Aina vaan käyttäydyn sulkeutuneesti ihmisten keskellä, koska koen itseni ulkopuoliseksi, uhatuksi ja turvattomaksi ja sitten jätän itseni yksin, etteivät muut sitä tekisi. En tule koskaan saamaan ystäviä tätä menoa. Minun pitäisi elää elämäni parhainta aikaa, olla onnellinen, itsevarma ja ottaa jatkuvasti uusia askelia. Olen yksinäinen ja pysähtynyt, vain omien ajatusteni kanssa. Hävettää kun ei ole mitään sosiaalisia menoja elämässä, kaikki pitävät epäsosiaalisena raukkana, mitä en ole, kaipaan seuraa älyttömästi, olen vain tehnyt vääriä valintoja huonon itsetuntoni vuoksi, jotka ovat johtaneet minut erilleen muista. Meinaan eristäytyä perheestänikin, kun hävettää niin paljon tämä yksinäisyys ja kun hekin ovat alkaneet käyttäytyä jotenkin entistä kylmemmin ja etäisemmin minua kohtaan, kun haluaisivat minun jo aikuistuvan, itsenäistyvän ja menevän omia menojani... Minä kun tarvitsisin heitä, heidän tukeaan ja ymmärrystään juuri nyt enemmän kuin koskaan.
Voisiko terveyskeskuspsykologilla käynti auttaa asiaani mitenkään? Kuunteleeko hän vain avautumistani ja sanoo "Kyllä se siitä, aloita jokin harrastus, jossa tapaat uusia ihmisiä ja päläpälä..." Koulupsykologi aikoinaan sanoi "Silloin kun menee hyvin, anna mennä hyvin. Silloin kun menee huonosti, älä välitä" Typerää. Ja mihin olenkaan päätynyt, enää ei mene edes välillä hyvin. Aika toivotonta alkaa olemaan, sosiaaliset ongelmat kun tuppaavat vaikuttamaan kaikkeen elämässä, opiskelunikin on jo yhtä alamäkeä...
Voisiko terveyskeskuspsykologilla käynti auttaa asiaani mitenkään? Kuunteleeko hän vain avautumistani ja sanoo "Kyllä se siitä, aloita jokin harrastus, jossa tapaat uusia ihmisiä ja päläpälä..." Koulupsykologi aikoinaan sanoi "Silloin kun menee hyvin, anna mennä hyvin. Silloin kun menee huonosti, älä välitä" Typerää. Ja mihin olenkaan päätynyt, enää ei mene edes välillä hyvin. Aika toivotonta alkaa olemaan, sosiaaliset ongelmat kun tuppaavat vaikuttamaan kaikkeen elämässä, opiskelunikin on jo yhtä alamäkeä...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Yleensähän näihin on tapana vastata, että ole rohkea, mene juttelemaan ihmisille ja aloita joku sosiaalinen harrastus. Pelkkää soopaa. Itsekin odotan jotain toteutuskelpoista ideaa.
Niin, se kun ei tosiaan niin yksinkertaista ole. Helpommin sanottu kuin tehty, eikä noiden asioidenkaan tekeminen yksinäisyyttä vie, jos on huono ystävystymään. Kyllä johonkin sosiaaliseen harrastukseen saisin itseni raahattua tai vaihtaa pari sanaa kenen kanssa vain, siitä eteneminen vain on hankalaa. Entiset huonot kokemukseni puhumisesta heijastuvat minusta epävarmoina, päämäärättöminä heittoina, miten sattuu ja mihin sattuu, joihin en saa kunnon vastausta. Useimmilla ihmisillä ei riitä kärsivällisyys ja ymmärrys hiljaisempiin tutustuakseen. Minä kun olen vähän sellainen, että ensin tarvitsisin sellaisen porukan ympärille, jonka tiedän hyväksyvän minut sellaisena kuin olen, ennen kuin olen valmis avautumaan ja rentoutumaan. Kenestäkään kun sitä ei voi etukäteen tietää, joten itseään pitää koko ajan vähän piilossa, jolloin muille muodostuu minusta joko ujon ja tylsän, heistä kiinnostumattoman tai yksinviihtyvän ihmisen kuva. Eikä kukaan sellaista lähesty! Olen kuitenkin iloinen, porukassa mukana ja puhun ja lähestyn ihmisiä jos on asiaa. Liian harvoin ja vähän sitä vaan puolitutuille minulla on.. En tykkää avata suutani jos ei ole mitään tärkeää, johon todennäköisesti saan vastauksen, pelkään niin torjumista.
Joo minulta ainakin puuttuu kyky jaksaa kuunnella hiljaisimpia henkilöitä. En vaan pysty olemaan hiljaa kun olen puheen kertaalleen aloittanut ja päästänyt irti luuloista omasta huonoudestani. En tarkoita ainaista päälle puhumista pahalla tai ainakaan en itse näe niin, mutta olen vajaa persoona joka ei uskalla nähdä totuutta itsessään. Ei vaan tule oikeen mitään hiljaisiin ihmisiin tutustumisesta näillä neurooseilla, ehkä sitten joskus myöhemmin. Olenhan minäkin hiljaa, mutta silloin olen niin itsesyytösten vanki etten kehtaa puhua. Kyllä sitä puhetta aina tulisi. En usko sinunkaan olevan tekstisi perusteella kovinkaan hiljaista sorttia....
Missäs päin suomea?
Mä voin tulla repiimään sut ulos kävelylle, kahville, taidenäyttelyyn, kaljalle... ei mitää koneenääressä säätöä!
Psykologit on kuin maksullisia naisia... osaahan ne asiansa, mut mut.
bittininja ät gmail.com
Uskon heidän osaavan auttaa, eivät sano sinulle noin suoraan, sillä ovat apinoita ja apinat oppivat virheistään. Moni potilas on heille räjähtänyt näissä asioissa. Älä suostu heti aloittamaan lääkitystä ja jos joudut sellaisen aloittamaan niin jätä ne syömättä ja sano syöneesi, näin saat jutteluapuakin sieltä todennäköisemmin.
Toki paras juttu olisi ottaa yhteys täällä johonkin samaa kokeneeseen, kuten yo viestittäjään. Vertaistuki on parasta tukea.