Niinkuin

jokaisen täysijärkisen pitäis nyt ymmärtää sen tosiasian, että SAK/demarit ovat pahinpia inflaation kiihdyttäjiä, ja se tulee tosiaankin vain rikkaiden hyödyksi.

Nyt kun tarvittaisiin malttia, niin kansanedustajat nostavat omia palkkojaan kymmenkertaisesti siihen nähden mitä voidaan tarjota muille, jottei inflaatio vauhti kiihdy.
Eli ikäänkuin vedättävät muita perässään vaatimaan lisää. että hintatasoa voisi nostaa, ja voittoja kasvattaa.
prosentti alapäässä, on kymmenen yläpäässä. Eli kun jonkun tuotteen hintaa nostetaan prosentti tehtaalla, niin kaupassa se on jo kymmenen.

Eipä edes Persuedustaja ollut kansanedustajien palkankorotuksia vastaan, mitä nyt demupelleiltä on turha edes odottaa.
Oli paperi väärinpäin, ja ei väsyksissä muka huomannut, selitteli persukin. Ei tietenkään uskaltanut vastustaa, koska SAK/demumafia olisi voinut alkaa tuijottelemaan uhkaavasti.
Tuokin jo kertoo siitä, että ei ole persut muita kummempia kun eduskuntaan asti pääsevät.

Tuo on köyhien kusettamista, ja sen lajin mestari on aina ollut SAK/demarit.
Oitis kun he pääsevät hallitukseen päättämään, niin takki pyörähtää, ja vaalilupaukset unohtuu, ja otetaan käyttöön köyhät kyykkyyn ohjelma, rikkaiden ja suurpääoman hyväksi.

Miten Urpilainen voi olla tuollaisessa puolueessa, missä pitää valehdella kokoajan ihmisille, kun hänen itsensä pitäisi kuitenkin koulutuksensa perustella opettaa ihmisille rehellisyyttä, ja hyviä käytöstapoja.
No niitä hän ei voi nähdyn perusteella tuskin opettaakaan, kun ei niitä ole itselläkään.

Eli hän on opiskellut väärää alaa.
Tai ei oikeastaan, jos hänellä olikin tavoitteena kasvattaa uusia SAK/demareita jo alakoulusta lähtien.

Urpilainen menetti pelinsä jo siinä vaiheessa, kun alkoi valehtelemaan soppatykistä, ja syyttelemäään muita taulukaupoista vaikka oli tehnyt niitä itsekkin.

Kyllä oli niin kiiluvasillmäistä, ja toweria nyrkkipystyssä oitis valintansa jälkeen, ja uhoten siirtävänsä joukkonsa keskustaa kohti, minkä kyllä onkin tehnyt, hyökkäämällä keskustan kimppuun puna-hyeenojensa kera.
Nyt sitten märisee kun demareita(itseään) muka pilkataan, ja sorretaan. Voi helkuta mikä narsisti-pelle. Nyt on iskenyt säälinkeräysvaihe päälle, ja kohta taas käy nyrkit viuhuen ja silmät kiiluen haukkumaan muita.

Tuttu käyttäytymiskaava, jos on seurannut erästäkin palstademaria.
379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pitivät itseään valtiohoitajapuolueena,ja ovatkin olleet 50-luvulta
lähtien eniten hallitusvastuussa toisiin puolueisiin nähden.
Nyt syyttävät toisia tekemistään virheistä taluospolitiikassa.
Mutta ovat mielestäni valtiovuotajapuelue,tämä Wikileaksvuoto
jos olisi vaikka Vanhasen tekemä,niin varmaan häkkiheilahtaisi.
Muistetaan miten etsittiin olematonta "lautakasaa" ja mitä
jauhamista on nyt olut vuosikausia nuorisosäätiön kanssa.
Muistetaan Savitovuoto jossa vuotoporukka,oli pelkkiä Sossuja
UKK pisti asiat ojennukseen ministereitä joutui eroamaan.
Mitenkäsnyt entinen eduskunnanpuhemies ja Tasavallanpresitentti
ovat valehdelleet ja puhuneet kalentereista ja media on hiljaa.
"Sossut" hallisevat median ,ei koiraperään hauku!!

