Kun Maailmanpankin bisnekset ovat P-Afrikassa menossa päin honkia,niin se yrittää pelastaa nahkansa puhumalla pötyä ruokakriisistä. Ruuan hinta on kyllä noussut ja tulee nousemaan näillä toimin joita mm Maailmanpankki rahoittaa.
Syynä ruuan hinnan nousuun on bioenergiaan syydetyt rahat ja voimavatat. Tämä on seurausta uusiutumattomien energioiden loppumisesta. Koko ajan ajaudutaan kohti totaalista ruokakriisiä. Tätä ei kyllä estetä tuhlaamalla öljyä aina vaan lisää.
Ilmastohysteriaan uhratut varat ovat talouslaman aiheuttajia ja ruokakriisin tekijä. Hokkuspokkus-toimet pahentavat tilannetta,sillä ilmastopuheilla pyritään vain rikastumaan ja säilyttämään vanha mädäntynyt toiminta. Se merkitsee tuloeron kasvamista muutaman rikkaan elättämistä koko maailman orjien työllä.
Ihminen ei pysty mitään suuria vaikuttamaan maapallon ilmakehän lämpötilaan koska ihmisten energiankulutus on vain promillen osia auringosta tulevaan energiaan verraten ja myös maan sisästä pääsee ilmaan valtavia energiamääriä. Polttaminen aiheuttaa enemmän ongelmia myrkkyjen muodossa. Sitä voidaan estää elintasosta tinkimällä. Myös ruuan riittävyys tulevaisuudessa riippuu täysin työvoiman määrästä eikä yhtään teknologiasta. Olemme tiellä takaisin menneisyyteen ja ne jotka tämän käsittävät jäävät eloon.
Syynä ruuan hinnan nousuun on bioenergiaan syydetyt rahat ja voimavatat. Tämä on seurausta uusiutumattomien energioiden loppumisesta. Koko ajan ajaudutaan kohti totaalista ruokakriisiä. Tätä ei kyllä estetä tuhlaamalla öljyä aina vaan lisää.
Ilmastohysteriaan uhratut varat ovat talouslaman aiheuttajia ja ruokakriisin tekijä. Hokkuspokkus-toimet pahentavat tilannetta,sillä ilmastopuheilla pyritään vain rikastumaan ja säilyttämään vanha mädäntynyt toiminta. Se merkitsee tuloeron kasvamista muutaman rikkaan elättämistä koko maailman orjien työllä.
Ihminen ei pysty mitään suuria vaikuttamaan maapallon ilmakehän lämpötilaan koska ihmisten energiankulutus on vain promillen osia auringosta tulevaan energiaan verraten ja myös maan sisästä pääsee ilmaan valtavia energiamääriä. Polttaminen aiheuttaa enemmän ongelmia myrkkyjen muodossa. Sitä voidaan estää elintasosta tinkimällä. Myös ruuan riittävyys tulevaisuudessa riippuu täysin työvoiman määrästä eikä yhtään teknologiasta. Olemme tiellä takaisin menneisyyteen ja ne jotka tämän käsittävät jäävät eloon.
Vastaukset 24
Vanhimmat
tilaan, joka tulee olemaan ympäristökommunistinen tai -fasistinen keskitetyn hallinnon järjestelmä. Siinä systeemissä ei ole tilaa keskiluokalle, ei yksityisomistukselle eikä yksilölliselle elämälle ilman valvontaa. Se on syyllistämisen maailma. Kaikki tekeminen, valmistaminen, oleminen ja eläminen otetaan tarkkailun alle ja verotuksen piiriin. Perusteena käytetään hiilidioksiditeoriaa, joka ei pidä paikkaansa. Kaikenkattava hiilidioksidiverotus tulojen samalla alentuessa, tarkoittaa keskiluokan katoamista ja vapaan yhteiskunnan loppua. Nämä valtavat kustannusrasitukset pysäyttävät kaiken oikeasti järkevän toiminnan. Ympäristö on kärsijänä, ei hyötyjänä. Suurin kärsijä on ihminen.
Kohtalainen tulotaso ja omaisuus on keskiluokkaisen elämän edellytys ja yksilön turva järjestelmää vastaan. Se turva halutaan nyt syödä pois hiilidioksidiveroilla. Kaikki tasapäistetään kuvitellun uhkan edessä. Samaan aikaan ympäristöä saa tuhota fyysisesti niin paljon kuin sielu sietää vapaakaupan ja markkinoiden vapaan toiminnan nimissä, eikä yhtäkään korkeamman tason valtapoliitikkoa kiinnosta. Miksi näin? Koska jossain on tajuttu, että hiilidioksidikysymystä ei pääse pakoon koko planeetalla, asuipa missä tahansa, tekipä mitä tahansa. Fyysisten ympäristöongelmien pohjalle ei voida perustaa jokaiseen yksilöön ulottuvaa globaalia kontrollijärjestelmää. Hiilidioksidin pohjalle voidaan. Siksi tämä teoria on valittu. Ihminen on syyllinen siitä hetkestä alkaen, kun hengittäminen alkaa.
Hiilidioksidi pitäisi unohtaa ja keskittyä oikeisiin ongelmiin. Ensimmäinen on globaalin vapaakaupan lopettaminen. Rahan liikkeellelasku valtion vastuulle, jotta pankkien korollinen velkaraha ei aiheuta talouskasvupakkoa. Silti yritteliäiden yksilöiden talous voi kasvaa työn ja yrittämisen kautta, mutta rakenteellinen pakko tuotannon kasvulle poistuu. Omavaraisempi talous saastuttaa vähemmän ja työllistää samalla enemmän suomalaisia. Vientiä ja tuontia on, mutta vähemmän. Uusiutuvaa energiaa tarvitaan yksinkertaisesti siksi, että fossiilinen käy vähiin ja sen käytöstä on seurannut energiariippuvuus ulkomaista. Tarve uusiutuville on huutava, koska myös ydinvoimasta on päästävä eroon.
Lämpeneminen on kiistanalainen asia, tapahtuuko sitä edes. Hiilidioksidiprofeetat vat palaneet huijauksistaan jo moneen kertaan. Jopa Greenpeace on ollut epävarma kannoissaan. Mielipidettä vaihtaneista ympäristöaktiiveista ei pidetä julkisuudessa melua, koska valtapoliitikkojen, rahoittajien ja mediatalojen valittu linja on, että hiilidioksidi on kaiken pahan alku ja juuri.
Väitetty tiedeyhteisön yksimielisyys ei pidä paikkaansa. USAssakin on luovutettu kymmenien tuhansien asiantuntijoiden allekirjoittamia adresseja, joissa teoria kiistetään, mutta niille ei anneta julkisuutta. Sen sijaan IPCC:ssä muutama kymmenen ihmistä päättää koko maailmaa koskevasta oppirakennelmasta. Heistäkin vain osa on todellisia linjanvetäjiä. Pohjana käytetään tarkoitushakuista aineistoa. Sitä ei tiedä kukaan, keitä todella on korruptoituneen IPCC:n takana. Järjestöön voi luottaa saman verran kuin EU-komissioon. On oletettavaa, että IPCC:tä tukee maailman suurpankkien takana oleva rahaeliitti, joka on saanut hiilidioksidista loistavan tekosyyn päästökauppakeinotteluun ja muiden päämääriensä ajamiseen.
Maailman tiedeyhteisön korruptio vetää vertoja poliittisen järjestelmän korruptiolle. Tilanne on luotu tutkimusrahoituksen ja apurahojen pätkittäisyydellä, jolloin tarkoitushakuisesti asetetut tutkimusten lähtöoletukset varmistavat rahoituksen saannin. Hiilidioksiditeoriaa tutkitaan lähinnä tosiasiana, jota itsessään ei kiistetä. Ei tutkita vaihtoehtoisia syitä ilmaston ja maapallon tapahtumiin. Tämä vaikeneminen muista selitysmalleista on huomiota herättävää. Aurinko- ja avaruussäteilyn vaikutukset on jätetty lähes tyystin pois julkisesta keskustelusta, vaikka on näyttöä, että näillä on oleellinen vaikutus ilmastoon. Maapallon magneettisuuden vaihtelun vaikutusta ei tutkita, vaikka samaan aikaan maanjäristyksiä on enemmän kuin aikoihin, ja tämä tutkimussuunta voisi ratkaista osittain sekä järistykset että ilmastokysymyksen. Magneettisuus vaikuttaa säteilyn imeytymiseen ilmakehään erityisesti navoilla. Säteily taas vaikuttaa pilvisyyteen. Pilvisyyden määrä vaikuttaa kaikkeen ilmastossa.
On epäilyttävää, että sama korruptiopoliitikkojen eliitti, joka muuten ajaa maailman yhdentämistä, on nyt tullut kauhean ympäristötietoiseksi ja empaattiseksi. Se haluaa pelastaa maailman ihmiset pysäyttämällä hiilidioksidipäästöt. Muuten ihmisistä ei välitetä pätkän vertaa ja palkat ja sosiaaliedut ajetaan alas. Ydinvoiman riskejä ei tunnusteta. Maaperän kaivannaiset, pohjavedet, metsät, koko kansallisomaisuus luovutetaan keinottelijoille. Sitten huolehditaan pienen ihmisen selviämisestä kun ilmasto lämpenee, vaikka joka talvi on 40 astetta pakkasta. Oikeasti ei ole kysymys välittämisestä. On kysymys kontrollista.
Tämän pelleilyn nojalla verot ja maksut tulevat kaikki köyhien ja tavallisten ihmisten maksettaviksi. Rikkaat jäävät suhteessa ilman veroja. Tämä on pahinta korruptiota. Tämä on demokratian tuho. Nyt on siirrytty puoluevaltaan,kohta siirrytään diktatuureihin ja kansojen suurten rivien hyväksymänä. Miksi IPUkin mainostaa ilmastonmuutosta? Nyt on jotain vialla. Me IPUn kannattajat toki tiedämme tämän asian liittyvän korruptioon ja rikkaiden valtaan. Siksi me emme puolusta tätä vahingollista ajatusta joka tulee hyvin kalliiksi niin kansalaisille kuin koko yhteiskuntajärjestelmälle. Se on tuhon tie.
Näiden tutkijoiden mielestä auringolla ei olisi mitään osuutta ilmaston tilaan. Mikäli auringon säteily lisääntyy vaikka 0,1%,niin se merkitsee tuhatkertaista energian lisäystä ilmakehään verrattuna koko ihmiskunnan energian kulutukseen. Eikö muka ole mitään merkitystä?
Tiedeyhteisön itsesensuurista, mikä johtuu rahoitus- ja urakehityspaineista sekä kasvojen menettämisen pelosta:
http://www.youtube.com/watch?v=aPDyfNVUt08&feature=relmfu
Iron Mountain -suunnitelma globaalihallinnon edistämiseksi:
http://www.youtube.com/watch?v=P9BVhreIcRo
http://www.youtube.com/watch?v=SvcuylMrkXk&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=hFt07eAAQ94&feature=fvwrel
USA:ssa Iron Mountain -nimisessä paikassa pidettiin 1961 kokous, jossa globaalin eliitin edustajat päättivät, että ihmiskunnan yhdistämiseksi yhden hallinnon alle tarvitaan uusia uhkakuvia sodan uhkan tilalle. Tällaiseksi uudeksi uhkaksi valittiin globaalit suuren mittakaavan ympäristöongelmat. 60-70-luvuilla yritettiin levittää uhkakuvaa uudesta jääkaudesta (mikä saattaa olla jossain määrin totta) mutta 80-luvulle tultaessa tulevaisuuden suureksi uhkaksi valittiin ilmastonmuutos ja hiilidioksidi.
Monet ympäristöongelmat ovat totta, ja tilannetta on tietoisesti pahennettu vapaakaupan, löysän luotonannon ja muiden politiikkojen keinoin. Näin on luotu kiertotietä psykologista uskottavuutta hiilidioksiditeorialle. On helppoa ajatella, että jos tuotannon kasvu on saanut paljon muutakin pahaa aikaan, ja tuotannossa ja liikenteessä syntyy tunnetusti hiilidioksidia, niin hiilidioksidilla olisi sitten myös ilmastoa ja elinolosuhteita tuhoava vaikutus. Että teollistumisen ja liikenteen kasvu olisi yksi yhteen hiilidioksidipitoisuuden kasvun kanssa, ja se olisi yksi yhteen väitetyn lämpenemisen ja ilmastohäiriöiden kanssa. Tällainen epätieteellinen asioiden yhteen koplaaminen ei ole minkäänlainen todiste. Ymmärrettävä tuntemus kylläkin.
Tutkimuksia on toki tehty, mutta koska ne eivät tuota uskottavaa dataa CO2:n ja väitetyn lämpenemisen yhteydestä, on IPCC-uskollinen tiedeyhteisö joutunut manipuloimaan tutkimustuloksia saadakseen ne sopimaan ennalta valittuun teoriaan. Yhtäkään kunnollista yritystä selittää ihmisen aikaa edeltäneet ilmastonmuutokset ei ole valtavirtamediassa nähty. Ennen ihmistä on tapahtunut tuhansia ilmastonmuutoksia. Välillä hiilidioksidipitoisuus on ollut monikymmenkertainen nykyiseen nähden ja maapallon elämä on vain tykännyt siitä.
Mihin suuntaan ilmasto nyt edes muuttuu? Sitäkään ei osaa enää kukaan sanoa. Ehkä tässä hiljattain oli 10-15 vuoden mittainen lämpimämpi jakso, mikä ilmeni Suomessakin leutoina talvina. Näitä syklejä vain on ilmastossa kaiken aikaa ja on aina ollut. Yksi syy on 11 vuoden mittaiset jaksot auringon toiminnassa. Auringon toiminnassa on myös tuhansien vuosien pituisia toistuvia jaksoja, mikä johtuu aurinkokunnan kierrosta avaruudessa. Varmasti on muitakin syitä.
Paikallisesti ihminenkin muuttaa ilmastoa fyysisillä toimenpiteillä mm. metsähakkuiden ja kaupungistumisen kautta. Maaperän muokkauksen ollessa nykymitoissa, ei ole ihme jos tällä toiminnalla on alueellisia vaikutuksia, vaikkapa myrskyjen yleistymisen suhteen. Paljas tai asfaltoitu maaperä sitoo lämpöä enemmän kuin kasvipeite. Tästä seuraa suuria lämpötilan vuorokausivaihteluita ja lämpövaihteluista aggressiivisia ilman liikkeitä alueilla, joissa tällaiseen ei ole totuttu. Ilmastohäiriöihin ei hiilidioksidia tarvita.
Tiedeyhteisön ’yksimielisyys’:
http://www.youtube.com/watch?v=FfHW7KR33IQ&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=aKOSiYWwcio&NR=1
Hiilidioksiditeoriaa vaaditaan uuteen arviointiin:
http://www.youtube.com/watch?v=FyCs-wYDHCw&NR=1
’Global warming, manufactured crises’:
http://www.youtube.com/watch?v=Ft8LfE7AI2w&feature=related
Kun suuri teoria on virallistettu, sitä ei tarvitse enää myöhemmässä vaiheessa sen enempää perustella. Al Goren filmiä pyöritetään USAn kouluissa ilman kritiikkiä. Oppilaita koulutetaan ’oikeaan’ ajatteluun. Kyse ei ole tieteestä vaan uskonnon kaltaisesta opista, jonka harva uskaltaa kyseenalaistaa:
http://www.youtube.com/watch?v=bDPq_lSzkbc&feature=related
Kotimaista CO2-teorian kritiikkiä:
http://www.co2-raportti.fi/index.php?page=blogi&news_id=1168
http://etelavuori.puheenvuoro.uusisuomi.fi/38196-ilmastonmuutos-johtuu-suurimmaksi-osaksi-aurinkokunnan-sisaisista-muutoksista
Mutta ehkä kaikkein tärkeintä on itse ajatella asiat valmiiksi. Näissä jutuissa joutuu helposti aivopesun uhriksi. Asiat on monipiippuisia ja kohtalaisen vaikeita. Pitää muistaa ongelmien ydi koko ajan. Hienoahan olisi elää ilman työntekoa. Valitettavasti se onnistuu hyvin harvoilta,eikä ole mitään syytä tällaista luikuruutta kunnioittaa. Maailmaa hallitsee edelleen ja aina niukkuuden laki.
ainakin navoilta. Ei oleellisesti, mutta havaittavasti. Ilmiö on havaittu niinkin lähellä kuin Marsissa. Tietääkseni siellä ei ole hirveästi teollisuutta tai yksityisautoilua. Googlaaminen kannattaa tässäkin asiassa.
Tuota en itse tullut huomanneeksi. Se on siinä. Petkutus on totta ja maksanut biljoonia. Talouden romahdushan oli juuri ilmastonmuutospetkutuksen tulos.Ryhdyttiin tuhlaamaan loppuvia öljyvaroja bioenergiaan ja se merkitsi lisäksi lisääntyneitä päästöjäkin.
IPUn pitää ehdottomasti luoda oma ympäristöohjelma jolla ei ole yhteyksiä valehteleviin tahoihin. Kepun ja Vihreiden peesaaminen lopetettava ja nostettava kissa pöydälle. Se on edelleen öljyn ja ruuan loppuminen jos näin jatketaan.
http://www.youtube.com/watch?v=IRd7tu8PRPE&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=FNEvFvlvBuo&feature=related
Alkuun voi näyttää että monimutkaisesta asiasta puhutaan lapsellisen yksinkertaisesti. Kun katsoo kokonaan läpi, suuri kuva tulee selväksi. Kysymys on äärettömän vaarallisesta asiasta, jossa tavoitetilaa ei saavuteta koskaan. Ihmisiltä tullaan vaatimaan aina vaan suurempia uhrauksia, joiden tueksi löytyy aina sopivat tutkimustulokset ja ennusteet ja markkinointimiehet. Nämä verot ja ympäristömääräykset joita nyt ajetaan läpi, ovat vain alkurapinaa, jotta tämä järjestelmä ja ajattelutapa saadaan ajettua läpi.
Kun systeemi on vakiintunut, verojärjestelmät luotu ja valta siirretty pois kansalta globaaleille elimille, silloin ruuvia aletaan vasta kiristää. Ja siinä vaiheessa hiiri ei pääse enää loukusta. Vallankäyttäjien tukena on sellainen arsenaali elektronista valvontaa ja ylikansallista turvallisuus/'ympäristö'lainsäädäntöä. Sellainen pikkujuttu tässä on, että ympäristön kanssa tällä politiikalla ei ole mitään tekemistä. Keksitty asia on keksitty asia, se ei liity mihinkään aihepiiriin. Paitsi maailman yhdentämiseen. Sitä tarkoitusta tämä keksitty teoria palvelee paremmin kuin mikään muu ideologia tähän mennessä.
Enemmistö ihmisistä ei ollenkaan ymmärrä kuinka pitkälle tämä ideologia tulee johtamaan. Tämä on äärettömän vaarallinen tie jolla nyt ollaan.
Se on kumma jos minä puhun nälänhädästä niin minua nimitellään hihhuliksi ja uskovaiseksi mutta nämä hullut,mistään piittaamattomat ,ääliöt ovat omasta mielestään älykkäitä ja viisaita. Niinkuin kukaan muu ei saisi edes ajatella kuin nämä ahnehtijat.
Tosiasiassa nyt valtaa pitävät ahneet ja hullut ovat poikkeuksetta oikeita hihhuleita jotka tunkevat uskontoaan joka aivoon. Niillä ei riitä aivot käsittelemään kuin paria asiaa kerralla. Elämme kuitenkin kaikkien eläinten tavoin maapallolla. Suuriin erehdyksiin ei ole varaa,muuten tulee noutaja.
Nyt on tilanne se että voimavarat on imetty tyhjiin. Ruoka on loppumassa. Tuskin kukaan enää voi luottaa niihin jotka uskottelevat teknologian olevan ratkaisu ruokapulan hoitoon kun juuri teknologia sen on aiheuttanut.
EU:n maatalouspolitiikka on täysin epäonnistunut. Se ei ole ollut ikinä ajan tasalla. Järjetön valvontaviidakko on ajanut pystyvimmät talonpojat pois ammatistaan ja tilalle on tullut tukiaisia kerjäävät traktorikuskit. EU:n ja Suomen Keskustan toimet ovat suurentaneet tilakoot ,kun olisi pitänyt säilyttää talonpoikien tilat kohtuu pieninä ja toimivina odotellessa tulevia tuotanto-ongelmia.
Bioenergia on aiheuttanut nälänhädän joka jatkuu ja yltyy lähivuosina. Öljyä ei voi mikään korvata vaan täytyy luopua turhasta liikkumisesta ja tehdä työt ilman öljyä. Tämä muutos on tehtävä lähivuosina. Se merkitsee lapioon tarttumista. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ole.
Svensmark on julkaissut jo vuosia sitten kirjan Chilling Stars, jossa hän käsittelee ryhmänsä tutkimustuloksia auringon aktiivisuuden vaihtelusta, ja sen vaikutuksesta pilvisyyteen ja koko ilmastoon.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Henrik_Svensmark
http://www.amazon.com/Chilling-Stars-Theory-Climate-Change/dp/1840468157
http://vimeo.com/14356185
http://ilmasto.wordpress.com/2008/02/18/the-chilling-stars-suomenkielinen-yhteenveto/
http://climaterealists.com/index.php?tid=263
http://wattsupwiththat.com/2009/09/10/svensmark-global-warming-stopped-and-a-cooling-is-beginning-enjoy-global-warming-while-it-lasts/
Valhe CO2-lämpenemisestä, erittäin hyviä:
http://www.youtube.com/watch?v=-zeGY8zbzc8&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=0BmWy6Nsm6I&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=FhvLUZluZNc&feature=related
Tämän videon loppupuolelta selviää, miten Suomeen on kopioitu suoraan USAsta monia tulossa olevia verotustapoja, kuten satelliittiseurantaan perustuva kilometriverotus, talojen energiaverotus, tulisijojen pienhiukkasverotus, talojen pakolliset katsastukset ym.ym.
http://www.youtube.com/watch?v=-rHURTDNBaI&feature=related
Greenpeace-pomo myöntää että he ovat ’tunteellistaneet’ ilmastokeskustelua yliampuvilla lausunnoilla jäätiköiden sulamisesta:
http://www.climatechangedispatch.com/home/33-enviro-extremists/4870-lies-revealed-greenpeace-leader-admits-arctic-ice-exaggeration
http://current.com/entertainment/comedy/90773961_greenpeace-leader-admits-organization-put-out-fake-global-warming-data.htm
http://www.examiner.com/weather-in-denver/greenpeace-leader-forced-to-admit-climate-change-exaggerations
http://www.infowars.com/greenpeace-leader-admits-organization-put-out-fake-global-warming-data/
Greenpeacen perustajajäsen sanoo järjestöä epähumaaniksi ja moittii sitä epätieteellisyydestä ja vääränlaisesta idealismista:
http://www.newsweekly.com.au/articles/2011feb05_e.html
Ensimmäinen YK:n ilmastokonferenssi pidettiin Tukholmassa -72. Vuonna -92 pidettiin maailmanlaajuinen YK:n kehitys- ja ympäristökonferenssi Riossa. Kokous oli ensimmäinen näistä suurista ilmastokokouksista, joita on myöhemmin pidetty Kiotossa ja Kööpenhaminassa. Rion kokouksen pääsihteerinä toimi Maurice Strong, alun perin kanadalainen maailmankansalainen. Hänellä on lievästi sanottuna hämäräperäiset taustat. Strong on ollut vuosikymmenien ajan se varsinainen harmaa eminenssi CO2-teorian taustalla kun Gore on hoidellut julkisuuspuolta.
http://www.youtube.com/watch?v=ih1UPeEK9Ig&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=1YCatox0Lxo
http://www.youtube.com/watch?v=zm4h-f6nRDY&feature=related
http://www.newswithviews.com/Devvy/kidd283.htm
http://soldierforliberty.wordpress.com/2010/05/16/the-maurice-strong-rothschild-connection-beyond-the-co2-scam-and-into-control-of-land-and-food/
http://euro-med.dk/?p=13656
http://windfarms.wordpress.com/2008/07/20/al-groe-and-maurice-strong-con-artists-extordinaire/
Strong on miljardööriliikemies, jolla on läheiset henkilökohtaiset yhteydet sekä Rockefellereihin että Rothschildeihin ja lukuisiin suuryrityksiin, poliittisiin vallankäyttäjiin ja maailman yhdentymistä ajaviin järjestöihin. Hän on tehnyt bisnestä öljyalalla ja nyt Chicagon hiilidioksidipörssissä yhdessä Al Goren kanssa. Strongilla on suuri maatila Coloradossa.
Hän on toiminut mm. Rooman klubissa, Aspen instituutissa ja monissa muissa. Rooman klubi on taho, johon on syytä suhtautua suurella varauksella, siitä huolimatta että osa sen arvioista pitää sinänsä paikkansa. Rooman klubille on annettu rooli, jossa se toimii arvovaltaisena ongelmien tunnistajana ja ratkaisujen esittäjänä, ongelmiin, jotka ovat osittain tarkoituksella aiheutettuja. Arvioissaan ja suosituksissaan se tukeutuu ’viralliseen’ ilmastonmuutos/hiilidioksiditeoriaan. Rooman klubin rooli on tuoda maailmaa yhdentäviä ratkaisuja luotuihin ongelmiin, joita vielä paisutellaan mediassa. Samaan varovaisuuteen on aihetta Worldwatchin kanssa.
Tämä ei tarkoita, että kaikki klubin jäsenet olisivat vilpillisiä, koska ongelmat ovat johonkin mittaan asti tosia, eikä pyrkimyksessä ongelmien ratkaisuun ole sinänsä mitään pahaa. Pitäisi kuitenkin tunnistaa nämä ilmiöt: ”ongelmien luominen – ongelmien ratkaiseminen – mitkä tahot ovat olleet luomassa ongelmia aiemmalla toiminnallaan ja mitkä tahot puhuvat nyt niiden ratkaisemisen puolesta, suoraan tai välimiestensä kautta – mitä ratkaisumalleja suositellaan ja mihin teorioihin tukeutuen – minkälainen maailma on ratkaisujen toteuttamisen jälkeen – johtaako hyviltä näyttävien päämäärien tavoittelu lopulta samanlaiseen keskitettyyn maailmanhallintoon kuin avoimesti pahalta näyttävä toiminta, jota monet vastustavat toisin kuin hyviltä näyttäviä päämääriä” ja ”miten ja keiden toimesta suositusten taustalla oleva globaali teoria on virallistettu ja ajettu läpi mediassa – missä ja keiden omistamassa mediassa – keitä ja mitä tahoja on näiden arvovaltaisten asiantuntijajärjestöjen taustalla ja mitä kytköksiä järjestöjen jäsenillä on”.
Strong on ajanut vuosikymmenien ajan jonkinlaista maailmansosialismia, siitä huolimatta että hän kuuluu todelliseen pääomaeliittiin. Mutta tämä näennäinen ristiriita on normaali ilmiö näillä maailman yhdentäjillä. Suurimpien vallanhaltijoiden kannalta on sama onko systeemi kapitalistinen vai kommunistinen, jos eliitti omistaa periaatteessa kaiken hallitsemalla systeemiä.
http://en.wikipedia.org/wiki/Maurice_Strong
http://www.afn.org/~govern/strong.html
http://warofillusions.wordpress.com/2009/03/30/obama-maurice-strong-al-gore-key-players-cashing-in-on-chicago-climate-exchange/
http://www.speakersforum.fi/puhujat_ja_juontajat/puhuja_kuvaus/maurice_strong/P195
Strongin, Al Goren, Rothschildien ja muiden UMJ:n edistäjien yhteydet ovat laaja kokonaisuus, josta tämä on pintaraapaisu.
Riossa -92 hyväksyttiin konferenssin päätteeksi kuuluisa esityslista, Agenda 21. Se sisältää toistasataa erilaista ohjelmaa, joilla maailmanlaajuista kehitystä ohjataan pois kansallisvaltioiden järjestelmästä, kohti toisistaanriippuvuutta. Kun nykytilannetta katsotaan, hiilidioksiditeoria ja siihen liittyvät veroratkaisut vievät kehitystä juuri tuohon suuntaan. Tämän CO2-politiikan pohjustaminen aloitettiin jo 60-70-luvuilla Iron Mountainin suuntaviivojen mukaisesti Maurice Strongin johdolla. Tästä oli seurauksena Tukholman konferenssi -72. Nyt myöhempinä vuosina, kun Al Gore on ollut julkisuuden valokeilassa, Strong on vaikuttanut Kiinassa edistäen sen kehittymistä maailman johtavaksi suurvallaksi.
Strongiin liittyy eräs asia, jolle ei vielä löytynyt pitäviä todisteita. USAn keskuspankkijärjestelmä luotiin 21.12.1913 säädetyllä lainsäädännöllä, joka ajettiin läpi osan kongressiedustajista ollessa jo joululomalla. Tämän myötä USAn finanssipiirit joutuivat Euroopan pankkisukujen ja heidän amerikkalaisten liittolaistensa käsiin. Ennen kuin keskuspankista päästiin säätämään lailla, johtavat yksityispankkiirit neuvottelivat vuosia keskenään, kuinka saada vietyä asia läpi ilman että kansa ymmärtää mistä on kysymys. Ratkaisevaksi muodostui eräs huippusalainen kokous Jekyll Islandilla Georgiassa. Kokouksessa oli mukana myös Morgan-pankin Benjamin Strong. USAn keskuspankin nimeksi tuli Federal Reserve Bank of New York ja se tuli yksityispankkien muodostaman Money Trustin omistukseen. Silloin alkujaan Fedin omistajia olivat Trustin kautta mm. Rockefellerin National City Bank, Morganin First National Bank, Chase National ja National Bank of Commerce. Fedin ensimmäiseksi pääjohtajaksi tuli Benjamin Strong, joka johti samalla Morgan-pankkia. Ei ole tietoa, oliko hän Maurice Strongin sukulainen, mutta näissä globaalin tason hankkeissa sukulaisuus on yleistä. Siinä tapauksessa joku Maurice Strongin esi-isä on ollut luomassa hämärin keinoin sitä pankkisysteemiä, joka on johtanut nykyiseen finanssikatastrofiin, teollistumiseen ja saastumiseen. Niihin pohjautuvilla mielikuvilla perustellaan hiilidioksiditeoriaa, jonka varassa Maurice Strong on 1970-2000-luvuilla ajanut läpi globaalihallintoa ja -verotusta. Jos tietyt poliittiset -ismit unohdetaan, niin sadan vuoden sisällä kaksi maailmanlaajuisesti suurinta ilmiötä ovat olleet finanssikapitalismi ja ilmastonmuutosteoria poliittisine seurauksineen. Strongit ovat olleet avainasemassa kummallakin sektorilla.
http://en.wikipedia.org/wiki/Benjamin_Strong,_Jr.
http://www.rumormillnews.com/cgi-bin/archive.cgi/noframes/read/133669
Al Gorella on paljon yhteistä Strongin kanssa. Gore lentää yksityiskoneella samoin kuin Strong, hänellä on kolme suurta taloa, hän on henkilökohtaisesti mukana päästöoikeusbisneksessä yhdessä Strongin kanssa, hän on Googlen senior advisor, hänellä on on tiiviit yhteydet maailman pankkiirieliittiin ja suuryhtiöihin. Ja tärkeimpänä: hän on ollut USAn varapresidentti ja oli aivan hilkulla tulla valituksi presidentiksi. USAssa ei pääse pääpuolueiden presidenttiehdokkaaksi kukaan, joka ei olisi pääomapiirien hyväksymä. Se tarkoittaa, että pääehdokkaat ovat sitoutuneet maailman yhdentämiseen. Puolue- ja rahoitusjärjestelmä hoitaa asiat siellä siihen malliin. Onhan tämä todettu meilläkin: Suomen systeemiä on verrattu Amerikan systeemiin, jossa rahapiirit päättävät vaalituloksen jo ennalta. Tai mahdolliset vaalitulokset, koska on lähes sama kumpi pääehdokas voittaa, kun molemmat ovat samoille taustaryhmille uskollisia. USAn presidentti on käytännössä keskuspankin talutusnuorassa, joka ei kuitenkaan ole oikea keskuspankki, vaan yksityisten suurpankkien omistama.
Ex-varapresidentti ja lähes valituksi tullut presidenttiehdokas ei olisi ryhtynyt ajamaan tuolla paatoksella puhtaasti yleishyödyllistä asiaa. Puhumattakaan, että siinä tapauksessa tällainen henkilö olisi saanut maailmanlaajuisen mediatuen toiminnalleen. Tiedämme missä käsissä maailman valtamediat ovat. Arviolta 95% on bilderberg-ryhmän jäsenten määräysvallassa joko suoraan tai ristiinomistusten kautta. Moneen asiaan voi tietysti uskoa tässä maailmassa, mutta täysin ristiriitaiseen toimintaan tämän tason henkilöiden kohdalla ei kannata uskoa. Heidän toimintansa palvelee heidät valtaan nostaneita piirejä silloinkin, kun näyttäisi siltä, että he ovat hyvällä asialla. Mustalla on taipumus pukeutua valkoiseen. Tässä tullaan taas Maurice Strongiin. Hän oli CO2-teorian alkuisä ja omistautunut UMJ:lle. Al Gore on Strongin työn jatkaja ja hänen takanaan ovat samat piirit kuin Strongin takana, siis johtavat pankkiirit ja erityisesti Rothschildit.
Kun muodostetaan kokonaiskuvaa hiilidioksiditeorian hämäristä taustoista, on välttämätöntä ottaa tarkastelun alle myös Nobel-komitea. Sillä on ollut merkittävä rooli luotaessa median kautta yleistä hyväksyntää CO2-teorialle ja lavasäteilyä teorian keskeisille edistäjille. Tässä yhteydessä täytyy katsoa, mikä on ollut komitean palkitsemislinja muutenkin viime aikoina.
Millaisista suorituksista rauhanpalkintoja on jaettu? Millaisia sankaritarinoita komitea on ollut luomassa palkintojensa kautta? Millaisella taustalla varustettuja henkilöitä komitea on palkinnut? Palkinnon kautta luodaan aina sädekehä saajansa ympärille. Tätä kautta legitimoidaan, ja todetaan yhteiskunnallisesti ja tieteellisesti päteväksi, se linja, jota palkinnon saaja on vienyt eteenpäin. Ovatko palkinnon saajat, varsinkin viime vuosina, olleet ruohonjuuritason demokratian kannattajia vai globalistisesti suuntautuneita henkilöitä?
Nobel-komiteaa on syytetty luopumisesta alkuperäisistä palkitsemisperusteista. Näin on tapahtunut erityisesti rauhanpalkintojen kohdalla. Erikoisia henkilövalintoja on tehty ennenkin, mutta nyt huomio tulee kiinnittää 2007-2009 palkinnon saaneeseen kolmikkoon:
Al Gore IPCC, Ahtisaari, Obama.
Kaikkiin näihin kytkeytyy harmaa eminenssi globaaleiden kuvioiden taustalla, Henry Kissinger.
Lisäksi Kissingerilla on tiiviit yhteydet Maurice Strongiin, Rockefellereihin ja Rothschildeihin. Muistetaanpa samalla Maurice Strongin ja Goren kytkökset näihin pankkiireihin. Koko tämä nimiluettelo kytkeytyy ristiin toisiinsa monin tavoin. Muistetaanpa eräs Ahtisaaren maininta 90-luvun alkupuolelta: hän totesi eräässä yhteydessä, että hän tuntee New Yorkissa häijyjä ihmisiä, ”vicious people”. Herää kysymys, mitä ihmisiä hän tarkoitti.
Ahtisaaren Nobelia pohjustettiin hiukan aiemmin myönnetyllä Unescon palkinnolla, jonka luovutti Henry Kissinger Pariisissa. Ahtisaari ja Kissinger ovat tuttavia jo kaukaa. Kissinger on johtavia globalisteja puolen vuosisadan ajalta ja keskeinen linkki erityyppisten globaaleiden ilmiöiden ja niitä edistävien henkilöiden taustalla. Kaikki vähänkään merkittävämmät kansainväliset politiikat ja henkilöt kytkeytyvät tavalla tai toisella Kissingeriin. Hän kuuluu ulkomaansuhteiden neuvostoon (CFR), bilderberg-ryhmään ja trilateraaliseen komissioon, sekä lukuisiin muihin vastaaviin. Hän itse sai Nobelin rauhanpalkinnon -73, vaikka on ollut läpi uransa toteuttamassa politiikkaa, jonka seurauksena on tapettu miljoonia ihmisiä eri puolilla maailmaa. Palkinnon saamisen jälkeenkin hän pommitti Vietnamia vielä pari vuotta. Jo yksistään Kissingerin saama palkinto asettaa Nobel-komitean motiivit kyseenalaisiksi. Välillä komitea palkitsee todellisia rauhantekijöitä, mutta ainakin puolessa tapauksista tavoitteena näyttää olevan palkinnonsaajan egon pönkittäminen ja sankarikultin luominen globalisaation edistämiseksi.
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2008/12/762399/nobel-komitea-puhuttaa-norjassa
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/martti-ahtisaaren-suuri-juhlapäivä/306078
http://www.kaleva.fi/uutiset/wikileaks-ja-arabimaiden-kansannousut-nobel-ehdokkaina/890845
http://www.upseeriliitto.fi/lehti/paakirjoitus/sal_2007/sal_11_2007_nobelin_rauhanpalkinto
Myös Obama totesi heti palkinnon saatuaan, kiitospuheessaan, että välillä rauhan saavuttaminen vaatii sotimista. Palkitsemishetkellä hän oli armeijan ylipäällikkönä kahdessa sodassa ja on edelleen. Obama palkittiin etupäässä oletetuista tulevista rauhanteoista, joita ei ole vielä näkynyt. Guantanamoakaan ei ole täysin suljettu lupauksista huolimatta. Palkinnolla edistettiin lähinnä Obaman nostetta henkilönä ja kaikkien niiden politiikkojen suosiota, joita mies ryhtyy ajamaan. Niitä Kissinger onkin myöhemmin tarjoillut Obamalle neuvonantajan ominaisuudessa. Obaman pitäisi toteuttaa uusi maailmanjärjestys käyttäen perusteena talouskriisiä ja levottomuuksia. Nythän niitä on yllättäen ilmaantunut kautta arabimaailman ja tiedossa on, että taustalla on häärinyt läntisiä turvallisuuspalveluita. Tähän kytkeytyy myös Obaman kädenojennus muslimimaailmaa kohtaan muutamassa puheessaan valituksi tultuaan, kyseiset puheet olivat myös Nobelin myöntämisen perusteita.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200910090120438_ul.shtml
http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=45152&page=3
Al Goren ja IPCC:n jaetussa palkinnossa on kysymys samasta asiasta: palkinnonsaajan uskottavuuden lisäämisestä kaiken sen politiikan tueksi, jota palkinnonsaaja ajaa. Taustalla oli jo valmiiksi suuri mediahuomio ’Epämiellyttävä totuus’ -dokumenttifilmin myötä, joka sekin palkittiin Oscarilla. Totuus on kyllä epämiellyttävä. Filmin nimen antajaa ei voi syyttää valehtelusta. Ongelma on yleisön puolella, jos se ei ymmärrä, miten nimi pitää tulkita. Vinkki: samalla tavalla kuin ’Terveyden ja hyvinvoinnin laitos’.
Kissingeristä:
http://www.infosota.fi/2009/04/18/911-komission-jasen-valtio-ei-kertonut-totuutta/
Ahtisaari vastaanottaa Unescon rauhanpalkinnon Kissingeriltä (palkintolautakunnan pj.):
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Ahtisaari saa Unescon rauhanpalkinnon/art-1288336677347.html
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9662132
Kissinger ylistää Ahtisaarta tässä vuoden -99 artikkelissa, esittää EU:lle presidenttiä ja haluaa talousliiton USA:n ja EU:n välille. Presidentti on sittemmin saatu ja Ahtisaari ryhtyi tuon jälkeen markkinoimaan vimmatusti NATOa. Transatlanttisia suhteita on korostettu joka käänteessä ja EU/USA-talousliitto on tulossa Trans Atlantic Policy Networkin ja sen työvaliokunnan, Trans Atlantic Economic Counsilin kautta. Stubb ja Kauppi olivat mukana tuon ryhmän toiminnassa meppivuosinaan, mahdollisesti vieläkin.
http://www.taloussanomat.fi/arkisto/1999/06/08/kissinger-vaatii-atlantin-ylittavaa-talousliittoa-kauppasotien-estamiseksi/199910760/12?
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=185033
http://blogs.reuters.com/global/2010/01/29/renewing-trans-atlantic-ties-finnish-style/
Ja minkälaista on rauhanpalkinnon saaneen Ahtisaaren politiikka? Se ei ole ensisijaisesti rauhanpolitiikkaa vaan globalisaatiopolitiikkaa. Rauhanneuvotteluiden idea on globalistien näkökulmasta se, että kansainvälisten sovittelu- ja rauhanturvaoperaatioiden kautta viedään eteenpäin toisistaanriippuvuutta. Konfliktit ovat useimmiten suurvaltojen ja suurpankkien aikaansaamia, molemmille osapuolille annetun raha- ja materiaalituen kautta. Sitten kun yhteiskunta on saatu kunnolla sekaisin ja kansa köyhdytettyä, tuodaan pelikentälle samojen taustaryhmien asettamat rauhanneuvottelijat. Lopputuloksena on länsimaistyylisiä nimellisesti demokraattisia hallintomalleja, joihin aina kuuluu myönteinen suhtautuminen kv. vapaakauppaan, ulkomaisiin yhtiöihin ja jäsenyyteen alueellisessa unionissa. Sitten puhutaan tällaisten unioneiden tiukoista sisäänpääsyehdoista ja spekuloidaan pääseekö joku reunavaltio joukkoon mukaan, vaikka koko kuvion päämääränä on saada sulautettua itsenäiset valtiot alueelliseen unioniin. Kansat saadaan haluamaan sinne, minne on muka vaikea päästä. Sitten rauhanneuvottelijoille jaetaan rauhanpalkintoja, jolloin tämä toisistaanriippuvuuspolitiikka näyttäytyy kansan silmissä hienona asiana kaikkialla, missä viestimiä seurataan. Tämä pätee muihinkin rauhanpalkinnon saajiin kuin konfliktien sovittelijoihin. Palkinnon saajan ajama asia tai politiikka kokee aina arvonnousun kansojen silmissä. Tällä tavalla oppirakennelmia virallistetaan. Joskus temppu onnistuu niin hyvin, että hatarampikin ideologia saavuttaa uskontoon verrattavan aseman, jossa kyseenalaistaminen on paheksuttavaa ja perusteluiden vaatiminen lähes syntiä. Kun yksittäisiä rauhanneuvotteluja katsotaan, neuvottelija voi saada niissä hyviäkin tuloksia aikaan, mutta tässä tuleekin nähdä koko kuva, johon sovittelutyö kytkeytyy.
http://www.nettisanomat.com/2008/10/12/etusivu.html
http://www.nettisanomat.com/2002/11/28/bushnostaa.htm
Kissinger toimii nykyisin Obaman neuvonantajana ja haluaa, että hän käyttäisi talouskriisiä hyväkseen uuden maailmanjärjestyksen toteuttamisessa. Kaaoksesta järjestykseen. Mistä kaaoksesta? Aiheutetusta kaaoksesta. Toki moninaisten kriisien joukossa on aitojakin kriisejä, mutta niitä ei olisi riittävästi yhdentymiskehityksen kannalta, mistä syystä on tarvittu kriisien ruokkimista ulkopuolelta. Kuten Kissinger seuraavassa toteaa, maailmassa on nyt samanaikaisesti poikkeuksellisen paljon yhtäaikaisia kriisejä, mikä tarjoaa ’suuren mahdollisuuden’ uuden maailmanjärjestyksen toteuttamiseen.
http://www.wnd.com/?pageId=85442
http://rawstory.com/news/2008/Henry_Kissinger_Obama_should_act_to_0106.html
http://www.thenewamerican.com/usnews/election/657
http://www.infowars.com/kissinger-again-shills-obama-and-the-new-world-order/
http://www.youtube.com/watch?v=SISUIhprOa8&feature=related
Obama on ottanut neuvoista onkeensa ja peräänkuuluttaa tässä Berliinin videossa UMJ:tä. Hän käyttää termejä ’global citizenship’, ‘common security’ ja ‘common humanity’.
http://www.youtube.com/watch?v=0CV8Xt2VWvc&feature=related
Kaiken tämän valossa on todettava, että Al Gorelle ja IPCC:lle ei ole syytä antaa mitään ylimääräistä arvostusta Nobelin palkinnon takia. Päinvastoin, palkinnon saaminen vahvistaa kuvaa suuren luokan markkinointioperaatiosta. Taustalta löytyy samat tahot, kuin kaikissa muissakin UMJ-hankkeissa. Hiilidioksiditeoriaan ja sen varaan rakennettuihin politiikkoihin tulee suhtautua äärimmäisellä varovaisuudella, koska tiedossa on, mitä päämäärää niillä tavoitellaan ja keiden toimesta.
CO2-teoria on asettunut hyvin kyseenalaiseen valoon, nyt kun on muodostettu kokonaiskuva erilaisista toisiinsa liittyvistä historiallisista kehityskuluista, kansainvälisen tason henkilöistä ja maailman rahajärjestelmän taustoista. Mutta vielä täydellisemmäksi kuva tulee, kun katsotaan mihin koko kuvio on johtamassa. Näyttämölle on astunut henkilö, joka ajaa itseään globaalin hallintojärjestelmän johtoon. Tosiasiassa hänet on tuotu näyttämölle. Taustalla on valtava taloudellinen ja poliittinen voima. Suomessa vain harvat ovat tietoisia tästä henkilöstä, mutta maailmalla häntä ajetaan suurella voimalla CO2-uskonnon keulakuvaksi Al Goren tilalle. Kyse ei ole perinteisestä poliittisesta johtajasta, vaan ideologisesta keulakuvasta sille globaalille järjestelmälle, jota ollaan pystyttämässä.
Tämä uusi mediapersoona tulee tällä kertaa suoraan maailman johtavasta pankkiirisuvusta, joka on jo aiemmin mainittu. Tuo suku on saanut jo tähän mennessä aikaan mittaamatonta kärsimystä tässä maailmassa. Tämä uusi CO2-profeetta tulee Lontoosta ja ajaa avoimesti maailmanhallinnon perustamista ja globaalia hiilidioksidiverotusta, mihin liittyy jakaminen (share) ja luopumisajattelu. Kyse on todella vaarallisesta persoonasta. Viisas ihminen ei osta edes pölynimuria kyseiseltä turhapurolta.
Mies antaa ymmärtää, että hän kelpaisi vinoutuneen yhteiskuntajärjestelmän korjaajaksi. Tätä henkilöä ei voi syyttää vaatimattomuudesta, hän on esillä jatkuvasti mitä erilaisimmissa yhteyksissä molemmin puolin valtamerta. Tv-haastatteluissa, lehdissä, luennoilla, youtubessa, ympäristökampanjoissa…….. Hän on markkinoinut itseään ja tavoitteitaan tekemällä seikkailuretkiä napa-alueille, viidakoihin, purjehtimalla muovipulloista tehdyllä veneellä Australiaan yms. Hän on
David de Rothschild, pankkiirisuvun nuorin jälkeläinen. Tunnetaan myös nimellä muovi-Jeesus.
Nimessä käytetään usein etuliitettä Mayor, josta ei ole tietoa, kuuluuko se nimeen vai onko kyse tittelistä. Kuitenkin Lontoon Cityn (pankkikortteleiden) vuosittain valittavan päämiehen titteli on Mayor. Lieneekö tämä David sitten nimetty syntyjään Mayoriksi, koska tuossa tehtävässä hän ei ole.
Alkuun pääsee näillä:
http://www.youtube.com/watch?v=3UpIFgmX6aY&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=U7-fSHPWeZg&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=zSI-L6uGa8M&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=sai7mKvME9I&feature=related
Hän poseeraa kuin ristiinnaulittu Jeesus:
http://www.ukcolumn.org/2009/10/12/david-de-rothschild-jesus
http://www.youtube.com/watch?v=6GbX88pGxrQ&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=_sP6Ony3vTI&feature=related
Davidin puheet ovat täynnä asiavirheitä. Hän on mm. kuitannut muiden planeettojen lämpenemisen sillä, että suuret planeetat ovat lähempänä aurinkoa! Kommentti löytyy näistä linkeistä. Hän torjuu asiapitoisen CO2-keskustelun toteamalla, että debatti koko aiheesta on ohi, ja että tiedeyhteisö on täysin yksimielinen asiasta! Hän puhuu paljon ja sanoo vähän tai ei mitään. Studioon hän tulee isolla katumaasturilla vaikka saarnaa päästöistä. Muille hän suosittelee asuntojen lämpötilojen alentamista ja kaikkia mahdollisia säästökeinoja, mutta hän itse kuluttaa rajattomasti fossiilisia kuten myös Al Gore. Kuitenkin hänen ydintavoitteensa on globaali verotus ja hallinto juuri hiilidioksidin perusteella. Jossain mainittiin, että Davidillä on 200-jalkainen huvijahti. Ihme ettei isompi, koska mies on multimiljardööri.
Hän ei perustele CO2-teoriaa kun häneltä kysytään todisteita, vaan kääntää aina kriittisen keskustelun muualle, muihin ympäristöongelmiin, joilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä hiilidioksidin kanssa. Silti hän luo myös näiden muiden aiheiden kautta sitä mielikuvaa, että globaali hallinto ja -verotus ovat välttämättömiä. Varmasti ovatkin hänen kannaltaan, koska koko toiminnan tarkoitus on saada aikaan maailmanhallinto. Tämän Davidin koko toiminta perustuu uskonnolliseen saarnaamiseen hiilidioksidista, eikä avoimeen keskusteluun, mutta toisaalta myös fyysiset ympäristöongelmat kelpaavat hänelle, kunhan ratkaisumallina on globaali hallinto.
David ilmeisesti näkee itsellään merkittävän roolin tulevassa hallinnossa. Tämä sopii kovin hyvin kokonaiskuvaan: Rothschildien perillisestä rakennetaan ideologista johtajaa korruptiolla pönkitetyn teorian perusteella, joka ei pidä paikkaansa, ja ratkaisemaan muita ympäristöongelmia, jotka Rothschildit ovat itse luoneet. Tämä David on ylimielinen, tyhmä, johtaa ihmisiä harhaan ja hänellä on koko maailman rahavalta ja suurin osa hallintokoneistosta takanaan. Vaarallinen yhdistelmä.
http://www.youtube.com/watch?v=b77baa3VdhM&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=aVjqorCW93c&feature=related
Hän puhuu jo nyt julkisesti maailmanhallinnon ja -verotuksen puolesta.
Hän on juutalainen, kuten monet muutkin johtavat globalistit. (huom: tavalliset juutalaiset OK!)
Hän kuuluu luumiehiin (bonesmen). Se on Yalen yliopiston salaseura, viralliselta nimeltään Russell Trust, johon kuuluvat mm. Bushit. Seuran jäsenet ovat korkeimman tason vapaamuurareita ja illuminaatteja.
David on esiintynyt Zeitgeist-tilaisuuksissa. Zeitgeist on kansallisvaltioiden vastainen liike, joka ajaa rahatonta maailmaa, jossa kaikki on yhteistä. Siis kommunistista utopiamaailmaa. Zeitgeist vetoaa ihmisten syyllisyydentunteisiin ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksiin. Näitä tunteita on ensin luotu aiheuttamalla eriarvoisuutta ja ympäristöongelmia sekä markkinoimalla perätöntä CO2-teoriaa. Sitten luodaan kuvaa tulevasta tasa-arvoisesta onnelasta. Totuus on, että ei ole olemassa ihmistä ilman itsekkyyttä, eikä johtajia, jotka eivät korruptoituisi ja käyttäisi tuollaista järjestelmää hyväkseen.
David on esiintynyt We Are Change ympäristöliikkeen tilaisuuksissa ainakin San Fransiscossa Golden Gate Institutessa. San Fransiscossa on myös Gorbatshovin perustaman säätiön päämaja, jossa maailman johtajat ovat tavanneet toisiaan julkisuudelta piilossa. Gorbatshov on esittänyt, että maailman sopiva väkiluku olisi 500 miljoonaa. Ehkä tuo instituutti on sama paikka. Joka tapauksessa David Rothschild ajaa eteenpäin järjestelmää, jossa suurin osa esim. USA:sta suojellaan ympäristöideologian nimissä ja ihmiset keskitetään kaupunkeihin, joissa valtio hoitaa lasten kasvatuksen. Hän on esitellyt suunnitelmasta karttaakin.
Hän haluaa maailmanlaajuisen hiilidioksidiveron:
http://www.youtube.com/watch?v=8Hz0gRtsdZc&feature=iv&annotation_id=annotation_484491
Hän haluaa maailman yhteishallinnon, ’global governance’.
http://www.youtube.com/watch?v=mtudNpL30BU&feature=related
Alla video hänen pohjoisnavan reissultaan. Nythän myös Stubbille on tullut kova halu käydä navalla. Hän on luvannut käydä siellä jonkun venäläisen kanssa jos jatkaa ulkoministerinä. Muuten: Stubbin kohdalla on merkillepantavaa, että samalla kun hän on vannoutunut transatlantisti ja NATO-mies, häntä ei häiritse, että venäläiset ostavat Suomesta kiinteistöjä yksipuolisella oikeudella vaikka suomalaisilla on suuria rajoituksia kiinteistöjen ostoon Venäjällä. Mutta sehän on globalismin tarkoitus, että pieni maa sulautuu suurempaan tai useampaankin suurempaan järjestelmään. Ei väliä mikä on sen suuremman nimi, ei edes kokoomusministereille. Sekään ei ole ihme, jos Stubbilla on halu jäljitellä David de Rothschildin retkiä. Globalistien maailma on sen verran pieni.
http://www.youtube.com/watch?v=m9pdJYKkqmU&feature=related
Davidin isä Sir Evelyn de Rothschild on London School of Economicsin suojelija, mahdollisesti rahoittaja. Hänen varsinainen roolinsa ei ole täysin selvä. Kuitenkin LSE on häneen henkilöitynyt opinahjo. Alexander Stubb on opiskellut London School of Economicsissa. Globalismin opit ovat menneet ilmeisen hyvin perille. Lieneekö Stubb tullut globaaliuskoon LSE:n vuosina, hyvin mahdollista. Nykyisin Stubb käy puhumassa Englannissa Chatham Housessa, joka on uuden maailmanjärjestyksen toteuttajien päävaltakeskuksia Cecil Rhodesin ajoilta lähtien. Rhodes oli Rothschildien edusmies eteläisessä Afrikassa ja sai juonittua suuren osan timanttikaivoksista Rothschildien imperiumin haltuun. Pyöreän pöydän järjestöt saivat myös alkunsa Rhodesin aikana.
Seuraavassa yhteenveto Rothschildien pankkimonopolista, maailmanhallituksesta ja maailmanvaluutasta, joka muodostetaan kytkemällä alueelliset valuutat toisiinsa. Jälkimmäisen filmin puolivälissä mainitaan ajankohtainen asia Mediterranean Union, joka perustettiin kesällä 2008. Samaan aikaan kun tätä Davidiä tuodaan esiin, maailman rahajärjestelmä (Rothschildien itsensä johtama) on romahtamassa ja Välimeren unionia pannaan pystyyn vaihtamalla hallitsijat kautta arabimaailman.
http://www.youtube.com/watch?v=NzLIz27GqWs&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=ipINBkGJzUE&feature=related
Davidin isä Sir Evelyn de Rotschild:
http://www.youtube.com/watch?v=7Fw1RMKWypo&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=J2y9Gw5ChAw&feature=related
Maailma on yksi valtava velkasuhteiden verkko, mutta lopulta kaikki langat päättyvät ketjun alussa oleviin rahoittajiin/velkojiin, eli Rothschildien ja kumppaneiden pankkiverkostoon, joka on myös keskuspankkien takana. Kun rahajärjestelmä kaatuu, niillä on etuja valvottavana, jotka menettävät, ja pankit menettävät. Rahavalta tulee ajamaan läpi oman ratkaisumallinsa talousjärjestelmän kaatuessa, ja malliin tulee kuulumaan yhtenäistetty talous ja hallinto, sekä ’kestävä’ hiilidioksidiverotus kautta maailman.
Davidin perustaman Adventure Ecology -liikkeen ideologia on ilmaston ja koko maailman pelastaminen järjestämällä seikkailuretkiä, joilla on suuri huomioarvo. Hän haluaa sitouttaa ihmiset ilmastonpelastamisajatteluun seuraamalla hänen seikkailujaan netin kautta. Hän haluaa ihmisille henkilökohtaisia ilmastotavoitteita. Adventure Ecologyn logo on tyylitelty pyramidi.
http://www.youtube.com/watch?v=hU5pxbEexRM
http://www.youtube.com/watch?v=s6cMXq4Nvmw&NR=1
http://www.pay-palestine.org/?tag=david-de-rothschild
http://www.youtube.com/watch?v=Ed58MSZ5t4k&feature=related
Hän on mukana sademetsien suojeluhankkeessa, jota suojelee prinssi Charles. Englannin kuningasperhe on siis tätä kautta pönkittämässä Rothschildin nousua julkisuuden valokeilaan. Julkkistukijoina Charlesin hankkeessa on Richard Bransonia, Stingiä ym. Sinänsä on tietysti erinomaista että sademetsiä suojellaan. Sitä nimenomaan pitää tehdä eikä verottaa hiilipäästöjä. Mutta, kun metsäkato on aiheutettu pitkälti tarkoituksellisesti kolonialismin, vapaakaupan, yhtiövallan ja korruption kautta……..nyt ongelma pitää sitten ratkaista ja maailman yhdentäjien mielestä siihen tarvitaan Rothschild-messias. Rothschildit itse ovat rahoittaneet lähes kaiken ympäristöä tuhoavan toiminnan satojen vuosien aikana.
http://www.youtube.com/watch?v=ImbBGO5fTHE&feature=relmfu
http://www.youtube.com/watch?v=F7RZXcwRTwM&feature=relmfu
http://www.youtube.com/watch?v=vS7XXzoUtpI&feature=relmfu
http://www.youtube.com/watch?v=Vnqa8iaNnjQ&feature=related
Lienee selvää, että jos joku näkee tämän David Rothschildin uskonnollisessa merkityksessä, niin silloin sellaisen ihmisen oma uskottavuus on mennyttä. Ehkä kukaan ei asiaa sillä tavalla näekään. Tällainen ajatus vain tulee väkisin mieleen, koska ainakin Share-uskonnossa ollaan sitä mieltä, että tuleva maailman pelastaja elää jo keskuudessamme. Hänen väitetään elävän ja vaikuttavan jo tällä hetkellä nimenomaan Lontoossa, ja että kysymys on vain hetkestä, jolloin hän ilmoittaa julkisesti roolinsa koko maailmalle. David Rothschild tulee Lontoosta, vieläpä Citystä, kuuluu juutalaispankkiirisukuun joka omistaa rahoitusinstrumenttien kautta puoli maailmaa, ja mies esiintyy kuin Jeesus.
Suomen tulee erota EU:sta ja pysyä irti NATO:sta. Kaikki yritykset liittää maamme globaaleihin raha- ja verojärjestelmiin joko suoraan tai EU:n kautta tulee torjua. Vastaavat ylikansalliset ratkaisut tulee torjua myös siinä tilanteessa, kun Suomi on jälleen itsenäinen maa. Valitkoon muu maailma johtajakseen minkälaisia messiaita tahtoo. Näin varmaankin ajattelee jokainen, joka täyttää IPUn jäsenyyskriteerit. Kenenkään uskonto ei saa sotkea ajattelua itsenäisyysasiassa tai muuttaa kyseistä ajatuslogiikkaa myöhemminkään, vaikka maailmalla nousisi julkiseen rooliin minkälaisia henkilöitä tahansa, eihän?
Petkutusta. Kun uskonnot tulee mukaan johonkin,niin tietää varmasti että on kyseessä suuri petkutus. Näinhän Suomikin houkuteltiin taas Saksan alamaisuuteen vaikka tämä EU-jäsenyys on suomalaisille vain rahojen lahjoitusta rikkaille kartanonherroille. Suomen valtapuolueet myivät meidät kuin orpolapset vielä 30-luvulla huutokaupassa. Nämä puolueet saivat vastalahjaksi virkoja joista käsin nyt meitä kyykytetään. Tästä alkoi korruptio jolla tähän asti vaalit on voitettu. Nyt tuli ensimmäisen kerran vaalit joissa jokainen tietää ehdokkaiden ja puolueiden taustat. Vasta nyt myös IPU on saamassa jalan ovenrakoon vaaleissa. On oma moka jos menestystä ei tule. Siksi pitää harkita tarkoin puheensa. Keskitytään suomalaisten arkiongelmiin. Meillä ei ole varaa lopettaa työntekoa ahneiden miljonäärien bisnesten takia. Leipä muodostuu pian kynnyskysymykseksi myös Suomessa. Kukaan ajatteleva ei voi tuhota ruuantuotantoa maastamme kun nälänhätä on ovella. Suomessa tähän on sortunut valtapuolueet ja MTK. Niiden EU-huuma tulee meille kalliiksi jos sitä ei nyt heti pysäytetä.
Rotschildit ovat rahoittaneet ja rakennuttaneet Jerusalemiin Israelin korkeimman oikeuden kiinteistön, joka valmistui jo -92. Se on valtava rakennuskokonaisuus lähellä Knessetiä ja täynnä vapaamuurarien symboliikkaa. Sisäpihalla on pyramidi, jonka huipulla on silmä. Arvioikoon jokainen itse, millä motiiveilla pankkiirisuku on ryhtynyt moiseen investointiin ja mitä tekemistä pyramidilla on jossain oikeustalossa.
http://www.gnosticliberationfront.com/rothschild__the_israeli_supreme.htm
Ja tässä David Rothschildin perustaman Adventure Ecologyn pyramidilogo. Pyramidi löytyy myös Plastikin logosta.
http://www.adventureecology.com/
http://missioncontrol.adventureecology.com/teachers/index.php
http://watches.infoniac.com/iwc-ingenieur-automatic-mission-earth-edition-adventure-ecology.html
Katainen on todennut, että 2013 puolivälissä saamme ”uuden maailmanjärjestyksen, jossa sijoittajat häviävät rahaa, mikä on hyvä tavoite.” On mielenkiintoista, että silloin tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun USAn keskuspankki perustettiin (1913) vilpillisin keinoin, ja 80 vuotta siitä, kun dollarin seteliin liitettiin (1933) ns. suuri sinetti. Suuri sinetti kuvaa sen prosessin käynnistymistä, joka johtaa uuteen maailmanjärjestykseen, ja sen on tarkoitus olla setelissä niin kauan, kuin käteistä rahaa on olemassa. Sinetissä on kuva pyramidista, jonka huippu on irti ja siinä huipussa on silmä. Irrallinen huippu kuvaa kesken olevaa prosessia. Kannattaa verrata tuohon Jerusalemissa olevaan pyramidiin, jonka Rothschildit rakennuttivat, koska myös suuri sinetti oli Rothschildien määräämä. Heidän omistamansa pankit hallitsivat USAn keskuspankkia silloinkin 1933, kun sinetti määrättiin seteliin. Sinetin merkitystä ei ole perusteltu kansalle. Sen määräsi dollariin painettavaksi presidentti Franklin D. Roosevelt, joka oli 32.asteen vapaamuurari. Sinetin teksti E PLURIBUS UNUM tarkoittaa ’Monesta yhdeksi’, teksti NOVUS ORDO SECLORUM ’Uusi sekulaarinen järjestys’ ja teksti ANNUIT COEPTIS ’Ilmoittaa syntymisen’. Sinetti on ainoastaan yhden dollarin setelissä, koska vain siinä lukee suurella ONE (Yksi, Yhtä, Yhdeksi).
http://questionabletopic.files.wordpress.com/2008/06/one_dollar_bill_reverse-united_states_.jpg
David de Rothschild ja maailma ilman käteistä rahaa maailmanvaluutasta ja -hallinnosta:
http://atlanteanconspiracy.proboards.com/index.cgi?board=talk8&action=display&thread=145
http://www.abovetopsecret.com/forum/thread525390/pg1
’The man to watch’:
http://greenanswers.com/q/109751/ideas-philosophies/environmentalism/why-everyone-saying-david-mayer-de-rothschild-new-man-w
D.R.: ”Mars, Jupiter ja Saturnus lähempänä aurinkoa kuin maa, siksi ne lämpenevät”:
http://answers.yahoo.com/question/index?qid=20080430175512AADUILD
David, Global Elite, World Government:
http://www.zimbio.com/David de Rothschild/articles/x1O-up5xqvh/The Global Elite Who are they
http://seeker401.wordpress.com/2009/12/22/plastics-jesus-david-de-rothschild/
http://www.liquida.com/david-de-rothschild-antichrist/
Davidin toinen etunimi Mayer on annettu Rothschildien pankki-imperiumin perustaneen, 1100-luvulla eläneen esi-isän mukaan. Lontoon Cityä hallitsevan viranhaltijan titteli, ’mayer’, perustunee myös tähän. David saattaa loppuun sen minkä esi-isä aloitti?
http://en.wikipedia.org/wiki/David_Mayer_de_Rothschild
Paavi haluaa uuden maailmanjärjestyksen, ”with real teeth”. Uusi systeemi tarjoaisi kaikkea ihanaa: “His suggested political authority would manage globalisation, revive economies, stop the crisis deepening, protect the environment and regulate worldwide migration. It would need to be universally recognised and given power to ensure compliance from all countries.”
http://www.brisbanetimes.com.au/world/pope-calls-for-a-new-world-order-20090709-ddic.html
Loppupäätelmä:
Maailman yhdentämisen takana olevat vahvat voimat, joita IPU on läpi historiansa vastustanut, ovat myös hiilidioksiditeorian markkinoinnin takana. Suomalaisen politiikan johtavilla globalisteilla on tiiviit yhteydet maailmanhallinnon keskeisiin edistäjiin ulkomailla. Sekä poliittisten globalistien että ympäristöglobalistien takaa löytyy Rothschildien pankkiirisuku, joka vie eteenpäin uutta maailmanjärjestystä kaikilla kansainvälisen toiminnan sektoreilla. Tärkeimmäksi työkaluksi tässä yhdentämisessä on valittu perätön CO2-teoria, joka on ajettu läpi median ja korruption voimin. Valtavirtamedia ja monet ’tutkimuslaitokset’ ovat maailmanhallintoa ajavien pääomapiirien omistuksessa tai hallinnassa. Loppuhuipentumana nyt rakennetaan henkilökulttia Rothschildien oman miehen ympärille, jota markkinoidaan maailmanpelastajana. Tähän vipuun ei pidä mennä. Tulee nähdä, mistä tässä kokonaisuudessa on kysymys.
Tutkimusrahoituksen kautta on ohjattu ns. asiantuntijoiden mielipidettä ja tutkimusten kysymyksenasettelua. Näin on luotu kuvaa ’yhtenäisestä’ mielipiteestä, jota globalistien omistama media on rummuttanut.
http://hansi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/64360-suuri-ilmastonmuutospalaveri-ja-yllatysvieras-boba
Lainauksia linkistä:
”Yksi varmaan mielenkiintoisimmista huomautuksista, jonka Boba otti esille jo bussimatkalla juna-asemalta luokseni, oli se, että tiedemaailma ei todellakaan tunne konsensusta ilmastonmuutoksen suhteen. Boba, joka on tekemisissä satojen, ellei tuhansien tutkijoiden kanssa, kertoi, että skeptinen näkökulma on johtava. Samaan hengenvetoon hän lisäsi, että esimerkiksi ilmatieteenlaitoksen leivissä ei saa ilmaista poikkeavia näkökulmia, ellei halua samantien vetäytyä alalta.”
”Keskustelimme muunmuassa niistä rahamääristä, mitä tämä koko ilmastonmuutoskeskustelu pyörittää. Jo se, että lisäät apuraha-hakemukseesi sne, että haluat tutkia tutkimuskohteesi vaikutusta ilmastonmuutokseen, takaa rahoituksen. Boban ollessa vielä paikalla hän mainitsi, että jos tutkimuksen tulos ei ole poliittisen näkökannan mukainen, ei lisärahoitusta tutkimukselle ole syytä odottaa.”
http://eijariitta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/64552-jaatava-kysymys-polttavalle-kysymkselle
Rakentavaa pohdiskelua Eija-Riitta Korholalta jälleen kerran. Ainakin näin julkisesti hän vielä osoittaa uskovansa hiilidioksiditeoriaan. Mikä sitten on totuus hänen kohdallaan, onkin toinen kysymys. Vaikuttaa siltä, että hän kritisoi nykyistä CO2-politiikkaa siihen rajaan asti, kuin on mahdollista tehdä sanomatta suoraan omaa kantaa. Hän on asetellut sanojaan monessa yhteydessä sillä tavoin, että on epäiltävissä, että hän ei uskoisi koko teoriaan, mutta ettei hän uskalla poliittisen paineen vuoksi siirtyä kokonaan toiseen leiriin. Oli miten oli, E-R tekee oikeita kysymyksiä pyrkiessään saamaan selkoa energiapolitiikan ristiriitaisuuksiin ja hakee älykkäällä tavalla ratkaisumallia energiantuotannon problematiikkaan.
Nämä kysymykset vaativat ratkaisua CO2-teoriasta riippumatta. Hiilidioksiditeorian unohtaminen antaa tiettyä pelivaraa ratkaisuihin, mutta maailmantilanne huomioiden maksimaaliseen omavaraisuuteen tulisi päästä pikimmiten. Jos E-R:n ajattelun perusteiksi vain vaihdetaan pyrkimys energiaomavaraisuuteen ja unohdetaan CO2 kokonaan, niin ajattelu on muutoin viisasta ja kysymykset oikeita.
Rothschildien suvun omistusten arvoksi on arvioitu 500 triljoonaa dollaria. Näin käsittämättömiä omaisuuksia on tietysti hankalaa arvioida, kun kyse on koko rahajärjestelmän hallinnasta. Kun lama tuli, Rothschildien omistusten arvo vain kasvoi. Sitten sama porukka on olevinaan huolestunut ihmisten hädästä ja luonnosta.
http://wiki.answers.com/Q/How_much_is_rothschild_family_worth
http://www.answers.com/topic/n-m-rothschild-sons
http://www.free-press-release.com/news-rothschild-billionaires-net-worth-increases-by-20-1249870730.html
Sveitsiläinen Baron David de Rothschild (toinen samanniminen mutta vanhempi) on sitä mieltä, että finanssialan säännöstely johtaa uuteen maailmanjärjestykseen, ’global governance’. Samaan aikaan toinen samanniminen nuorempi Rothschild Lontoosta hehkuttaa hiilidioksiditeoriaa ja sanoo, että se vaatii uutta maailmanjärjestystä, ’global governance.’
http://www.nogw.com/download2/^8_rothschild_nwo.pdf
http://www.youtube.com/watch?v=mtudNpL30BU
Globalismia on helppo vastustaa, kun sitä ajavat Stubbit ja kumppanit, jotka ovat saaneet koulutuksensa nuoremman Davidin isän, Sir Evelyn de Rothschildin rahoittamassa London School of Economicsissa. Taloudelliseen voitontavoitteluun perustuvaa kansanvallan kaventamista on luontevaa vastustaa. Mutta kun sama yhdentämisprosessi viedään läpi ympäristön nimissä, maalailemalla tekaistuihin teorioihin perustuvia uhkakuvia, silloin syöttiin käyvät nekin jotka muuten vastustavat yhdentymistä. Ja tämänkin yhdentämisen takaa löytyy sama pankkidynastia, keulakuvana nuorin perillinen.
Kun tämän perheen lonkerot ulottuvat kaikkialle ja sen sormet ovat pelissä myös koulutuksen alalla, on varsin todennäköistä että Rothschild-rahaa löytyy myös East Anglian yliopiston taustalta. Tutkijat eivät lähde väärentämään lämpökäyriä ja muita tutkimustuloksia, ellei siitä makseta vähän jotain. Tietysti taustalla on muutakin, kuten kuuluminen samoihin hämäräkerhoihin ja yhteisöihin.
Muistetaanpa tutut vastaparit: ongelman luominen – ongelman ratkaiseminen, ’paha’ globaalikapitalismi ja finanssikeinottelu – ’hyvä’ ympäristönsuojelu. Kumpaakin toimintaa pyörittää sama pankkisuku, ensin on tehty ’pahaa’ ja luotu ongelmia, sitten tehdään ’hyvää’ ja tarjotaan ratkaisuksi maailman yhdentymistä saman hallinnon alle ongelmien ratkaisemiseksi, vieläpä Rothschild-suvun perillisen johdolla. Yhdentämistä on toki viety hyvin pitkälle jo aiemman ’pahan’ toiminnan avulla, kun on luotu teknisiä ja hallinnollisia järjestelmiä. Mutta lopullisen yhdentymisen läpi saaminen vaatii jotain, mikä näyttää ’hyvältä’. Tarvitaan siis ympäristöperusteita ja lupauksia sosiaalisen eriarvoisuuden hävittämisestä. Sama porukka on ensin luonut sen eriarvoisuuden.
Apuvälineeksi on kehitetty erilaisia, perusluonteeltaan kommunistisia maailmanvisioita kuten Zeitgeist, Venus Project, resurssipohjainen talous, Gaia ja Share. Hyvässä huijauksessa on aina jonkin verran totta mukana ja osa perusteista tosia, ei mikään huijaus muuten menesty. CO2-teoria on ehdottomasti paras teoria mitä koskaan on lanseerattu, mutta teoria se nimenomaan on. Näissä muissa on kysymys ruusunpunaisista visioista. Vastaavanlaisia unelmia on tarjoiltu maailman sivu suurten poliittisten ismien muodossa. Näissä uudemmissa versioissa on kyse uuden ajan ideologian, yhdennetyn maailman vision, eteenpäin viemisestä hajautetussa muodossa monen erilliseltä näyttävän liikkeen voimin, joiden ydinsisältö ja lopputulos on sama.
Tämä on todella härskiä ihmisten vastuuntunnon hyväksikäyttämistä pirullisten hankkeiden toteuttamiseksi.
Globaalihallinnon ja -diktatuurin viherpesua.
Teollisuus ja keinottelu on pääroolissa kun maailman ihmisiä petkutetaan. Ne perustuvat luonnon lähteiden säälimättömääm tyhjentämiseen joka jo nyt on nähtävissä ruokakriisin muodossa. Ilmastonmuutospetkutus on erittäin läpinäkyvää koska juuri teollisuus,kauppa ja keinottelu ovat yksin syypäitä ilman likaantumiseen,olipa siitä haittaa tai ei. Ihmiset on pakotettu tekemään väärää työtä väärin menetelmin. Tämä toiminta loppuu kuitenkin omaan mahdottomuuteensa melko pian.
Onko yhteiskunnat ajan tasalla? Ei niin yksikään länsimaista. EU pyrkii hinnalla millä hyvänsä USAn rinnalle tavoitteena energian kulutuksen kuninkuus,samaan aikaan kuin uusiutumaton energia on loppumassa ja hinnat jo hinautumassa pilviin. Teollisuudesta viis,koska muttereita ei syödä. Mutta kun maatalous on vedetty samaan suohon,niin ei hyvältä näytä. Ruoka kun pitää riittää joka päivälle. Keinottelu ruualla on rikos.