alkaa olla tiensä päässä.
Pohjois-korea voi olla vaikea pala kansalle.
Libyan Gaddafi kohta lähtee pakoon. Päivien kysymys.
Armeija jo alkaa siirtymään kansan puolelle.
Suomenkin kommunisti enää vuoden presidenttinä.
Pohjois-korea voi olla vaikea pala kansalle.
Libyan Gaddafi kohta lähtee pakoon. Päivien kysymys.
Armeija jo alkaa siirtymään kansan puolelle.
Suomenkin kommunisti enää vuoden presidenttinä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
oletko varma kommunismin romahtamisesta ilakoidessasi, oletko ihan sata varma, että fascismi on parempi vaihtoehto?
tarkoita punikeille kaikkea mikä vastustaa Punikkeja. Joten eiköhän se fasismi ole ok.
Toinen hauska totuus esimerkiksi italian fasisteista on, että Mussolini oli alunperin Sosiaalidemokraattien ammattitappelija eli fasisti. Siihen aikaan fasisteja käytettiin terrorisoimaan niitä, jotka eivät halunneet kuunnella sosiaalidemokraattien valheita.
Eli mitä fasismia nyt tarkoitat?
NINEL
Fasismi Suomessa ja Saksassa
Saksan nouseva fasismi keräsi uhkaavia sodan pilviä Euroopan ylle jo 1930-luvun alkuvuosista lähtien. Adolf Hitler oli ohjelmakirjassaan "Taisteluni" viitoittanut selkeästi Saksan fasismin päämäärät: Saksan nostaminen suurvallaksi edellytti aluevaltauksia, kansakunnan sisäinen eheys taas vaati työväenliikkeen murskaamista ja siihen liittyen kansainvälisen kommunismin tuhoamista.
Suomessa fasismin ilmenemismuodot kuohuttivat mieliä yli puoluerajojen. Mutta oli myös paljon niitä, jotka näkivät Hitlerin edustamat aatteet läheisinä ja tervetulleina.
Samat aatteet olivat elähdyttäneet suomalaisia jo ennen Hitlerin valtaantuloa 1933.
Itse asiassa suomalainen äärioikeistolaisuus, lapuanliike, jolla oli tukijansa ja ymmärtäjänsä laajoissa yhteiskunnallisissa kerroksissa, ajoittui voimakkaimmillaan vuosikymmenen vaihteeseen. Sen aatteelliset päämäärät olivat lähes samanlaiset Saksan fasistien päämäärien kanssa: työväenliikkeen murskaaminen, kommunismin hävittäminen ja alueelliset vaatimukset.
"Karjalan vapauttaminen" bolshevismista kuului ohjelmaan lapuanliikkeen akateemisen herraklubin, Akateemisen Karjalaseuran myötävaikutuksella. Kun Työväen Urheiluliiton sihteeri V.J. Kostiainen ja urheilutoimittaja E.A. Pulli kiersivät Saksaa vuonna 1932, he hämmästyivät suomalaisen lapuanliikkeen ja Saksan fasismin samankaltaisuudesta. Saksassa pahin oli kuitenkin vielä edessä. Lapuanliike Suomessa oli säästänyt sosialidemokraatit, mutta Saksassa tuhottiin koko työväenliike.
Suomessakin kuten Saksassa väkivaltaisuudet työväenliikkeen toimintamuotoja kohtaan alkoivat äärioikeistolaisten iskujoukkojen avulla. Marraskuussa 1929 Lapualla hyökättiin nuorten työläisten kulttuuritilaisuuteen tuhoten ja hävittäen. Jo tammikuussa 1930 eduskunta siunasi lapuanliikkeen painostuksesta muutoksen yhdistyslain 21. pykälään, jonka varjolla lakkautettiin lähes 4000 työväen järjestöä, urheiluseuroja, ammatillisia, poliittisia ja kulttuurijärjestöjä.
Vasemmistotyöväen sanomalehdet lakkautettiin kesäkuussa 1930 ja päivää ennen lapualaisten marssia Helsinkiin 6.7. hyökkäsi suuri määrä poliiseja Helsingin Työväentalolle ja koko talo suljettiin. Sieltä vietiin autokuormittain ammatillisten järjestöjen papereita Etsivän Keskuspoliisin suojiin, joka merkitsi ammattiyhdistysliikkeen toiminnan päättymistä.
Samana päivänä ennen lapualaismarssia hallitus ilmoitti koko sosialistisen työväen ja pienviljelijäin eduskuntaryhmän vangitsemisesta ja lapualaiset kyyditsivät eduskuntatalosta ryhmän jäsenet Eino Pekkalan ja Jalmari Rötkön.
Erkki Salomaa on tutkimuksessaan Suuri raha ja Isänmaa Co osoittanut, miten lapuanliikkeen taustavaikuttajina ja taloudellisina tukijoina olivat sen ajan suuryritykset. Vastalahjaksi ne saivat ennennäkemättömän nopean palkkatason laskun. Palkat laskivat työaloista riippuen 25-40 %, eräissä tapauksissa jopa 70%.
Miten työväenliikkeen murskaaminen toteutettiin Saksassa?
Suomessa ilmestyi jo vuonna 1933 kustannusosakeyhtiö Kansanvallan kustantamana Englannin parlamentin jäsenen loordi Marleyn toimittama Ruskea kirja, jossa selostetaan yksityiskohtaisesti Hitlerin valtaantulon ensi kuukausia.
Kun Hindernburg nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi tammikuun 30. päivänä 1933, lähestyivät fasismin ratkaisevat hetket. Hitler tarvitsi suurisuuntaisen provokaation tuhotakseen työväenliikkeen. Sellaiseksi suunniteltiin valtiopäivätalon tuhopoltto, joka lavastettiin kommunistien syyksi.
Valtiopäivätalo paloi helmikuun 27. päivän iltana. Ennen kuin ainoatakaan tutkimusta palon syistä oli ehditty aloittaa, samana yönä kun liekit loimusivat valtiopäivätalolla, kiellettiin kaikki sosialidemokraattiset ja kommunistiset sanomalehdet.
Jo ennen provokaatiota oli Hitlerin aseistettu yksityisarmeija SA hyökännyt ammattiyhdistys- ja työväentaloja vastaan. Näissä kahakoissa käytettiin jo tuliaseita. Toukokuun 2. päivänä SA-joukot miehittivät ammattijärjestöjen toimistot. Siihen asti tuntematon "Saksalaisen työn suojelukomitea" ilmoitti, että ammattiyhdistykset nykyisessä muodossaan hävitetään.
Toukokuun 10. päivänä lehdet tiesivät kertoa, että Saksan sosialidemokraattisen puolueen ja sen lehtien omaisuus on takavarikoitu. Muodollisena syynä olivat "lukuisat väärinkäytökset", joita oli havaittu, kun fasistit olivat ottaneet ne hoitoonsa. Sama toistui kaikissa sosialidemokraatteja lähellä olevissa järjestöissä ja yrityksissä. Näin menivät mahtava työväen urheilujärjestö, pankit, kulutusosuuskunnat, vapaa-ajattelijain liitto ja ammattiyhdistysliikkeen omaisuus.
Se sopii nyky poliitikoille, kuin "sian sormi suutarin persiiseen", että yksinkertaiset kansalaiset hourii "punikeista ja kommareista", ja ovat tännä ameriikan henkeä ja ryssävihaa, jne. ideologiaa.
Niin kauan, kuin tavallinen Suomen kansa keskenään vänkää tuollaisten "nimikkeiden" parissa, on yhdistyneillä rötösherroilla lokoisat päivät torkkupeittojensa alla, ja vapaat kädet myydä Isänmaata mielinmäärin, ja ohjata tulot veroparatiisitileilleen, ja tietty tahallisesti kasvattettavat valtionvelat taas tarjoillaan Suomen kansalle, jotka eivät kerkiä "punikki-lahtari" aiheen tiimoilta kiinnittää huomiota Arkadianmäen rosvohommiin.
Eli "hajota ja hallitse" toimii täälläkin....Poliitikot ovat yli puoluerajojen kimpassa vastaanottamassa lahjusrahoja joka taholta.
MIKSI HELVETISSÄ TAVALLINEN SUOMEN KANSA EI VOI YHDISTYÄ, JA YHTENÄISENÄ KANSANA ALKAA PERÄÄNKUULUTTAMAAN VALTIONJOHDOLTA REHELLISYYTTÄ, YHTEISKUNTAVASTUUTA KÄYTÄNNÖSSÄ, JA KAVALTAJILLE JA VARKAILLE, SEKÄ ISÄNMAANPETOKSEEN SYYLLISTYNEILLE VALTAKUNNANOIKEUTTA, JA TODELLISIA SANKTIOITA.!!!!!!
Täällä on "vääryys vallan saapi" (virsi 440) meininki nimenomaan siksi, että kansan hajottaminen on niin onnistuneesti toteutettu.......
Se alkoi, syntysanoilla:"Tämä hanke ei kaadu henkilöihin",(p.lipponen) työnantajana USA...
Uskon, että itänaapurissa samanlainen USA:n palkitsema myyrä oli Gorbatsov, joka johti Neuvostoliiton hajoamiseen...
USA tunkee joka maan sisäisiin asioihin, mihin suinkin voi, ja taktiikka on ajaa maan sisäiset asiat sekasortoiseen tilaan, minkä jälkeen maa on kypsää kauraa, koskapa on rahanahneita, lahjottavia poliitikkoja..........
SUOMEN KANSAN OLISI AIKA YHDISTYÄ. OK???????