Äänestä

Niin kai täysjärkisen :-)

Äänestä
  • ymmärtänyt, vai ymmärsitkö sittenkään.
    Ilmeisesti ymmärsit, koska et ole SAK/sossudemari.
    kyllä hekin siellä ökyrosvoportaasssa asian ymmärtävät, mutta heidän tarkoitsenaanhan onkin, ettei tavallinen sossemu työläinen ymmärrä, sillä silloin ökyrosvoilta katkeasi yksi syömähammas vähemmäksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


los parkaisuvaios kirjoitti:

jokaisen täysijärkisen pitäis nyt ymmärtää sen tosiasian, että SAK/demarit ovat pahinpia inflaation kiihdyttäjiä, ja se tulee tosiaankin vain rikkaiden hyödyksi.

Nyt kun tarvittaisiin malttia, niin kansanedustajat nostavat omia palkkojaan kymmenkertaisesti siihen nähden mitä voidaan tarjota muille, jottei inflaatio vauhti kiihdy.
Eli ikäänkuin vedättävät muita perässään vaatimaan lisää. että hintatasoa voisi nostaa, ja voittoja kasvattaa.
prosentti alapäässä, on kymmenen yläpäässä. Eli kun jonkun tuotteen hintaa nostetaan prosentti tehtaalla, niin kaupassa se on jo kymmenen.

Eipä edes Persuedustaja ollut kansanedustajien palkankorotuksia vastaan, mitä nyt demupelleiltä on turha edes odottaa.
Oli paperi väärinpäin, ja ei väsyksissä muka huomannut, selitteli persukin. Ei tietenkään uskaltanut vastustaa, koska SAK/demumafia olisi voinut alkaa tuijottelemaan uhkaavasti.
Tuokin jo kertoo siitä, että ei ole persut muita kummempia kun eduskuntaan asti pääsevät.

Tuo on köyhien kusettamista, ja sen lajin mestari on aina ollut SAK/demarit.
Oitis kun he pääsevät hallitukseen päättämään, niin takki pyörähtää, ja vaalilupaukset unohtuu, ja otetaan käyttöön köyhät kyykkyyn ohjelma, rikkaiden ja suurpääoman hyväksi.

Miten Urpilainen voi olla tuollaisessa puolueessa, missä pitää valehdella kokoajan ihmisille, kun hänen itsensä pitäisi kuitenkin koulutuksensa perustella opettaa ihmisille rehellisyyttä, ja hyviä käytöstapoja.
No niitä hän ei voi nähdyn perusteella tuskin opettaakaan, kun ei niitä ole itselläkään.

Eli hän on opiskellut väärää alaa.
Tai ei oikeastaan, jos hänellä olikin tavoitteena kasvattaa uusia SAK/demareita jo alakoulusta lähtien.

Urpilainen menetti pelinsä jo siinä vaiheessa, kun alkoi valehtelemaan soppatykistä, ja syyttelemäään muita taulukaupoista vaikka oli tehnyt niitä itsekkin.

Kyllä oli niin kiiluvasillmäistä, ja toweria nyrkkipystyssä oitis valintansa jälkeen, ja uhoten siirtävänsä joukkonsa keskustaa kohti, minkä kyllä onkin tehnyt, hyökkäämällä keskustan kimppuun puna-hyeenojensa kera.
Nyt sitten märisee kun demareita(itseään) muka pilkataan, ja sorretaan. Voi helkuta mikä narsisti-pelle. Nyt on iskenyt säälinkeräysvaihe päälle, ja kohta taas käy nyrkit viuhuen ja silmät kiiluen haukkumaan muita.

Tuttu käyttäytymiskaava, jos on seurannut erästäkin palstademaria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu