Otsikko sen jo kertookin, tilanne siis se että esikoinen täyttää kohta vuoden ja mahasta putkahtamassa uusi juniori lähikuukausina.
Olisi mukava kuulla samassa tilanteessa olevien/olleiden ajatuksia ja vinkkejä kuinka "vauvavuosi-tupla" sujuu parhaiten. No, varmaankin turhia stressailematta ja liian tiukkoja odotuksia laatimatta, mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä tuotetut tarina tervetulleita! :)
Olisi mukava kuulla samassa tilanteessa olevien/olleiden ajatuksia ja vinkkejä kuinka "vauvavuosi-tupla" sujuu parhaiten. No, varmaankin turhia stressailematta ja liian tiukkoja odotuksia laatimatta, mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä tuotetut tarina tervetulleita! :)
Vastaukset 14
Vanhimmat
meillä lapsilla ikäeroa 1v6kk ja tällä hetkellä kuopus on vajaa 4kk ja esikoinen 1v10kk ikäinen. Paljon riippuu siitä, minkälaisia lapsia sattuu syntymään, minkälainen temperamentti on jne, onko lapsi sairas, helppo/vaativa. Meillä esikoisen vauva-aika oli rankka ja esikoinen edelleenkin heräilee puolina öistä muuten vaan...toki esikoinen onneksi nukkui yhdessä vaiheessa raskausaikana kuukausiakin heräilemättä. Olin raskausaikana varautunut pahimpaan ja että elämän kahden pienen kanssa olisi todella raskasta, vaan kuinkas kävikään...kuopus on ollut todella helppohoitoinen, joten vaativan esikoisen jälkeen voin todeta, että kyllä se kaksi menee siinä missä yksikin! :-). Lapset nukkuvat yhtä aikaa päiväunet (useimmiten) ja ovat laitokselta asti nukahtaneet lähes samaan aikaan illalla unille. Kuopusta ei ole ikinä tarvinnut edes nukuttaa (nukahtaa itsekseen) eikä ole edes pahimmin ikinä itkeskellyt, hymyilee vaan :-). Sen sijaan esikoista saa edelleen nukuttaa välillä tuntitolkulla. Jos meillä olisi kuopus syntynyt ekana ja esikoinen tokana, niin sitten olisi kyllä ollut aivan älyttömän rankkaa! Vuorottelemme lastenhoidossa miehen kanssa minä nukun vauvan kanssa meidän makkarissa ja mies hoitaa esikoisen yöheräilyt ja nukkuu hänen kanssaan lastenhuoneessa, näin saamme kaikki parhaiten nukuttua. Omaa aikaa ei hirveästi kyllä enää ole, mutta sitä on välillä vain otettava! (esim. mies katsoo lapsia välillä ja itse voi vaikka lukea mieluista kirjaa).
Kiva kuulla että käynyt kuopuksen kanssa noin, itse toivon samaa, koska meillä myös esikoisen kanssa ollut hankalia aikoja ja varsinkin tuon nukkumisen kanssa. Sen takia varmaan lasten pieni ikäero on mietityttänyt, vaikka ihan omasta toiveestamme toinenkin lapsi sai alkunsa. Kannattaa siis varautua pahimpaan - jos se toteutuu, oli oikeassa ja jos ei toteudu, ah, miten helppoa kaikki onkaan kuvitelmiin verrattuna ;)
esikoinen täyttää maaliskuussa 1v ja huhtikuussa syntyy kakkonen eli 1v1kk tulee olemaan ikäeroa. :) vähän kanssa mietityttää mutta omalla painolla mennään ja kaipa se sitte joskus helpottaa... esikoinen oli oikea tissimaakari ensimmäiset 4kk enkä päässyt mihinkään mutta sen jälkee on ruvennut helpottamaan... siirryttiin siis silloin korvikkeeseen... nyt ollaan oltu viikko ilman yösyöttöjä ja 3 yötä ollaan nyt nukuttu hyvin koko yö putkeen... saa sentään muutaman yön nukkua ns rauhassa kun toinen tissitettävä tulee :) olisi kiva kuulla jatkossakin sitten kuulumisia kun kakkoset syntyy :)
suosittelen, että heti laitokselta lähtien pyrit laittamaan lapset yhtaikaa nukkumaan, esim. itse herätin alussa usein kuopuksen aamupäivän unilta, jotta nukkuisivat sitten yhtaikaa esikoisen kanssa. Nyt teen niin, että lapset heräävät siinä klo 7-8 aikaan ja lähdemme ulos sään salliessa klo 9.30-10 noin tunniksi, jolloin esikoinen leikkii ulkona ja kuopus nukkuu vaunuissa noin 45 min tirsat. Herätän kuopuksen viimeistään klo 11 unilta (kun tulemme sisälle ulkonta) ja tämän jälkeen siivoilen ja laitan ruoan valmiiksi ja syömme klo 11.30-12 aikaan esikoisen kanssa...tämä on päivän vaativin hetki kun monesti joutuu samalla imettää kuopusta ja syöttämään vielä vähän esikoistakin ja molemmat ovat hereillä. Nukkumaan käyvät sitten klo 12-12.30 välillä ja nukahtavat yleensä suht samaan aikaan ja esikoinen nukkuu 2-2,5h ja kuopus 3h :-). Silloin ehdin itse levätä myös ja nukkua! Päikkäreiden jälkeen mies jo kohta tuleekin töistä, joten päivät sujuvat hyvin kunhan aamupäivästä selvitään :-). Siitä kyllä koen huonoa omaatuntoa, että kuopus on usein pitkiä aikoja sitterissä, kun jos meinaa tehdä itse ruoat ja pitää kämpän jonkunlaisessa järjestyksessä, ei ole paljoa aikaa sylitellä vauvaa kuten esikoista oli aikanaan :-(. Onneksi kuopus saa imettäessä kuitenkin läheisyyttä!
Meillä esikoinen huhtikuussa 1v ja kesäkuussa tulee toinen, eli 1v 2kk ikäeroa näillä näkymin.
Meillä imetetty ihan näihin päiviin asti, nyt ollaan lopettelemassa että jää vähän taukoa ennen uuden tissiteltävän tuloa. Ja alku (4kk asti) oli tosiaan yhtä rinnalla oloa meilläkin, 5-6kk iässä helpotti kun kiinteitä alkoi mennä 2-3 ateriaa päivässä. Meilläkin yösyötön poisjäänti ajankohtainen, pari viikkoa menty ilman sitä ja yöt menneet paremmin - tosin viime yö oli melkoista hulinaa, liekö hammas tulossa kun viime päivät olleet vähän hankalampia.
Muuten olen kans ihan tietoisesti nautiskellut omasta ajasta iltaisin vauvan nukahdettua ja päivisin kun vauva touhuilee jo omiaan pieniä aikoja. Ainakin tämän esikoisen kanssa alku oli niin tiivistä sylissä oloa ja kanniskelua että varaudun samaan.
Juu, kommentteja sitten vaan heittelemään kuinka kävi! :)
Täytyy koittaa saada päiväohjelma tosiaan jonkinlaiseen yhteneväiseen kuosiin alusta asti, jos vaan onnistuu. Meillä esikoisen päiväunet tuppaa jo nyt jäämään 1,5 tuntiin päivässä, joten oman jaksamisen vuoksi tuollainen samantahtisuus olisi oikein kiva juttu...
oli kans ykkönen koliikkivauva, mutta kakkonen todella helppo tapaus, onneksi! Ensimmäiset puoli vuotta olikin lähes leppoisaa, kun vauveli nukkui niin paljon vuorokaudesta. Ilman kantoliinaa en olisi selvinnyt, sillä muuten sisko olisi häärännyt koko ajan vauvan kimpussa.
on lapsilla ikäeroa 1v3kk(Esikoinen täyttää kohta 2v ja kuopus 6,5kk). Meillä alku oli kyllä hankalaa. Esikoinen oli ns.helppo lapsi,mutta kuopus on kyllä ollut kaikkea muuta kuin helppo :) Aluksi vaivasi vatsa,mutta kun siirryttiin korvikkeeseen niin vatsavaivat ONNEKSI helpotti. Kuopus huusi joka ilta 2-3 suunilleen yhtä soittoa vatsaansa. Kuopus on muutenkin todella temperamenttinen,jos homma ei mene kuin hänelle sopisi niin se kyllä kuullaan :D Mutta nyt voi kyllä sanoa että alkaa jo helpottamaan hiljalleen. Meillä tosin vielä oman haasteen tuo sekin että odotan nyt kolmatta ja pahoinvointi,väsymys yms on tuonut oman lisänsä tähän soppaan. Mutta olen kyllä sitä mieltä että kaikesta sitä selviää :) Tosin voin sanoa että minulla on hyvä tukiverkko perheestäni(vaikka osa kaukana asuukin) ja onneksi äitini muutti 100km lähemmäksi meitä niin on apua lähempänäkin. Ja mieheni osallistuu paljon lastenhoitoon ja viihtyy lasten kanssa. Omaa aikaa ei paljoa ole,mutta onneksi edes hetkeksi pääsee tuulettumaan kun tilanne sitä vaatii...
Meidän lapsilla on ikäeroa 1 v 4 kk, ja ihan rehellisesti sanottuna alku oli täyttä helvettiä. Esikoinen heräili öisin pahimmillaan viisi kertaa ja vauva oli koliikkinen. Mies oli yöt töissä. Muistan, kuinka itkin epätoivoissani ja toisella kädellä taputtelin esikoista aamuyöllä jotta hän olisi nukkunut, ja toisella kädellä tamppasin vauvaa joka oli mulla kantorepussa. Siinä hän eli ensimmäiset kuukaudet. Esikoisen peseminen ja vaipattaminen oli hankalaa repun kanssa, samoin ruuanlaitto ja ulkoilu talvella. Vauva ei viihtynyt vaunuissa ollenkaan.
Oli hetkiä, jolloin kaikki itkimme. Istuin sohvalla lapset sylissä, paskaisen asunnon keskellä ja itkettiin kaikki. Väsymys oli jotain järjetöntä, heräsin yöllä 6-10 kertaa ja nukuin vain muutaman hassun tunnin. En aina tiennyt mikä päivä on, tai edes mikä kuukausi. Kerran olin polttaa koko talon, kun laitoin väärän levyn kuumenemaan. Vauva kirkui vieressä ja katsoin tarkasti levyn olevan oikea, mutta ei ollut. Olen joutunut miettimään ulko-ovella, miten pääsen sisälle. En enää osannut käyttää avainta. Auton ajamisen lopetin kokonaan puoleksi vuodeksi, oman ja muiden turvallisuuden takia.
Meillä ei ole tukiverkkoja tällä paikkakunnalla. Ei ole eikä ollut silloinkaan ketään joka olisi tullut auttamaan. Joskus mustina öinä ajattelin, että jos heitän vauvan seinään, ja se kuolee, saan vihdoin nukkua. Ja ne mustat yöt todella olivat mustia ja helvetin pitkiä. Aamulla pelkäsin seuraavaa iltaa, joskus sitä, jaksanko enää seuraavaan iltaan. Koskaan elämässäni en ole ollut niin loppu. Neuvolasta ei saanut apua, siellä täti teetti masennuskyselyn ja totesi etten ole masentunut. Olisi pitänyt olla mt-ongelmia saadakseen apua.
Ei enää koskaan enää näin pientä ikäeroa. Asiat varmasti sujuvat jos on isovanhemmat auttamassa ja lapset sattuvat olemaan helppoja ja tyytyväisiä.
Totta, tukiverkosto on tärkeä. Yhdessäkin vauvassa voi olla tarpeeksi työtä jos on koliikkia, epämääräisiä allergioita yms, saati useammassa vaativassa vaippaikäisessä.
Mieleeni on jäänyt viiden lapsen äidin haastattelu, jossa hän kertoi että jos se viides lapsi olisi ollut esikoinen, perhe olisi jäänyt yhden lapsen perheeksi. Sen verran vaativainen lapsi oli...
Siis en ymmärrä näitä tapauksia. "Lapsillani tulee olemaan vuosi ikäeroa, kertokaa vinkkejä miten sujuu parhaiten ja tuleeko olemaan rankkaa". Ei sitä voi saada sujumaan hyvin ja rankkaa tulee tietenkin olemaan, mutta kuka herra isä pakottaa tekemään ne lapset niin peräjälkeen!! Mikä hinku ihmisillä on hankaloittaa elämänsä ja tehdä öistä ja päivistä pelkkää selviytymistä kahden tai useamman aivan pienen lapsen kanssa? Kun niiden lasten välillä voi myös pitää inhimillisiä välejä, kuten kolme neljä vuotta. Ei kai se vauvallekaan ole hyvä kun heti joutuu syrjäytetyksi sisaruksen tieltä. Jos on jotkut urasyyt siinä takana (lapsenteko äkkiä pois alta että pääsee taas töihin) niin jääköön sitten lapset tekemättä jos on ura niin tärkeä.
..miksi näin pieni ikäero, ehkä se auttaa sinua ymmärtämään ainakin yhden tapauksen motiiveja.
Kukaan ei pakota tekemään lapsia peräjälkeen, kyseessä on täysin oma valinta. Silti saa pohtia omia voimavaroja ja kysyä kokemuksia ja vinkkejä muilta. Se ei tarkoita että ratkaisu pienestä ikäerosta olisi väärä tai sitä katuisi, päinvastoin. "Otan vastaan neuvoja pääsääntöisesti niiltä, jotka ovat tulossa sieltä, mihin minä olen menossa."
Täytin 35v. kun sain esikoiseni. Jos odottelisin sen 3-4 vuotta seuraavan lapsen tuloa, nostaisi se erilaisia riskejä raskaudessa. Ja jos nyt alat ihmettelemään, miksi täytyy odottaa noin kauan ennen kuin hankkii ylipäätään lapsia; "sitä uraako siellä luotiin?!?!" - voin kertoa ettemme saaneet lasta ihan noin vaan, vaan odottelimme raskautta useamman vuoden. Eikä elämä aina muutenkaan mene niin, että lapsen voisi hankkia just silloin kun mieleen juolahtaa. Mielestäni tein hyvän teon niin itselleni kuin lapselleni/lapsilleni, että olosuhteet olivat suhteellisen hyvät lasten tulla (ennen kaikkea vakaa ja hyvä parisuhde, mikä toki voi olla mahdollista paljon nuorempanakin, vaan ei ollut minulla). Niin ja voit kuvitella mikä yllätys oli havaita olevansa uudelleen raskaana noin helposti, kun esikoista "tehtiin" useampi vuosi. Että ei ne ikäerot aina ole niin laskelmoituja, kuin kommentissasi annat ymmärtää.
Halusin muutenkin lapsille pienen ikäeron kuin omasta ikäsyystä. En koe että esikoista siinä syrjäytetään uuden tieltä, vaan sisarukset saavat kasvaa yhdessä & ovat toisilleen leikkikavereina. Emme asu missään yleisen hiekkalaatikon nurkalla, vaan paikassa jossa naapureita ei ole näköetäisyydellä. On hyvä että lapsiseuraa löytyy ihan oman katon alta. Olen ajatellut olla kotiäitinä useamman vuoden, joten uskon että syliä ja hoivaa riittää molemmille, vaikka kiirettä joskus piisaisikin. Lasten isä työskentelee yrittäjänä pääsääntöisesti kotona, joten isäkin on paljon läsnä. Nykyaika on siitä kummallista, että ihmisten pitäisi ihanteissa lopettaa kaikki todellinen elämä kun lapsi tulee ja antaa vaan virikkeitä ja laatuaikaa. Eiköhän pienelle lapselle parasta ole oma koti, henkisesti ja fyysisesti läsnäolevat äiti ja isä, tutut arkirutiinit ja muutama muu läheinen ihminen... En usko että näiden toteutuessa toinen lapsi on mikään suuri onnettomuus, joka riistää esikoiselta jotain mikä hänelle kuuluisi.
"Jos on jotkut urasyyt siinä takana (lapsenteko äkkiä pois alta että pääsee taas töihin) niin jääköön sitten lapset tekemättä jos on ura niin tärkeä." Urasyistä kerron sen verran, että en aio enää palata 5pv viikossa / 8 tuntia päivässä työhön kotiäitiyden jälkeen. Aion työllistää itseni yrittäjänä 2-3pv viikossa ja lopun ajan voin olla kotona lasten kanssa. Tottakai voisin puhtaasti uranäkökulmasta palata mahdollisimman pian äitiyslomalta esikoisen jälkeen töihin, käynnistää yritystoiminnan, hankkia asiakaskunnan ja kontaktit - ja jäädä kohta uudelle äitiyslomalle. Mutta eihän siinä olisi mitään järkeä. Siksi lapset ensin ja sitten urakuviot sellaisiksi, ettei tarvitse enää tehdä töitä sen verran kuin on ns. pakko. Ja hyötyjinä ovat ainakin lapset, eikö?
Niin että tämä näin perusteellisesti vastaukseksi jotta voit laajentaa näkökulmaasi sinulle kummallisesta ilmiöstä.
Aika hassu yhteenveto tuo urajuttu ja lasten hankinta peräjälkeen :) Itselläni lasten ikäeroksi tulee n. 1,5 vuotta ja todellakin oli tarkoitus tehdä lapset pienellä ikäerolla, että olisi toisilleen seuraa ja samaan syssyyn se uusikin vauva menee, muistaa vielä hyvin kaikki vauvajutut, vaatteet on tallella, samoin vaipat. Hankintoja ei tarvitse tehdä ja ruutiinikin on vielä tallella :) Ja miksi taapero joutuisi syrjäytetyksi vauvan tieltä? Eihän reilu vuoden ikäinen mikään sylivauva enää ole. Eikä kaksostenkaan vanhemmat varmaankaan tunne tehneensä "öistä ja päivistä pelkkää selviytymistä kahden aivan pienen lapsen kanssa" :)
Meillä esikoinen on jo pitkään nukkunut hyvin ja on muutenkin ns. helppo lapsi, joten en koe mitenkään elämäni hankaloittamiseksi toisen lapsen tekoa.
Totta, hoitorutiinit ja varusteet on tallessa, sekin etu tässä on.
Ja ainakaan omalla kohdalla en voi sanoa mitenkään nauttineeni/nauttivani odotusajasta, olen sen verran jännittäjä (miten raskaus sujuu, entä synnytys, miten lapsi voi/selviää syntymästään, kuinka itse toivun...). Niin että kun samaan syssyyn hoitaa tämän lisääntymisen, on sitten sekin jännitys koettu. :)