Valtion budjettivaje?

Valtio pähkäilee miten saada valtion budjetti tasapainoon? Nyt eletään kuulemma tämän asian suhteen kriittisiä hetkiä. Tätä on pähkilty varmaan viimeiset kolme vuotta.

Minä pystyisin tekemään tämän yhdessä kuukaudessa. Pystyisin tekemään tämän ilman veronkorotuksia. Se kikka olisi hyvin yksinkertainen. Pystyisen tekemään sen niin, että ei pelkästään budjettivaje loppuisi vaan myös niin, että budjetti olisi ylijäämäinen.

Se kuitenkin edellyttäisi sitä, että minulla olisi täysi valta.
176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

http://193.208.71.163/indox/tae/index.html

Vaikka olisit diktaattori, tarvitsisit monenlaista asiaa toimimaan.
Asiat ovat nykyään monen muuttujan yhtäaikaista osaamista ja hallinnointia, ettei se
ihan diletantilta onnistu.

Et puhunut valtion kassataloudesta/maksuvalmiudesta ja toisaalta suorite- vai kassaperusteisesta
hallinnoinnista sekä ennalta arvaamattommista tulovirtojen ehtymisestä, kuten esim. vv. 2008-2009
tapahtui maailmanlaajuisen finanssikriisin johdosta mm. yhteisöverolle (vienti romahti) ja menopuolella työttömyys kasvoi jne.

Kerro lisää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_24572 kirjoitti:

Valtio pähkäilee miten saada valtion budjetti tasapainoon? Nyt eletään kuulemma tämän asian suhteen kriittisiä hetkiä. Tätä on pähkilty varmaan viimeiset kolme vuotta.

Minä pystyisin tekemään tämän yhdessä kuukaudessa. Pystyisin tekemään tämän ilman veronkorotuksia. Se kikka olisi hyvin yksinkertainen. Pystyisen tekemään sen niin, että ei pelkästään budjettivaje loppuisi vaan myös niin, että budjetti olisi ylijäämäinen.

Se kuitenkin edellyttäisi sitä, että minulla olisi täysi valta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu