).
Antaa niiden narkkien polttaa ja käyttää huumeita, ei se meiltä ole pois. Verorahoja ehkä laitetaan heidän vammaisuutensa ja invaliteetin tukemiseen, mutta tuleehan noita veroja nyt maksettu muutenkin.
Joka vuosi muutamille narkeille aina pidetään monttubileitä, sittenpä ovat pois päiväjärjestyksestä ja pois häiriköimästä tavallisia ihmisiä. Who cares.
Yritä suostutella se sillon, kun sillä rahat loppu ja kama loppu laskut ja ahdistus päällä, katkolle. Toimi omalla kohdalla ja raittiina useita vuosia menty.