Kuinka Urpilaisen ja Jungerin ajama työntekijän yhden vuoden koeaika voi lisätä typaikkoja ? Demarit eivät ole enää työtätekevien asialla.
Vilpilliset työnantajat käyttäisivät vuoden koeaikaa häikäilettömästi hyväkseen.
Viedäänkö suomalaisilta työtekijöiltä kaikki oikeussuoja työsuhteissa ?
Vilpilliset työnantajat käyttäisivät vuoden koeaikaa häikäilettömästi hyväkseen.
Viedäänkö suomalaisilta työtekijöiltä kaikki oikeussuoja työsuhteissa ?
Vastaukset 2
Vanhimmat
SDP:n johtama hallitus sitoutuu siihen, että valtion velkaantuminen lopetetaan jo ensi vaalikauden aikana.
SDP:n politiikot lopettavat jälkipolviemme taakan suurista valtion veloisa ja vuonna 2015 Suomen valtio ei ota enää uutta lainaa vanhan lainan päälle, niin kuin Jyrki Katainen kumppaneineen on tehnyt. Porvarihallituksen luomasta kahdeksan miljardin euron kuopasta valtion budjetissa SDP:n työllisyyttä vahvistava kasvu- ja investointiohjelma täyttää kuusi miljardia. Jäljelle jäävän kahden miljardin euron vajeen SDP kattaa korottamalla verotusta 1,5 miljardilla, kiristämällä varallisuuteen ja pääomiin kohdistuvaa verotusta sekä tuovat harmaata talouden verotuksen piiriin. Porvarihallitus on antanut tämän harmaan talouden paisua ja Suomi on menettänyt verotuloja miljardien verran. Porvarihallitukselle on etu, että työnantajat saavat halpaa verotonta työvoimaa, mutta tätä asiaa voi tarkastella toisinkin päin - valtion verojen kannalta. Kumpi sitten parempi? Pistettiinhän suomalaiset rakentajatkin pimeän työn tekemisestä kuriin, niin miksi sitten sallitaan näiden maahanmuuttajien pimeän työn tekeminen Suomessa oikein hallituksemme suojelemana.
Kukaan ei selviä tulevasta valtion talouden tasapainottamisurakasta, veronkiristysten ohessa on kiristettävä myös vyötä ja leikkauksia on edessä, vaikka ennen vaaleja muuta väitetään. Kukaan ei väisty siltä tosiasialta, että edessämme on noin 500 miljoonan euron säästötarve valtion budjetista. SDP:n politiikot säästävät mielellään nämä rahat elinkeinotuista, varustelumenoista sekä hallinnon päällekkäisyyksistä. Näiden säästöjen lisäksi tarvitaan vielä noin miljardin euron verran liikkumavaraa valtion budjettiin kasvupanostusten rahoittamiseksi ja oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi.
Valtion taloutta ja tavallisen perheen taloutta koskevat täysin samat säännöt. Jokainen euro tänä vuonna lainattavista kahdeksasta miljardista eurosta on maksettava joskus takaisin, vaikka Jyrki Katainen ja Matti Vanhanen ovat sitä mieltä, että velat hoituvat itsestään, kun kansalaiset tekevät työtä ja vanhoina.
Porvarihallituksen arvonlisäveronkorotus on nostanut inflaation Suomessa 3% ja SDP:n politiikot sanovat ein tälle arvonlisäveron kiristykselle, inflaatiovauhti on saatava pysähtymään. Myös työn verotusta, energiaveroja tai arvonlisäverojen SDP ei kiristä, jos on mukana sellaisessa hallituksessa. Porvarihallituksemme on viettänyt näitä hulluja ja löperön taloudenpidon päiviä, jonka takia laskun maksu lankeaa seuraaville hallitukselle. SDP:n politiikojen mielestä laskujen maksajia pitää kohdella oikeudnemukaisesti, eikä maksattaa porvarihallituksen tyyliin pieni- ja keskituloisilla. Jyrki Kataisen mielestä näistä ryhmistä saa kerättyä enemmän laskun maksajia, kuin ökyrikkaiden piiristä.
Sama työpaikka usean kerran auki samana vuonna. Potkitaan pois ja uutta kanuunaan. Ja työlisyystuella.